Rinnat

Minulla alkoi elokuun alussa tulla "maitoa" rinnoista. Ei paljon, mutta tippa aina puristettaessa. Luulin sen johtuvan siitä, että olin jättänyt yhden kartan e-pillereistä väliin, että hormonit olivat sekaisin. Käytin muuta ehkäisyä sen ajan, kun en syönyt pillereitä. Nyt tästä on jo 5 kk, eikä "maito" ole vielä tyrehtynyt. Kävin lääkärillä, ja hänkin epäili hormoneja. Tein pari labraa, ja kaikki oli normaalia, paitsi estrogeeni joka oli hieman matala. Ja nyt tää maito ei oo vieläkään tyrehtynyt :( Olen tehnyt 4 raskaustestiä, joten en usko että olen raskaana... Onko kellään ollut samantapaisia oireita? Pliis, kertokaa mikä teillä on ollut siinä tapauksessa...
3429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun jouduin keskeyttämään hormonikorvaushoidon leikkauksen vuoksi, elimistö "oletti" estrogeenitason pudotessa että nyt synnytin ja maitoa (samoin vähäisessä määrin) alkoi tulla. Lääkäri kielsi lypsämästä ja kokeilemasta että jatkuuko, sillä rintojen puristelu kohottaa prolaktiinitasoa joka nimenomaan lisää maidon eritystä. Lääkäri sanoi että kunhan maltan olla puristelematta, niin kyllä se maidon tulo loppuu ja niinhän siinä kävikin.

Jatkuva maidon eritys ilman "oikeaa" syytä voi siis johtua prolaktiinin korkeasta tasosta ja siihen voi olla syynä erilaisia vaihtoehtoja, hyvänlaatuisesta kasvaimesta alkaen. Minulla tuota arvoa seurataan rutiininomaisesti vuotuisissa tarkastuksissa. Helmikuussa pitäisi taas mennä labroihin.

Tässä vielä lainaus tutkimusselosteesta:
Prolaktiini (PRL) on aivolisäkkeen etulohkon tuottama peptidihormoni. Se vaikuttaa rintarauhasten kehittymiseen ja maidon eritykseen, mutta myös sukurauhasten toimintaan. Korkeat tasot aiheuttavat infertiliteettiä ja amenorreaa naisilla ja impotenssia miehillä. Hyperprolaktinemia johtuu yleensä hyvänlaatuisesta mikroprolaktinoomasta, mutta joskus makroadenoomasta, joka voi aiheuttaa päänsärkyä ja näkökentän kaventumista painaessaan näköhermoja. Tulosten tulkinnassa on huomioitava, että prolaktiinin eritys on sykäyksittäistä ja että arvot ovat korkeimmillaan aamuyöstä.
Raskauden aikana PRL nousee synnytykseen asti tasaisesti ja taso on kolmannen trimesterin aikana 700 - 5700 mU/l. Lisäksi PRL-taso nousee fyysisen ja psyykkisen stressin, hypoglykemian ja rintojen manipuloinnin yhteydessä. Estrogeenit ja erityisesti trisykliset antidepressantit nostavat ja dopamiini alentaa prolaktiinipitoisuutta.

Äänestä

minulla tuli maitoa rinnoista vaikka imetyksestä oli jo 3 vuotta. Minulle tehtiin ultra ja mammo jossa näkyi että maitotiehyet ovat laajentuneet ja maitoa on rinnoissa. Tila on täysin hormonaalinen, eikä
sille mitään voi, totesi lääkäri.


Yleensä jos vuoto on kirkasta tai veristä on kuulemma enemmän syytä huoleen.

Minulla tuli ihan maitoa ja kun tunnusteli rintoja saattoi tulla tippa tai pari, mutta kun lääkäri tutki, sitä tuli ihan suihkuamalla.

En sinuna olisi kovin huolissaan, vaikka olin kyllä itse silloin kun en asiasta vielä mitään tiennyt.

Äänestä
  • Kiva kuulla ettei välttämättä tarttis olla hirveen huolestunu... Kattelen täs viel jonkin aikaa, ja aattelin sit taas soittaa lääkärille :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


._. kirjoitti:

Minulla alkoi elokuun alussa tulla "maitoa" rinnoista. Ei paljon, mutta tippa aina puristettaessa. Luulin sen johtuvan siitä, että olin jättänyt yhden kartan e-pillereistä väliin, että hormonit olivat sekaisin. Käytin muuta ehkäisyä sen ajan, kun en syönyt pillereitä. Nyt tästä on jo 5 kk, eikä "maito" ole vielä tyrehtynyt. Kävin lääkärillä, ja hänkin epäili hormoneja. Tein pari labraa, ja kaikki oli normaalia, paitsi estrogeeni joka oli hieman matala. Ja nyt tää maito ei oo vieläkään tyrehtynyt :( Olen tehnyt 4 raskaustestiä, joten en usko että olen raskaana... Onko kellään ollut samantapaisia oireita? Pliis, kertokaa mikä teillä on ollut siinä tapauksessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu