Yötyöt

Autonkuljettajien yötöistä on ehdottomasti päästävä eroon. Klo 8-16 työaika ei ole realistisesti tavoiteltava eikä liene tarpeenkaan, mutta klo 22-06 välinen varsinainen yöaika on syytä suoda lepoajaksi myös kaikille autonkuljettajille. Itse kukin kuljettaja päättäköön, missä ja miten hän yölepäilynsä toteuttaa. Huiliiko autossa, omassa vuoteessa vai kenties jossain todella mielenkiintoisessa sängyssä.

Autonkuljettajien työ tulee sijoittaa aikavälille klo 6-22. Tämä mahdollistaa autojen liikkumisen kahdessa vuorossa. Joissakin tapauksissa myös puolessatoista vuorossa, joka suo 10-12 -tuntisen työrupeaman sellaista haluaville. Yötöistä on nimenomaan autonkuljettajien kohdalla joka tapauksessa päästävä irti. Yötyöt ovat tehottomia ja vaarallisia.

Autonkuljettajan työtä ei voi verrata terveyskeskus- ja sairaalahenkilökunnan työhön. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa työskentelevät ovat akuutissa vastuussa kansalaisten hengestä ja terveydestä, autonkuljettajat eivät ole. Terveyskeskus- ja sairaalahenkilöstöltä voidaan näin ollen odottaa myös yötyöskentelyä.

Terveydenhoitohenkilöstöstä on pulaa, siitä huolimatta he harvemmin toimivat yksin. Pääsääntöisesti heillä on mahdollisuus saada apua työtehtävien niin vaatiessa. Pääsääntöisesti, korostan, ei aina. Autonkuljettaja sen sijaan toimii aina yksin. Autonkuljettaja on yksin siis myös siinä tilanteessa, jossa tarvitaan lääkintä- tai pelastusapua. Oli yö tai päivä.

Autonkuljettajien yötyöt ovat lisääntyneet toimeksiantajien modernin ajattelun seurauksena. Tai paremminkin sen seurauksena, että kuljetusyrittäjät ovat kuin pässit narussa lähteneet mukaan tuohon ajatteluun. Toimeksiantajat, niin teollisuuden kuin kaupankin operaattorit, ovat ainakin 25 vuotta pyrkineet varastointikustannusten minimoimiseen. Tämä on tarkoittanut sitä, että tavara lähtee liikkeelle jokseenkin saman tien kun se valmistuu, mutta se saapuu perille kuitenkin vasta sitten kun sitä todella tarvitaan. Melkoisen häiriöherkkää toimintaa ja ehkä juuri sen vuoksi on tuotannon ja kaupan varastointivastuu on siirretty kuljetusliikkeille, pyörien päälle ja tilapäisterminaaleihin.

Autonkuljettajien yötyötaakka kevenee oleellisesti siinä vaiheessa kun palataan menneeseen, eli itse kukin keskittyy omaan erityisosaamiseensa.
192513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

selittäjiä riittää...

Äänestä
  • ....on huomattavasti vähemmän.

    Äänestä

Kovaa selittelyä, mutta ei sinun perseesi kestä tuota suunnitelmaasi. Kustannukset nousevat nyt muutenkin kovaa tahtia, tuo lisäisi kuluja entisestään. Entä ruuhkat? Onko mielestäsi toivottavaa, että aamulla ensimmäiseksi "rysäytetään" sinne ihan kaikkien muidenkin sekaan aamuruuhkaan jonottamaan? Tehokkuus kärsii heti aivan perkeleesti. Sama tapahtuu iltavuorolle, parin tunnin työskentelyn jälkeen ollaan iloisessa iltapäiväruuhkassa.

Perustele väitteesi siitä, että yötyöt ovat tehottomia ja vaarallisia, minä en usko sinua noin vain. Yötyö on tottumuskysymys, niinkuin se on myös vuorojärjestelykysymys. Monessa talossa ajetaan viikko päivää ja viikko yötä; aivan vihonviimeinen järjestely, sillä rytmin kääntämiseen menee aina hiukan aikaa. Pari viikkoa yötä, pari viikkoa päivää ja vot, työ on paljon mukavampaa yölläkin. Tiedän koska olen tehnyt erästä työtä missä 4vrk jaksossa tehtiin aamu, ilta ja yö, sitten oli vapaa. Aivan paska rytmi, sitten vaihdoin paikkaan missä tein pelkkää yötä. Se oli vallan mukavaa, lähteä töihin kun tavikset ovat ehtineet kotiin ja mennä nukkumaan kun muut alkoivat raaputella auton ikkunoita. Yötyöhön tottuu, kun rytmistä saa kiinni ei väsymys häiritse. Tiekuljetuksissa tehokkuus on etenkin kaupunkien lähistöllä aivan eri luokkaa kun aikaa ei kulu joutokäyntiin jonossa. Siinä voittaa ympäristökin kun ajetaan menemään eikä jonotella, tätä tosin eivät edes ekopiiperöt tunnu tajuavan.

Idea on periaatteessa hyvä, mutta tullakseen toteuttamiskelpoiseksi maailman on muututtava paljon. Erityisen paljon sen tulee muuttua jotta KULJETTAJAT saisivat ITSE päättää missä lepäävät.

Äänestä
  • ihan samaa mieltä! Minäkin tekisin mieluummin yötöitä ja tosiaan toi kaikki mitä sanoit, pitää kyllä paikkaansa. Hyvä!

    Äänestä

  • Kyseessä ei ole mikään suunnitelma tai idea. Kyseessä on nuoremman sukupolven logistiikkanilkkien ja rekkapettereiden terveellinen ravistelu. Palautellaan mieliin ja tuodaan esille, että aiemmin on nämäkin asiat osattu hoitaa paremmin.

    Yötyöt ovat vaarallisia ja tehottomia, koska ihminen on päiväeläin. Kun päiväeläin ryhtyy leikkimään yöeläintä, sen tietää mitä siitä seuraa. Ihmisen vireystaso kolmen aikaan aamuyöllä vastaa puolen promillen humalaa. Valvomisen jatkuessa aamuseitsemään on ihminen noin yhden promillen humalaa vastaavassa tilassa.

    Kukaan ei totu yötyöhön. Joillekin se on helpompaa, toisille vaikeampaa, mutta se vaikuttaa jokaisen suoritukseen ja jälkensä se jättää jok'ikiseen.

    Äänestä

EU:ta. keski- ja eteläeuroopassa raskaan kaluston ajokiellot päättyvät nimenomaan sunnuntai-iltana. syykin on selvä: muu liikenne on hiljaisenpaa. systeemi vaan on hanurista. menepä niille päätttäjille kertoon tää juttus. voi v...u kun saiskin itse päättää missä taukonsa viettää. mutta kun seriffi tutkii ajoaikoja kiekosta mikroskoopilla. äly hoi! elä jätä.

Äänestä

miten sä kuvittelet että.jos työ aika on 08-16 väli lepo aika 22-06,missä sun järkes on.on ajoja joita ajetaan vantaalta-nuurkamiin 1600km.ei se elämä oo vaan kehä kolmosen ympäristössä,joilekkin voi olla mut todellisuudessa,esm...liha,maito.leipä.tulee ympäri suomia kaikki nämä raaka aieen saavat alkunsa maaseudulta huom... ei pääkaupunki seudulta.et yö ajosa tarvitaan ja tullaan aina tarvitsemaan....

Äänestä
  • isot firmat kuten elintarvike teollisuudessa,tavaraa ajetaan pitkin suomia,ineksille ja keslogille hakkilaan jossa ne lajitellaa ja kerätää lähteväksi ympäri suomia,ei niitä ajoja voi kertakaikkiaan rajotta.eikä paperi teollisuutta,eikä oikeastaan mitään mitä ihmiset tarvitsevat ja teollisuus,ajattele terveellä maalais järjellä ensin mitä ehotat ja kirjoitat yö ajoista raskaassa kalustossa,ei ne sairaanhoitajat ja lääkäritkään ilman ruokaa ja nuita tarvikkeit pystyis yötöissa olemaan eikä kukaan ihminen,tavara kulkee kumipyörillä ja tuleekoko ajan kasvamaan.suomen väkiluku kasvaa kokoajan.ja teollisuus kasvaa ja isompia liikekeskuksia tulee kokoajan lisää.eli meitä rekkakuskeja tarttetaan päivällä ja yöllä.rekka sen ruuvan jakaa yö aikaan sinne kauppaan jota me jokainen ostetaan...

    Äänestä

  • Jotenkin tuntuu typerältä että aina selitetään että suomessa on pitkät välimatkat ja pitää saada ajaa vuorokausitolkulla oulusta helsinkiin. Kuinkahan suuri osa suomen kuljetuksista on oikeasti tätä pitkää linjaa. Kyllä täällä eteläsuomessa ajetaan lyhyempiä matkoja ristiin rastiin. Ja mitenkähän euroopan sisäosiin saadaan ajettua merikontteja ja irtoperiä. Satamia ei tietääkseni hirveästi siellä sisämaassa ole. Ja ajetaanhan siellä huomattavasti pienemmillä yhdistelmilläkin, eli kuljetustarvettakin on vielä enemmän. Pitkienmatkojen suomesta on tullut tekosyy selitellä noita pitkien päivien tarvetta.

    Äänestä

  • Vähän hankala saada tolkkua sun kirjoituksesta, kun on pisteet ja pilkut miten sattuu, mutta yritetään.

    En ole sanonut, että työajan pitäisi olla klo 8-16 vaan klo 6-22. Ja lepoaika vastaavasti klo 22-06, olkoon siivun pituus vaikka 2600 kilometriä. Ei ole väliä mistä tavara haetaan tai mihin se on menossa.

    Yöajoa on aina ollut jonkin verran, mutta se on lisääntynyt rajähdysmäisesti viimeisten 20-30 vuoden kuluessa, koska teollisuus ja kauppa ovat jostain syystä halunneet minimoida varastonsa. Varastot on siirretty pyörille.

    Äänestä

  • töitä tekee kirjoitti:

    Vähän hankala saada tolkkua sun kirjoituksesta, kun on pisteet ja pilkut miten sattuu, mutta yritetään.

    En ole sanonut, että työajan pitäisi olla klo 8-16 vaan klo 6-22. Ja lepoaika vastaavasti klo 22-06, olkoon siivun pituus vaikka 2600 kilometriä. Ei ole väliä mistä tavara haetaan tai mihin se on menossa.

    Yöajoa on aina ollut jonkin verran, mutta se on lisääntynyt rajähdysmäisesti viimeisten 20-30 vuoden kuluessa, koska teollisuus ja kauppa ovat jostain syystä halunneet minimoida varastonsa. Varastot on siirretty pyörille.

    ei varastot oo kumipyörien päällä.idiotti kerro ihmeessä missä on terminaali joka liikkuu kumipyörillä urpo.pitäs olla helvetin leveä tie.....

    Äänestä

  • ---------------------------... kirjoitti:

    ei varastot oo kumipyörien päällä.idiotti kerro ihmeessä missä on terminaali joka liikkuu kumipyörillä urpo.pitäs olla helvetin leveä tie.....

    Varastot ovat pyörien päällä. Terminaalit ovat osa tätä kokonaisuutta, jossa varastointi on siirretty teollisuudelta ja kaupalta kuljetusyritysten vastuulle.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!... kirjoitti:

    isot firmat kuten elintarvike teollisuudessa,tavaraa ajetaan pitkin suomia,ineksille ja keslogille hakkilaan jossa ne lajitellaa ja kerätää lähteväksi ympäri suomia,ei niitä ajoja voi kertakaikkiaan rajotta.eikä paperi teollisuutta,eikä oikeastaan mitään mitä ihmiset tarvitsevat ja teollisuus,ajattele terveellä maalais järjellä ensin mitä ehotat ja kirjoitat yö ajoista raskaassa kalustossa,ei ne sairaanhoitajat ja lääkäritkään ilman ruokaa ja nuita tarvikkeit pystyis yötöissa olemaan eikä kukaan ihminen,tavara kulkee kumipyörillä ja tuleekoko ajan kasvamaan.suomen väkiluku kasvaa kokoajan.ja teollisuus kasvaa ja isompia liikekeskuksia tulee kokoajan lisää.eli meitä rekkakuskeja tarttetaan päivällä ja yöllä.rekka sen ruuvan jakaa yö aikaan sinne kauppaan jota me jokainen ostetaan...

    ehtii kuljettaa klo 6-22 välisenä aikana, ei ole niin akuuttia kiirettä. Kuten todettua, sairaanhoitajan työtä ei voi verrata autonkuljettajan työhön.

    Äänestä

  • Kuski kuskinen kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu typerältä että aina selitetään että suomessa on pitkät välimatkat ja pitää saada ajaa vuorokausitolkulla oulusta helsinkiin. Kuinkahan suuri osa suomen kuljetuksista on oikeasti tätä pitkää linjaa. Kyllä täällä eteläsuomessa ajetaan lyhyempiä matkoja ristiin rastiin. Ja mitenkähän euroopan sisäosiin saadaan ajettua merikontteja ja irtoperiä. Satamia ei tietääkseni hirveästi siellä sisämaassa ole. Ja ajetaanhan siellä huomattavasti pienemmillä yhdistelmilläkin, eli kuljetustarvettakin on vielä enemmän. Pitkienmatkojen suomesta on tullut tekosyy selitellä noita pitkien päivien tarvetta.

    Lübeck - Pariisi -välimatkaluokan kuljetukset ovat keskisessä Euroopassa erittäin yleisiä. Paljonko tuo matka on? Suomessa autoilla kuljetettavien rahtien keskimatka on noin 300 km eli oikeasti pitkiä vetoja on todella vähän.

    Äänestä

olen tehnyt jo yli 19 vuotta pelkkää yötyötä, ei siinä ole mitään vaaraa eikä syytä miksi lopettaisin. tiet ovat tyhjiä ajaa, nykyiseltään on myös hyviä 24h kahviloita ympäri suomen.
eikä ole niin noita törppöjä liikenteessä vaarana isoille autoille.

kuka tuonkin kirjoittajan hesarin aamuksi tuo ovelle, tai tuoreet leivät kauppaan?? tai eihän hän syö tuoretta leipää eikä tilaa lehteä kotiin.

älköön hitossa kukaan lopettako duuniani.

ihmisillä on tapoja niin monia, eläköön jokainen kuten itse haluaa, ajakoon ne päivällä jotka haluaa ja antakaa meidän yötyöläisten olla rauhassa.

Äänestä
  • niin suokse sinä humma kun taivas on niin tumma jä yhä vain tummuu ja tummuu tiptap tiptao kuuluu kuusi metsästä.....mikä sieltä kuuluu kuka arvaaeka niin saa bananin??

    Äänestä

  • Tottakai lehdet on ajettava niin kuin ennenkin ja leivät kauppaan, mutta miksi helvetissä on ajettava jotain paperirullia, tukkia, sahatavaraa, puruja, hakkeita, vaneria, kartonkia, terästä, elektroniikkaa, litkuja, jauheita, muoviryynejä ym ym ym ym keskellä yötä. Ei tietysti tehtaita voi pysäyttää raaka aineiden puutteeseen mutta pienellä järjestelyllä ja hintojen nostolla voitaisiin takuulla ajaa suurin osa ajoista päivä aikaankin. Illalla nukkumaan ja matka jatkuu aamulla.

    Äänestä

  • päiväpostin mukana tänne Jumalan seljän taa. Muutenkin menee mukavasti, täältä muun maussa saa lämmintä leipää myös iltapäivällä.

    Äänestä

  • Kuski kuskinen kirjoitti:

    Tottakai lehdet on ajettava niin kuin ennenkin ja leivät kauppaan, mutta miksi helvetissä on ajettava jotain paperirullia, tukkia, sahatavaraa, puruja, hakkeita, vaneria, kartonkia, terästä, elektroniikkaa, litkuja, jauheita, muoviryynejä ym ym ym ym keskellä yötä. Ei tietysti tehtaita voi pysäyttää raaka aineiden puutteeseen mutta pienellä järjestelyllä ja hintojen nostolla voitaisiin takuulla ajaa suurin osa ajoista päivä aikaankin. Illalla nukkumaan ja matka jatkuu aamulla.

    95 prosenttia tavaroista ei todellakaan tarvitse yökyytejä. Öiset toimitukset ruokakauppoihin ovat melko uusi ilmiö. 25 vuotta sitten kukaan ei kuvitellutkaan sellaista, olipa kyseessä leipä tai maito tai aivan mikä tahansa kaupan tavara. Ja miks helvetissä aamun lehden pitää olla lootassa tai luukussa klo 3.30?

    Teollisuus ja kauppa haluavat pitää varastonsa mahdollisimman pieninä. Tämä on johtanut täsmätuotanto- ja täsmätoimituspyrkimyksiin, joka puolestaan on lisännyt yötyön tarvetta. Tähän kytkeytyy myös kuljetuselinkeinon kannattavuus, jota on pyritty parantamaan lisäämällä kaluston käyttöastetta. 24 tuntia vuorokaudessa liikkuva auto saattaa äkkiseltään kuulostaa tehokkaalta, mutta miten on rahtihinnoille käynyt tehokkuuden lisääntyessä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


historiaan kirjoitti:

Autonkuljettajien yötöistä on ehdottomasti päästävä eroon. Klo 8-16 työaika ei ole realistisesti tavoiteltava eikä liene tarpeenkaan, mutta klo 22-06 välinen varsinainen yöaika on syytä suoda lepoajaksi myös kaikille autonkuljettajille. Itse kukin kuljettaja päättäköön, missä ja miten hän yölepäilynsä toteuttaa. Huiliiko autossa, omassa vuoteessa vai kenties jossain todella mielenkiintoisessa sängyssä.

Autonkuljettajien työ tulee sijoittaa aikavälille klo 6-22. Tämä mahdollistaa autojen liikkumisen kahdessa vuorossa. Joissakin tapauksissa myös puolessatoista vuorossa, joka suo 10-12 -tuntisen työrupeaman sellaista haluaville. Yötöistä on nimenomaan autonkuljettajien kohdalla joka tapauksessa päästävä irti. Yötyöt ovat tehottomia ja vaarallisia.

Autonkuljettajan työtä ei voi verrata terveyskeskus- ja sairaalahenkilökunnan työhön. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa työskentelevät ovat akuutissa vastuussa kansalaisten hengestä ja terveydestä, autonkuljettajat eivät ole. Terveyskeskus- ja sairaalahenkilöstöltä voidaan näin ollen odottaa myös yötyöskentelyä.

Terveydenhoitohenkilöstöstä on pulaa, siitä huolimatta he harvemmin toimivat yksin. Pääsääntöisesti heillä on mahdollisuus saada apua työtehtävien niin vaatiessa. Pääsääntöisesti, korostan, ei aina. Autonkuljettaja sen sijaan toimii aina yksin. Autonkuljettaja on yksin siis myös siinä tilanteessa, jossa tarvitaan lääkintä- tai pelastusapua. Oli yö tai päivä.

Autonkuljettajien yötyöt ovat lisääntyneet toimeksiantajien modernin ajattelun seurauksena. Tai paremminkin sen seurauksena, että kuljetusyrittäjät ovat kuin pässit narussa lähteneet mukaan tuohon ajatteluun. Toimeksiantajat, niin teollisuuden kuin kaupankin operaattorit, ovat ainakin 25 vuotta pyrkineet varastointikustannusten minimoimiseen. Tämä on tarkoittanut sitä, että tavara lähtee liikkeelle jokseenkin saman tien kun se valmistuu, mutta se saapuu perille kuitenkin vasta sitten kun sitä todella tarvitaan. Melkoisen häiriöherkkää toimintaa ja ehkä juuri sen vuoksi on tuotannon ja kaupan varastointivastuu on siirretty kuljetusliikkeille, pyörien päälle ja tilapäisterminaaleihin.

Autonkuljettajien yötyötaakka kevenee oleellisesti siinä vaiheessa kun palataan menneeseen, eli itse kukin keskittyy omaan erityisosaamiseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu