Olemattomat sosiaaliset suhteet omalla asuinpaikkakunnalla

Moi kaikille!

Asia jota tänään omama syntymäpäivänäni haluan ihmetellä ovat vähäiset, miltei olemattomat sosiaaliset suhteeni omalla asuinpaikkakunnallani.

Aivan aluksi sanottakoon, että tämän viestin pohjalle syntyvän mahdollisen keskustelun pohjalta en odota mitään hokkuspokkus-ratkaisua omaan tilanteeseeni. Haluan vain etsiä kohtalotovereita ja ehkä jakaa ajatuksia muiden, mahdollisesti samassa tilanteessa elävien ihmisten kanssa.

Ja sitten asiaan: Tiedän todella häpeällisen vähän oman asuinpaikkakuntani nuorten elämänmenosta. Tämä lähinnä siksi, että en ole jostakin kummallisesta syystä onnistunut löytämään yhtään oikeasti hyvää kaveria täältä päin, vaikka olen asunut tällä samalla paikkakunnalla koko elämäni. En ymmärrä, miksi melkein kaikilla muilla on kavereita edes kohtuullisen välimatkan päässä, mutta minun ja kaikkien ystävieni välillä on etäisyyttä aina vähintään ne toistasataa kilometriä.   .   

Tuntuu, että koulussa kukaan ei ajattele samalla tavalla, vaan paljon, paljon lapsellisemmin. Kukaan ei täällä seudulla tunnu kuuntelevan kanssani samanlaista musiikkia tai omaavan samanlaisia arvoja. Keskustellessani ihmisten kanssa koulussa tuntuu, että jokin ei vain "loksahda" kohdalleen, enkä ilman tätä tunnetta ole valmis ihmissuhteeseen. Kun olin kuudennella, silloinen opettajani yritti väkisin ystävystyttää minua, omaa poikaansa ja hänen kaveriaan keskenään. Koko homma meni täysin penkin alle hyvästä tarkoituksesta huolimatta, eikä yhteydenpito myöhemmin jatkunut juuri millään tavalla. Tuosta sitten opin, että on parempi olla ilman kavereita, kuin huonossa kaverisuhteessa. En koulussa ole päässyt sisälle oikein mihinkään porukkaan, enkä halua väkisin yrittääkään. Tuntuu, että jopa kanssani aivan ensimmäiseltä luokalta asti olleet luokkakaverinikaan eivät tunne minua kuin hyvin, hyvin etäisesti sen hämärän käsityksen pohjalta, jonka annan itsestäni ollessani koulussa.   

Sitten en voi ymmärtää miksi en koulussa voi olla se normaali, rento itseni. En siis yritä esittää mitään, mutta jotenkin en osaa olla koulussa se sama itseni kuka olen kavereideni seurassa. Tai noh, tiedänhän minä jo oikeastaan vastauksen näihin kysymyksiin: Tietysti siksi, kun niitä kavereita ei ole.   

Tuntuu, että juuri täällä ei järjestetä mitään sellaisia tapahtumia, joissa voisin tutustua oman paikkakuntani nuoriin. Kun kaikki muut menivät rippileirille, minä valitsin Protun, sillä en kuulu kirkkoon enkä tunnusta kristinuskoa vaan olen ns. uskonnoton. Protulla oli tosi hauskaa ja uusia kavereitakin tuli monta uutta, mutta tapaamisten järjestely satojen kilometrien etäisyyksien takia on yhtä tuskaa. Kaikki muut sen sijaan hankkiutuivat isoskoulutukseen, joiden, kuten itse riparinkin aikana syvensivät entisestään omia kaveri ja ystävyyssuhteitaan.   

Kohta yhdeksäs luokkakin loppuu ja lähden kesän jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kauhukseni tulen kuitenkin huomaamaan, että lähtiessäni nykyisestä koulustani en jää kaipaamaan ketään. Ysiä on jäljellä enää niin vähän aikaa, että enää ei ole järkevää yrittää luoda mitään syviä ystävyyssuhteita. Aikaa olisi kyllä ollut, mutta kun en saanut sitä päätäni pois sieltä pensaasta niin en saanut.

Hyvää loppiaista ja onnistunutta koulun aloitusta kaikille toivottaa Synkopoppi!
9898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Alkaa se hiekka sunkin tiimassa lähestyä loppuaan. :D

Mä rupeisin välittömästi sun kaveriksi, mutta A:olen hemmetin vanha (sukupolvien välinen kuilu) ja B:et ole niin epätoivoinen, että mun seuraan hakisit ja C:tuskin asut lähelläkään.

Otan pienet sun kunniaks, vaikka ei olekkaan kotikaljaa vahvempaa.

Äänestä

Samankaltanen on mun tarina mut kyllä sun tarina viel onnellisen lopun saa :)

Sit kun sä meet lukioon/amikseen niin kyl sielt kavereit löytyy :)

Toi välimatkakortin vetäminen esille on muuten aika vanha juttu :) Ite olen varmaan sen keksinytkin: mä aina olin aina et "voi kun ne asuu kaukana" mutta autot on keksitty, busit on keksitty samoin mese :)

Leuka pystyyn vaan ja innolla uuteen päiväään :)

Ja yl niit ystävyyssuhteita voi muodostaa vielä. Ei ysi luokka oo vielä ohi ja kesäkin on tulossa :) JA muuten, voithan sä tehä niin radikaalin liikkeen että vietät kesän ihan vaan ysin loppuajoilta hankkimies kavereitten kaa :)
Vai?

Hyviä jatkoja kuitenkin :)

Äänestä

Kyllä kannattaa hankkia niitä kavereita jos vaan jonkinlainen mahdollisuus on, että olisi jotain mitä muistella yläasteelta. Sain käsityksen että olet ujo, ja että sinä et välttämättä edes haluaisi tutustua luokkalaisiisi. Yritä löytää yhteisiä asioita, on varmasti esim. samanlaisia tv -sarjoja joita sinä ja luokkalaisesi katsovat.

Äänestä

Moikka!

Kiitos kaikista tähänastisista kommenteista joita viestiini on tullut. Kerron vielä tarkemmin tämänhetkisestä kaveritilanteestani.   
Eli tällä hetkellä minulla on ainoastaan yksi kaveri, jota tapaan säännöllisesti, pitkästä välimatkasta johtuen noin kerran kuussa jos niinkään usein. Muut kaverit ovat sellaisia, joita olen saanut leireillä ja muiden erilaisten tapahtumien yhteydessä. Heihin pidän yhteyttä tietokoneen ja puhelimen välityksellä. Tapaan heitä erittäin harvoin, noin yksi - kaksi kertaa vuodessa. Tämä on mielestäni ikäiselleni nuorelle liian vähän. Onneksi serkkuni käyvät suht säännöllisesti kylässä, joten saan heidän kanssaan touhuta välillä enkä aivan pitkästy.   

Muut kaverini ovatkin sitten nettituttuja, joita en ole tavannut ikinä. Heitäkään ei ole valtavasti, mutta kuitenkin tarpeeksi monta. Joidenkin kanssa pidän yhteyttä päivittäin, mutta vähintäänkin kuukausittain / viikottain. Tämä foorumi on ollut myös todellinen henkireikä, kun pääsee jakamaan omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan aina välillä, kun siltä tuntuu.

Synkopoppi!

Äänestä
  • Sä kuulostat fiksulta kaverilta. Kirjotat tosi hyvin.
    Mulla on vähän samantapainen tilanne. Tosin mulla on 2 ystävää, mutta silti olen paljon yksin. Oon ysillä ja tyttö. Mullakin on ongelmana vähän se, että muut ajattelevat jotenkin lapsellisesti ja pinnallisesti.. Tytöt puhuvat vain, mitä meikkejä saivat lahjaksi, tai mitä vaatteita ostivat lomalla.. Kaikki luokkani pojat ovat lapsellisia hölöttäjiä ja leveilijöitä, jotka luulevat olevansa maailman napa. En oikein löydä ihmisiä, joilla on samoja mielipiteitä ja arvoja kuin mulla,ja siksi olen usein hiljaa kun muut puhuvat meikeistä ja vaatteista, koska aihe ei minua kiinnosta. Tiestysti mulla ja kavereilla on yhteisiäkin puheenaiheita, esim jotkut tv-ohjelmat jne. mutta ei niistä löydy niin paljoa asiaa, että jaksaisi aina puhua niistä..

    Ysi loppuu, niinhän se on.. Mutta kyllä tässä vieli ehtisi johonkin ihmisiin tutustua, ja kesä menisi niiden kanssa hyvin :) Ja mä uskon kans, että ensi vuonna kun menen uuteen kouluun, saan sieltä uusia ystäviä! Ja niin saat säkin, ole vaan positiivinen asian suhteen.

    Mä voin ruveta kun kaveriksi myös. Mesessä voidaan jutella, jos haluat, laita mese jos oot kiinnostunut.

    P.s Missä paikkakunnalla sä asut?

    Äänestä

No ensinnäkin myöhästyneet symppärionnittelut :)

Kuulostaa niin tutulta, itsekkään en oman ikäisteni touhusta tiedä juuri mitään muuta, kun sen, että rakastavat ainankin ryypiskelyä kerta toisensa jälkeen. Todellakin toivoisin niin, etteivät kaikki olisi sellaisia, mut pahalta kieltämättä näyttää. Ehkäpä niitä järkeviä ihmisiä jostain täältä pikkukylästäkin voisi löytyä, mutta eivät vain ole näkyvillä. Ei sillä, että itse olisin. Ei täällä tapahdu mitään sellaista, joka kiinnostas minuu ja sais liikkeelle katsomaan vähän maailman menoa. Ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Useammankin kerran on käynyt mielessä, et onks ryyppääminen ainoo tapa saada kavereita täällä Jos on niin aivan varmasti olen yksin. Hyvin ryyppyporukat tuntuvat viihtyvän jengeissään ja tuntevan puol kylää vähintään.

Koulussa miulla sentään muutama kaveri on, mutta suurinosa kuitenkin näitä "moikataan, kun törmätään" -periaatteella. Todella harvaa tulee siis tavattua vapaa-ajalla ja olenkin jo pidemmän aikaa tuntenut itseni erakommaksi ja erakommaksi. Ja mitä tuohon lapsellisuuteen tulee se on kyllä totta. Suurinosa tuntemistani ihmisistä on todella lapsellisia ja vaikka yhteisiä asioita löytyisikin se tyssää siihen lapsellisuuteen. Jos taas "fiksumpaan" ihmiseen törmää niin aivan satavarmasti hänen kanssaan ei yhteistä säveltä löydy. Aivan, kuin olisi eri maailmasta lähes jokaisen vastaan tulevan kanssa.

Itselläni myös hyvät kaverit asuvat parin sadan kilsan päässä vähintäänkin. Osaa tulee tavattua aina lomilla, eli ei kovinkaan useesti. Osa taas on ihan vain nettituttuja, joiden kanssa jutellaan mesessä ja puhelimella tms. Jos vain omistaisi helikopterin niin voisin käydä useemman kerran viikossa kauempana asuvia kavereita moikkaamassa. Ainahan sitä voi haaveilla. Varmasti useempikin nettituttu tulis tavattua, mutta useesti se välimatka estää sen. Junat kulkee kyllä lähes kaikkialle, muttei kuitenkaan ihan kaikkialle. Joihinkin paikkoihin taas junalla tulee järkyttävä kierotie. Myöskään en erikoisemmin tykkää matkustella. Vihaan etenkin autossa istumista tuntitolkulla.

Jos on paljon yksin niin väkisinkin sitä on erilainen, kuin normaali itsensä. Veikkaampa, että tästä löytyy syy. Ja ujous varmasti myös vaikuttaa mikäli olet ujo?

Ja mitä ripariin tulee. Ise myös harkitsin protua, mutten saanut aikaiseksi edettyä harkintaa pidemmälle, joten sekin jäi väliin. Toisaalta ehkä harmi, oishan siellä voinu ihan kivaakin olla ja tutustua uusiin ihmisiin. Ripari taas ei tullut kuuloonkaan sinne en olisi mennyt edes sen takia, että tutustuis uusiin ihmisiin. Miun tuurilla oisin joutunu joidenki lapsellisten tai muuten vaan idioottien sekaan ja sekös se vast ois tuskaa ollu, kun kyseessä vielä ripari. Siispä mahdollisuus löytää kavereita riparilta/protulta meni sivusuun kohdaltaki. Omaa hölmöyttäni kylläkin, mutta toisaalta, samapa tuo. Ei kuitenkaan oo liiemmin elämääni harmittanu.

Itseasiassa uudelle paikkakunnalle opiskelemaan lähteminenhän on hyvä juttu. Voit alottaa kaiken ihan puhtaalta pöydältä ja tutustua uusiin ihmisiin ihan alusta alkaen. Ei tietenkään ole niin yksinkertaista, kun kuulostaa. Veikkaan kuitenkin, että helpompi tutustua uudessa ympäristössä täysin uusiin ihmisiin, kun niihin vanhoihin, joiden touhuja on jo vuosia nähnyt.

Äänestä
  • Moikka!

    Vaikka kirjoitukseni sen kuvan antoikin, en silti väittäisi itseäni ujoksi. Päinvastoin, koen olevani aika sosiaalinenkin ihminen, tosin tämäkin riippuu paljolti seurasta. Kun menen uuteen paikkaan (käytännössä siis koulun ulkopuolelle, jossa saman ikäisiä nuoria), minulle ei liiemmin tuota ongelmia luoda uusia kontakteja. Olet siis aivan oikeassa sanoessasi, että aloittaessani puhtaalta pöydältä mahdollisuuteni kavereiden saamiseen kasvaisivat. Tosin vaikka kyseessä olisi uusi paikka eikä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä löydy, en tietenkään yritä ystävystyä.   

    Ja mikäkö on sitten suhteeni näihin luokkalaisiini tai muihin kouluni oppilaisiin? No pääasiassa he ovat näitä mainitsemiasi moikataan kun törmätään-tyyppejä. Minulla on vain parin luokkalaiseni yhteystiedot; pakko olla, sillä mahdollisten poissaolojen aikaan läksyt on saatava selville. Toki joskus vaihdan pari sanaa muutenkin, mutta erilaisesta maailmankatsomuksesta johtuen melko vähälle tuokin on jäänyt.   

    Saisin kai syyttää tilanteestani myös itseäni. Seiskalla kun ne sosiaaliset suhteet olisi periaatteessa pitänyt luoda ja liittyä kaveriporukoihin. Tämä jäi kuitenkin minulta tekemättä, vaikka kuudennen lopussa olin täysin varma, että saisin uusia kavereita. Tai noh, kun olen aivan rehellinen itselleni, uskon huijanneeni itseäni ja tienneeni jo kuudennen ja seiskan välisenä kesänä tulevan tilanteeni. Ehkä tuo "mätä" pohjimmaisissa asenteissani on osasyyllinen tämänhetkiseen tilanteeseeni, mene ja tiedä.

    Seiskalla kavereiden saaminen oli minulle jonkinlainen pakkomielle. Se pohjimmainen syy, mikä kuitenkin minut jo silloin piti lukossa oli varmastikin se sama mikä nytkin, eli yhteisten asioiden puuttuminen sekä erot maailmankatsomuksessa ja ajattelussa. Kummallista kyllä, en vielä tuolloin suostunut myöntämään asiaa itselleni, vaikka tasan tarkkaan sen tiedostinkin, sillä minulle tuotti vaikeuksia hyväksyä asia itselleni saatika sitten, että olisin pystynyt kertomaan siitä kenellekään.

    Ja ihan totta, se matkustelu ei ole mitään herkkua. Nettituttujani en ole koskaan livenä tavannut, mutta bussimatkoissa tälle ainoalle säännöllisesti tapaamalleni kaverille on jo tarpeeksi istumista. Ajettavaa on aina suuntaansa sellaiset puolitoista tuntia, jonka jälkeen vielä noin 45 minuutin matka kaverini äidin kyydissä perille.   

    Ja sitten siitä ryyppäämisestä. Se kun on näilläkin kylillä ilmiö, johon saa törmätä aivan liian usein. No ei se varmastikaan ole mikään samanlainen ongelma, mitä se esimerkiksi pk-seudulla mahdollisesti on, mutta liikaa sitäkin esiintyy. Varsinkin alemmilla luokilla muutamat aivan avoimesti kehuskelivat alkoholikokeiluillaan. Onneksi nyt ysin aikana tätä ei ole juuri ollut. Ryyppäämisen kannalta pahimpana voisin mainita paikallisen taiteiden yö-tapahtuman, joka on siis ainakin täällä päin kaikkien tuntema nuorison ryyppyjuhla. Tämän tapahtuman aikoihin olin niin epätoivoinen kaveritilanteeni suhteen, että harkitsin avoimesti sinne lähtemistä. En kuitenkaan uskaltanut, sillä paikka on minulle vieras ja näkövammastani johtuen olen toisten opastuksen varassa, kun liikun vieraissa paikoissa enkä olisi voinut millään luottaa tarpeeksi hyvin mahdollisesti alkoholia nauttineisiin kavereihini.

    PS. Lähitulevaisuudessa minulta tulee ilmestymään ilmoitus nuorten kirjeystävät-palstalle. Edellinen ilmoitus ei johtanut toivottuihin yhteydenottoihin, mutta yksi epätoivoinen yritys lisää. :) Jos kiinnostaa jutella, voit lisätä meseosoitteeni sieltä tai galleria-sivultani mikäli niin haluat.

    Äänestä

  • Synkopoppi kirjoitti:

    Se on kyl jännä miten yksinäisemmistä ihmisistä tosiaan tulee ensimmäisenä mieleen, että ovat ujoja/hiljaisia. Mut hyvähän se vaan on, et poikkeuksiakin löytyy. Tai sit se on alusta alkaenki vaan kuviteltua. Yksinäinen, kun pääsee puhumaan niin tiedä, vaik ois miten pahaa puheripulia, näin ainankin omalla kohdallani :D

    No turhaa sitä on ruveta miettimään nyt,"mitä, jos olisin tehnyt toisin" Kuten jo itsekkin totesit niin kaikki ei oo vielä hukkaan heitetty. Uudessa koulussa saat sit uuden tilaisuuden puhtaalta pöydältä asti. Toivottavasti niitä samanhenkisiä ihmisiä sieltä löytyykin sitten. Sitä odotellessa :)

    Ei tosiaan ole joo, itselle, kun useimmiten tulee paha olokin ja bussi on kyllä vihoviimeinen vaihtoehto, kun junakin saa pään jomottamaan niin halutessaan. Nettituttuja en itsekkään ole tavannut, kuin yhden. Mut, jos sitä vielä joskus muitakin päättäis tapailla. On sitä muutaman kans ajateltu, mut aina matka on ollu se este. Tää on niin tätä, kun asuu keskellä ei mitään. Ei sillä et oisin pk-seutu ihmisiä, en tosiaankaan ole.

    Pk-seudulla kyllä varmasti on pahempaakin pahempi, mut sielläpäin, kun en liiemmin liiku niin en mene asiaan mitään sanomaan. Ehkä tosiaan ihan hyvä niinkin, etten oo nähny. Kyl niitä ryyppäreitä ikähaitarilta 10-90 löytyy täältäkin ihan riittämiin. Ja meillä tuo ryyppyreissukehuskelu on ainanki ollu puhutuin aihe koko yläasteen. Eikä se mihinkään ysilläkään ole unohtunut, vaikka niin toivoinkin. Vaan toiveeksi ja haaveeksi se jäi. Liekö ikinä kyllästyvät tuohon.

    Ps. Tottakai, jutteluseuraa ei koskaan oo liikaa. Lisään samantien ni tarvii jäädä odottelemaan. Mitä sitä oottaa, kun voi nyt hetikin :D

    Äänestä

Musta sä ainakin vaikutat ihan kivalta tyypiltä... ... Itselläni on samanlainen tilanne osittain... Ei oo kavereita täällä, mutta ei kyllä muuallakaan... ... Toivottavasti saat ystäviä... Ite oon vaan ilonen sit ku pääsen täältä ensvuoden jälkeen pois... enkä kyllä todellakaan jää kaipaamaan mitään... ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Synkopoppi kirjoitti:

Moi kaikille!

Asia jota tänään omama syntymäpäivänäni haluan ihmetellä ovat vähäiset, miltei olemattomat sosiaaliset suhteeni omalla asuinpaikkakunnallani.

Aivan aluksi sanottakoon, että tämän viestin pohjalle syntyvän mahdollisen keskustelun pohjalta en odota mitään hokkuspokkus-ratkaisua omaan tilanteeseeni. Haluan vain etsiä kohtalotovereita ja ehkä jakaa ajatuksia muiden, mahdollisesti samassa tilanteessa elävien ihmisten kanssa.

Ja sitten asiaan: Tiedän todella häpeällisen vähän oman asuinpaikkakuntani nuorten elämänmenosta. Tämä lähinnä siksi, että en ole jostakin kummallisesta syystä onnistunut löytämään yhtään oikeasti hyvää kaveria täältä päin, vaikka olen asunut tällä samalla paikkakunnalla koko elämäni. En ymmärrä, miksi melkein kaikilla muilla on kavereita edes kohtuullisen välimatkan päässä, mutta minun ja kaikkien ystävieni välillä on etäisyyttä aina vähintään ne toistasataa kilometriä.   .   

Tuntuu, että koulussa kukaan ei ajattele samalla tavalla, vaan paljon, paljon lapsellisemmin. Kukaan ei täällä seudulla tunnu kuuntelevan kanssani samanlaista musiikkia tai omaavan samanlaisia arvoja. Keskustellessani ihmisten kanssa koulussa tuntuu, että jokin ei vain "loksahda" kohdalleen, enkä ilman tätä tunnetta ole valmis ihmissuhteeseen. Kun olin kuudennella, silloinen opettajani yritti väkisin ystävystyttää minua, omaa poikaansa ja hänen kaveriaan keskenään. Koko homma meni täysin penkin alle hyvästä tarkoituksesta huolimatta, eikä yhteydenpito myöhemmin jatkunut juuri millään tavalla. Tuosta sitten opin, että on parempi olla ilman kavereita, kuin huonossa kaverisuhteessa. En koulussa ole päässyt sisälle oikein mihinkään porukkaan, enkä halua väkisin yrittääkään. Tuntuu, että jopa kanssani aivan ensimmäiseltä luokalta asti olleet luokkakaverinikaan eivät tunne minua kuin hyvin, hyvin etäisesti sen hämärän käsityksen pohjalta, jonka annan itsestäni ollessani koulussa.   

Sitten en voi ymmärtää miksi en koulussa voi olla se normaali, rento itseni. En siis yritä esittää mitään, mutta jotenkin en osaa olla koulussa se sama itseni kuka olen kavereideni seurassa. Tai noh, tiedänhän minä jo oikeastaan vastauksen näihin kysymyksiin: Tietysti siksi, kun niitä kavereita ei ole.   

Tuntuu, että juuri täällä ei järjestetä mitään sellaisia tapahtumia, joissa voisin tutustua oman paikkakuntani nuoriin. Kun kaikki muut menivät rippileirille, minä valitsin Protun, sillä en kuulu kirkkoon enkä tunnusta kristinuskoa vaan olen ns. uskonnoton. Protulla oli tosi hauskaa ja uusia kavereitakin tuli monta uutta, mutta tapaamisten järjestely satojen kilometrien etäisyyksien takia on yhtä tuskaa. Kaikki muut sen sijaan hankkiutuivat isoskoulutukseen, joiden, kuten itse riparinkin aikana syvensivät entisestään omia kaveri ja ystävyyssuhteitaan.   

Kohta yhdeksäs luokkakin loppuu ja lähden kesän jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kauhukseni tulen kuitenkin huomaamaan, että lähtiessäni nykyisestä koulustani en jää kaipaamaan ketään. Ysiä on jäljellä enää niin vähän aikaa, että enää ei ole järkevää yrittää luoda mitään syviä ystävyyssuhteita. Aikaa olisi kyllä ollut, mutta kun en saanut sitä päätäni pois sieltä pensaasta niin en saanut.

Hyvää loppiaista ja onnistunutta koulun aloitusta kaikille toivottaa Synkopoppi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu