Minulla on ollut romaaniteksti kahdella kustantajalla ensi maaliskuussa kaksi vuotta, enkä ole saanut mitään vastausta. Kyseessä on Like ja Johnny Kniga. Noin puoli vuotta sitten soitin ja kysyin, ja sanoivat että pinot ovat olleet niin korkeat, että se lienee vasta tulossa käsittelyyn.
En enää usko että sieltä mitään kuuluu, mutta olisivat kyllä voineet ilmoittaa minulle edes jossain muodossa!
En enää usko että sieltä mitään kuuluu, mutta olisivat kyllä voineet ilmoittaa minulle edes jossain muodossa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mullakin on tainnut Likessä maata käsikirjoitus jo useamman vuoden ajan. Ei ole soitettu, ei laulettu.
No se käsikirjoitus on jo julkaistu ja myytykin, joten aivan sama.
Kyllästyin itse lähettelemään kustantamoille julkaisulottoon käsikirjoituksia.
Nyt voi keskittyä aina uuteen, kun edellisen saa valmiiksi, jää turhaa odottelua pois. Taitaapa käteen jäävä rahamääräkin olla isompi.
T. ®Sherlokki © 2008
että jos 2-3 kuukauteen ei kuulu mitään niin se on hylsy. Eli who cares! Heillä lienee joko paha henkilökuntapula tai sitten vaan ovat hukanneet sen.
Yleensäkin joka paikassa olisi kiva jos vaivautuisivat vastaamaan edes sähköpostiin tms. että ei tällä kertaa kiinnosta. Vaikea uskoa että tekstitulva on niin valtava ettei tollasta pikku juttua ehdi tekeen. Antaa firmasta huonon kuvan, että ei vastata millään tavalla. Mutta ilmeisesti se on noille firmoille ihan yksi ja sama.
Niin, sain Johnny Knigalta vastauksen omasta kässäristäni samana päivänä kun sen lähetin.. vastoin ohjeistusta tein sen sähköpostitse ja samalla keinolla siis vastasivat.
Ja kässäri kuulema odottaa "pomon tuomiota."
Käsikirjoitukseni on pian lojunut kustantamossa kaksi vuotta, mutta en näe siinä mitään aihetta epätoivoon.
Kyllä ne sen julkaisevat, en epäile sitä hetkeäkään.
sun täytyy olla matti nykänen tai joku muu, esim politiikassa esiintyvä henkilö niin kustantajat soittaa sulle ja kyselee ehditkö tehdä kirjan. Karua.. niin karua. Aleksis Kivi kääntyy kuopassaan..
Knigan Niemisen kun tuntee se kaveri ei saa aikaan mitään. Mulle soitti 5 tuntia vastaanotettuaan kässärin ja kehui alun maasta taivaaseen. odotin 20 kuukautta eikä mitään. Jyrki on kuulemma sellainen ihminen, että se ei osaa hoitaa lafkaa vaan kaikki roikkuu. Usko tämä.