lastentarhanopea jännittää

Kuten otsikostakin käy ilmi, olen jännitäjä tyyppiä. Pelkään paljon vanhempainiltoja, juhlia ym. Kaatuuko minun työni tähän? Mikä ihme on, että jännittää tuollaiset tilanteet, joissa minä opettajana joudun vetämään näitä. Löytyykö muita? Ja otan mielellläni vastaan vinkkejä selviytymiseen.
5570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

itse käytin aluksi jännittämiseen betasalpaajaa toista lääkettä, kysy lääkäriltä. muutaman onnistuneen kerran jälkeen jännitys helpottaa ja pärjää ilman. käväisehän lääkärin puheilla, auttaa nopeammin kuin jännityskurssit.

Äänestä
  • Onko tuo beetasalpaaja sellainen, jota saa ilman reseptiä?

    Äänestä

koskaan pääse eroon, mutta sen kanssa pärjää kyllä. Itse asiassa se on vain hyväksi sopivassa määrin. Meidän työpaikalla jotkut kieltäytyvät esim. juhlien juontamisesta jännittämisen takia ja se ei taas ole oikein toisia kohtaan. Muistelen, että itsekin jännitin hirveästi ensimmäistä kevätjuhlan vetämistä (en ole lto), mutta kun sitten olin siinä tilanteessa, jotenkin rauhoituin ja kaikki meni hienosti. Siitä pitäen olen juontanut jos jonkinmoista tilaisuutta työni ulkopuoleltakin, rohkeus on lisääntynyt valtavasti! Hommia voi harjoitella ja kannattaa ottaa mallia vaikkapa tv-kuuluttajista. Eikä se maailma kaadu vaikka vähän mokaa.

Äänestä
  • noin se juuri menee, kokemus tekee mestarin, myös jännittämisen suhteen. beetasalpaajaan tarvii reseptin, se blokkaa fyysiset oireet, kuten vapinan ym. toinen lääke estää henkiset oireet, lievittää siis ahdistusta, ja tehoaa siis. lääkäriltä saanet reseptiin molempiin, kerro että tarvitset kipeästi apua päästäksesi ensimmäisten kertojen yli. sen jälkeen kaikki menee hyvin, kuten ed kertoja sanoi. toki saattaisit pärjätä kokonaankin ilman, menemällä vaan tilanteeseen. up to you

    Äänestä

moi!
olen itse myös uusi lastentarhanopettaja.
kokemus tuo lisää varmuutta.
ajattele myös, että sinä olet se lastentarhanoepttaja ja sinä olet työssäsi hyvä. sinä osaat oman hommasi ja vanhemmat omansa. vanhemmat ovat lastensa asiantuntijoita ja sinä olet lastentarhanopettajana asiantuntija. kyllä se siitä kun tulet tutuksi työpaikassa ja perheiden kanssa. luota itseesi! niin minäkin yritän :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdfsafklllyu kirjoitti:

Kuten otsikostakin käy ilmi, olen jännitäjä tyyppiä. Pelkään paljon vanhempainiltoja, juhlia ym. Kaatuuko minun työni tähän? Mikä ihme on, että jännittää tuollaiset tilanteet, joissa minä opettajana joudun vetämään näitä. Löytyykö muita? Ja otan mielellläni vastaan vinkkejä selviytymiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu