Meidän 2v pojalla on aina ollut isäkausi. Välillä on aikoja kun molemmat olemme tasavertaisia, mutta muuten kelpaa vain isä, oli kyse misgä asiasta tahansa.
Jos otan pojan syliin (kun on pahin isäkausi) niin se ei käy, alkaa huuto iskän perään, isä tekee kaiken, äiti ei saa tehdä mitään, iskä sitä ja iskä tätä. Olen nyt odottanut parempia aikoja jo yli vuoden mutta ei.
Koen tämän turhauttavana, ja tunteena siitä ettei mua tarvita. Haluaisin olla poikani kanssa minkä vaan pieneltä vauvalta ehdin. Tilanne on pahentunut nyt pienen vauvan tultua, luonnollisesti isä on enempi esikoisen kanssa, mutta ahdistaa kun tilanne vaan pahenee ja pahenee.
Olen tottakai iloinen hyvästä isä-lapsisuhteesta, mutta hieman huolestuttaa jos tämä vaikuttaa myöhäsempään äiti-poika suhteeseen? Eli joskus vanhempana on sama tilanne, äiti ei silloinkaan kelpaa, poika ei vaan tiedosta että se juontaa juurensa lapsuudesta? Onko se mahdollista vai korjautuuko tällainen myöhemmällä iällä?
Haluaisin olla lapselleni äiti, tärkeä nyt ja sitten myöhemminkin. Huolestuttaa kovasti tilanne, mietin mitä olen tehnyt väärin jne. Älkää ymmärtäkö väärin, olen iloinen siitä että pojalla on ihana suhde isäänsä, haluaisin vaan jakaa ja kokea saman tunteen, eli olla tarvittu ja saada olla äiti.
Mitä pitäisi tehdä? Kokemuksia otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Haluaisin myös mielipiteenne siitä onko tällä vaikutusta myöhempää ikää ajatellen?
Jos otan pojan syliin (kun on pahin isäkausi) niin se ei käy, alkaa huuto iskän perään, isä tekee kaiken, äiti ei saa tehdä mitään, iskä sitä ja iskä tätä. Olen nyt odottanut parempia aikoja jo yli vuoden mutta ei.
Koen tämän turhauttavana, ja tunteena siitä ettei mua tarvita. Haluaisin olla poikani kanssa minkä vaan pieneltä vauvalta ehdin. Tilanne on pahentunut nyt pienen vauvan tultua, luonnollisesti isä on enempi esikoisen kanssa, mutta ahdistaa kun tilanne vaan pahenee ja pahenee.
Olen tottakai iloinen hyvästä isä-lapsisuhteesta, mutta hieman huolestuttaa jos tämä vaikuttaa myöhäsempään äiti-poika suhteeseen? Eli joskus vanhempana on sama tilanne, äiti ei silloinkaan kelpaa, poika ei vaan tiedosta että se juontaa juurensa lapsuudesta? Onko se mahdollista vai korjautuuko tällainen myöhemmällä iällä?
Haluaisin olla lapselleni äiti, tärkeä nyt ja sitten myöhemminkin. Huolestuttaa kovasti tilanne, mietin mitä olen tehnyt väärin jne. Älkää ymmärtäkö väärin, olen iloinen siitä että pojalla on ihana suhde isäänsä, haluaisin vaan jakaa ja kokea saman tunteen, eli olla tarvittu ja saada olla äiti.
Mitä pitäisi tehdä? Kokemuksia otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Haluaisin myös mielipiteenne siitä onko tällä vaikutusta myöhempää ikää ajatellen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
tuon reilu 2v esikoisen kanssa sama juttu, mut mä en kyllä koe sitä mitenkään ikävänä asiana..
Ihanaa, jos joku muukin "saa" hoitaa pesut ym. lapsen kanssa.
Hänellä kylläkin vaihtelee nuo kaudet ja jos tällä viikolla isä saa hoitaa kaiken, niin jo ensi viikolla voi olla, et äiti on se paras, eikä isä saa tehdä mitään..
Olisit kuule onnellinen vaan tilanteesta.. Toiset lapset kun näkevät isäänsä niin vähän, et vierastavat tavatessaan..
Meillä 2v. lapsi ja tällä hetkellä taas menossa isä -kausi, tosin aina poika on ollut enemmän isänsä perään. En ole ollenkaan sellainen perinteinen äiti, teen mielelläni omia juttujani ja tuleehan siinä lykättyä poikaa miehen vastuulle enemmän kuin tarpeeksi, kiukustunkin helposti ja rauhalliseen mieheen nähden vaikutan varmasti lapsen silmissä melkoiselta ärripurrilta. Voisiko teilläkin olla niin, että lapsi kokee isänsä rauhallisempana ja siksi jotenkin vakaampana ja turvallisempana? Kyllä meidän pojalla on välillä ollut lyhykäisiä äiti -kausiakin, mutta pääasiassa se on aina isi, jonka kädestä pidetään kiinni jne. Meillekin on vauva tulossa ja vähän huolestuttaa, kasvaako minun ja lapseni välille vielä suurempi kuilu.
Meillä on juuri niin että isä on rauhallinen ja minä se tempperamenttisempi, tosin en ole näyttänyt pojalle sitä todellista luonnettani :) mutta kaipa hän se kuitenkin huomaa. Nimenomaan hakee isästään sitä turvaa..
Huolestuttaa eniten tulevaisuus, pelottaa myös että meidän välille kasvaa jokin näkymätön kuilu jota ei saa pois ja nyt kun on vauva talossa niin helposti mies on se joka pääsääntöisesti hoitaa esikoista (on tarhassa päivät, mutta illat ja vloput). Tuntuu että yritän mitä tahansa niin tilanne ei muutu, menee lapsen kanssa oleminen suoritukseksi.
Pelottaa tulevaisuus, haluan olla molemmille lapislleni tärkeä, kuten isäkin. En vaan halua olla se vähemmän tärkeä.
Voi meitä äitejä!
Miten tärkeää on saada tuntea olevansa tärkeä. Koin itse olevani hyvin ahdistunut, kun nyt 1v 3kk tyttäreni oli minussa niin hirmuisen kiinni koko ensimmäisen vuoden. Sitten minä lähdin töihin, ja tytär jäi isän kanssa kotiin. Pelkäsin kamalasti miten siinä oikein käykään, kun onhan isi niin erilainen. Ja hyvin kävi, loistavasti suorastaan! Isi on nyt maailman ihanin ja niin hyvä kaveri.
Ajattelin, ettei äitiä enää tarvitakaan, kun tyttäreni huusi isän perään jos isä meni ulos ilman häntä. Nyt huomaan, että meitä molempia tarvitaan. Olemme erilaisia, meiltä odotetaan eri asioita.
Se näkymätön kuilu mistä puhut syntyy jokaisen lapsen ja vanhemman välille. Sitä kutsutaan sukupolvien eroksi. Vaikka olisimme miten läheisiä lastemme kanssa, tulee aina eteen tilanteita missä emme ymmärrä tai emme ole tarpeellisia.
Kun taloon tulee vauva, vanhempien lasten täytyykin kääntyä toisen vanhemman puoleen. Ihan jo monissa käytännön asioissa. Ja toisaalta, poikasi lähestyy kovasti ikää jossa hänen täytyy ratkaista suuri ja merkillinen kehitystehtävä. Tätä kutsutaan oidipaalivaiheeksi, eli kun lapsi alkaa ihailla vastakkaista sukupuolta olevaa vanhempaansa ja kilpailee toista vanhempaa vastaan. Yksi lapsen tapa ratkaista tämä ongelma voi olla "kun en voi olla hän, voin olla kuin hän" eli koska hän ei voi olla puolisosi (niinkuin isä on) hän voi yrittää olla yhtä suuri ja hyvä kuin isä on. Hän samaistuu isään.
Pulmana tuntuisi olevan nyt se, miten Sinä sietäisit paremmin ajatusta että poikasi viettää aikaansa mieluummin isän kuin sinun kanssasi. Tärkeintä on, että rohkaiset poikaasi, kerrot miten tärkeää sinulle on että hänellä on niin hieno isä. Et voi kilpailla isän kanssa lapsesi huomiosta. Voisitte ehkä poikasi kanssa yhdessä miettiä, mikä olisi kivaa äidin ja pojan yhteistä tekemistä. Erikoisjuttu mikä tehdään vain äidin kanssa, ihan kahdestaan. Ei vauvaa, ei isää.
Teillä on oma, ainutlaatuinen suhde. Sinä olet lapsillesi tärkeä. Maailman tärkein äiti. On silti ymmärrettävä, että lapsillasi on myös maailman tärkein isä jolla on oma, ainutlaatuinen suhde lapsiinsa.
Vanhemmuudessa ei lapsen kannalta ole olemassa tärkeää ja vähemmän tärkeää vanhempaa.
Olen itse ajatellut, että käytän omia vahvuuksiani, koska mieheni vahvuudet ovat päinvastaisia kuin minulla. Tempperamentista huolimatta olen hyvin herkkä aistimaan lapsen tunteita ja asetun helposti lapsen asemaan. Jossain vaiheessa lapsi varmasti huomaa tämänkin. Mies ei aina näe omaa napaansa pidemmälle, vaikka muuten lasta hyvin hoitaakin. Puhuminen on myös vahvuuteni, joten niin kauan, kun pidän puheyhteyden lapseen, lapsella on toivottavasti sitten myöhemmin joku, jolle kertoa, jos poika-isä -suhde ei anna myöten aivan joka asian käsittelyyn. Ehkä sinunkin kannattaa korostaa lapsi -suhteessasi omiin vahvuuksiisi ja antaa miehen panostaa omiinsa? Vaikka välillä tosiaan on kurjaa, kun lapsi tarraa isiin. En kyllä ole sitä tyyppiä muutenkaan, joka sietäisi helmoissa roikkumista, joten ehkä tämä on kuitenkin näin päin parempi kuin niin, ettei lapsi sietäisi isäänsä lainkaan!
Meillä myös kohta 2 vuotias poika ja todella kova isänsä perään! Välillä olen ollut mustasukkainen, täytyy myöntää!!! : )
Mutta, ajattelen asian niin, että me vietämme pojan kanssa päivät keskenämme. Sallittakoon se, kun isä tulee töistä kotiin, poika haluaa viettää aikaa isänsä kanssa myös.
Leikkivät, pelaavat, ulkoilevat ja tekevät "miestenhommia". Poika selvästi tästä nauttii, miksi sitä kieltämään.
Päivällä äiti kuitenkin kelpaa vallanmainiosti, poika halailee ja suukottaa, eli myös äitistä tykkää. : )
Kyllä se äiti teidänkin perheessä varmasti kelpaa!!! Älä kanna huonoa omaatuntoa, vaan nauti perheestäsi. Ja voittehan joskus lähteä pojan kanssa kahdestaan jonnekin ja jättää vauvan isän hoitoon. Retkelle, uimaan, leikkipuistoon jne. Saatte olla hetken ihan kahdestaankin, ilman vauvaa ja isää. Varmasti poikasi nauttisi tästä!
; )
Eivät lapset ole äidin omaisuutta sen enemmän kuin isänkään! Ajattele miltä suurimmasta osasta isejä tuntuu, kun lapset roikkuvat äidin helmoissa eikä isi kelpaa?
Lapsellasi on oikeus valita kumman kanssa on.
Kiitos kommenteista! Mukava kuulla ettei meidän tilanne ole ainoa, vaikka tuttavapiirissämme se onkin.
Olen monesti miehellenikin selittänyt etten haluaisi sellaistakaan tilannetta, että poika roikkuisi pelkästään minussa, vaan ideaali olisi se että molemmat olisivat tavavertaisia.
Tiedän että olen itse suurin ongelma, en osaa käsitellä tätä asiaa, pelkään että poika hylkää mut, ei tiedä vanhempana kuka olen, naurettavia ajatuksia mutta mulle totista totta.'
Tänäänkin aamulla kun poika heräsi niin meni isän viereen halailemaan, mutta mulle ei tule koskaan, ei halaile mua, ei halua mun syliin tai viereen. Se sattuu niin kovasti muhun, ja en voi sille mitään että tilanne itketyttää..
Ehkä olen ollut liian vähän hänen kanssaan, en ole omalta raskaudeltani jaksanut touhuta ja en ole myöskään saanut supistusten takia. Tämä kostautuu nyt sitten sillä että isä on paljon pojan kanssa, touhuvat miesten juttuja jne.
Mun pitäisi varmaan keksiä joku harrastus minne menisin kahdestaan poikani kanssa, en vaan oikein tiedä mitä 2v voisi harrastaa...
Tilanne on hyvin rasittava kaikille, myös miehelleni. Hänelle tulee sellainen olo ettei saisi olla poikansa kanssa, mutta enhän voisi sellaista koskaan kieltää, olen onnellinen että pojallani on maailman paras isä. Haluaisin olla myös maailman paras äiti, jota voi jopa halata.
sitä ideaalia ole olemassakaan!
Te olette ihmisinä ja vanhempina erilaisia, molemmat tärkeitä lapsellesi. Se voi eri aikoina vaihdella niin, että toinen vaikuttaa tärkeämmältä kun lapsi tahtoo vain häneltä. Ja ihan totta kyllä, hän on varmaan huomannut ettet sinä ole jaksanut tai voinut hänen kanssaan olla niin paljon kuin olisit halunnut.
Et voi jäädä odottamaan että lapsi tulisi sinun luoksesi. Jos sinä kaipaat aamuhalia, otat ja ruttaat pojan sylkkyyn "väkisin". Hän on kaksi! Kun isi on halittu, sanot että äiti tahtoo kanssa aamuhalin ja rutistat ja suukotat. Hän varmaan vähän rimpuilee, ja kikattaa kun kutitat ja sanot, miten mukavaa sinusta on herätä hänen kanssaan.
Kaksivuotiaan ei tarvii "harrastaa" yhtään mitään, pistät isännän ja vauvan vaunuilemaan ja leikit poikasi kanssa. Rakentakaa majoja, jahdatkaa näkymättömiä olentoja, tehkää mörköansoja, ihan mitä tahansa hän tahtookaan leikkiä. Tai vain istukaa ja jutelkaa, lukekaa kirjaa, katsokaa hänen lempiohjelmaansa, tanssikaa... Kyllä sinä varmasti tiedät mistä hän pitää.
Ja muista, että SINÄ OLET POJALLESI MAAILMAN PARAS ÄITI. Ihan sellaisena kuin olet.
Meillä oli tuossa vajaa yksi ja vähän yli yksivuotiaana aivan yhtäkkiä niin että isi vain kelpaa. Se sattui minuun, pakko se on myöntää, vaikka sitten kuinka pöllöltä kuulostaisin.
Nyt on taas menossa vaihe että kumpikin kelpaa ja joskus jopa hiukan enemmän minun perääni.
Mun mielestä iskä on parempi kuin äiti mutta molemmat ovat tärkeitä ainakin mulle eli en oikeasti voi sanoa että mun isä ois parempi kun mun äiti he ovat aina yhtä ihania