pelastakaan murkkujen vanhemmat ry? liittyisin siihen heti! Itselläni on 17- ja 19 -vuotiaat pojat. Olen tullut siihen tulokseen, että heidän päämääränsä on tehdä kaikki juuri päinvastoin kun on puhuttu ja sovittu sekä toinen päämäärä on saada minut joka päivä pahalle tuulelle... elikkä kertokaa hyvät ihmiset, tuleeko pojille murkkuikä myöhemmin kuin tytöille koska esimerkiksi yhdeksäntoistavuotiaani on tosi vaikea, liekö syynä se ettei hän oikein tiedä onko lapsi vai aikuinen (vaikka käyttäytyy kun pieni kakara mutta olevinaan puheissaan niin aikuista) ja kauanko tätä helvettiä vielä kestää?
Itse olen 39 -vuotias elikkä luulisi että muistissani on omat murkkuvuosien murheet mutta silti en kuvitellut että näin vaikeeta on.
POjat ovat kyllä ihan "kilttejä" mutta ne mielialojen vaihtelut....
kertokaa please omia kokemuksianne ja vinkkejä hyvään yhteiseloon!
Itse olen 39 -vuotias elikkä luulisi että muistissani on omat murkkuvuosien murheet mutta silti en kuvitellut että näin vaikeeta on.
POjat ovat kyllä ihan "kilttejä" mutta ne mielialojen vaihtelut....
kertokaa please omia kokemuksianne ja vinkkejä hyvään yhteiseloon!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse ei ole kokemusta äitini, vaan siskona, jolla on erittäin hankala mutta ihana 17-v. pikkuveli. Ei tottele, kuuntele, tee mitään. Yöt on usein pois kotoonta ilman ilmotusta, juo paljon, ei käy koulua, ei ole töissä ja käyttää lisäksi kannabista sillon tällön. Veljeni on kuitenkin ystävällinen, sosiaalinen ja puhelias. Arvaa kestääkö äitini tätä? Ei. Ja vielä yksinhuoltajana, isältäni ei mitään tukea. Sen voin kyllä sanoa, että pojat on lapsellisimpia, ei ota vastuuta niin paljon kuin saman ikäiset tytöt. Mutta eiköhän se siitä rauhotu ja viisastu=)
Koita kestää!
Tuntematta tilannettanne tarpeeksi ehdotan kuitenkin, että miettisit olisiko mahdollista antaa pojille jo enemmän itsenäisyyttä ja vastuuta omista asioistaan. Samalla katsoa vähän enemmän läpi sormien jotain vaatimuksia, jotta sopu säilyisi? Jos eivät huolehdi esim. kouluasioistaan tai huoneistaan tai kotitöistä niin anna olla, itsehän elämästään jo vastaavat ja kohta lähtevät omille teilleen. Ja kai niitä tämän ajan vielä jaksaa jopa passatakin?
Siinä se aikuistuminenkin tapahtuu, kun on ihan itse mietittävä onko joku teko järkevä vai ei, ja kun huomaa että siihen arvostelukykyyn luotetaan.
Jos kulkevat myöhään ulkona, niin eihän sitä kuitenkaan voi estää, mutta myönteisellä asenteella voi antaa sellaista henkistä tukea etteivät hakeudukaan tyhmyyksiin.
Pitemmän päälle on kaikkein tärkeintä vain se, että välit kotiin säilyvät hyvinä ja sinne voi vaikeuksissa kääntyä myöhemminkin. Itse heidän on kuitenkin elämästään vastattava, vaikka virheitäkin tehden.
Nämä voi kuullostaa "lepsuilta" elämänohjeilta, mutta perustuvat omaan kokemukseen: kun kontrollia on löysätty, niin yllättävän nopeasti poikiemme oma vastuuhalu ja -kyky on lisääntynyt. Ja välit kotiin pysyneet hyvinä.
Jos saa kasvaa laiskasti tulee laiskaksi ja minä olen elävä esimerkki.
Jos ei vaadita mitään, ni miksi tekisikään mitään. Hienoa poika, että tunnustit sen=)
Näyttää vaan siltä, että perheissä jossa vaaditaan paljon, on meneillään jatkuva sotatila, eivätkä lapset tee senkään vertaa. Ei se ahkeruus taida syntyä pakottamalla vaan siitä että herätellään oma halu osallistua kotona.
Näillä periaatteilla meillä kyllä pojat osallistuu kotihommiin ja hoitaa koulutyönsä ihan riittävän hyvin.
Jatkanpa vielä, että "lepsuilun" seuraus on että kotitöiden hoitelua tapahtuu pojilta pyytämättä, en tosin mitään rajatonta raatamista haluakaan. Koulunsakin huolehtivat ja kantavat itse vastuun hyvin, niin ettei minun tarvitse itseäni rasittaa. Eikö sellaisen tilanteen juuri pitäisi olla myös kovankin komennon tavoite, ja jos se tavoite komentamalla onnistuu niin silloinhan ei tarvitsekaan enää komentaa........
Itse toimin niin, että tietyt kotityöt on tehtävä omalla vuorollaan - sekä tytön että pojan. Pari tiskivuoroa viikossa ja yksi imurointi. Jos joku väittää tätä liian suureksi työmääräksi aikuisen kokoiselle nuorelle, niin on varmaan itse pumpulissa kasvattajatyyppi.
Kotitöistä ei tarvitse riidellä, kun on vuorot. Oman vuoron voi vaihtaa tarvittaessa, mutta jos sen jättää hoitamatta, kohta on tosi iso tiskivuoro. Isoissa perheissä varsinkin on osallistuttava. Ei ole kaunista opetusta lapsille, että äiti raataa yksin ja miten sitä yhtäkkiä oppisi vastuuseen, jos kotona ei vaadita mitään?