"Ongelmana" on se, että äitini tahtoo "omia" vauvaamme aina kun tapaa hänet. Ymmärrän, että hän on innoissaan mummoudestaan ja lapsenlapsi on hänelle rakas, mutta välillä tuntuu, että hän hieman aliarvioi mieheni ja minun lastenhoitotaitoja...
Ei minua haittaa, että mummu haluaa pitää lasta paljon sylissään -tosin ukkia se haittaa, kun ei tahdo vauvaa hänenkään syliin luovuttaa...
Ja se tässä eniten ärsyttää, että aina jos vauva on itkuinen eikä tahdo millään asettua, tulee mummu hätiin. Etenkin mieheni on tästä harmissaan, kun anoppi tulee kaappaamaan lapsen hänen sylistään aivan kuin siihen tyyliin että "annahan tänne niin minä näytän miten se rauhoitetaan". Ei siis anna miehelleni edes mahdollisuutta oppia pärjäämään vauvan kanssa.
Minä olin alkuun vain kiitollinen, kun äitini halusi niin paljon hoitaa vauvaa (vaativa vauva). Mutta nykyään se on alkanut jo ärsyttääkin -kun minäkin haluaisin itsekin oppia ymmärtämään vauvaani ja keksimään keinot hänen rauhoittamisekseen.
Mummu kyllä osaa hyvin rauhoitella vauvan (joskus paremmin kuin me vanhemmat) ja sekin sitten pistää vihaksi...
Onko muilla vastaavaa ongelmaa?
Ei minua haittaa, että mummu haluaa pitää lasta paljon sylissään -tosin ukkia se haittaa, kun ei tahdo vauvaa hänenkään syliin luovuttaa...
Ja se tässä eniten ärsyttää, että aina jos vauva on itkuinen eikä tahdo millään asettua, tulee mummu hätiin. Etenkin mieheni on tästä harmissaan, kun anoppi tulee kaappaamaan lapsen hänen sylistään aivan kuin siihen tyyliin että "annahan tänne niin minä näytän miten se rauhoitetaan". Ei siis anna miehelleni edes mahdollisuutta oppia pärjäämään vauvan kanssa.
Minä olin alkuun vain kiitollinen, kun äitini halusi niin paljon hoitaa vauvaa (vaativa vauva). Mutta nykyään se on alkanut jo ärsyttääkin -kun minäkin haluaisin itsekin oppia ymmärtämään vauvaani ja keksimään keinot hänen rauhoittamisekseen.
Mummu kyllä osaa hyvin rauhoitella vauvan (joskus paremmin kuin me vanhemmat) ja sekin sitten pistää vihaksi...
Onko muilla vastaavaa ongelmaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä minunkin äitini tahtoo aikalailla omia vauvaamme... Ja minä en siitä niinkään ole pahastunut, mutta mieheni on jo muutaman ´kerran meinannut sanoa anopilleen pahastikin asiasta...
Minunkaan mieheni ei vielä oikein tuoreena isänä osaa aina rauhoitella vauvaa ja on välillä vähän "hukassa". Anoppi sitten tulee tosiaan pelastamaan tilanteen ja näyttää miten hommat hoidetaan. Ehkä tekee sen hyvää hyvyyttään ja yrittää pelastaa mieheni nololta(?) tilanteelta tarjoamalla apuaan... Mutta ei vaan ymmärrä, että sehän miehestä vasta nololta tuntuukin, kun kaikki näkee, ettei hän itse pärjää lapsensa kanssa...
Minulle ja miehelleni ensimmäisen lapsen saaminen oli tietysti uutta ja ihmeellistä, ja vaativaa vauvaa ei aina osannut rauhoitella jne. Äitini tarjosi usein apuaan ja vaikka olinkin siitä kiitollinen, tunsin piston sydämessäni; "enkö osaa hoitaa vauvaani itse?".
Ajan kanssa opin itsekin rauhoittelemaan vauvaani ja tiesin mikä milloinkin on hätänä. Kiinnyimme vauvan kanssa toisiimme ja elimme yhteisymmärryksessä.
Tilanne kääntyikin sitten niinpäin, että vauva viihtyi vanhempana enemmän minun sylissäni kuin mummunsa. Ehkä jopa vähän vierasti äitiäni. Siitä tuli itselle semmoinen olo, että ihanaa olla tälle lapselle tutuin ja turvallisin ja paras ihminen maailmassa :)
oma äiti "omii" vauvan, mutta se ärsyttää suunnattomasti, jos anoppi yrittää omia -tai muuten vaan neuvoa vauvanhoidossa!
Ehkäpä miestäsi ärsyttää juuri siksi, että anoppi omii vauvaa. Mutta jos hänen äitinsä omisi, niin juttu olisi toisin...
etkö pysty omalle äidillesi puhumaan suoraan ja kertomaan miltä sinusta tuntuu tuommoinen?? JA, asutteko samassa taloudessa jos ongelma tuntuu noin "pahalle" niin äitisi on varmaan aika paljon mukana kuvioissa?
puhua asiasta ilman että äiti siitä loukkaantuu... Vaikka kuinka yrittää selittää, niin uskon, että pahoittaisi mielensä....