Joskus olin iloinen, hauska ja todella sosiaalinen kaveri. Tämä kumminkin muuttui jostain syystä parissa vuodessa. Kaverit eivät taida enää halua oleskella mun kanssa, enkä syytä heitä. Olen kuin ilmaa.. minusta on tullut hiljainen ja huomaamaton. Olen yrittänyt tehdä uusia ystäviä mutta ilman tulosta. Sama koskee tytöihin, tajuttuaan että olen hiljainen he lähtevät pois.
En luota itseeni, enkä muihin. Olen ihan hyvännäköinen ja kehuja on tytöiltä tullut paljon. Mutta se ei itsetuntoani nosta.
Minusta tuntuu että olen pikku hiljaa menettämässä kykyni edes puhua. En tiedä kuka olen, enkä mihin pystyn. En tiedä mitä haluan elämästä. Olen miettinyt jo kaksi kertaa itsemurhaa menneisyydessä, jopa suunitellut. Mutta olen pelkuri, enkä pysty siihen. En tiedä mitä tehdä... en tunne itseäni. En ole aina ollut tälläinen. Miten löydän itseni?
En luota itseeni, enkä muihin. Olen ihan hyvännäköinen ja kehuja on tytöiltä tullut paljon. Mutta se ei itsetuntoani nosta.
Minusta tuntuu että olen pikku hiljaa menettämässä kykyni edes puhua. En tiedä kuka olen, enkä mihin pystyn. En tiedä mitä haluan elämästä. Olen miettinyt jo kaksi kertaa itsemurhaa menneisyydessä, jopa suunitellut. Mutta olen pelkuri, enkä pysty siihen. En tiedä mitä tehdä... en tunne itseäni. En ole aina ollut tälläinen. Miten löydän itseni?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olin itse myös pari vuotta sitten eksyksissä;
En tiennyt mitä haluan, mitä tekisin elämälläni,
suunittelin itsemurhaa.
Kai ensimmäinen askel itseni löytämiseen oli artisti, jonka osa lauluista oli kuin omasta päästäni. Tajusin etten voi olla hullu tms. koska jollain muullakin oli samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.
Alkoi yläaste. Sain yhden hyvän kaverin ja pari poikaa ihastui minuun. Tajusin etten ollutkaan arvoton p*ska (entinen "kaverini" kulki suosittujen perässä ja hylkäs mut) ja en ookkaan niin ruma, koska joku voi ihastuu muhun.
Tämän jälkeen tajusin että mulla oli ollut silloin aiemmin masennusta, oletan että vaikeaa.
Aloin selailla masennukseen liittyviä nettisivuja ja siellä oli samoja tuntemuksia kuin itselläni. Aloin tajuta että en olekkaan ehkä outo ja seko.
Kirjoitin koko ajan päiväkirjaa ahkerasti. Se auttoi minua selvittämään tunteitani ja tajuamaan monta asiaa itsestäni ja maailmasta.
Eli: Alussa oli pimeää, sitten tuli "valaistus" ja nyt olen tässä tilassa; Tiedän mitä haluan, jaksan eteenpäin elämässä uskoen tulevaisuuteeni.
Toivottavasti oli jotain apua.
Tsemppia sulle :)
itsemurha on viimeinen vaihtoehto, sitä ei kannata edes harkita. kaikilla on joskus vaikeaa. mm. minulla. sun kannattaa käydä puhumassa jollekkin.
Täällä eletään vaan kerran ja sitä kannattaa arvostaa. Ei ole mitään menetettävää, ainoastaan saatavaa. Toisaalta on hienoa kun kaikki on auki ja voi tehdä ihan mitä haluaa, kunhan vaan tietäisi mitä haluaa.
Painin itse (niinkuin varmaan moni muukin) samanlaisten asioiden kanssa ja olen huomannut että niiden liika pyörittely päässä ei auta tilannetta, sitä jotenkin ajattelee asioita niin monimutkaisesti. Sen sijaan pitäisi rohkeasti lähteä liikkeelle ja kokeilla erilaisia (vaikka typerältäkin kuulostavia) asioita ja harrastuksia. Erilaiset kokemukset auttavat selvittämään mitä haluaa. Liikunnan olen todennut auttavan myös aika paljon. Kunnon kävely- tai juoksureissun jälkeen oikein tuntee kuinka ajatus luistaa paremmin eikä päätösten tekeminen vie ikuisuutta. Terve keho - terve mieli :)
Kävi miten kävi, olen päättänyt etten luovuta vaan yritän löytää itseäni ja mielenrauhaa niin kauan kunnes siinä onnistun. Jos tuntuu ettei solmut millään ala omin toimin aukeamaan niin sitten menen puhumaan tohtorille.
Kirjoitettuani minun viestini tajusin kuinka syvälle olin vaipunut itsesääliin... en enää mieti turhia.
Niin kuin aiemmassa viestissä lukee... liika pyörittely päässä ei auta tilannetta, sitä jotenkin ajattelee asioita niin monimutkaisesti. En nyt väitä että olen muuttunut.. mutta olen varma että olen menossa oikeeseen suuntaan kohti parempaa elämää =)