Mikä estää

Olen ihmetellyt tuota lunastuspykälää! Kun olen katsellut esimerkiksi Etuvovesta myytäviä asuntoja, joissakin lukee, että on lunastuspykälä 30 päivää. Yhteen asuntoon olen kiinnittänyt katseeni. Se on ollut myytävänä jo yli puoli vuotta. Kysymys kuuluukin, miksi kukaan ei ole tänä aikana sitä lunastanut? Vai saako lunastaa vasta kun joku ostaa sen? Ja jos kukaan ei ole puolessa vuodessa lunastanut, eikö ilmoituksesta voi sen lunastuspykälän jo poistaa? Selittääkääpä minulle tuota asiaa!
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lunastusaika alkaa vasta kaupanteosta. Silloin määräytyy myös lunastushinta. Yksityiskohdat esim. hinnan suorittamisesta määräytyvät yhtiöjärjestyksen mukaan.

Vaikka asunto on ollut myynnissä puolikin vuotta, joku osakkaista voi silti kytätä sitä. Jos ostaja saa hinnasta tingityksi, lunastaja voi tulla esiin vaikka kukaan ei olekaan asunnosta kiinnostunut pyyntihinnalla.

Äänestä
  • sellaisia asuntoja, joissa ei ole lunastuspykälää!

    Äänestä

  • katselenkin sitten kirjoitti:

    sellaisia asuntoja, joissa ei ole lunastuspykälää!

    Lunastuspykälä merkitsee sitä, että kaikki yhtiön osakkaat, kymmenet ihmiset, pääsevät kontrolloimaan tekemäsi kaupan edullisuuden. Yleensä juuri vanhat osakkaat pystyvätkin parhaiten arvioimaan sitä.

    Jos ostos on todella hyvä, voit olla varma että joku huomaa tilaisuuden ja lunastaa. Ulkopuoliselle jätetään vain kalliit ja huonot osakkeet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lunastamasta? kirjoitti:

Olen ihmetellyt tuota lunastuspykälää! Kun olen katsellut esimerkiksi Etuvovesta myytäviä asuntoja, joissakin lukee, että on lunastuspykälä 30 päivää. Yhteen asuntoon olen kiinnittänyt katseeni. Se on ollut myytävänä jo yli puoli vuotta. Kysymys kuuluukin, miksi kukaan ei ole tänä aikana sitä lunastanut? Vai saako lunastaa vasta kun joku ostaa sen? Ja jos kukaan ei ole puolessa vuodessa lunastanut, eikö ilmoituksesta voi sen lunastuspykälän jo poistaa? Selittääkääpä minulle tuota asiaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu