Meillä on yritystä takana 1vuosi 2kk.On alkanut toivo loppumaan..Ei jaksa enään ajatella että voisi lasta tulla iki päivänä.
Otan lähipäivinä yhteyttä lapsettomuusklinikalle,pää ei enään kestä tätä helvettiä.Yöllä saa itkeä itsensä uneen ja aamulla pitää repiä itsensä ylös sängystä töihin silmät turvonneena itkusta..Kellekkään en ole asiasta halunnut puhua,enkä puhu.Ei ole helppoa puhua ystäville,joilla on lapsia,tai tulossa.. :(
Onneksi miehenkanssa ollaan alettu puhumaan asiasta paljon..
sukulaiset kyselee,että jokos teille tulee perheenlisäystä???Vitt*ako toisten henk.koht.asiat kenellekkään kuuluu,oli sukua tai ei.Ei sellaista saa kysyä!!!!!Itselläni ei moinen kävisi edes mielessä!!!!!!!!Se satuttaa,vaikka tarkotus on vaan udella!
Oli pakko avautua...sory!
*TATTI*
Otan lähipäivinä yhteyttä lapsettomuusklinikalle,pää ei enään kestä tätä helvettiä.Yöllä saa itkeä itsensä uneen ja aamulla pitää repiä itsensä ylös sängystä töihin silmät turvonneena itkusta..Kellekkään en ole asiasta halunnut puhua,enkä puhu.Ei ole helppoa puhua ystäville,joilla on lapsia,tai tulossa.. :(
Onneksi miehenkanssa ollaan alettu puhumaan asiasta paljon..
sukulaiset kyselee,että jokos teille tulee perheenlisäystä???Vitt*ako toisten henk.koht.asiat kenellekkään kuuluu,oli sukua tai ei.Ei sellaista saa kysyä!!!!!Itselläni ei moinen kävisi edes mielessä!!!!!!!!Se satuttaa,vaikka tarkotus on vaan udella!
Oli pakko avautua...sory!
*TATTI*
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pitää täysin paikkansa. Lähimmät ystävätkin jotka tietää asiasta alkaa pikkuhiljaa ärsyttään tän kaiken oman murheen keskellä;Ollaan niin positiivisia ja kerrotaan että kyl ens kerral hoito onnistuu ym. lohduttavaa, mikä ei todellakaan meitä lohduta vaan itse asiassa pistää vihaksi ja enemmän ahdistuneeksi.
Tää palsta on kaikkein parasta lääkettä mielenterveydelle, lukea muidenkin tarinoita jotka todella tietää mistä on kysymys ja jotka tietää ettei ainakaan parilla positiivisella sanalla mitään saa korjattua..
Tätä tunnetta ei voi tietää ellei itse ole kokenut lapsettomuutta.
Teen työtä ihmisten parissa jotka tulee raskaaksi vaikkei omakaan elämä ole yhtään hallinnassa sekä ihmisten joille pienen lapsen kanssa eläminen on ylivoimaista.Miten tuolta "ylhäältä" näitä elämän eväitä oikein jaetaan????
ellei itse ole kokenut lapsettomuutta.NAULAN KANTAAN!!!
Mun mielestä mun on aivan turha lähteä parhaimmilleni ystävilleni kertomaan..Niillähän on asiat paremmin kun hyvin,lapsia on ja tulee jatkossakin aivan varmasti!en kaipaa sääliä.Sellaiselle voisinkin avautua jolla ois sama tilanne...ehkä,jos sellasellekkaan!
*TATTI*
Tuntuupa niin tutulta kertomuksesi. Samoin meillä yli vuosi yritysta takana. Silti vielä jaksan uskoa, että kyllä se oma vauva vielä joskus sylissä on(tsemppaa koko ajan). Emme ole myöskään mieheni kanssa tästä asiasta muille kertoneet, mutta olen ajatellut, että kai sitä on sanottava suorat sanat utelioille. Ehkä siitä voisi tulle itselle parempi mieli....ehkä. Jospa kyselijät sitten vaikka tajuaisivat tahdittomuutensa.
Yritystä ja jaksamista sinulle!
Lohduttavaa huomata, että muitakin pareja on samassa tilanteessa. Yritystä takana 1v 3kk. Otimme yhteyttä lapsettomuusklinikalle ja viikko vielä odoteltava sinne pääsyä. Asia on stressannut jo kauan, mutta kun aika klinikalle varattiin, tuntui "helpottavalta". Nyt asia on annettu muiden stressattavaksi ja itse saa vaan jatkaa yrittämistä! :)
Miehen kanssa puhutaan aiheesta paljon, päivittäin ja se on osa jokapäiväistä elämäämme. Kenellekkään ulkopuoliselle emme ole asiasta vielä kertoneet. Puhuminen saattaisi helpottaa, mutta toisaalta sellainen, joka ei lapsettomuutta ole kokenut, ei sitä mielestäni voi mitenkään ymmärtää.
Rohkeutta vain klinikalle soittamiseen, mitä nopeammin sen tekee, sitä lähempänä haaveen (vauvan) saaminen on, tai ainakin syy selviää ja toiset saavat stressata, mitä tehdä! :)
H
Hei,
tiedän todella hyvin mistä puhut. Meillä on takana yritystä vähän yli 2 vuotta. Noin kuukauden kuluttua meillä on kuitenkin aika varattuna IVF_infoon, jossa käydään läpi hoidon aikataulua ja lääkitystä.
Olin todella rikki ennen klinikalle soittamista, mutta se soitto helpotti. Tuntui, että kuitenkin jotain tapahtuu ja päästään eteenpäin. Odotan hoitojen aloittamista kuin kuuta nousevaa ja samaan aikaan pelkään sitä enemmän kuin mitään muuta.
Sukulaisvisiitit on kammottavia, kun pelkään koko ajan sitä kysymystä "noh, missäs se jälkikasvu viipyy...?" Olen täysin samaa mieltä, ei sitä saisi kysellä. Mutta, toisaalta, tuskin kukaan sillä mitään pahaa tarkoittaakaan? Tätä tuskaa ei vaan kukaan muu voi tietää, kuin toinen joka on kokenut saman.
Olen kertonut tästä tilanteesta vain parhaalle ystävälleni. Vanhempani eivät tiedä asiasta mitään, enkä halua tästä heille kertoakaan. En ainakaan vielä. En kaipaa säälittelyä ja surkuttelua ja pohdiskelua mistä tämä voi johtua...
Meillä jännitystä lisää vielä se, että miehelläni todettiin syöpä pari vuotta sitten ja hoidoissa tuhoutui siittiöt. Eli niitä ei enää ole, mitä käyttää IVF_hoidoissa. Pakasteessa on kuitenkin muutama, jotka pakastettiin ennen sytostaattihoitojen alkua. Yritän pysyä positiivisena ja uskoa siihen, että yksikin siittiö riittää...
Mutta, pysy optimistisena ja usko siihen, että teillekin suodaan onni! :-) Ja ota ihmeessä ensitilassa yhteyttä lapsettomuusklinikkaan, saat asiaa eteenpäin, etkä ole enää yksin epätietoisessa tilassa peläten pahinta ja toivoen parasta.
VOIMAA!
Tiedän tasan tarkkaan teidän tuntemukset mitä käy mielessä läpi ku kärsii lapsettomuudesta..meillä yritystä kerkesi olla 1v ja 9kk, vuoden jälkeen hakeuduttiin lapsettomuus hoitoihin kummastakaan ei löydetty vikaa..kolme inseminaatiota ehdittiin tekemään syksyn aikana ja kaiken piti olla kohdallaan mutta eivät onnistuneet..viimeisen inssin jälkeen marraskuussa olin tosi rikki ku taas kuukautiset alkoivat olin ihan murheen murtama itkin vain mistään muusta asiasta en löytäny iloa..kaikelta meni merkitys en tiennyt että miten nousen taas suosta ja löydän positiivisia asioita ja
ajatuksia. Viikon päästä mieli oli jo parempi ja olin jo hyväksynyt asian et nyt ei vielä onnistunu jostain syystä jne..Soitin lääkärille ja sovittiin aika koeputkihedelmöitykseen joka tarkotus oli tehdä tehdä nyt tammikuussa lääkketkin mulla oli jo valmiina odottelin vain kuukaustisten alkamista..mutta nehän eivät alkaneetkaan vaan tein 3.1 ja 4.1 raskaustestin joka näytti plussaa!! en voinut kertakaikkiaan uskoa sitä ihmettä mikä oli tapahtunut mulle enkä oikein vieläkään!! Nyt on vaan kova pelko et kaikki ei mee hyvin, mut täytyy toivoa ja uskoa siihen vahvasti!!Halusin vaan kerto atämän teille ja valaa uskoa et kyllä se vielä onnistuu jokaiselle tulee se oma aika aivan varmasti!Joillakin se vaan tapahtuu äkemmin kuin toisilla niin se vaan on.
voimia teille ja paljon plussaonnea!!!!
Toivottavasti minäkin vielä joskus...Rohkenin tänään soittamaan gynekologilleni.Papa-näytteen ottavat vain ensin(rutiini),mittaavat verenpaineen yms.. Sit joudun verikokeisiin....jne,laittavat lähetettä tutkimuksiin.Jipii tai ei,samalla on innostunut mutta pelottaa niin perkel**sti.
*TATTI*
Hei! Täällä toinen, jolla ei ole tärpännyt. Tiedän, että on tosi kurjaa kun sukulaiset kyselee :( Mä oon aikonut tästä lähdin sanoa, että lapsia saa tulla heti, kun ne vaan haluaa tulla. Ei siinä ole mitään hävettävää, ettei niitä ole heti saanut kun alkaa yrittämään!