Onko totta

että yksinhuoltaja korotus on tosiaan niin suuri kadehtimisen aihe joillekin?

Muistakaa aina että perheestämme puuttuu sen toisen aikuisen tulot ja ennenkaikkea toisen suoma turva. En nyt tarkoita rahallista turvaa vaan henkistä.
Me yksinhuoltajat vastaamme kaikesta arkeen liittyvistä asioista yksin.

Tämä keskustelujen kääntyminen aina tuohon kyseiseen etuuteen tuntuu jotenkin kaukaa haetulta. Ja koska kyseessä on yksinhuoltajan arkea käsittelevä palsta... se tuntuu vielä uskomattomammalta.

Mutta jokainen tulkoon palkkoineen ja etuuksineen autuaaksi.

Minä menen nukkumaan... aamulla auton keula kääntyy kohti helsinkiä ja minä ja lapseni pääsemme hyvin ansaitulle pienelle lomalle.
722115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

tiedän kyllä miltä tuntuu huolehtia yksin kaikesta. Toivon että vietätte tosi kivan päivän Lintsillä. Älä turhaan pahoita mieltäsi. Minä en enää ole yksinhuoltaja eikä asiat ole koskaan oikeastaan olleet huonosti eron jälkeen, mutta kyllä mua niin sapettaa tämä tyyli mikä täällä on kirjoituksissa. Lähtökohdatkin eron jälkeen on kaikilla erilaiset. Toiset saa paljon omaisuutta kun aloittavat yksinhuoltajuuden, toiset taas vähemmän. Harva sitäkään huomioi kun toisen päälle hyökkää. Hyvät yöt vaan ja rinta rottingille!

Äänestä
  • omaisuus ole ihan itse avioliiton aikana hankittua, eikä kuulu mihinkään tukiin tuon taivaallista!

    En silti ymmärrä miksi yh:n kaksi lasta ovat oikeutettu paremmin leipään kuin parillisen perheen kaksi lasta.

    Tiedän, että tästä asiasta ollaan tekemässä huomautusta jonnekin eduskuntaan. Ja jos asia jää jonnekin "hautumaan" voidaan ottaa yhteys EY- tuomioistuimeen syrjinnästä. Sillä sen paperin mukaan, jonka minä olen nähnyt, on kyse nimenomaan syrjivästä käytännöstä.

    Että näin. Minä en kyseistä korotusta nosta, mainitsemistani syistä. En ole ansainnut sitä mitenkään, sillä en katso yksinhuoltajuuden olevan saavutettu etuus...

    Äänestä

  • että RINNAT ROTTINGILLA !

    Äänestä

  • Minun mieltäni ei voi nyt pahoittaa.
    Elämä on liian ihanaa että antaisin joidenkin kommenttien pilata iloani ja lasteni iloa.

    Laitan "rinnat" rottingille ja painun helsingin ruuhkaan.

    Äänestä

  • Äiti x 3 kirjoitti:

    Minun mieltäni ei voi nyt pahoittaa.
    Elämä on liian ihanaa että antaisin joidenkin kommenttien pilata iloani ja lasteni iloa.

    Laitan "rinnat" rottingille ja painun helsingin ruuhkaan.

    Me olemme jo siellä!

    Äänestä

vastannut, tehdäänkö sopimus?
Minä alan nuhdella itseäni ja sinä jätät korotuksen nostamatta?
Miten on? Äitix3.

Auttaako 33€ jotenkin henkiseen kykyysi hoitaa asioita?

Äänestä
  • Eikö sinun pitänyt olla jo nukkumassa?Ja tiedätkö muuten itsekään oikein kuka olet?Tuo nickien vaihtaminen sujuu sulta niinkuin käärmeeltä nahkan luominen ja sitähän sinä olet noine mielikuvitustarinoinesi.Näyttää sulla olevan päivät ja yöt aikaa täällä pyöriskellä-yrittäjä muka olet-kaukana siitä!Onko ex-ukkosi yrittäjä ja jättäny elarit maksamatta,eläydyt niin voimakkaasti siihen rooliin-ehkäpä liiankin kanssa.Kummasti ehdit keken kanssa eilen perätysten kirjoitella-kukaan ei ehtinyt väliin kommentoimaan-kas kummaa-yrittäjiä sanotte molemmat olevanne-sopivastipa sattuu yksiin(heh).
    Äläkä puhu muiden henkisistä kyvyistä-eivät ne sullakaan kovin häävit näytä olevan-kirjoitustesi perusteella.Jos väität siis olevasi yrittäjä ja sitä olet niin veikkaan että hyvin pian alkaa asiakkaat kiertämään tuollaiset kaukaa.Et sinä mitään yrittämisestä tiedä,vaihda ammattia ennen kuin on liian myöhäistä!

    Äänestä

  • jonkun (?) varpaille...huomaan.
    K E N E N K Ö H Ä N ? ? ? ? ?

    (oikeesti tuota ei ole vaikee hahmottaa)

    Äänestä

  • Tarkan markan niukassa taloudessa jokainen pieni pennonen auttaa. Se auttaa jaksamaan henkisesti, kun tietää että talous on edes joltimiten kunnossa, että taloudellisesti pärjää.

    Kahden huoltajan taloudessa on kaksi aikuista tuomassa tulonsa siihen huusholliin. Kaksi pientä palkkaa on paljon enemmän kuin yksi pieni palkka. Yh-korotus on siinä puuttuvaa palkkaa paikkaamassa aivan mitättömän kokoinen summa, mutta yh-taloudelle äärettömän tarpeellinen. Ei siis millään muotoa korvaa toisen aikuisen palkkaa. Vai tienaako jonkun mies 33 e/kk tai 300 e/kk - esim. elatustuen verran??? Tälläkin summalla kun yh kuulemma elelee herroiksi.

    Olen elänyt sekä yh:na että parisuhteessa ja mielelläni luovun yh-kotoruksesta jos tilalle saa toisen (työssäkäyvän )aikuisen ja ennenkaikkea rakastavan kumppanin, jonka kanssa jakaa arjen vastuu. Elämä on helkutin paljon helpompaa kun rinnalla on mies, joka ottaa vastuuta ja jakaa asioita; kuin että vetää koko hommaa yksinään. Taloudellisesti että myös henkisesti.

    Mutta mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa..

    Elän nyt siis uusperheessä ja yh:n niukka talous on edessämme joka kerta, kun miehen lapset ovat tapaamisella. Lapset ostattavat kovasti kaikenlaista, koska äidillä ei ole rahaa ostaa. Kyseessä siis EI ole äidin laittamat sanat lapsen suuhun, EI, vaan lapsi itse pyytää että osta mulle sandaalit - kun käytössä on vain isommalta periytyneet lenkkarit eikä ollenkaan hellekenkiä.. ja lapsi sanoo, ettei äidillä ole varaa ostaa sandaaleita, ne ovat niin kalliita... ja kun katson lasten vaatevarastoa, voin vain olettaa, että tällä pienituloisella, asuntovelkaa makselevalla yh:lla on talous tiukilla ja elatusmaksut -jotka tämä mies ainakin maksaa sopimuksen mukaisesti - sekä Yh-korotus menevät ihan tarpeeseen!
    Ei, en todellakaan kadehdi yksinhuoltajia en edes sen mitöättömän lapsilisän korotuksen takia!

    Äänestä

  • Haloo-onko ketään kotona?? kirjoitti:

    Eikö sinun pitänyt olla jo nukkumassa?Ja tiedätkö muuten itsekään oikein kuka olet?Tuo nickien vaihtaminen sujuu sulta niinkuin käärmeeltä nahkan luominen ja sitähän sinä olet noine mielikuvitustarinoinesi.Näyttää sulla olevan päivät ja yöt aikaa täällä pyöriskellä-yrittäjä muka olet-kaukana siitä!Onko ex-ukkosi yrittäjä ja jättäny elarit maksamatta,eläydyt niin voimakkaasti siihen rooliin-ehkäpä liiankin kanssa.Kummasti ehdit keken kanssa eilen perätysten kirjoitella-kukaan ei ehtinyt väliin kommentoimaan-kas kummaa-yrittäjiä sanotte molemmat olevanne-sopivastipa sattuu yksiin(heh).
    Äläkä puhu muiden henkisistä kyvyistä-eivät ne sullakaan kovin häävit näytä olevan-kirjoitustesi perusteella.Jos väität siis olevasi yrittäjä ja sitä olet niin veikkaan että hyvin pian alkaa asiakkaat kiertämään tuollaiset kaukaa.Et sinä mitään yrittämisestä tiedä,vaihda ammattia ennen kuin on liian myöhäistä!

    muuten, että tämän sisältöinen viesti on herjaus, josta saa nykyään tuomion?
    Joudut nimittäin tosipaikan tullen TODISTAMAAN väitteesi.
    Saatat joutua myöntämään herjauksen, jos/kun asia ei ole niin kuin sinä väitit!

    Toivotaan, että saat ansiosi mukaan.

    Äänestä

  • yhÄityli kirjoitti:

    Kerro se tuolle äiti/arjallekin ja lue muilta palstoilta hänen juttujaan-ei oo kovin vaikeeta hahmottaa kirjoitustyylistä,kuka on kuka jos pikkasen viitsii vaivautua...Ei oo muuten mitään järkeä tulla palstoille heittämään välihuomautuksia jos ei tiedä taustoja,vai mitä?Ainahan sitä voi nickiä vaihtaa-vain pieni osa on täällä niitä typeryksiä,jotka eivät sitä huomaa.

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    Tarkan markan niukassa taloudessa jokainen pieni pennonen auttaa. Se auttaa jaksamaan henkisesti, kun tietää että talous on edes joltimiten kunnossa, että taloudellisesti pärjää.

    Kahden huoltajan taloudessa on kaksi aikuista tuomassa tulonsa siihen huusholliin. Kaksi pientä palkkaa on paljon enemmän kuin yksi pieni palkka. Yh-korotus on siinä puuttuvaa palkkaa paikkaamassa aivan mitättömän kokoinen summa, mutta yh-taloudelle äärettömän tarpeellinen. Ei siis millään muotoa korvaa toisen aikuisen palkkaa. Vai tienaako jonkun mies 33 e/kk tai 300 e/kk - esim. elatustuen verran??? Tälläkin summalla kun yh kuulemma elelee herroiksi.

    Olen elänyt sekä yh:na että parisuhteessa ja mielelläni luovun yh-kotoruksesta jos tilalle saa toisen (työssäkäyvän )aikuisen ja ennenkaikkea rakastavan kumppanin, jonka kanssa jakaa arjen vastuu. Elämä on helkutin paljon helpompaa kun rinnalla on mies, joka ottaa vastuuta ja jakaa asioita; kuin että vetää koko hommaa yksinään. Taloudellisesti että myös henkisesti.

    Mutta mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa..

    Elän nyt siis uusperheessä ja yh:n niukka talous on edessämme joka kerta, kun miehen lapset ovat tapaamisella. Lapset ostattavat kovasti kaikenlaista, koska äidillä ei ole rahaa ostaa. Kyseessä siis EI ole äidin laittamat sanat lapsen suuhun, EI, vaan lapsi itse pyytää että osta mulle sandaalit - kun käytössä on vain isommalta periytyneet lenkkarit eikä ollenkaan hellekenkiä.. ja lapsi sanoo, ettei äidillä ole varaa ostaa sandaaleita, ne ovat niin kalliita... ja kun katson lasten vaatevarastoa, voin vain olettaa, että tällä pienituloisella, asuntovelkaa makselevalla yh:lla on talous tiukilla ja elatusmaksut -jotka tämä mies ainakin maksaa sopimuksen mukaisesti - sekä Yh-korotus menevät ihan tarpeeseen!
    Ei, en todellakaan kadehdi yksinhuoltajia en edes sen mitöättömän lapsilisän korotuksen takia!

    Jos yh:lla on kaksi alaikäista lasta hän saa minimilläänkin yhteiskunnan tukia enemmän kuin pariperhe.

    Ei ole kyse siitä, että yksi 33€ täyttää jonkun tulot. Vaan siitä, että nurinkurinen tilanne syntyy, kun pari on työttömänä.

    Siis helpotan. Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan.
    Kyllä tästä on ennenkin puhuttu.
    Korotus on niin mitätön, ettette voi tosissanne kuvitella jonkun sitä kadehtivan, mutta se onkin monelle periaatekysymys.
    Tiedän julkisuudessa keskustellun asiasta, miten tämä korotus on syrjivä.

    Mielestäni olisi oiva paikka nyt kertoa todellisia perusteita, joita te asialle näette.
    Muistutan sinullekin, ettei tosiaan kaikki parit ole työssä! Siksi sinun tekstisi vaikutti hirmu lapselliselta.
    Ja siitä asuntovelasta, eilen täällä joku yh väitti isoon ääneen, ettei sitä edes yh:t saa. Vastausta kysymykseen miksei kyllä sitten enää tullutkaan...

    Äänestä

  • Haloo... kirjoitti:

    Kerro se tuolle äiti/arjallekin ja lue muilta palstoilta hänen juttujaan-ei oo kovin vaikeeta hahmottaa kirjoitustyylistä,kuka on kuka jos pikkasen viitsii vaivautua...Ei oo muuten mitään järkeä tulla palstoille heittämään välihuomautuksia jos ei tiedä taustoja,vai mitä?Ainahan sitä voi nickiä vaihtaa-vain pieni osa on täällä niitä typeryksiä,jotka eivät sitä huomaa.

    nyt vähän tarkemmin. "Äitix3" itse puhui henkisistä kyvyistä ja niiden paranemisesta 33€:lla!

    Joten se välihuomautus on kyllä sun tekosia, etkä tosiaan tiedä taustoja!
    Eikö?
    Milläs muuten meinaat todistaa äskeisen viestisi? Muuten se on herjaus!

    Ja mäkin ilmeisesti olen niitä nickin-vaihtajia. Kuten tarkkaavaisena älykkönä huomasitkin varmaan.

    Äänestä

  • voi ei! kirjoitti:

    Jos yh:lla on kaksi alaikäista lasta hän saa minimilläänkin yhteiskunnan tukia enemmän kuin pariperhe.

    Ei ole kyse siitä, että yksi 33€ täyttää jonkun tulot. Vaan siitä, että nurinkurinen tilanne syntyy, kun pari on työttömänä.

    Siis helpotan. Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan.
    Kyllä tästä on ennenkin puhuttu.
    Korotus on niin mitätön, ettette voi tosissanne kuvitella jonkun sitä kadehtivan, mutta se onkin monelle periaatekysymys.
    Tiedän julkisuudessa keskustellun asiasta, miten tämä korotus on syrjivä.

    Mielestäni olisi oiva paikka nyt kertoa todellisia perusteita, joita te asialle näette.
    Muistutan sinullekin, ettei tosiaan kaikki parit ole työssä! Siksi sinun tekstisi vaikutti hirmu lapselliselta.
    Ja siitä asuntovelasta, eilen täällä joku yh väitti isoon ääneen, ettei sitä edes yh:t saa. Vastausta kysymykseen miksei kyllä sitten enää tullutkaan...

    kerran pientä asuntolainaa pankista. En saanut. Syytä ei kerrottu. Isoa asuntolainaa en voisi hakeakaan, koska tuloni ei riittäisi sen takaisin maksamiseen.

    Äänestä

  • x.. kirjoitti:

    kerran pientä asuntolainaa pankista. En saanut. Syytä ei kerrottu. Isoa asuntolainaa en voisi hakeakaan, koska tuloni ei riittäisi sen takaisin maksamiseen.

    että esim. Tanja Karpela tai Tarja Halonen on jäänyt ilman yhtään lainaa sen vuoksi, että ne on yksinhuoltajia?
    Kyllä siinä on joku muu takana.
    Ilmeisesti tulosi eivät riittäneet siihen pieneenkään...

    Äänestä

  • yhÄityli kirjoitti:

    muuten, että tämän sisältöinen viesti on herjaus, josta saa nykyään tuomion?
    Joudut nimittäin tosipaikan tullen TODISTAMAAN väitteesi.
    Saatat joutua myöntämään herjauksen, jos/kun asia ei ole niin kuin sinä väitit!

    Toivotaan, että saat ansiosi mukaan.

    ei muuta kuin tutkimuspyyntö poliisille, ja IP osoite hakuun. Saadaan häirikkö samalla pois sivuilta!
    Katsotaan samalla kuinka moni MUU NIMMARI jää samalla pois...

    Äänestä

  • Sinulla on tililläsi yli 9000 euroa.. minulla vain 3.70...

    Onko sinusta oikein että lapseni menettävät ne vähäisetkin uudet vaatteet jos "vaadit" vaihtokauppaa? Nyt he kulkevat toisten vanhoissa vaatteissa, saaden uusia vain tosi harvoin.

    Onhan sinun hyvä luopua yh korotuksesta kun avioerossa sinulle ja iso kasa rahaa.
    Minulle ei jäänyt kuin tyhjät kädet.
    Ja kolme lasta joista kahden kanssa kävin viikoittain lääkärissä tai terapiassa.
    Ja se kolmas jota en kahteen vuoteen muistanut edes olemassaolevan. Olin niin uupunut kaikesta siitä mitä elämässä oli.
    Istuin kuopuksen kanssa sohvalla pitäen häntä sylissäni yöt, nukkunut en juuri lainkaan, tunnin siellä tunnin täällä.
    Päivät meni asioiden hoidossa ja lääkärireissuilla. Joskus oltiin osastolla viikko kaksi. silloin kuljin kodin ja sairaalan väliä huolehtien välillä kotona oleville hoitajaa,
    Kaiken tämän lisäksi olen huolehtinut iäkkäistä vanhemmistani heidän arkisia asioitaan hoitaen.
    Istuin isäni luona sairaalassa aina ne välit kun lapset oli koulussa ja illalla uudelleen kuopuksen kanssa.Tässä meni yli kolmekuukautta.
    Luojalle kiitos ettei minulla ollut töitä silloin.

    Mikäli minulla on jonain päivänä niin hyvin palkattu työ etten tarvitse lasteni elättämiseen
    tuota kyseistä summaa luovun siitä.
    Sitä odotellessa nostan sen ja käytän perheeni elättämiseen. KOska se on minun tehtäväni tässä yhteiskunnassa. Lasteni elättäminen ja kasvattaminen aikuiseksi.

    Joskus sinäkin voisit pysähtyä ajattelemään ettei kaikilla ole asiat niin hyvin kuin sinulla. siis taloudellisesti.
    JOtenkin on jäänyt näistä keskusteluista pinnalle että siihen se sinun elämäsi hyvyys sitten päättyykin.... voin olla toki väärässä ja toivonkin olevani, mutta raha yksin ei tuo onnea, vaan se löytyy ihan muista asioista.

    Kuten nyt aamupuurosta, matkasta helsinkiin ja linnanmäestä ja siitä kun näkee lasten riemun matkan odotuksesta.
    Ja kun herää tietäen että uusipäivä antaa uuden mahdollisuuden.

    Näissä tunnelmissa lähden nyt valmistamaan perheelleni aamiaista ja vien lapseni nauttimaan helsingin huvituksista. Hyvällä omallatunnolla.
    Rinnat rottingilla kuten joku kehoitti.
    Perheeni on sen ansainnut.

    Äänestä

  • Äiti x 3 kirjoitti:

    Sinulla on tililläsi yli 9000 euroa.. minulla vain 3.70...

    olen ymmärtänyt, että "äiti" tarkoittaa tilannetta, joka syntyy parilliseen perheeseen. Ei hän ole itseensä verrannut.

    Katsos, minä olen sitä mieltä, että perhe kuin perhe!
    Parillinen pehe saattaa olla kanssasi AIVAN samassa asemassa!
    Onko oikein, että sinä yh:na saat enemmän kuin he?
    Ihan kuule realistinen kysymys. Ei mitään keljuilua.

    jos taas sain itsestäni feikin, mutta huomasin tuossa jonkun muunkin kirjoittavan nimimerkillä äiti. Joten erotin sen etunimelläni.
    Mutta asiaan. Sinä koko ajan söhit minua siitä rahasta. Esität arveluja ja vihjailuja elämästäni.
    Nyt kun tulet tänne Uudellemaalle, pistäydy katsomaan kurjuuttani. Niinhan se parhaiten selviää.
    Kerro paikka ja aika, niin noudan pesueesi. En asu ihan Helsingissä.
    Muussa tapauksessa saat lopettaa mollaamisen.

    Ja minähän en muuta kirjoittanutkaan kuin toisten puolesta! Perheen, joka kahdesta lapsesta huolimatta joutuu tulemaan pienemmällä yhteiskunnan tuella toimeen kuin kaksilapsinen yh! En puhunut henkilökohtaisista tuloista enkä itsestäni.

    Olen pysähtynyt ajattelemaan ja tähän mielipiteeseen olen tullut. Olen perustellut kantani, jota sinä et ole tehnyt. Kysymyksistäni huolimatta...

    Äänestä

  • allu kirjoitti:

    olen ymmärtänyt, että "äiti" tarkoittaa tilannetta, joka syntyy parilliseen perheeseen. Ei hän ole itseensä verrannut.

    Katsos, minä olen sitä mieltä, että perhe kuin perhe!
    Parillinen pehe saattaa olla kanssasi AIVAN samassa asemassa!
    Onko oikein, että sinä yh:na saat enemmän kuin he?
    Ihan kuule realistinen kysymys. Ei mitään keljuilua.

    Siis se, että työtön yh saa enemmän rahaa kuin työtön kahden huoltajan perhe. Katsoppas kun kahden lapsen yh-perheessä yhtä lasta kasvattaa ½ aikuista ja kahden huoltajan perheessä 1 aikuinen. Eli yh tekee kasvatus- ja arjenpyöritystyössään kaksi kertaa sen työn, mitä huoltaja tekee kahden huoltajan perheessä. Jos mä työpaikalla teen kaksi kertaa sen määrän töitä mitä kollega, niin minäkin saan enemmän palkkaa kuin kollegani. Valitettavasti en ihan kahta kertaa kollegan palkkaa, mutta enemmän kuitenkin kuin kollega.

    Äänestä

  • Kateus on kavala tauti kirjoitti:

    Kyllä yh:n mukulan on pakko saada isompi lapsilisä!!
    Niin paljon se saa kärsiä puolikkaasta vanhemmastaan (vastuuttomuudesta), että on ihan oikein edes 33 egellä/pää niitä traumoja lievittää, joita yh saa aikaan!
    Hyvä, ilman sua en ois mäkään tota tajunnu!

    Ja töissä et sitte olekaan, sillä nykyään kaikki painaa kolmen hommat, eikä saa ku puolikkaan palkkaa!

    Äänestä

  • vaimo työssä kirjoitti:

    On aina ilo auttaa muita. Aurinkoista sunnuntaipäivää!

    Äänestä

  • voi ei! kirjoitti:

    Jos yh:lla on kaksi alaikäista lasta hän saa minimilläänkin yhteiskunnan tukia enemmän kuin pariperhe.

    Ei ole kyse siitä, että yksi 33€ täyttää jonkun tulot. Vaan siitä, että nurinkurinen tilanne syntyy, kun pari on työttömänä.

    Siis helpotan. Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan.
    Kyllä tästä on ennenkin puhuttu.
    Korotus on niin mitätön, ettette voi tosissanne kuvitella jonkun sitä kadehtivan, mutta se onkin monelle periaatekysymys.
    Tiedän julkisuudessa keskustellun asiasta, miten tämä korotus on syrjivä.

    Mielestäni olisi oiva paikka nyt kertoa todellisia perusteita, joita te asialle näette.
    Muistutan sinullekin, ettei tosiaan kaikki parit ole työssä! Siksi sinun tekstisi vaikutti hirmu lapselliselta.
    Ja siitä asuntovelasta, eilen täällä joku yh väitti isoon ääneen, ettei sitä edes yh:t saa. Vastausta kysymykseen miksei kyllä sitten enää tullutkaan...

    "Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan."

    Mitäs väliä sillä on, minkä nimistä tukea yhteiskunta maksaa silloin, kun rahat eivät muutoin riitä?

    Jos kahden aikuisen työmarkkinatuki, jota maksaa yhteiskunta työvoimatoimiston kautta, ei riitä toimeentulonormiin, he marssivat sosiaalitoimiston toimeentulotukiluukulle ja saavat sieltä erotuksen.

    Jos yh-äiti saa kaiken toimeentulonsa sosiaalitoimiston eri luukkujen kautta, sekin on yhteiskunnan maksamaa tukea.

    Jos lapsilisästä poistetaisiin yh-korotus, saattaisi käydä niin, että tasan sama tuki maksettaisiin sitten toimeentulotukena.

    Vai onko toimeentulotuki jotenkin huonompi asia kuin jokin muu yhteiskunnan maksama avustus silloin, kun syystä tai toisesta eivät omat rahat riitä?

    Äänestä

  • ihmettelen kirjoitti:

    Jos toinen perhe saa alle toimeentulotukinormien tukia ja toinen YLI samojen normien. Kummalla on suuremmat tulot??

    Eli tältä toiselta perheeltä (yh) voi ottaa pois sen toimeentulotukinormin ylittävän osan ilman, että sitä sossu joutuisi maksamaan takaisin. Eikö?
    Ja toinen perhe on jo valmiiksi miinuksella, eli oikeutettu toimeentulotukeen!

    Vaikka en olekaan sossun asiakas tiedän, että ne maksaa vain normit. Ne, mitä niiden on pakko.

    Äänestä

  • ihmettelen kirjoitti:

    "Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan."

    Mitäs väliä sillä on, minkä nimistä tukea yhteiskunta maksaa silloin, kun rahat eivät muutoin riitä?

    Jos kahden aikuisen työmarkkinatuki, jota maksaa yhteiskunta työvoimatoimiston kautta, ei riitä toimeentulonormiin, he marssivat sosiaalitoimiston toimeentulotukiluukulle ja saavat sieltä erotuksen.

    Jos yh-äiti saa kaiken toimeentulonsa sosiaalitoimiston eri luukkujen kautta, sekin on yhteiskunnan maksamaa tukea.

    Jos lapsilisästä poistetaisiin yh-korotus, saattaisi käydä niin, että tasan sama tuki maksettaisiin sitten toimeentulotukena.

    Vai onko toimeentulotuki jotenkin huonompi asia kuin jokin muu yhteiskunnan maksama avustus silloin, kun syystä tai toisesta eivät omat rahat riitä?

    "mitäs väliä sillä on, minkä nimistä tukea yhteiskunta maksaa silloin, kun rahat eivät muutoin riitä?"

    Voi eiii...

    Tiedätkö sinä, että toimeent.t. on KUNNAN maksama VIIMESIJAINEN tuki. Eli jos olet oikeutettu tukeen, sulla on minimitulot!

    Jos sulla taas on ensisijaisia tuloja esim. VALTION maksamia tukia ym. tuloja (elatusmaksuja, palkkaa...) ja ne ylittävät toimeent.t. normirajan, et saa tukea ollenkaan. Eli sinulla on SUUREMMAT tulot kuin sossun minimitulo!!

    Jos/kun lapsilisän yh-korotus poistuu (toivottavasti) sitä ei joudu kunta maksamaan, sillä sen verran suuremmat ovat yh:n ENSIJAISET tuet verrattuna perheen ensisijaisiin. Ja joutuuhan kunta jo perheellekin maksamaan...miksei sitten yksinhuoltajallekin?

    Äänestä

  • vaimo työssä kirjoitti:

    Kyllä yh:n mukulan on pakko saada isompi lapsilisä!!
    Niin paljon se saa kärsiä puolikkaasta vanhemmastaan (vastuuttomuudesta), että on ihan oikein edes 33 egellä/pää niitä traumoja lievittää, joita yh saa aikaan!
    Hyvä, ilman sua en ois mäkään tota tajunnu!

    Ja töissä et sitte olekaan, sillä nykyään kaikki painaa kolmen hommat, eikä saa ku puolikkaan palkkaa!

    TEKSTIÄ!
    Olet kateellinen, katkera ex, mies muuten vaan tai keke? Normaali ihminen et kuitenkaan ole, koska yh:t on maailman arvokkainta luonnonvaraa. Kyllä siitä sillon pitää hieman maksaakin! Eikö?
    (Näinkö se meni tää vakio vastaus täällä?)
    Kaikki muu sanominen on ilon pilaamista ja tyytyväisyyden kumoomista. Menikö jakaukseen?

    Ja mitäs nyt tähän keksit sanoo?

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    pattiin? Meneekö hermo? Vai mikä pikkuista pännii? Kukaan muu kuin sinä ei tunnu tietävän yhtään mitään mistään täällä. Ja sinähän se aina oikeassakin olet vaikket mitään kuitenkaan oikeasti mistään tiedä. Ja jos joku on toista mieltä kun sinä jostain niin johan on kumma ellet ihan raastuvalla uhkaile.
    Opettele antamaan arvo myös toisille, niin elämäsi helpottuu silloin suunnattomasti. ja aikaasikin voisit kyllä hieman paremmin käyttää ettet aina vain täällä Netissä sitä kuluttelisi. Sulla alkaa nimimerkitkin kohta loppua ja sitäpaitsi kaikki tunnistaa sinut kuitenkin vaikka kuinka niitä yritätkin vaihdella.
    Sitäpaitsi kyllä se jo tiedetään kuka olet oikeassakin elämässä. Härpiti.

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    nina!
    Sitä et sinäkään muuksi saa! Ole mikä härpiti tahdot!
    Et vastaa kysymyksiin ja vastaat kysymyksillä. Keskustelua korkeammalla tasolla? Kaikkea muuta!!Kyllä sinutkin tiedetään.
    Mahdatko muuten kuulua sen nimmarin sivupersooniin, jota jäljitetään?
    Pian se sitten nähdään...

    kirjoitin vain tähän oman kommenttini koska sinäkin niin teit. Ja minut saa ihan rauhassa jäljittää, seison sanojeni takana ihan koska vaan. Ja yhtä nimimerkkiä käytän ja olen käyttänyt ja se on tässäkin. Mutta miten mahtaa sulla olla? Haisee noi sun jutut vähän kuule Kekemäisiltä.

    ihminen(?) muuta sanomista ole?
    Ja kiva, että seisot sanojesi takana. Saattaa olla, että vielä tarvii se näyttääkin. Miltähän sinä mahdat haista?

    Juuri eilen illalla mietin koska mahtaa anne iskeä kehiin. Se nimmari tulee aina tietyssä kohdassa...ja tulihan se. Tiesin jo eilen, ettei voi olla kaukana.(missäs paska jollei rattailla?):D

    Oletkos jo töissä vai harjoittelemassa vai toivottavasti ja luultavasti molemmissa?
    Kenen jutut haisee??

    olen jälleen kerran oikeassa. En yleensä erehdy kun luen tekstejäsi. Sen verran olen oppinut jo näkemään missä Keke luuraa. Ja sitten paljastat itsesi noin pahasti vielä.
    Haa, kyllä nyt on rinta rottingilla (tai rinnat) kun olin jälleen kerran oikeassa.
    Sulla on aina mistä jaella noita iljettäviä pikkuilkeitä loukkauksia. No kaipa sitä lapsi oppii mitä vanhemmat opettaa. Toivoisin että olisit aikanaan saanut hieman paremman kasvatuksen. Sellaisen jota me yksinhuoltajat nykyisin annetaan.
    Toisten huomioonottaminen ja empatia olisi ollut sinunkin kohdallasi joskus kova sana. Mutta ei mahda mitään kun et saanut niin et. Itsekasvatuksen paikka olisi kyllä kohdallasi aika poikaa juuri nyt. Mutta taitaa olla aika utopistinen haave tämä tällainen.

    Ja on se kiva kuulla (taikka lukea) että olet minuakin ajatellut. On vähän kiirettä pitänyt todellakin uuden työni kanssa. Ja viikonloputkin menee ulkoillessa kun on niin ihanat ilmat. Toista se sinun kanssasi kun aina voi joku persoona olla missä milloinkin. Minä en vain osaa jakautua moneksi. On tässä yhdessäkin tarpeeksi tekemistä :). Koitappas nyt saada jotenkin aikaasi kulutettua täällä YH-palstalla, käyn katsomassa taas joskus mitä olet täällä kirjoitellut monipersoonaisena ihmisenä? vai mikä oletkaan?
    Ja muista ajatella minua joskus. Ajatuksen voima on suuri.........saatan vaikka tulla taas.

    Ai niin ja Lancomen "Tresor" on nykyinen tuoksuni.

    Toivottavasti sinulle ei tule makuuhaavoja, ne vasta haisee.........yök.

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    nina!
    Sitä et sinäkään muuksi saa! Ole mikä härpiti tahdot!
    Et vastaa kysymyksiin ja vastaat kysymyksillä. Keskustelua korkeammalla tasolla? Kaikkea muuta!!Kyllä sinutkin tiedetään.
    Mahdatko muuten kuulua sen nimmarin sivupersooniin, jota jäljitetään?
    Pian se sitten nähdään...

    Jäljittely-uhkauksesi on tuulista temmattu!
    Jos joka pahasta sanasta tutkittaisiin kirjoittajan yhteydet, ei muuta juuri tehtäisikään.
    Kuka on loukannut ketä? Ja niin pahasti,että oikein tutkia pitäisi??
    Älä naurata!! Sinä loukkaat kaikilla kirjoituksillasi jatkuvasti yh-ÄITEJÄ!

    Hyvää Yötä ja erittäin kauniita unia sinulle!

    Äänestä

  • olija kirjoitti:

    Missä olikaan uhkaus? En löydä.
    Sitten tästä jäljittämisestä.
    Ennakkotapauksia on. Kyllä poliisin on pakko ottaa näitä herjauksia, jotka suoraan kohdistetaan henkilöön PERUSTEETTA, tutkittavaksi.

    Mielestäni on tavallisen tyhmää täällä joku haukkua. Katsotaan mitä seuraa. Herjauksellakin on tietty kuvaus. Yksi on se, että se kohdistuu henkilön persoonaan ja että se on valhe.

    Äänestä

  • Haloo-onko ketään kotona?? kirjoitti:

    Eikö sinun pitänyt olla jo nukkumassa?Ja tiedätkö muuten itsekään oikein kuka olet?Tuo nickien vaihtaminen sujuu sulta niinkuin käärmeeltä nahkan luominen ja sitähän sinä olet noine mielikuvitustarinoinesi.Näyttää sulla olevan päivät ja yöt aikaa täällä pyöriskellä-yrittäjä muka olet-kaukana siitä!Onko ex-ukkosi yrittäjä ja jättäny elarit maksamatta,eläydyt niin voimakkaasti siihen rooliin-ehkäpä liiankin kanssa.Kummasti ehdit keken kanssa eilen perätysten kirjoitella-kukaan ei ehtinyt väliin kommentoimaan-kas kummaa-yrittäjiä sanotte molemmat olevanne-sopivastipa sattuu yksiin(heh).
    Äläkä puhu muiden henkisistä kyvyistä-eivät ne sullakaan kovin häävit näytä olevan-kirjoitustesi perusteella.Jos väität siis olevasi yrittäjä ja sitä olet niin veikkaan että hyvin pian alkaa asiakkaat kiertämään tuollaiset kaukaa.Et sinä mitään yrittämisestä tiedä,vaihda ammattia ennen kuin on liian myöhäistä!

    Mikäli väitteesi eivät ole totta.
    Ne kohdistuvat henkilöön ja hänen yksityiseen elämäänsä. Minä en pysty tähän tutkimuspyyntöä vaatimaan, mutta hän joka oli hyökkäyksesi "uhri", voi. Täällä henkilöllisyys varmennetaan IP osoittein, molemmilta. Jäljityksen voi tehdä poliisi. Ja nämähän kyllä säilyvät täällä pitkään.

    Mielipiteen vapaus on meillä kaikilla, mutta herjaamisen vapautta ei kelläkään.

    Lisäksi puutuit kolmansien henkilöiden sanomisiin. Ulkopuolisena, nimimerkistä päätellen. Jäljittämällä ollaan viisaampia.

    Tämä on muuten sitä luokkaa teksti, ettei herjauksen todistaminen tuota minkään kaltaisia vaikeuksia.
    On se kumma, ettei täällä tajua eräät sitä, että mielipitein keskustellaan, ei henkilökohtaisuuksin.

    Ota kuitenkin opiksi ja ojennukseksi. Jos et joudu vastaamaan sanoistasi...

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    "mitäs väliä sillä on, minkä nimistä tukea yhteiskunta maksaa silloin, kun rahat eivät muutoin riitä?"

    Voi eiii...

    Tiedätkö sinä, että toimeent.t. on KUNNAN maksama VIIMESIJAINEN tuki. Eli jos olet oikeutettu tukeen, sulla on minimitulot!

    Jos sulla taas on ensisijaisia tuloja esim. VALTION maksamia tukia ym. tuloja (elatusmaksuja, palkkaa...) ja ne ylittävät toimeent.t. normirajan, et saa tukea ollenkaan. Eli sinulla on SUUREMMAT tulot kuin sossun minimitulo!!

    Jos/kun lapsilisän yh-korotus poistuu (toivottavasti) sitä ei joudu kunta maksamaan, sillä sen verran suuremmat ovat yh:n ENSIJAISET tuet verrattuna perheen ensisijaisiin. Ja joutuuhan kunta jo perheellekin maksamaan...miksei sitten yksinhuoltajallekin?

    Edelleen olen sitä mieltä, että on ihan sama, minkä nimisiä tukia maksetaan silloin, kun maksajana on YHTEISKUNTA, joka sisältää sekä kunnan että valtion maksamat tuet. Samoja veromarkkoja pyörittelevät sekä kunta että valtio eli YHTEISKUNTA.

    Sinulle nämä käsitteet eivät ilmeisesti ole tuttuja. Tai sitten et ymmärrä, mitä luet.

    Äänestä

  • voi ei kirjoitti:

    sinulla taitaa olla se tauti, joka estää luetun ymmärtämisen.
    Mutta koska mulla on tunne, että tahallasi pyörittelet asiaa, annan sen olla. Peittääksesi sen, jossa olin oikeassa.

    Tiesitkö muuten, että VALTION veromarkat ovat mm. eläkkeet asumistuet opintotuki työttömyyspäivärahat lapsilisät yms. KUNNAN veromarkkoja ovat mm. elatusapu, toimeentulotuki, erilaiset vapaaehtoiset ja kuntakohtaiset avustukset yms??

    Et, Nina, taida edelleenkään osata lukea sisältä.

    Veromarkkoja (paitsi nykyisin tietysti veroeuroja :) )ovat ne, mitä me veronmaksajat tuloistamme maksamme. Ja me maksamme veromme SEKÄ valtiolle ETTÄ kunnalle. Ja valtio ja kunta maksavat niitä sitten takaisin erilaisina avustuksina ja tukina sellaisiin oikeutetuille.

    Tätä tarkoitan, kun sanon, että on aivan sama, kenen luukulta tuet ulos annetaan.

    Äänestä

  • missä olit oikeassa?? kirjoitti:

    sisälukutaitoa nyt!

    Onko mielestäsi oikein, että samasta työstä maksetaan sama palkka, vai onko mielestäsi niin, että palkkaukseen saa vaikuttaa esim. perhesuhteet? Siis vähentävästi.
    Eli esimerkillä: jos sinulla on yh työtoverina, onko okey, jos hän saa suuremman tulon samasta työstä, jota myös sinä teet? Pelkästään perusteella, että olet perheellinen, et tarvii niin paljoo?

    Äänestä

  • voi ei! kirjoitti:

    Jos yh:lla on kaksi alaikäista lasta hän saa minimilläänkin yhteiskunnan tukia enemmän kuin pariperhe.

    Ei ole kyse siitä, että yksi 33€ täyttää jonkun tulot. Vaan siitä, että nurinkurinen tilanne syntyy, kun pari on työttömänä.

    Siis helpotan. Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan.
    Kyllä tästä on ennenkin puhuttu.
    Korotus on niin mitätön, ettette voi tosissanne kuvitella jonkun sitä kadehtivan, mutta se onkin monelle periaatekysymys.
    Tiedän julkisuudessa keskustellun asiasta, miten tämä korotus on syrjivä.

    Mielestäni olisi oiva paikka nyt kertoa todellisia perusteita, joita te asialle näette.
    Muistutan sinullekin, ettei tosiaan kaikki parit ole työssä! Siksi sinun tekstisi vaikutti hirmu lapselliselta.
    Ja siitä asuntovelasta, eilen täällä joku yh väitti isoon ääneen, ettei sitä edes yh:t saa. Vastausta kysymykseen miksei kyllä sitten enää tullutkaan...

    "Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan."

    Kävin vähän tutkiskelemassa Kelan ja sosiaaliviranomaisten sivuja ja löysin tällaista:

    Perhe, jossa molemmat vanhemmat työmarkkinatuella ja kaksi alle 10-vuotiasta lasta saavat kuukaudessa tukea seuraavasti
    *työmarkkinatuki 23.02 €/päivä = 494.93 €/kuukausi yhdelle eli se kerrottuna kahdella = 989.86 €
    *siihen lapsikorotus kahdesta lapsesta 6.40 €/pv eli kuukaudessa = 137.6 €
    *lapsilisä 90 € 110.5 € = 200.5 €

    Eli perhe saa tuloa 1327.96 € kuukaudessa.

    Perustoimeentulotukinormin mukaisesti heidän pitäisi tulla toimeen 1091.01 eurolla. Eli ylitystä on 236.95 €

    Yksinhuoltajaäiti, joka on työmarkkinatuella ja jolla on kaksi alle kouluikäistä lasta, saa seuraavia tukia
    *työmarkkinatuki = 494.93 €/kk
    *siihen lapsikorotus (sama kuin edell perheellä) = 137.6 €
    *lapsilisä kahdesta = 200.5 €
    *elatustuki kahdesta = 236.30 €
    *yh-korotus kahdesta = 67.2 €

    Tämä perhe saa tuloja 1136.53 € kuukaudessa.

    Perusnormin mukaan heidän pitäisi tulla toimeen 833.57 eurolla ja ylitys on siis 302.96 €

    Mutta perusnormiin otetaan mukaan korottavasti erilaisia menoja, joita tällaisissa mielikuvitusperheissä ei voi alkaa keksimään, normien vertailu ihan oikeasti ei ole mahdollista.

    Se tosin on selvää, että kumpikin perhe tällaisenaan ylittää toimeentulotukinormin mukaiset tulorajat, joten kummankaan ei pitäisi saada toimeentulotukea. Jos yh-äiti ei saisi lapsilisäänsa korotusta, hänen tukiylityksensä olisi euron vähemmän kuin toisen perheen.

    Äänestä

  • Lokki kirjoitti:

    selväsit tämän asian. Nyt se on siinä.

    :)

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    sisälukutaitoa nyt!

    Onko mielestäsi oikein, että samasta työstä maksetaan sama palkka, vai onko mielestäsi niin, että palkkaukseen saa vaikuttaa esim. perhesuhteet? Siis vähentävästi.
    Eli esimerkillä: jos sinulla on yh työtoverina, onko okey, jos hän saa suuremman tulon samasta työstä, jota myös sinä teet? Pelkästään perusteella, että olet perheellinen, et tarvii niin paljoo?

    Samasta työstä tulee maksaa sama palkka. Tosin kysymyksesi ontuu viimeisen lauseen kohdalla. Sekä minä että tuo yh olemme perheellisiä. Ei pelkkä puolison olemassaolo tee perheelliseksi, vaan lapset tekevät perheen näissä asioissa.

    Mutta tässä asiassa ei ollut lainkaan siitä kysymys, vaan minä ainakin vastasin ensimmäisen kerran siihen, että on ihan samantekevää, minkä nimisinä yhteiskunnan tuet maksetaan, kun ne kuitenkin menevät samoista veronmaksajilta perityistä veroista.

    Ja sitä paitsi sille ihan alkuperäiselle (johon minä reagoin), joka väitti yh:n saavan tulonsa ilman toimeentulotukea, mutta perheellisen joutuvan turvautumaan toimentulotukeen, vastasi joku, joka oli laskenut, että kummatkin saavat muita tulonsiirtoja niin paljon, että ilman tarkempia selvityksiä kumpikaan ei ole oikeutettu toimeentulotukeen.

    Äänestä

  • Lokki kirjoitti:

    "Kahden lapsen perhe, jossa molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina ylittävät toimeentulotukirajan."

    Kävin vähän tutkiskelemassa Kelan ja sosiaaliviranomaisten sivuja ja löysin tällaista:

    Perhe, jossa molemmat vanhemmat työmarkkinatuella ja kaksi alle 10-vuotiasta lasta saavat kuukaudessa tukea seuraavasti
    *työmarkkinatuki 23.02 €/päivä = 494.93 €/kuukausi yhdelle eli se kerrottuna kahdella = 989.86 €
    *siihen lapsikorotus kahdesta lapsesta 6.40 €/pv eli kuukaudessa = 137.6 €
    *lapsilisä 90 € 110.5 € = 200.5 €

    Eli perhe saa tuloa 1327.96 € kuukaudessa.

    Perustoimeentulotukinormin mukaisesti heidän pitäisi tulla toimeen 1091.01 eurolla. Eli ylitystä on 236.95 €

    Yksinhuoltajaäiti, joka on työmarkkinatuella ja jolla on kaksi alle kouluikäistä lasta, saa seuraavia tukia
    *työmarkkinatuki = 494.93 €/kk
    *siihen lapsikorotus (sama kuin edell perheellä) = 137.6 €
    *lapsilisä kahdesta = 200.5 €
    *elatustuki kahdesta = 236.30 €
    *yh-korotus kahdesta = 67.2 €

    Tämä perhe saa tuloja 1136.53 € kuukaudessa.

    Perusnormin mukaan heidän pitäisi tulla toimeen 833.57 eurolla ja ylitys on siis 302.96 €

    Mutta perusnormiin otetaan mukaan korottavasti erilaisia menoja, joita tällaisissa mielikuvitusperheissä ei voi alkaa keksimään, normien vertailu ihan oikeasti ei ole mahdollista.

    Se tosin on selvää, että kumpikin perhe tällaisenaan ylittää toimeentulotukinormin mukaiset tulorajat, joten kummankaan ei pitäisi saada toimeentulotukea. Jos yh-äiti ei saisi lapsilisäänsa korotusta, hänen tukiylityksensä olisi euron vähemmän kuin toisen perheen.

    Perhe on edelleen toimeentulotukeen oikeutettu! Yh ei.
    7,5€ neliövuokralla, sopivankokoisissa asunnoissa, saa yh ENEMMÄN as.tukea kuin perhe!!
    näin saadaan perheen hyväksyttäviksi menoiksi
    - 1652€ ja yksinhuoltajan - 1261€
    tulojen ollessa (asumistuet mukana)
    - 1562€ ja yksinhuoltajan - 1380€

    Yhteenvetona: yh:lla ei oikeutta toimeentulotukeen koska normien ylitystä 119€

    Perheellä oikeus toimeentulotukeen koska tulot jäävät normien alle 90€.

    Unohdit äsken, että toimeentulotuki lasketaan NETTOtuloista...Kela verottaa 20€ verokannalla.
    Lisäksi olen myös ottanut huomioon 7% omavastuun vuokrassa.

    Että missä on se kohta, jota minä en tässä asiassa tiennyt? Olen edelleen sitä mieltä, että yksinhuoltajaa tuetaan enemmän rahallisesti kuin perhettä. Ja olisin pirun kiinnostunut tietämään miksi?

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Samasta työstä tulee maksaa sama palkka. Tosin kysymyksesi ontuu viimeisen lauseen kohdalla. Sekä minä että tuo yh olemme perheellisiä. Ei pelkkä puolison olemassaolo tee perheelliseksi, vaan lapset tekevät perheen näissä asioissa.

    Mutta tässä asiassa ei ollut lainkaan siitä kysymys, vaan minä ainakin vastasin ensimmäisen kerran siihen, että on ihan samantekevää, minkä nimisinä yhteiskunnan tuet maksetaan, kun ne kuitenkin menevät samoista veronmaksajilta perityistä veroista.

    Ja sitä paitsi sille ihan alkuperäiselle (johon minä reagoin), joka väitti yh:n saavan tulonsa ilman toimeentulotukea, mutta perheellisen joutuvan turvautumaan toimentulotukeen, vastasi joku, joka oli laskenut, että kummatkin saavat muita tulonsiirtoja niin paljon, että ilman tarkempia selvityksiä kumpikaan ei ole oikeutettu toimeentulotukeen.

    alempaa viestini ja puhu sitten vasta...

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    Perhe on edelleen toimeentulotukeen oikeutettu! Yh ei.
    7,5€ neliövuokralla, sopivankokoisissa asunnoissa, saa yh ENEMMÄN as.tukea kuin perhe!!
    näin saadaan perheen hyväksyttäviksi menoiksi
    - 1652€ ja yksinhuoltajan - 1261€
    tulojen ollessa (asumistuet mukana)
    - 1562€ ja yksinhuoltajan - 1380€

    Yhteenvetona: yh:lla ei oikeutta toimeentulotukeen koska normien ylitystä 119€

    Perheellä oikeus toimeentulotukeen koska tulot jäävät normien alle 90€.

    Unohdit äsken, että toimeentulotuki lasketaan NETTOtuloista...Kela verottaa 20€ verokannalla.
    Lisäksi olen myös ottanut huomioon 7% omavastuun vuokrassa.

    Että missä on se kohta, jota minä en tässä asiassa tiennyt? Olen edelleen sitä mieltä, että yksinhuoltajaa tuetaan enemmän rahallisesti kuin perhettä. Ja olisin pirun kiinnostunut tietämään miksi?

    verottaa 20 % verokannalla.

    >Jos yh:lla on kaksi alaikäista lasta hän saa >minimilläänkin yhteiskunnan tukia enemmän kuin >pariperhe.

    >Ei ole kyse siitä, että yksi 33€ täyttää jonkun >tulot. Vaan siitä, että nurinkurinen tilanne >syntyy, kun pari on työttömänä.

    >Siis helpotan. Kahden lapsen perhe, jossa >molemmat vanhemmista on työmarkkinatuella, saa >toimeentulotukea. Yksinhuoltajaperhe kahdella >lapsella ei saa, vaan tulot pelkkinä tukina >ylittävät toimeentulotukirajan.

    Tuossa kirjoituksessa, jonka mukaan laskin Kelan sivuilta nuo asiat, ei oteta mitään kantaa asumiseen eikä sen tyyppisiin asioihin. Siispä niiden fantasioiminen mukaan laskelmiin on tosi älytöntä. Mukaanhan voisi ottaa mm. sitten sen, että yh maksaa lehtitilausmaksua, telkkarilupaa yms. sellaisia menoja yksinään, kun taas pariperheessä kuluihin osallistuu kaksi.

    Eli edelleen väitteesi on vailla pohjaa.

    Äänestä

  • yksinkertaista asiaa kirjoitti:

    jotakin johonkin, pitää raamit olla samat.
    Olen pikkasen eri mieltä tästä kanssasi nyt.
    Kokemuksesta tiedän, että asia on prikuulleen näin, kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti.
    Silloin kun otetaan huomioon vain toimeentulotukinormeissa hyväksyttävät menot. Ja ne lehtimaksut plus telkkuluvat kyllä SISÄLTYVÄT näihin perusosiin...ja eikö meidän kaikkien pidä lapsiperheenä sentään jossain asua. Eihän se nyt niin fantasiaa voi olla! Pakon sanelema näin Suomessa, jossa tulee talvikin.

    Mikä tässä nyt niin hirmu vaikeeta on? Kerro.

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    alempaa viestini ja puhu sitten vasta...

    Mikä niistä viesteistäsi? Mielestäni mikään niistä ei puhunut tästä asiasta, mitä minä yritän saada sanotuksi:

    Vastaapa yksinkertaiseen kysymykseeni:

    MIKSI on jotain väliä sillä, saako työtön pariperhe ja työtön yh elämiseensä tarvitsemansa rahat työmarkkinatukena, elatusavun ennakkona, lapsilisinä tai jonkin muun nimisenä tukena?

    Joka ainoa tuki maksetaan AINA ja JOKA TAPAUKSESSA veronmaksajilta kerätyillä veroeuroilla, joilla tätä yhteiskuntaa pyöritetään.

    Äänestä

  • vieläkin kirjoitti:

    ymmärtävän millään!
    Sinä vastaat omaan kysymykseesi, jonka olet ihan ite keksinyt!

    MIKSI mun pitäisi vastata sun kysymykseesi kunnet säkään vastaa mun?
    TÄSSÄ EI puhuta MISTÄ ne rahat tulee vaan MITEN suurina ne tulee.
    Joko alkaa syttymään?

    Jos on oikeutettu toimeent.t. saa minimitulon, joka tässä yhteiskunnassa maksetaan, koska se maksetaan KUNNAN sosiaalitoimen varoista!

    Jos saa yli normien muita tukia, EI SAA toimeent.t.!!!! Eli elää suuremmilla tuilla, kuin minimi! Ja enää en sulle tästä väännä mitään!
    Tehköön sen sefu!

    Äänestä

Siis oikeasti kukaan ei voi olla niin naurettava, että vaivaista 33 euroa toiselta kadehtii. Tai sitten on elämässä jotain todella pahasti pielessä. Minäpä luulenkin, että nämä kadehtijat kadehtivat yksinhuoltajan vapautta ja sitä, ettei yksinhuoltajalla ole parisuhdeongelmia. Kun se oma ukonkutale alkaa oikein ottamaan päähän, niin aletaan kadehtia yksinhuoltajaa, joka voi laittaa telkkarin kiinni vaikka kesken formuloiden. Tai syödä hapankorppuja klo 03 omassa sängyssä. Ilman että asiasta syntyy perheriita.

Äänestä
  • rupeaakin tekemään mieli munaa klo.03 omassa sängyssä?? Parisuhteessa elävä on tässä paljon paremmassa asemassa, yh joutuu turvautumaan ties mihin kynttilänpätkään...

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    rupeaakin tekemään mieli munaa klo.03 omassa sängyssä?? Parisuhteessa elävä on tässä paljon paremmassa asemassa, yh joutuu turvautumaan ties mihin kynttilänpätkään...

    tosi on keke!
    Ja mielestäni (omasta kokemuksestani) HUOMATTAVASTI vittumaisempaa se munan mieliteko, kuin hapankorpun...:D

    Äänestä

  • puute ollut rahasta?
    33€ piti korvata yh:lle puolison tulot! Eri asia on monenko puolisolla on tuloa 33€ kuussa...

    Että ken lienee kateellinen ja katkera?
    Munasta, rahasta, henkisestä ja fyysisestä turvasta, miehen rakkaudesta, perheestä?

    Näiden puuttumisesta saa yh 33€ kuukaudessa, jolla saa hapankorppuja kaappiin, kynttilänpätkiä, sekä kaukosäätimeen patterit...

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    rupeaakin tekemään mieli munaa klo.03 omassa sängyssä?? Parisuhteessa elävä on tässä paljon paremmassa asemassa, yh joutuu turvautumaan ties mihin kynttilänpätkään...

    keke kun ei kuitenkaan tekisi mieli sen ukonkutaleen m...a, niin ei se tilanne siitä parisuhteesta paranisi..

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    rupeaakin tekemään mieli munaa klo.03 omassa sängyssä?? Parisuhteessa elävä on tässä paljon paremmassa asemassa, yh joutuu turvautumaan ties mihin kynttilänpätkään...

    Kapakat on väärällään miehiä, joille valomerkin lähestyessä kelpaa kotka kuin kotka. Ei tarvitse yh:n ilman munaa olla, jos ei itse halua.

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    rupeaakin tekemään mieli munaa klo.03 omassa sängyssä?? Parisuhteessa elävä on tässä paljon paremmassa asemassa, yh joutuu turvautumaan ties mihin kynttilänpätkään...

    Toivottavasti itse pystyt EDES JOSKUS sitä munaa vaimollesi sekä niille yh-äipillesi antamaan. Taitaa vaan se aika sinulta kulua rattoisammin täällä keskustelupalstoilla roikkuessasi kun naisten kanssa(jos sinulla raukalla sellaisia on koskaan ollutkaan). Teillä taitavat muuten ne mainitsemasi kynttilät olla kovassa käytössä...

    Äänestä

tähän keskusteluun ihan sattumalta ja tietämättä sen isommin muista juttuun liittyvistä pointeista, kysyisin seuraavaa:
Kuinka moni teistä katsoo muuttuvansa sietämättömäksi paskaksi, jolla ihmissuhteet(?) menee metsikköön, jos saa satatonnia tililleen?

Vaikka sanotaankin, ettei raha tuo onnea, se tarkoittanee, että jos sitä ei ole, ei se rahallakaan tule.
Paitsi, jos pitää onnena rahaa...Mutta sanonta ei jatku, että se toisi EPÄONNEA!

Ja ajatelkaa huomisesta eteenpäin elämäänne ILMAN taloudellisia vaikeuksia!

Äänestä

maksetaan perusteella: yh.
Voidaankin kysyä, mitä VIKAA on näissä omasta mielestään hyvissä äideissä, kun heidän lapsensa tarvitsevat ylimääräisen rahasumman joka kuukausi vaimentamaan sitä tuskaa, jonka yh äitinä heille aiheuttaa? Perheissä kasvaville lapsille tätä ei makseta, joten syy täytyy löytyä perhemallista...jotenkin toisarvoinen ja huonompi malliko?

Ei voi myöskään olla oikein sälyttää yhteiskunnan maksettavaksi entisen puolison koko palkkaa. Vastuuta peliin.
Ja yksinhuoltajien määrä romahtaisi, samoin tietenkin avioerojen määrä, mikäli he enää saisivat vain sen, mikä erossa sattuu käteen jäämään. Ja mitä ex maksaa.
Tulisi aivan varmasti hieman tarkemmin katsottua keneen "lankeaa".
Sekä mietittyä muutama kerta onko lasten aika, vai antaako vielä ajan kulua.
Ei olisi varaa sekoilla kuin niillä naisilla joilla on tausta ja raha-asiat kunnossa ennen avioliittoa. Mutta nehän nyt muutenkin vähiten sekoilee. Ja vähiten rahastaa. Edellä mainitusta syystä.

Mieletön säästö yhteiskunnalle!

Äänestä
  • jauhaa tota samaa niin maan miälettömästi että.

    Juokse Jordaniin tai jonnekin muualle kiihoittamasta muita Yksinhuoltajia vastaan.
    Eikö sulla ole muuta tekemistä kun vihata toisia niin että se täytyy täällä joka päivä tuoda esille niin rumalla tavalla. Koita nyt saada elämäsi parempaan kuntoon ettei tartte elää kituuttaa ja katkeroitua enempää. Ja turha sanoa ettet ole se sama tyyppi joka täällä kirjoittelee monella muullakin nikillä ja yrittää ties mitä hämäystemppuja. Sun mielipiteesi on niin selkeästi paljastavia ettet sä raukka edes saa niitä peitettyä erilaisiksi. Kun ne nyt on niitä samoja aina vaan. Että revi siitä sitten.

    Ja mitäs tästä sitten keksit taas sanoa?

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    jauhaa tota samaa niin maan miälettömästi että.

    siitä koiran älähtämisestä menikään...hmm...miten se nyt oli...*miettii kovasti*

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    jauhaa tota samaa niin maan miälettömästi että.

    Juokse Jordaniin tai jonnekin muualle kiihoittamasta muita Yksinhuoltajia vastaan.
    Eikö sulla ole muuta tekemistä kun vihata toisia niin että se täytyy täällä joka päivä tuoda esille niin rumalla tavalla. Koita nyt saada elämäsi parempaan kuntoon ettei tartte elää kituuttaa ja katkeroitua enempää. Ja turha sanoa ettet ole se sama tyyppi joka täällä kirjoittelee monella muullakin nikillä ja yrittää ties mitä hämäystemppuja. Sun mielipiteesi on niin selkeästi paljastavia ettet sä raukka edes saa niitä peitettyä erilaisiksi. Kun ne nyt on niitä samoja aina vaan. Että revi siitä sitten.

    Ja mitäs tästä sitten keksit taas sanoa?

    hän(ei yh) keksii sanoa, mutta minä sanoisin, että lue tuosta seuraavasta aloituksesta (keke) "Riston" kirjoitus "lapsi kärsii".
    Taitaa olla aikas liki totuutta.
    Ja kaukana on tästä ideologiasta, mitä sinä haluat viljellä.
    Onkin aina tehnyt mieli kysyä, mitä sinä täällä teet?

    Äänestä

  • saija kirjoitti:

    luen ja vastailen. Mutta vain omalla nimimerkilläni.Enkä tiennytkään että tämä paikka olisi sinun tai kenenkään muunkaan yksityisomistuksessa(kai muistat käyttää tätäkin sanontaani jossain ;). Enkä provosoi ketään, enkä yritä olla parempi kuin joku toinen. Mutta sinä monilla nimimerkeilläsi yrität täällä päteä toisten kustannuksella, ja se on todella rumaa se.
    Olen oma itseni ja sellaisena aion myös pysyä. Ja voin olla ylpeä itsestäni, olen sentään kolme lasta kasvattanut tänne pahaan maailmaan ja he ovtkin todella fiksuja lapsia eikä mitään hunsvontteja jotka kirjoittelevat tänne kaikenlaisia pikkuilkeyksiä yrittäen pilata Yksinhuoltajien päivää jos milläkin tavalla.
    Kaikille YH:lle sanoisin että älkää välittäkö näistä kateellisista ja pahansuovista ihmisistä jotka yrittävät jollainlailla päteä teidän kustannuksellanne. Jättäkää ne aivan omaan arvoonsa, sillä se on vain sivistyksen puutetta. Joku ihme pätemisen tarve niitä vain riivaa. Kuten varmasti olette itsekin huomanneet kirjoituksia lukiessanne. Tähänkin saan varmasti kaikilta sivupersoonilta taas vastauksia, sellaisia kivoja. SMILE !!

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    jauhaa tota samaa niin maan miälettömästi että.

    Juokse Jordaniin tai jonnekin muualle kiihoittamasta muita Yksinhuoltajia vastaan.
    Eikö sulla ole muuta tekemistä kun vihata toisia niin että se täytyy täällä joka päivä tuoda esille niin rumalla tavalla. Koita nyt saada elämäsi parempaan kuntoon ettei tartte elää kituuttaa ja katkeroitua enempää. Ja turha sanoa ettet ole se sama tyyppi joka täällä kirjoittelee monella muullakin nikillä ja yrittää ties mitä hämäystemppuja. Sun mielipiteesi on niin selkeästi paljastavia ettet sä raukka edes saa niitä peitettyä erilaisiksi. Kun ne nyt on niitä samoja aina vaan. Että revi siitä sitten.

    Ja mitäs tästä sitten keksit taas sanoa?

    Päästäneet lomille vai, ja heti täällä ihmisiä kiusaamassa. Menepäs sinne Roin kaduille miettimään tekosiasi, ja ota huomenissa yks ylimääränen nappi tähän ahdistukseesi. Samoin kirjoittasin yhden terapia tunnin lisää. Tuskin siitä haittaakaan on, on nuo jutut sitä luokkaa.

    Äänestä

  • hoituri kirjoitti:

    eikö mielikuvitus anna parempia impulsseja. Toi oli jo aika tyhmää ja lapsellista tekstiä. Ihan pisti naurattamaan kun et oikein ole terävimmilläsi tänään. Koita nyt terästäytyä seuraavaan kertaan.
    Pärjäile..........hmmmm.......

    Äänestä

  • hoituri kirjoitti:

    Päästäneet lomille vai, ja heti täällä ihmisiä kiusaamassa. Menepäs sinne Roin kaduille miettimään tekosiasi, ja ota huomenissa yks ylimääränen nappi tähän ahdistukseesi. Samoin kirjoittasin yhden terapia tunnin lisää. Tuskin siitä haittaakaan on, on nuo jutut sitä luokkaa.

    miksi Rovaniemi ja Muurola toistuvat jutuissa?
    Sekä hoiturin,että keken? Oletko keke hoitajana jossain,vai viittaatko yöhoitoihin? Asuuko keke Rovaniemellä?????? Heeh!!

    Äänestä

  • kummastuja kirjoitti:

    miksi Rovaniemi ja Muurola toistuvat jutuissa?
    Sekä hoiturin,että keken? Oletko keke hoitajana jossain,vai viittaatko yöhoitoihin? Asuuko keke Rovaniemellä?????? Heeh!!

    Anne siellä asuu.

    Äänestä

sinulle asiallisia kysymyksiä.
Olen ymmärtänyt, että katsot olevasi PAREMMIN oikeutettu suurempaan summaan rahaa kuin vastaava perhe, jossa molemmat vanhemmat huoltavat jälkikasvuaan. Eli olet mieluummin yh, kuin perheenäiti, jonka aviomies on työtön? Koska siinä tapauksessa tulosi olisivat pienemmät.

Eikö mielestäsi lapsi ole lapsi, kaikissa tapauksissa, eikä hänen vanhempiaan pidä kannustaa eroamaan taloudellisten syiden vuoksi?
Eikö lapsen etu ole, että äiti ja isä, ilman taloudellista painostusta, hoitavat häntä yhdessä?
Oletko katkera? Miehesi jättämä?

Äänestä
  • Ensinäkin...
    En ole katkera siitä että lasteni isä minut aikanaan jätti... surullinen siitä että isä hylkäsi lapsensa juuri kun he eniten olisivat isäänsä tarvinneet.
    Lasteni arvet ovat syvät ja niiden hoitaminen on yksin minun harteillani.
    Katkeruuteen en lyhyttä elämääni aijo missään tapauksessa tuhlata.

    Olisin ilmanmuuta mieluummin kahdenhuoltajan perheenäiti kuin yksinhuoltaja siinäkin tapauksessa että tuloni olisivat pienemmät.

    Jotensakin minulla on sellainen ajatus ettei kukaan eroa sen vuoksi että yh saa lapsilisään yksinhuoltaja korotuksen... siis 33 euroa...( ja jos eroaa... lähettäisin kyllä hänet mielentilatutkimukseen..) Yksinhuoltajan arki on kuitenkin aika rankkaa kyseisestä summasta huolimatta.
    Kuten olen jo monta kertaa sanonut aijemmin... ero ja yksinhuoltajuus ei ollut minun valintani.

    Kun yksinhuoltaja korotus on aikanaan järjestetty yh.n lapsilisään niin kaipa päättäjät on sen laskeneet että se on tarvis
    maksaa... puuttuuhan perheeltä toiset tulot kokonaan.
    Muuten minun on vaikea tuota esimerkkiä ajatella koska minulla on kolme lasta eikä kaksi kuten tuo esimerkki mainitsee. Tilastot on tilastoja.. totuus on ihan toinen kuin ne.
    Mutta sen verran elävästä elämästä tiedän että mikäli molemmat vanhemat ovat työmarkkinatuella toimeentulotukea he vain nostavat. (tunnen kolme sellaista perhettä)
    Minulle ei makseta toimeentulotukea enkä ole sitä kaivannutkaan.

    En minä nosta mitään ylimääräisiä tukia kuten kaikilla tuntuu olevan käsityksenä minun tekevän.
    Saan ne mitkä minulle tulojeni perusteella tulevat. Ja elämme tosiaan siinä rajoilla että pärjäämme.

    Mutta raha-asiat ovat suhteelisen pieni murhe verrattuna siihen mitä muuta elämä tuo eteen.
    Olen kiitollinen tällä hetkellä siitä että lapseni ovat onnellisia ja terveitä.
    Ja siinä onkin kiitoksen aihetta.

    Äänestä

  • Äiti x 3 kirjoitti:

    Ensinäkin...

    "olisin ilman muuta mieluummin kahdenhuoltajan perheenäiti kuin yksinhuoltaja siinäkin tapauksessa että tuloni olisivat pienemmät"

    Näin kirjoitit. Mutta oletko ajatellut, miten tulisit toimeen, jos miehesikin olisi työtön, koska käteenjäävä tulo jäisi nykyistä pienemmäksi?
    Sinähän kerroit, että tarvitset KAIKKI korotusrahat.

    "puuttuuhan toisen tulot kokonaan" sanot, mutta kun ne tulot ovat, kokonaissumma jää pienemmäksi...

    Et kai sinä saa toimeentulotukea, koska saat enemmän kuin työttömät perheet, jotka joutuvat kituuttamaan minimituloilla!
    Aina kun joku saa jotakin YLImääräistä on se joltakin toiselta pois.

    Äänestä

Ylempää luin, että yhteiskunta laskee yh-perheen tuloiksi vuokran ja asumistuen kanssa 460€ per nuppi.
Kun taas parillisen perheen tulot ovat "vain" 413€ per nuppi.
Sanot, että se korotus korvaa puuttuvaa tuloa.
Sehän ylittää sen!

Perheellisenä naisena en kyllä ymmärrä, miten olen kehnompi kasvattaja? Miksi minun lapseni ovat huonommassa asemassa? Koska isi on kotona...

Äänestä
  • Määräytyvät tietääkseni lasten iän mukaan.
    En tosin vanno tätä tietoa mutta muistelen lukeneeni jostain että isompien lasten kulutus on suurempi kuin pienten.

    En ole koskaan väittänyt että perheellinen(siis parillinen) nainen on huonompi kasvattaja kuin yh. Tässä jälleen kerran vääristellään ja pahasti sanomisiani.

    Äänestä

Vieläkö tuota jaksat miettiä ja jauhaa tosta "hyvin ansaitusta pienestä lomasta"?Eikö sulla muuta oo - pieni on maailmasi.Henkistä hyvinvointiakin peräänkuulutetaan vain silloin kun se puuttuu ja nykyajan avioliitossa sitä harvoin löytyy-kiitos niille arvoille,joita monet suosivat.

Äänestä
  • Eikö teistäkin ole jotenkin outoa,että näillä "kaikilla yh-yksilöillä" on 3 lasta-ei oikein mene jakeluun...alkaa paljastua sen YHDEN kirjoittajan todellinen persoona ja kasvaa varmuus siitä asuinpaikasta-mikäs se ny olikaan,Muurola?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äiti x 3 kirjoitti:

että yksinhuoltaja korotus on tosiaan niin suuri kadehtimisen aihe joillekin?

Muistakaa aina että perheestämme puuttuu sen toisen aikuisen tulot ja ennenkaikkea toisen suoma turva. En nyt tarkoita rahallista turvaa vaan henkistä.
Me yksinhuoltajat vastaamme kaikesta arkeen liittyvistä asioista yksin.

Tämä keskustelujen kääntyminen aina tuohon kyseiseen etuuteen tuntuu jotenkin kaukaa haetulta. Ja koska kyseessä on yksinhuoltajan arkea käsittelevä palsta... se tuntuu vielä uskomattomammalta.

Mutta jokainen tulkoon palkkoineen ja etuuksineen autuaaksi.

Minä menen nukkumaan... aamulla auton keula kääntyy kohti helsinkiä ja minä ja lapseni pääsemme hyvin ansaitulle pienelle lomalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu