joka kuvitteli hoitojen jälkeen olevan suurinpiirtein normaali olo?Tietty eipä hoitoidoistakaan ole vasta kun vajaa 4 kuukautta.
Kaikenlaista vaivaa on,mutta kai se vaan näin on
mentävä eteenpäin,hyvä että on edes elossa.
Kaikenlaista vaivaa on,mutta kai se vaan näin on
mentävä eteenpäin,hyvä että on edes elossa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kyllä minäkin kuvittelin, että kun avanne on suljettu, niin kaikki on taas niinkuin ennenkin. Mutta sitten iski masennus, josta onneksi nopeasti selvisin, enkä enää tarvitse lääkkeitäkään. Ja edelleenkin kunto on vain murto osa entisestä. Eikä tilannetta paranna yhtään tämä suolen vetämättömyys, joka alkoi 1. päivä. Nyt keskeytyi osasairauspäivärahakokeilu ja olen taas täysipäiväisesti sairas. Kai se vaan on myönnettävä ja hyväksyttävä, että näin vakavasta sairaudesta parantuminen vie oman aikansa. Turha kai tässä on esittää terveempää kuin onkaan.
usko,sitä ei vaan oikein ymmärrä että sivuvaikutukset
kestävät hyvinkin pitkään.Itselläni on nyt noin 10kk
viimeisestä sytostaatista,ääreishermovauriot tuntuvat edelleen.Toisaalta niihin tottuu.
viimeisistä sytoista enkä ole vielä täysin kunnossa ja käsivarsi koskaan tulekaan entiselleen.
Hiuksista näkee ja kynsistä,että syöpähoidot takana. Kunto nousee hitaasti,mutta varmasti...toivon niin.
Limakalvojenkin paraneminen kesti tovin.
Aikaa kuluu ja nyt oli sit toi tulehdus,joka otti takapakki mulla. Muuten on ihan ok. En valita,kerroin vaan missä mennään.
mielestäni,kun ei tiedä mikä mistäkin johtuu,ja
milloin lähteä lääkärille.Useimmat vaivat kun menevät ohi.Ripulia oli 8vrk, vatsaa turvottaa
kuin olisi raskaana.Toisesta kädestä voimat on pois,onneksi toinen toimii.No täytyy mennä näillä
mitä on.Voimat ovat aikalailla poissa,huomaa vaikka kauppakassien kannosta,jospa söis vähemmän heh.
pahalta kaikki sinun vaikeutesi,Ira ystäväni.Mutta ethä ole ainoa.Tiedäthän minunkin perheeni ja sukuni.Minulla ei psyykkinen puoli kestänyt.Miehelläni on syövän jälkeen ollut koko ajan ongelmia vatsan toiminnan kanssa,välillä joutunut sairaalaankin.Sitten tämä ,mitä hän nyt kokee,vaikka ei taida tämä syövästä johtua.Ja olenhan kertonut myös toisen siskoni ongelmista.Jospa me ihan kaikki tästä vielä toivumme ennallemme,jonain päivänä olisi kaikki pahat asiat menneisyyttä.Niin,ja hyvin monilla on vielä paljon pahemmin kuin meillä.
teillä ollut todella vaikeaa,ja monella on vielä paljon pahemminkin asiat,täytyy vain tyytyä tähän
eipä tässä muutakaan voi.
uskon,että sinun turvotukset ym.paranee ajan mittaan.Sinulla on vielä niin lyhyt aika hoidoistasi.Kumpa pääsisit pian sinne lymfahoitoon niin ehkäpä helpottaa.
kontrolli,kaipa sitten pääsee.Miehesi eristämisestä tulee mieleen,että varmuuttaan ovat eristäneet,ja ehkä miehellesikin hyvä niin ei saa toisilta pöpöjä.
Me kaikki täällä toivomme miehesi toipumista.
sitä emme oikein tiedä,sanoivat,että nieheltä on otettu joku näyte,ja siksi eristettiin.Tämä sairaala,missähän on ,aon aika pieni.Jotkut puhuu,ettei ole paras mahdollinen.Kun mies sairastui syöpään,täsä sairaalassa annettiin se kuolemantuomio - mitään ei ole tehtävissä.Onneksi saimme silloin siirron Meilahteen.Helsingissä sitten Mauri Kouri sanoi,että suoli olisi kuukaudessa ollut täysin tukossa,ellei toimenpiteitä olisi aloitettu.
Mutta jospa nyt selvitään.Poika vähän epäili,että jos tulehdus on alkanut leikellystä suolesta,mene ja tiedä.Kai on turha itse aprikoida,kai lääkärit parhaiten osaa ja tietää.
Minulla on konntrolli vsata joulukuussa-08.Siihen asti olen päättänyt olla terve oman syöpäni suhteen.
huomaa,että olen ottanut opomoksia,kirjoitusvirheitä hirveästi.Jo puolikas tekee minut rauhallisemmaksi,mutta näköjään tarkkaavaisuuskin katoaa,,,
Riippuu omastakunnostasi ja hoitojen rankkudesta kuinka äkkiä "normalisoituu".
Yleensä puhutaan noin vuodesta. Vaihtelua siis on paljonkin.
5.9. Kolme viikkoa makasin sängyn pohjalla sen jälkeen ja luulin, etten enää ylös nouse. Lokakuun puolessa välissä jaksoin käydä ensimmäisen kerran asioilla jalkaisin tuossa 1 km päässä olevassa keskustassa sen jälkeen kun hoidot huhtikuussa alkoivat. 19.11. lähdin töihin puolipäiväisesti ja nyt olen muutaman päivän ollut kokopäiväisesti töissä.
Fyysinen kunto on muuten parempi kun ns. terveenä eli silloin tauti oli jo olemassa muttei löydetty eikä hoidettu. Selkä on jatkuvasti jumissa ja kipeä. Vanha vaiva ärtyi. Töissä olen hakenut päivystyksestä Tramal-piikkejä ja syönyt särkylääkeitä ja Diapamia lihasten rentouttamiseen kun ei saa hieroa eikä muutenkaan hoitaa kuin tervettä. Mutta varmaan vaiva osaksi johtuu hoidoista ja ainakin pitkäaikaisesta makaamisesta sängyn pohjalla.
Pohkeet ovat kipeät ja kun yrittää venytellä, niin kramppaa. Kai se sytostaatti syö lihaksiakin.
Vakava masennus, joka on vaivannut minua vuosikausia, on oikeastaan helpottanut kun olen huomannut, etten suinkaan enää elä kymmeniä vuosia täällä yksinäisyydessä, vaan kuolen ennen sitä. Joten yritän ja joskus osaankin nauttia elämästä toisella tavalla kuin ennen.
Sormiin palasi tunto onneksi juuri ennen töihin lähtöä, koska kirjoittelen työkseni tietokoneella. Sormet olivat välillä niin turrat, etten saanut avaimella kotiovea auki, vaan piti jättää lukitsematta. Silloin kun olisin muuten jaksanut ajaa autoa, niin en jaksanut vääntää avaimesta käyntiin.
Onneksi se syto, joka aiheuttaa tuon vaivan, jätettiin viimeisellä kerralla antamatta, niin ehtivät sormet toipua. Minulla ei ole tällä hetkellä elämässä mitään muuta kuin työ ja jos minusta ei siihen olisi ollut, niin olisi ihan sama olla kuollut.
Kun saisi vaan tuon selän taas kuntoon. Ei kärsi edes aivastaa eikä taivu edes vessan pytylle istumaan. Istumatyö ei ainakaan paranna asiaa. Mutta kunhan vaan saisi lihakset parempaan kuntoon, niin jospa se selkä siitä asettuisi. Meillä on onneksi töissä sellainen lääkäri, joka suostuu siihen, että hoitaja konsultoi häntä ja antaa hoitajalle luvan pistää kipupiikin, ilman, että tarvitsee käydä vastaanotolla. Sitten vaan takaisin töihin. Tunti pitäisi seurata piikin jälkeen. Työkaveri vahtii, etten tipu tuolilta. Niin kyllä se siitä taas päivä alkuun lähtee.
Nytkin olen ollut hereillä jo pari tuntia kun selkä herätti. Ei kärsi kylkeä kääntää kuin kantapäillä. Mutta jospa tämäkin vaiva on niitä hoidon seurauksia ja joskus helpottaisi. Aikaahan nämä toipumiset vaativat. Mutta kun mullakin on kärsimätön luonne, niin ei oikein jaksaisi odotella.
Heipsan!
Et ole Iraseni ainoa etkä ensimmäinen.Aikanaan itse kuvittelin ,kun sain tietää hoidostani,että kaikki on suht ok kun haava on parantunut.Se on toisaalta hyvä koska osoittaa positiivitä ajatusta,mutta taasen pettymys onkin sitten iso kun huomaa ettei toivottua tapahdukkaan.Leikkauksen jälkeen en voinutkaan edes istua eikä mikään toiminut niinkuin olin haaveillut.Voimat hävisivät hups,noinvain.Haava lisäksi tulehtui ja sekin hankaloitti kaikkea,proteesin hankkimiseen meni minulla lähes vuosi ja sen ajan liikuin pyörätuolilla ja siinä ei oikein voimat kasvaneet kun sain ns.varmistus hoitoja sitten.Tämä on kyllä varmaan muuttunut koska hoidot ovat kehittyneet,tuolla yhdessä jutussa puhuttiinkin amputaatioiden suuresta vähenemisestä,mikä on hyvä juttu,itselläni siihen ei ollut mahdollisuutta.Kaiken tämän jälkeen tuo odotettu proteesi ei sitten ollutkaan minulle ns.sopiva/hyvä johon lääkäri(oikeapäivänsäde) tokaisi"sitten vaan kepit alle"joten se siitä ehjältä näyttämisestä!Tämä on tuonut sitten mukanaan selkäongelmat joita on nyt pari kertaa korjailtu.Kuten tuossa itse toteat kaikenlaista vaivaa on ja ollut eteenpäin on mentävä ja ....Elossa =))
Koita vaan jaksaa kaikesta huolimatta=))
Ps.Annan sinulle jaksamisvirtuaalihalinja rutistuksen =))
monta kertaa hankalampaa,eipä saisi rutista.Viime yönä kun en saanut unta tuli mieleen kaikenlaista.
On se ihminen kuitenkin sellainen joka tottuu vaikka mihinkä,melkein vaikka aidanseipääksi.Eikö sinulle
toisenlaista proteesia olisi voitu kokeilla?
Taitaa mieliala vaikuttaa meihin enemmän kuin
uskoisikaan,ja täytyy yrittää pitää mieli ainekin
plussan puolella vaikka välillä pakkaselle yrittää.
Halit sinullekkin ja mukavaa talvipäivän jatkoa:)
että vanhenin sytojen aikana 20 vuotta. Sekä henkisesti että fyysisesti. Minusta tuli ihan "mummo" jolla on koko ajan vaikka mitä vaivoja... Kourallinen pillereitä huiviin joka aamu, koko ajan jostain kolottaa ja tuntuu kuin olisin jotenkin tipahtanut kokonaan elämän ulkopuolelle.
Aiemmat sairastumiset eivät ole tällaista aiheuttaneet, vasta tuo sytojakso.
jo huolestuinkin mitä sinulle kuuluu.Onhan noita
lääkepurkkeja joilla aamunsa aloittaa ja iltansa lopettaa,mutta onneksi helpottavat oloa.
Kyllähän sitä välillä on tunne,että olisi
tipahtanut elämän ulkopuolle,roikutaan vaan kovasti
kynsin ja hampain kiinni,eikös vaan ei anneta perikisi.
Siksi ei ole näkynyt.
Koin oikein lomaromanssinkin joka alkoi hurjasti ja päättyi kurjasti - olen ihan masentunut koko jutusta.
Ja asuntoa juuri etsiskelen - lapset muuttavat vihdoin omilleen joten täytyy mummonkin vaihtaa pienempään. Voi hitsi mikä ruljanssi edessä. Ja millä senkin taas maksaa.
Kai se tämä sitä elämää sitten on? Että yhtäkkiä on ihan tyhjä ja tarpeeton.
ja kaikki samaan syssyyn.No onneksi sinulla oli romanssi sentään ja loma.
Asuntoa minäkin etsiskelen,onhan se muutto sellainen ruljanssi,kannattaa pyytää apua,ettei ihan läkähdy.
Sinulla on tuo tyhjänpesän "syndrooma"? Onhan se iso muutos,kun lapset omille teilleen lähtevät,ja totutteluun menee aikaa.Et sinä tarpeeton ole milloinkaan kyllä ne lapset,ja lapsenlapset sinua jatkossakin tarvitsevat.
Opettele hemmottelemaan itseäsi,teet sellaista
mitä mielesi tekee,tai vaikka lekottelet vaan.
ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisiko itsellensä. Vuosi sitten, kun siskoni kysyi, joko minulla on vaihdevuosioireita, vastasin, että odottelen nyt, josko tulisi ensin murrosikä, ja nyt olenkin yhtäkkiä ihan mummu. Muistamaton, höperö ja hidas. Mutta näillä eväillä on tätä kivistä polkua jatkettava, vaikka hampaat irvessä.
tosiaan,ja välillä muisti meinaa tehdä tepposet.
No onneksi vielä muistaa kuka on,heh.Olisi noloa naapurilta kysyä.
ja ilmapalloja sinulle,ystävämme Lpolku.Meilläkin lapset mutti kotoa pois,olihan se alkuun tyhjää.Poika muutti isänsä sairauden aikoihin ja tytär silloin,kun minun sytot loppui.Jäihän meille kuitenkin belgimme.Ja se on hyvä,että lapset asuvat lähimaisemissa.Pikkuhiljaa siihen tottuu.Niin,jäihän sinulle se koiruli,eikös niin..Ja tarpeellinen olet edelleen,lapset ja se pikkuinen lapsenlapsi tarvitsevat mummia,senpä tiedät itsekkin!Sinun luonteesi jotenkin tuntien,uskon,että kirjoittelet pian taas reippaana ja tulevaisuuteen luottaen.Ja se romanssisi harmittaa siinä mielessä,että lopahti.Mutta ei se mies ollut viimmeinen,usko pois.
Pitkästä aikaa. :)
kyllä ne lapset sua tarvii. Vai romanssi...hmm...nopea pyrähdys. Mun romanssi jatkuu edelleen...oltu kohta vuosi yhdessä. :)
joko olet parantunut?
olen vielä saikulla. Perjantaina on kontrolliverikoe,sitten tiedän paremmin. Tippakäden ranne on kipeä vielä. Rinta jonkin verran punertaa ja on turvotusta,mutta on parempi sekin jo. Väsyttää penisilliinit.
penisilliinit väsyttävät ja ehkä tarkoituksella,ettei huhkisi yli voimiensa.On nuo
kurjia tuollaiset.Yritä hemmotella itseäsi,ja levätä
Pörrö viereen viltin alle:)
ja ehkä se romanssikin vielä jatkuu (soitti äsken), saa nähdä kestääkö mummo moista kyytiä nuoremman miehen matkassa. Teki kyllä itsetunnolle hyvää saada pokattua moinen ekaa kertaa näin rinnattomana... Tästä innostuneena tilasin äsken nettikaupasta Scandinavian Hunks-kalenterin ja aion laittaa sen duunipaikalla seinälle.
Vaan se kämppä pitää kyllä saada - haaveilen paluusta Kallioon. Laitoin jo hakemuksen Helsingin kaupungille ja yhteen kiinteistöfirmaan, toivottavasti kantavat ns. hedelmää.
Minäkin olen ollut sairaana, nyt en ole enää viikkoon saanut kuin pihinää kurkusta ja syön kahta lääkekuuria päällekkäin, antibiootteja ja Singulairia. Tuntuvat kyllä auttavan.
sinäkin Tässä ja nyt,hemmottelet itseäsi ja toivut rauhassa.Minunkin tekee mieli ottaa belgi ja kisuli kainaloihin ja painua peiton alle.Mutta en anna siihen lupaa itselleni nyt.Yritän touhuta kaikkea ja soittelenpa taas ukkokullalle sairaalaan.On niin iso ikävä.
Lpolku,ihanaa,että mies soitti sinulle.Kyllä sinä jaksat,vaikka onkin nuorempi.Kyllä hän sinulle energiaa antaa.Iloinen olen puolestasi.
kun aina jaksat olla toisen puolesta iloinen - ja surullinenkin, jos siihen on syytä. Kiitos siitä.
Ja kerro ukkelille terveisiä, varmaan kaikilta muiltakin!
kaikille!
Minä kuvittelin olevani jo melko hyvässä kunnossa hoitojen jäljiltä, mitä nyt tuo alaselkä välillä kenkkuilee. Töissä olen kuitenkin jaksanut olla ja lenkkeillä jne.
Vaan poika toi jostain jonkin flunssaviruksen, perjantaina alkoi mullakin nenä kirveltää ja eilen illalla olin jo ihan kanttu vei. Nukkunut olen lähinnä tän päivän. Pakko oli jäädä saikulle, en uskalla riskeerata raatamalla töissä, tiä mitä jälkitauteja ja seuraamuksia siitä tulisi. Tavallaan olen siis muuttunut vähän itsekkäämmäksi, en enää mene sairaana töihin.
Mutta kumminkin, että tämmöinen flunssavirus tekee ihan vetämättömäksi. Kaupassa kävin kävellen ja olin ihan hiestä märkä. No, on meillä koko muukin perhe siis ollut tai on parhaillaan samassa viruksessa, poika onneksi toipunut jo.
Se mikä vähän harmittaa on tuo selkä, mä kun tykkään niistä erävaelluksista. Nyt en arvaisi lähteä rinkkaa kantamaan, vois olla ekan päivän jälkeen se reissu finaalissa. No, aloitan kuntosalilla käynnin jahka saan itseni terveeksi tästä räkätaudista. Jospa saisi vielä selkä- ja vatsalihakset löytymään. Joskus tosiaan hirvittää aivastaakin, kun pelkään että joku nikama menee sijoiltaan =o
Tukka kasvaa hitaasti, taitaa se tamofen aiheuttaa sen. Onneksi se vaikuttaa myös säärikarvoihin ja muihin turhiin karvoihin. Käsi mulla on oikeastaan aika hyvä, turpoilee vain menkkojen alla (nii-in, mulle tulee aina joskus vielä "ne") ja tuo leikattu rinta kipuilee silloin myös. Turpoaa ja kerää nestettä.
Näkö on huonontunut hoidoista.
Painoa on edelleen liikaa, vaikka nyt olen sentään lähtöpainossani ja indeksi on "normaali". Silti painan liikaa ja putoamistahti on tuskaisen hidas.
Itsetunto on aika ajoin hukassa. Joskus mietin, että jos tulisi ero, niin huolisiko mua enää kukaan kun kuulisi että olen syöpäpotilas? Onneksi teillä on noita pidempiä ja lyhempiä romansseja, antaa uskoa ettei kaikki lähde karkuun kuullessaan sanan syöpä. Mutta onhan mulla tosiaan vielä mies, eikä se ole mihinkään ilmoittanut lähtevänsä. Silti sitä mielessä pyörii kaikenlaista.
Mitäs jos haluan vaihtaa työpaikkaa? Huoliiko kukaan jos kerron, että olen sairastanut syövän?
Korvien väli taitaa siis oirehtia eniten..
ikävä,että olet saanut flunssapöpön,ja toivottavasti pian toivut siitä.Kaikennäköistä remppaa sitä on riesana minäkin tykkään lenkkeillä,vaan selkä kipeytyy aina.
Oikean päätöksen teit,että jäit kotiin potemaan,kuitenkin on kyse sinun terveydestäsi.
Kuntosali on hyvä juttu,minulla vähän kävi
huonosti sen aerobicin kanssa tuli niin kovat kivut ja turvotukset.
Painon kanssa täälläkin kamppaillaan,hoitojen aikana tuli senverran lisää.
Vatsa on kuin ilmapallo,en tiedä olisiko ilmaa
tai jotku lääkkeet.
Tukka kasvaa täälläkin hitaasti,no onneks peruukkia ei enää tarvitse.
Samoin on näön kanssa kun sinullakin.
Tuleehan sitä vaikka minkälaisia ajatuksia mieleen
kyllä sinä varmasti kelpaisit muillekkin,mutta
onhan sulla mies.
En tiedä pitääkö kertoa,jos työpaikkaa hakee,että on sairastanut syövän?
Ei surra turhia,eikös vaan?Nautitaan siitä mitä meillä on ja mennään päivä kerrallaan,välillä
valoisilla mietteillä,välillä vähän tummemmilla.
Pian koittaa hiihtolomakin ja kevätaurinko:)
toivon sinulle onnea miesrintamalla... ;D Singulair on hyvä lääke.
Ihan normaalilta kuullosta. Kyllä sitä täälläkin ajatukset myllertää päässä. Arvaas vaan,tuliko sairaalassa mietittyy asioita. Samalla huomasin kuinka huolehtivainen miesystävä minulla on. Ja lapset ihanat paistoivat kinkun,kun minä pääsin aattona käymään kotona.
Nyt tuntuu taas,ettei oo mihinkää kiire...ei töihin...ei mihinkään.
Mennääs taas päivä kerrallaan ja kyllä me taas jaksetaan hiihtää ja kuntoilla...ensin pittää vaan levätä taudit pois. :)