Kuppaus

Olen kärsinyt niska-hartiaseudun ongelmista monta vuotta ja ne on vuosi vuodelta lisäntyneet. Tuntuu, että tässä saa lopun ikäänsä käydä fysioterapeutilla, jonka hoidot auttavat tietysti jonkun aikaa. Illat kotona (töiden jälkeen) menevät kohta siihen, että pitää "jumpata" voidakseen tehdä töitä seuraavana päivänä (työ valitettavasti koneen äärellä istumista). Huimaus on tullut nyt särky-puutumisoireden lisäksi. Samoin myös pahanolon tunne lisääntyy. Niska on röntgenkuvattu (ei magneetti), eikä löytynyt, muuta kuin iän tuomaa kulumaa...V-paine koholla (lääkitys)
Tietääkö kukaan tai onko saanut peräti apua tämän tyyppisiin vaivoihin kuppauksesta? Seuraavaksi aion nimittäin kokeilla sitä! Minua on joskus neuvottu menemään kupparille ihan verien paksuudenkin vuoksi (hemoglobiini n. 160).
7764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jep! Olen saanut apua, mulle on tehty kuivakuppausta ja mun tilantees se onki parempi kun hemoglobiini on matala. Mutta suosittelen!

Äänestä

Kuivakuppaus on tosi hyvä, mutta kyllä suosittelen
ihan perinteistä vanhanajan suoneniskentää.
Mutta kannattaa todella katsoa kelle menee.
Kannattaa tarkistaa taustat, ja itse en antaisi
kenenkään koskea minuun haavakoneella, vasaran
jäljet paranevat paremmin.

Äänestä
  • Enpä olisi tuota itse hoksannut, joten kiitti vinkistä! Vaikka olen sitä mieltä, että "ei yks koko komiassa haittaa", jos siitä hyötyä on!

    Äänestä

  • vinkistä kirjoitti:

    Enpä olisi tuota itse hoksannut, joten kiitti vinkistä! Vaikka olen sitä mieltä, että "ei yks koko komiassa haittaa", jos siitä hyötyä on!

    Eli "ei yks kolo komiassa haittaa, jos siitä hyötyä on!

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Eli "ei yks kolo komiassa haittaa, jos siitä hyötyä on!

    Ja vielä, luotettavia kuppaajia löytänet, kun
    kirjoitat Googleen hakusanoihin Kansanparantajat
    tai kalevalainen kansanparannus.
    Ja mitä siihen haavakoneeseen tulee, taisin olla
    vähän ajattelematon. Toistin vain apinana
    mitä oma opettajani on sanonut. Ja yksi
    kuppaajanainen kolmannessa sukupolvessa.
    Tarkoitin vain että itse en uskalla kun
    varoitettu, mutta jos päätät kokea sen, kerro
    ihmeessä miltä tuntui, kiinnostaisi kovasti...!

    Äänestä

  • vink vink kirjoitti:

    Löysin mielestäni luotettavan kuppaajan ja kävin tiistaina hänen luona. Noin tunnin kestävä "operaatio" oli minusta miellyttävä, ei mitään negatiivista sanottavaa. Olo oli jälkeenpäin hyvä. Olen nyt parin päivän ajan "makustellut" oloa ja en ole vielä huomannut muutosta. En oikein tiedä miltä minusta pitäisi tuntua...kun en ole aikaisemmin kupparilla käynyt! Tuleeko vaikutukset jälkeenpäin vai pitääkö ne tuntea heti?! Haavat tietysti tuntuvat ja näkyvät vielä, mutta eivät ole pahannäköisiä, joten luottavaisin mielin odotan niidenkin häipyvän ajan mittaan.

    Äänestä

  • käyty kirjoitti:

    juttu mun mielestä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niska-hartiaongelmat kirjoitti:

Olen kärsinyt niska-hartiaseudun ongelmista monta vuotta ja ne on vuosi vuodelta lisäntyneet. Tuntuu, että tässä saa lopun ikäänsä käydä fysioterapeutilla, jonka hoidot auttavat tietysti jonkun aikaa. Illat kotona (töiden jälkeen) menevät kohta siihen, että pitää "jumpata" voidakseen tehdä töitä seuraavana päivänä (työ valitettavasti koneen äärellä istumista). Huimaus on tullut nyt särky-puutumisoireden lisäksi. Samoin myös pahanolon tunne lisääntyy. Niska on röntgenkuvattu (ei magneetti), eikä löytynyt, muuta kuin iän tuomaa kulumaa...V-paine koholla (lääkitys)
Tietääkö kukaan tai onko saanut peräti apua tämän tyyppisiin vaivoihin kuppauksesta? Seuraavaksi aion nimittäin kokeilla sitä! Minua on joskus neuvottu menemään kupparille ihan verien paksuudenkin vuoksi (hemoglobiini n. 160).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu