Et pysty

Luovuin vapaaehtoisesti autosta.
Sirryin jalankulkijaksi, ympärivuodenpyöräilijäksi
ja ehkä käytän silloin tällöin yleisiäkin.
Pystyisitkö sinä?
19890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

pikku juttu!

Äänestä

Autosta,koska ei ole koskaan ollut autoa !

Äänestä

ainakaan, vaikka se 'eläke' viranpuolesta olisi mahdollista.
Melkoinen päätös sinulta, minä en vielä ole valmis niin pitkälle meneviin elämäntapa muutoksiin.
Nostan kyllä hattua sinulle.
"maailma tarvitsee esikuvia" ja ennenkaikkea tekoja, omalta kohdalta, minunkin tekoja!

Vielä olen tyytynyt lohdutamaan omaatuntoani esim. sillä, että en ole milloinkaan käyttänyt lentokonetta matkustamiseen, joka on tällä erää yksi eniten saastuttavia liikennemuotoja.

Yksi Suomesta tehty Thaimaan lomamatka lentäen vastaa tavallisen keskivertoautoilijan 8- 10 vuoden autoilua keskivertoautolla, joka ei ole näitä 'viimeisen teknologian saavutuksia'.

Joten yritän ajella vähän kuluttavilla ja vähäpäästöisillä autoilla.

Syytä minunkin on katsoa peiliin ja ryhtyä ajattelemaan, mikä on minun elämäntapojen muutos, johon olen valmis ja jolla on myönteisiä vaikutuksia ympäristön kuormitukseen.

Äänestä

ei tarvitse, kortti ei ole kuivumassa.
Ja minä nautin autoilusta.
Mikään ei ole niin romanttista kun autossa istuminen ja tähtien katsominen, sopiva cd vaan soittimeen.
On lämmintä eikä sada, ei valu nenä eikä ole polvi kipeä.
Meikki pysyy hyvin, vähän aikaa, ja partaveden tuoksu erottuu paremmin.

Äänestä

Muutama vuosi sitten. Jalkaisin ja polkupyörällä matka taittuu. Huomenaamunakin pyörällä, jos keli ei mahottomasti muutu. Jos muuttuu, sitten kävelen.

Äänestä

en pystykään. Enkä toistaiseksi haluakaan pystyä. Sitten, kun lääkärisetä/-täti sanoo, että nyt autolla ajelu on loppu, muutan keskikaupungille, siihen kauppojen viereen. En silloin tarvitse enää autoa.

Äänestä

matkat on niin pitkät ettei pysty, eikä tänne kulmille kulje mitkään julkiset.

Äänestä

toimeen ilman autoa, en omista edes ajolupaa. Jo nuorena päätin että autoilu ei ole mun juttu. Asuinpaikat olen aina valinnut sen mukaan, että olen päässyt polkupyörällä ja julkisilla kulkuneuvoilla sinne minne tarvis. Kotimaan matkailukin on käynyt kätevästi ja rennosti junalla ja bussilla.

Äänestä

Luopumaan nelipyöräisestä kulkupelistäni.

Turha toivo.

Haluan päästä vielä sillä Lahdentien ruuhkaan,
määrä aikais huoltoon ja sun muuhun tärkeään menoon (esim, mummo kyytiin)

Äänestä

puoliso, että en pysty. Yksin voisin pystyäkkin.

Enempi kuin ihmisestä itsestään, taitaapi asia riippua siitä, missä ihminen asuu ja/tai käy työssä. Pääkaupunkiseudulla tai muussa suuremmassa kaupungissa pärjäisi varmaan hyvin autotta mutta pienillä paikkakunnilla on aika vaikeata ilman autoa.

Toisaalta yritetään houkutella ihmisiä julkisten käyttöön ja toisaalta "pakotetaan" oman auton käyttöön kun julkisilla kulku on liian vaikeaa tai mahdotonta ja lähikaupat häviää, ruokaa saa vain jostain kaukana olevista mammuttikaupoista.

Äänestä

Ei ole korttia eikä siis autoakaan. Julkisilla pääsee täällä Mansessa kyllä oikein hyvin kulkemaan, ja taksilla loput. Mutta mökkireissuilla olisi kyllä auto tarpeen. No, onneksi on niin lyhyt matka, puoli tuntia bussilla ja sitten 10 kilsaa pyörällä. Tuleepa hyötyliikuttua. Mutta ei siinä pyörän tarakalla kyllä kovin isoa tiilikuormaa pysty viemään:((

Äänestä

luopumaan autosta, tarvitsen autoa miltei päivittäin töissäni.
Miten matkustaisin yli 500km päähän ilman autoa, mökille. Siinä tärkeät syyt minulla.

Äänestä

Elämäni keskellä supisuomalaista metsää vaatii kulkuneuvon päivittäin.

Lähimmälle bussipysäkille on kolme kilometriä ja siitäkin kulkee vain koululaiskyydit.

Sitä paitsi en häpeä yhtään tunnustaa ,että pidän autolla ajamisesta ja ajan paljon.

Äänestä

"auton" poistin rekisteristä 07.11 .2007. katsastin 25.10.2007.. Vähän ihmettelivät katsastuskonttorilla, kun on vielä neliveto. ;)

Niin ajoin tuolla autolla edellisenä vuonna vajaa 50 km..eli oikeasti en tarvitsisi autoa nyt.

Kaikki matkat teen kävellen tai polkupyörällä,..

Äänestä

Tarvitsen autoa työssä. Eläkkeelle muutan kauas maaseudulle ja auto on siellä välttämätön.

Äänestä

liian pitkät matkat palveluiden ääreen, eikä julkista liikennettä ole.

Muuten mielestäni suurissa kaupungeissa asuvien pitäisi maksaa isommat verot autoilustaan.

Äänestä
  • ovat jo nyt yläkanttiin ja julkinen liikenne kurjistuu koko ajan.Jos aikuisten oikeesti haluttaisiin ihmiset julkisiin liikennevälineisiin niin reitit suunniteltaisiin uudelleen ja maksut olisivat halpoja, myös aikataulutus on hanurista.Helsinki on ainoa kaupunki,jossa julkinen liikenne on edes jossain kuosissa.Tosin hinnat ovat Euroopan kärkeä ja poikittaisliikenne reuna alueilla ei toimi.

    Äänestä

Ei ole pystymisestä kiinni,vaan en voi,työmatkani on n.70 km. päivä,vaikea on polkupyörällä kulkea ja yleisiä kulkuneuvoja ei kulje.

Äänestä

pitäisi.Liikuminen on kuitenkin tärkeää eikä pitkät välimatkat talvella kovinkaan hyvin fillarilla suju.
Julkinen liikenne on väkisin verotuksella ja muulla propagandalla saatu pakolla syötettyä ihmisille.
Ainoa järkevä liikkumismuoto perheellisille on oma auto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tähän! kirjoitti:

Luovuin vapaaehtoisesti autosta.
Sirryin jalankulkijaksi, ympärivuodenpyöräilijäksi
ja ehkä käytän silloin tällöin yleisiäkin.
Pystyisitkö sinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu