Onko muita, jotka ovat hyväksymässä lapsetonta tulevaisuuttaan? En ehkä ollut äidiksi tarkoitettu.
Asiaan on mennyt vuosia, mutta kaikki toivo on mennyttä. En voi asialle mitään, olen lapseton.
Pitäisi osata elää eteenpäin ja unohtaa nämä katkerat epätoivon vuodet, jotka eivät johtaneet mihinkään.
Minulle asian hyväksyminen on ollut vaikeaa, mutta onneksi mieli toimii niin, että mikään suru ei kestä ikuisesti. Olen pääsemässä yli asiasta. Se tuntuu samaan aikaan hyvältä ja helpottavalta ja haikealta. Kaikki ne tarinat, joita luki, antoivat toivoa. Mutta sitä toivoa ei ollutkaan omalla kohdalla. Surullista, mutta meitä lapsettomiksi jääviä on paljon. Kaikille ei hoidot tehoa. Lääkärissäkin on aina ollut epätoivoinen tunne, eivät he voi minulle lasta antaa. Eivätkä voineet, kun ruumis ei suostunut toimimaan.
Elämä jatkuu. Saan nukkua loppuikäni aamuisin rauhassa, ei tarvitse heräillä yöllä lapsen itkuun. Saan tehdä mitä huvittaa. Koetan jaksaa nähdä nämä asiat valona tilanteessani.
Jakseluja teille kaikille! Jos hoidot eivät tehoa, muistakaa, että elämä jatkuu. Se on sinun elämäsi ja ainutlaatuinen sinänsä- vaikka jäätkin "lajisi" viimeiseksi. Kyllä elämä taas vie uusiin haasteisiin. Ja onneen.
Asiaan on mennyt vuosia, mutta kaikki toivo on mennyttä. En voi asialle mitään, olen lapseton.
Pitäisi osata elää eteenpäin ja unohtaa nämä katkerat epätoivon vuodet, jotka eivät johtaneet mihinkään.
Minulle asian hyväksyminen on ollut vaikeaa, mutta onneksi mieli toimii niin, että mikään suru ei kestä ikuisesti. Olen pääsemässä yli asiasta. Se tuntuu samaan aikaan hyvältä ja helpottavalta ja haikealta. Kaikki ne tarinat, joita luki, antoivat toivoa. Mutta sitä toivoa ei ollutkaan omalla kohdalla. Surullista, mutta meitä lapsettomiksi jääviä on paljon. Kaikille ei hoidot tehoa. Lääkärissäkin on aina ollut epätoivoinen tunne, eivät he voi minulle lasta antaa. Eivätkä voineet, kun ruumis ei suostunut toimimaan.
Elämä jatkuu. Saan nukkua loppuikäni aamuisin rauhassa, ei tarvitse heräillä yöllä lapsen itkuun. Saan tehdä mitä huvittaa. Koetan jaksaa nähdä nämä asiat valona tilanteessani.
Jakseluja teille kaikille! Jos hoidot eivät tehoa, muistakaa, että elämä jatkuu. Se on sinun elämäsi ja ainutlaatuinen sinänsä- vaikka jäätkin "lajisi" viimeiseksi. Kyllä elämä taas vie uusiin haasteisiin. Ja onneen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...on täynnä lapsia, jotka tarvitsevat huolehtivia vanhempia. Harkitse adoptiota.
Itse en ole vielä luovuttamassa, tämä taistelu käydään nyt ensin täysillä loppuun. Joskus kuitenkin jopa helpottaa se ajatus, ettei tarvitse jatkaa ikuisesti - on olemassa myös lapseton elämä ja se voi olla ihan yhtä lailla täyttä elämää.
Tämä yhteiskunta vaan sattuu pyörimään niin kovasti lisääntymisen ja perheellistymisen ympärillä (luonnollistahan se tietysti vain on), että sitä joskus on pakko pysähtyä ajattelemaan miksi niitä lapsia ITSE alunperin halusi. Koska jossain välissä sitä huomaa oman haluamisensa muuttuneen enemmänkin pakkomielteeksi, joka täyttää elämän surulla ja epätoivolla.
Serkkuni ( miehensä) matkustelivat vielä muutama vuosi sitten paljon. He myös kävivät koirineen useaan kertaan vuodessa patikoimassa Suomen luonnossa, paikallislehtikin kirjoitti heidän reissuistaan mielenkiintoisen artikkelin. Sitten tulivat lapset (kaksi peräjälkeen), ja reissuilu loppui. Nyt he ovat "ihan tavallinen tavisperhe taajamassa", koirakin vaihtoi omistajaa kun ei passiivista elämää kestänyt. Ja en tietenkään väitä, etteikö heidän elämänsä nyt olisi onnellista! On varmaankin, tuskin katuvat päätöstään. Mutta minä en voi olla miettimättä miksi lasten pitäisi olla niin itsestäänselvä ratkaisu elämässä, että tahallisesti (ja tahattomastikin!) niitä ilman jääviä syyllistetään.
Itse toivon nyt että meidän hoitomme tuottavat vielä tulosta, mutta myös että jos eivät tuota, oppisimme ottamaan ilon irti elämän siitä puolesta joka ei lasten kanssa niin vain onnistu: ura, harrastukset, matkustelu, seksielämä, itsensä hemmottelu...(muutama esimerkki asioista joille lapset asettavat rajat)
Meni vähän jaaritteluksi (osittain edellisen adoptiovastauksen takia, joka minua ainakin ärsytti). Nämä olivat siis vain minun ajatuksiani, ehkä sinä ajattelet toisin. Toivon kuitenkin aurinkoa elämääsi ja onnellisia lapsettomia päiviä!
suositella. Itse olen adoptiolapsi enkä voi muuta kuin kiittää vanhempiani tästä mahdollisuudesta. He ovat minun äitini ja isäni vaikka eivät biologisia olekaan.
Joskus tälläinen aika raju ajattelu.
Että yritän pakosti ajatella, että ehkä mun elämä ois onnellisempaa ilman lapsia.
Kuvittelen, että jos olisin tullu raskaaksi niin oisin vaikka voinut kuolla synnytykseen.
Tai lapsella ois voinu olla joku vakava kehitysvamma. Tai lapseni kuolee joskus myöhemmin.
Kaikkia tälläisia kamalia traagisia tapahtumia, mitä voi sattua vain raskaana oleville ja ihmisille joilla on lapsia, ajattelemalla tajuan että vaikka tämä oman elämäni murheellinen tradegia lapsettomuus nyt on, niin säästyn ainakin tuollaisilta edellämainituilta kauheuksilta.
Tosiasiassa ei se lapsellisten ja raskaana olevien elämä tosiaan niin auvoista ole, kuin se näin lapsettoman näkökannalta tuntuu. Vaikka lapset tuovat paljon iloa ja sisältöä elämään, niin tuovat ne myös paljon murhettakin.
Joskus suorastaan ärsyttää, että lasten tekeminen on niin keskeinen osa ihmisen elämää ja tätä yhteiskuntaa. Se on kuin joku pakonomainen kaava ihmisen elämän kaaressa. Niin luonnollinen asia.
Tietenkin kun tuollaista luonnollista asiaa ei tapahdu, niin sitä tuntuu että on pohja pois elämältä, ei ole sitä elämän sisältöä, iso suru vain tilalla. Mutta pakko sitä on vaan yrittää jatkaa elämää ja yrittää täyttää se lasten tyhjä kolo jollain muulla elämässä. Yrittää kääntää suru iloksi.