Eli moniko on kieltäytynyt totaalisesti avioehdosta?
Onko kyse ainoastaan tyhjätaskuista pyrkyreistä vai vaaleanpunaisen taivaanrannanmaalareista?
Onko avioehdon ehdottaja aina pahis, tai se rikkaampi(, tai kuvittelee olevansa rikkampi) osapuoli?
Jos avioon mennessä tehdään avioehto yhteisetsä sopimuksesta, ovatko molemmat jo mielessään tuominneet avioliiton väliaikaiseksi ratkaisuksi?
Itse kummastuin puolisoni puhetta avioehdosta. Meillä siis naimisiinmeno jää väliin koska se avioliiton "minkä jumala on yhdistänyt sitä ihminen älköön erottako"-tarkoitus kärsii aika suuren inflaation jos naimisiinmenostakin tehdään noin kylmäkiskoisen laskelmoivaa. Emme siis ole kovin hengellistä sakkia mutta kuitenkin naimisiinmeno olisi meille tärkeä juttu.
Onko kyse ainoastaan tyhjätaskuista pyrkyreistä vai vaaleanpunaisen taivaanrannanmaalareista?
Onko avioehdon ehdottaja aina pahis, tai se rikkaampi(, tai kuvittelee olevansa rikkampi) osapuoli?
Jos avioon mennessä tehdään avioehto yhteisetsä sopimuksesta, ovatko molemmat jo mielessään tuominneet avioliiton väliaikaiseksi ratkaisuksi?
Itse kummastuin puolisoni puhetta avioehdosta. Meillä siis naimisiinmeno jää väliin koska se avioliiton "minkä jumala on yhdistänyt sitä ihminen älköön erottako"-tarkoitus kärsii aika suuren inflaation jos naimisiinmenostakin tehdään noin kylmäkiskoisen laskelmoivaa. Emme siis ole kovin hengellistä sakkia mutta kuitenkin naimisiinmeno olisi meille tärkeä juttu.
Vastaukset 37
Vanhimmat
avioehdon voi nähdä myös romanttisena osoituksena siitä, että toista ei naida rahojen vaan ihmisen itsensä tähden..
Olin menossa jo toista kertaa naimisiin, samoin tuleva vaimoni. Minä olen semmoinen keskivarakas, ja on kohtuulliset tulot. Vaimo tyhjätasku ja "potentiaali" (työtulot, perinnöt) suunnileen nolla.
Kyllä me sitä aika pitkään mietittiin... tai ainakin minä mietin. Lopulta päädyin suunnilleen sellaiseen ajatuskulkuun, että
1. Maallinen on vaan maallista, jos joskus erottaisiin, kyllä minä puolikkaalla omaisuudella pärjäisin, eikä esim näyttämismielessä ollut syytä kahmia enempää. "Sukuomaisuus" on ihan naurettava juttu, kyllä suomalaiset kartanotkin ovat niin monta kertaa liukuneet naimakauppojen kautta suvulta toiselle...
2. Lapsikin oli jo tulossa. Ihan tosissaan oltiin menossa perheeseen, jonka yksi tarkoitus on huolehtia lapsista. Jos joskus erottaisiin, ja lapset kumminkin jäisivät äidille, eikö heillä olisi paljon paremmat elämän eväät, jos vaimo ei olisi ihan tyhjätasku?
3. Puolisoa olisi ollut aika hankala sitouttaa tuleviin juttuihin (esim talon rakentaminen), jos koko ajan olisi ollut mielessä, että omaisuus on yksin minun. Parisuhde olisi kärsinyt.
Mutta joo, tämä nyt oli vaan muistelua siitä, mitä minä ajattelin.
Ei tehty avioehtoa.
mahapystyssäpissis yrittää esittää, kuinka iiiihan hän on ja ei ajattele kartanoita eikä perunoita jääääääääää
Hah sanon vaan, ei mennyt jakeluun tai oli kyseessä tosi tyhmä pässi.
Ne rahat voi erossa kyllä vähitellen lahjoittaa omille lapsille eikä jonkun uuden bodarin uudelle
pissismuijakandidaatille. Näin on näreet, mutta täytyyhän sitä aina jotain yrittää.
Naiset ovat nykyisin sellaisia, että
ensin nussitaan kaikki maailman ukot ja akat
sitten hommataan kakara, jotta joku epämääräinen yksilö vähän aikaa katselee ja sitten yritetään rahastaa ja samalla tarjota sitä marmelaadia samanaikaisesti, jotta sen ukon ajatusmaailma vähän sekoaisi.
Hyvät miehet! Älkää uskoko sanaakaan mitä nykynaiset teille sanoo, siinä on suurin viisaus.
Pistä muijas töihin. Oppii sen, ettei maailma laiskoja elätä. Oppivat lapsetkin työnteon arvon, jos äitinsä yksinhuollettavaksi joutuvat avioerossa.
Suomalaisella naisella on keskimäärin 1,8 lasta eikä niiden hoitamisesta nyt mitään elinikäistä tehtävää itselleen saa.
ja hän on tunnetusti mielenvikainen, sairas, ihan papereitaan myöten.
-pokkikselle: hei jos luet sen tekstin uudelleen, huomaat edes sen että ap on mies eikä nainen.
ulos holtittomasti. Mitäs se sulle kuuluu miten ap oman puolisonsa työpanoksen arvostaa. Oma on asiansa. Sustako on neuvojaksi. Kato peiliin, niin näät omat asias rempallaan.
Tarkoitin vaan, että hänellä on semmoinen tavallinen työ, josta nyt ei omaisuuksia kerätä.
minulle ne paperit, joissa lukee, että olen sairas.
Siis antaa tulla ja nopeasti, koska sinulla ei minusta voi olla mitään henkilökohtaisia tietoja ja toisekseen on täysin terveeksi todettu ja lääkitys on seleeni ja D-vitamiini tähän aikaan vuodesta, että hyvin menee.
Siis paperit esiin ja heti, senkin typerys.
Missä ne on, kun minulla ei ole mitään.
Tavallisella työllä ne muutkin ovat itsensä elättäneet ja omaisuutensa keränneet. Oletko itse muuten erikoisessa vai tavallisessa työssä?
Ihmetyttää naisten asenne: jotain pientä kivaa helppoa voi puuhastella odotellessa, että joku tulee ja korjaa pois ja elättää. Ja kun onni on ohi, pitää vieläkin jonkun muun pitää huoli siitä, että aikuinen ihminen saa leivän suuhunsa.
Tasa-arvioako tämä?
Enkä ole mikään hemmo.
Kyllä minun omaisuudet on tulleet enemmän perimällä kuin tavallisella työllä. No, mistään ihmeistä ei kuitenkaan ole kyse.
Vaikka onhan minulla kai "erikoinen" työ, tulot selvästi yli keskiarvon, pikkunilkki kun olen.
Vaimon työ on ihan tavallinen, emmekä sitä kumpikaan osaa hävetä. Ylipäätään, meistä kummastakaan meidän tilanteessamme ei ole mitään merkillistä tai...
Minkähän takia ylipäätään vaivaudun "puolustelemaan"? Kai minulla oma mielipiteeni saa olla.
Minä olen aika lailla samoilla linjoilla kuin mihin sinäkin pohdiskeluissasi sittemmin päädyit. Jotenkin omaan ajatteluuni ei mahdu, että mennään avioon ja ollaan niin yhtä perhettä (olipa perheessä lapsia tai ei), mutta jätetään takaportti, että oma osuus on muuttumattomana saatava, jos kuitenkin erotaan.
Jossain vastauksessa M36 totesi tosin, ettei avioehto estä avioliiton aikana hankkimasta yhteistä omaisuutta jopa niin, että toinen maksaisi enemmän. Käytännössä vaan taitaa tuollainen olla aika harvinaista jalomielisyyttä. Enemmän kai näilläkin palstoilla itketään sitä, että pitäisi eron sattuessa saada tasinkoa jopa siitä, että toinen on ansainnut enemmän kuin toinen, vaikka lainoja olisi maksettu tasapuolisesti.
En tiedä, onko Suomessa mahdollista tehdä määräaikaisia avioehtoja. Muistelen lukeneeni, että isossa maailmassa saattaisi puolison oikeus osuuteen toisen omaisuudesta eron sattuessa kasvaa, mitä pidempi aika yhteistä liittoa on taivallettu (tuolloin oli kyse julkkisavioliitoista ja tosi isoista omaisuuksista). Ehkä sellainen järjestely voisi olla hyväkin. Avioehto koskisi vaikkapa täysimääräisesti tilannetta, jos erotaan ensimmäisen viiden vuoden kuluessa. Siitä lievennettäisiin puoleen, jos liittoa kestäisi esimerkiksi 10 vuotta ja täysi avio-oikeus olisi voimassa siitä eteenpäin. Enimmät pikaisessa rahastusaikeessa solmitut liitot ja muut ruusunpunaiset teinihömpötykset ehtisivät jo kariutua ja toisaalta, jos toista on kestetty riittävän pitkään, niin ehkä olisi oikein silloin jo turvatakin molempien puolisoiden tulevaisuutta.
>
Toki jokainen "vapaasti" avioituu ilman avioehtoa tai sen tehtyään puolisonsa kanssa, hyvä olisi kuitenkin pystyä se perustelemaan edes itselleen.
Takaportti... hmmm... mitäpä jos ajatellaan että toinen ei tahdo sulkea sitä takapaorttia, koska hän voi rahastaa avierolla kohtuullisen "potin"... ja siksi vastustaa avioehtoa (koska niinhän käy, jos avio-oikeudestan luopuu). Aivan yhtä pätevä avio. kuin joku sanoo että avioehdon tekee se joka tahtoo "kuluitta" vaihtaa rouvan joskus nuorempaan.
Pointti on se, että kumpaakin valitettavasti tapahtuu (joku hyötyy avioehdottomuudesta, toinen hyötyy ehdosta), mutta ei se ole avioehdon syy vaan ihmisten (jonka vuoksi laissa pykälä sovittelulle, tai pesänjakajan tekemälle pakkosovittelulle, AL 103b §)
Syytä miettiä, MIKSI ihmeessä avio-oikeues pitää saada toisen omaisuuteen jomka kartuttamisen eteen ei ole tehnyt mitään... minä en sitä syytä osaa keksiä.
>
Ei ole. Noin joka kolmas aviopari tekee avioehdon, hekin ostavat taloja (moelmmat omsitajina) ja ottavat yhteistä asuntovelkaa .. ja kun lapsia siunaantuu, tietenkin toinen maksaa yhteisen lainan lyhennyksiä enemmän, tai/ja käy useammin kaupassa.
Outoa avioehdon demonisointia jotkut viljelevät... se oikeasti on asiakirja joka astuu voimaan vain jos avioerotaan (jos niin laadittu), eikä sen tarvitse vaikuttaa yhtään mihinkään arkieloon tai yhteisen omaisuuden hankkisieen.
>
Niin, ja se taas johtuu siitä etteivät ihmiset ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoitti ja mitä ei... aivan kuten eivät ymmärrä mitä avioehto merkitsee... sujuvasti se silti todetaan "huonoksi". Tämä korjaantuisi sillä, että velvoitettaisiin jonkun kertomaan vihittäville mitä ovat sopimassa ... siis taloudellisetikin.
>
Ei sille mitään estettä varmaan ole, ja avioehdonhan voi perua kummankin pulison suostumuksella... tai laatia, tai muuttaa... vaikka ollaan aviossa jo.
>
Suomessa tuo asia on hoidettu avioliittolaissa sovittelupykälällä (myös oikeuden määräämä pesänjakaja voi sovitella ositusta), sitä voidaan soveltaa niin avioehdolliseen kuin avioehdottomaankin eroon.
>
Näin käytännössä onkin, vaikkea puolisoilla ole avioehtoa ja eroavat ... käytännössä pesänjakaja osittaisi kuin heillö olisi avioehto jos liitto kestänyt alle kaksi vuotta (vai oliko viisi, en ole varma), vaikkei laissa tarkkaa vuosirajaa olekaan.
Mutta ehdottamasi taulukko on huono, eikö parasta ole sopimisen vapaus... ja se, että ihmiset tekevät avioehdon jos kokevat sen tarpeelliseksi, ja elleivät tee... ainakin ymmärtävät mitä avioehdoton avioliitto tasingon suhteen voi merkitä.
"hyvä olisi kuitenkin pystyä se perustelemaan edes itselleen"
Tuohan pitäisi olla ehdoton lähtökohta.
Ymmärrän perustelusi takaportti-ajatustani vastaan - sehän on koko avioehtoa-vai-ei-kysymyksenajattelun ristiriita. On liittoja, joissa avioehto pitäisi olla (ainakin sivullisen mielestä), koska aviopari ei näytä olevan samoin ajatuksin liikkeellä (edelleen sen sivullisen mielestä). Toisaalta on liittoja, joissa avioehto tuottaisi eron sattuessa toiseen suuntaan kohtuuttoman tuloksen - on puhallettu yhteiseen hiileen, kunnes yhtäkkiä vetäydytäänkin kenties vuosia sitten tehdyn avioehdon turvin vain suojaamaan omia omistuksia.
Itse kritisoin monien puheissa vallitsevaa ajatusta, että avioehto on ehdottomasti tehtävä, jotta suojataan sitä "omaa". Näen sen yhtenä ilmentymänä monessa muussakin esiintyvästä individualismista, tässä tapauksessa ulotettuna siihen, jolle kerran luvattiin ikuista rakkautta (ainakin kirkkovihkimyksen kautta avioituneet).
"... MIKSI ihmeessä avio-oikeues pitää saada toisen omaisuuteen jomka kartuttamisen eteen ei ole tehnyt mitään... minä en sitä syytä osaa keksiä."
Jos ollaan pikkutarkkoja, niin perityn omaisuuden kartuttamiseen ei perillinenkään usein ole tehnyt muuta kuin syntynyt oikeaan perheeseen... ;-) Jos avioliitto solmitaan siksi, että kaksi ihmistä haluaa jakaa suurimman mitä heillä on eli elämänsä toistensa kanssa, eikö silloin jotain "riskinottoa" voi edellyttää molemmilta osapuolilta? Avioero aiheuttaa monille pitkällisen surutyön. Se koskettaa myös mahdollisia pariskunnan lapsia. Ihmisen tunnepääomaa voidaan siis kohdella hyvinkin kaltoin, lasten tuntemuksista puhumattakaan. Mutta jos on eletty yhdessä, jaettu arki yhdessä, tehty ehkä lapsiakin yhdessä, "omaan omaisuuteenko" ei edelleenkään olisi mitään oikeutta? Minä kyllä näen tuossa jotain logiikkaa.
"Noin joka kolmas aviopari tekee avioehdon, hekin ostavat taloja (moelmmat omsitajina)..."
Varmasti näin. Mutta onko sinulla faktaa vai vain oletuksia (kuten omani ovat), että jos on todennäköistä, että toinen puoliso pystyy osallistumaan lainakuluihin merkittävästi vähemmän kuin toinen, asunto ostetaan molempien nimiin? Vai käykö silloin mieluummin niin, että se ostetaankin sen varakkaamman nimiin?
"... etteivät ihmiset ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoitti ja mitä ei... aivan kuten eivät ymmärrä mitä avioehto merkitsee... "
Tuossa on toki ongelman ydin. Minua kummastuttaa, että kuka tahansa voi periaatteessa avioitua kenen kanssa tahansa. Lapsia voi tehdä jokainen kynnellekykenevä teinikin. Ja toisaalta rahasta sanotaan, "ettei ihminen silloin ymmärrä". Ei varmaan ymmärräkään, mutta minun ajatteluni lähtee siitä, että jos leikitään aikuista, mennään naimisiin ja pykätään lapsia, silloin täytyy olla kanttia kestää nekin suunnattomat ;-) ongelmat, jotka tulevat kohdalle, jos tulee ero eikä ollutkaan "pakollisesti" laadittua avioehtoa.
"Mutta ehdottamasi taulukko on huono, eikö parasta ole sopimisen vapaus..."
Ehdottomasti parasta on sopimisen vapaus. En ehdottanutkaan muistaakseni, että määräaikaisuus pitäisi tehdä lakimääräiseksi. Pohdiskelin, olisiko siitä yhdeksi avioehtomalliksi. Silloin jokainen voittaisi vähän enemmän jo lähdössä. Varakkaampi saisi suojaa pikarahastukselta ja vähävaraisempi ei jäisi puille paljaille, jos liitto päättyy 30 vuoden kuluttua. Kyllä, kohtuullistamismenettelyt ovat olemassa, mutta sopimisenvapauden nimissä, mikä estäisi ajattelemasta vähemmän mustavalkoisesti jo ennen papin aamenta?
... jota ennen todettava, lyöntivirheiden määrä uskomaton M36 kirjoituksissa, nakkkisormi kun on... ;->
>
Ja sen vuoksi tämän maan laki tuntee sovittelun, tarvittaessa pakkosovittelun. Laitan loppuun ko. pykälän, milestäni hyvin sanoitettu...
Silti, kukin pari tekee tai jättää tekemättä avioehdon vapaasta tahdostaan, ja toivottavasti eivät ympäristön painostuksesta.
>
En minäkään allekirjoita "avioehtopakkoa" tai painostusta sen tekemiseen... vaan että kukin ymmärtää mitä sen tekeminen merkitsee ja ei merkitse, sekä tajuaa mitä juridisesti avio-oikeus tarkoittaa (eikä vain luule) jos päätetään avioitua ilman ehtoa.
>
Hyvä kun otit puheeksi. Näin on, mutta jos päättää rahastaa tappamalla henkilön jolta saisi perintöä... hahaaaa... Suomen Lain mukaan ei saa mitään. Mutta, jos rahastaa avio-oikeudella ja "avioerottaa" vaikka eukkonsa silkasta hyötymistarkoituksesta ... homma on OK.
Perintö tulee kun kuollaan... tasinko mielestäni kuuluuu myös toiselle kun maallinen yhteiselo päättyy .. jonka vuoksi avioehto voidaan laatia koskemaan vain avioeroa, mutta avio-oikeus onkin voimassa kuoleman kohdatessa siippaa.
>
ja kääntäen, otetaanpa riski ja tehdään avioehto vain avioeron varalta... hyvä, jos toinen ei suostu.. hän ilmeiseti aikoo erota ja vielä rahastaa sillä tempullaan. Jospa otetaan se "riski" ja tehdään avioehto...
>
... ja sitten toinen avioerottaa, ja saa vielä hyvän tilin tasingolla kun pistää puolisonsa pihalle... sekö sitten oikein? Jos sinusta on, sopii... älä tee avioehtoa tai ole solmimatta avioliittoa ilman avioehtoa... vapaa maahan tämä on...
>
Ei ole faktaa, mutta jaksan uskoa suomalaisten järkeen. Jos talo ostetaan vain toisen nimiin, niin tietenkin lainakin on vain hänen nimisään ja hän sen hoitaa. Yhteinen talo on yhteinen ja niin lainakin vaikka toinen maksaisi välillä enenmmän. Eikä pidä suostua siihenkään, että toinen pyörittääpereen arkitaloutta ja toinen vain kartuttaa omaisuuttaan ... avioehto edellyttää kummaltakin puolisolta asioiden ymärtämistä, jota jaksan uskoa nykyään naiiltakin löytyvän.
>
Niin... eikö saisi ?
>
Niin, muistaakseni tuohon ei tässä maassa vaadita avio-oikeutta tai avioliitoa...
>
Jonka vuoksi voisi velvoittaa JONKUN kertomaan vihittäville millaisen juridisen sopimuksen ovat tekememässä kun avioituvat ilman avioehtoa ja jos seölaisen tekevät.
>
Mikä sitten estäisi muuttamasta avioehtoa kun siltä tuntuu...
Tätähän tämä on. Olemme molemmat sitä mieltä, että avioehdon tulisi olla valinnanvarainen asia, eikä niin kuin jotkut esittävät, pakollinen suuntaan tai toiseen. Ja silti, koska ilmeisesti kallistumme hiukan enemmän omassa ajattelussamme eri vaihtoehtojen suuntaan, saamme asiasta aikaan pitkää pohdintaa... Ja tämä luonnollisesti siksi, että argumentteja puolesta ja vastaan on riittämiin, monesti yhtä päteviä riippuen siitä, kuka katsoo mitalin mitäkin puolta.
Niin. Oma alkuperäinen pohdintani tosiaan oli tarkoitus olla juuri sen puolesta, ettei avioehto ole aina ja kaikille hyvä ja toimiva asia, aivan kuten ei avioehdottomuuskaan.
Se, mitä puhuin avioitumisen oikeudesta ja lapsentekomahdollisuudesta, oli tarkoitus osoittaa, että omasta mielestäni se, että ensinnäkään menee naimisiin jonkun kanssa ja sen lisäksi (tai ilman avioliittoa) tekee lapsia, on jo iso asia. Niiden rinnalla, että sitoutuu toiseen henkisesti ja ehkä tuottaa maailmaan lisää ihmisyksilöitä, maallinen omaisuus ja sen mahdollinen jakautuminen avioerossa on mielestäni toisarvoista. Ja kuitenkin joskus näitä palstoja seuraamalla tulee mielikuva, kuin monellekin tärkeysjärjestys olisi toinen.
"Mikä sitten estäisi muuttamasta avioehtoa kun siltä tuntuu... "
Eipä mikään, jos molemmat siihen suostuvat. Edelleenkin, ajatukseni oli vain pohdinta yhdestä vaihtoehdosta.
>
Noh, avioituvista pariskunnista tuota mahdollisuutta ei käytä n. 70%
>
Tuonhan voi kääntää... onko avioehdosta kieltäytyvän aikomus rahastaa avierolla, koska ei hyväksy avioehtoa (joka tekisi tuon mahdottomaksi)... avioehdollahan merkitystä vain JOS erotaan. Ellei erota avioehto ei vaikuta mihinkään. Onhan ihmisillä palovakuutuskin vaikka tuskin toivovat tai edes olettavat talon tuhoutuvan palossa.
Muuten, avio-oikeuden perusteella laskettavaan tasinkoon (summa jolla kummankin puolison nettovarallisuudet satataan) vaikuttaa myös toisen puolison ottamat velat (alentavat nettovarallisuuttaan) ... ja jos velalla tehty hankinta tai sijoitus huono, niin voipi kotirouvakin päästä tasingin maksajaksi.
>
Miksi noin ajattelisi... jälleen, ottamastani palovakuutuksesta huolimatta en mielessäni ole tuominnut taloani palavaksi raunioksi.
>
Kenenkään ei ole pakko tehdä avioehtoa, eikä kenenkään ole pakko avioitua ilman avioehtoa. Sitten jatketaan avoparina... tai ei parina lainkaan. Hyvin yksinkertaista.
>
Jaa... no eikö ole yhtälailla laskelmoivaa se, että vaatii aviouduttaessa saamaan avio-oikeuden kaikkeen puolisonsa omaisuuteen. Mitäpä jos avioituisi rakkaudesta, eikä tosiaan välitä siitä mammonasta... tämä on kuvio siis on tarkasteltavissa kahdelta kantilta, mutta mielestäni oikeustajuun istuu paremmin se, ettei avio-oikeutta omaisuuteen ole kuin että on (miksi pitäisi olla, sekö liiton saa kestämään... muka)
>
Menkää naimisiin ja tehkää avioehto (vain avioeron varalta), se ei liittoja kaada mutta ei pelastakaan... siihen vaikuttaa aivan muut asiat kun avioehto.
Ja kai ymmärrät, että avioehdosta riippumatta voidaan omistaa yhdessä ja ottaa yhdessä lainaa... jota toinen vaikka maksaa enemmän kun vaimo kotona lasten kanssa. Ei avioehto näitä järjestelyitä estä tai rajoita, eikä myöskään avioliittolaissa olevaa elatusvelvollisuutta aviopuolisostaan.
olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.
käsitys avioehdosta. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos ette eroa. Avioliiton aikana voitte hankkia yhteistä omaisuutta molempien nimiin vaikka kuinka paljon, jos haluatte. Avioehto ei sitä estä, se ei myöskään estä sinua nauttimasta puolisosi omaisuudesta, tai toisinpäin, avioliiton aikana. Minusta on reilumpaa, että pistää nimensä sopimukseen, joka antaa molempien eron sattuessa pitää oma omaisuutensa, ei siinä mitään kylmäkiskoista ole.
Mies ehdotti, minä suostuin, ja siitä oli hyvä jatkaa puhtaalta pöydältä.
Tilanne kärjistyi meillä, mies pisti rahaa haisemaan siinä tahdissa etten kerinnyt tienaamaan. Eipä pistä enää.
Suhde on nyt jatkunut, ja lapsiakin on siunaantunut. Toistaiseksi olemme sovussa.
Aivan naurettava asenne nykyään. Avoiehdolla ei ole mitään merkitystä, jos pysytte yhdessä. Tosi asia kuitenkin nykyään on, että liki puolet päätyy eroon. Avioehtosuojaa myös mahdollisilta veloilta toista osapuolta.
Moni niistäkin jotka ovat ajatelleet, että eivät koskaan eroa, eikä tehneet avioehtoa ovat eronneet. Kukaan ei voi tietää 100% varmaksi. Eikä se mielestäni tarkoita, että ne jotka tekee avioehdon ajattelee, että ihan varmaan kuitenkin erotaan. Se vaan tehdään varmuuden vuoksi. Eikä siitä ole mitään haittaa kummallekaan, jos ei kerta koskaan erota? Miksi toinen olisi pahis, jos haluaa avioehdon?
PA:t puhuvat yleensä kuin parhaatkin Auervaarat,ainakin sinisilmien edessä.Menevät vakaalla naamalla vuokra frakissaan rusetti kaulassa limusiinilla johon tuleva appi on lainannut vuokra rahat ja kaljapurkit perässä kolisten tulevaan onneen,joka on yhtä pitkä,kuin mitä on aikaa kulunut kumppanin varojen saalistukseen itselleen.Senjälkeen paikkakunnan Bubissa parit kaljat tutuille ja katsotaan seuraavaa sinisilmää.
Oletko koskaan ajatellut, millaista olisi aidosti luottaa toiseen ihmiseen? Rakastaa?
voi parhaiten osoittaa tekemällä avioehto. Varsinkin sen "varattomamman" puolison toivoisi osoittavan aitoa luottamusta ja rajatonta rakkautta sillä, että haluaa avioehdon. Avioliiton aikana koko paperilla ei ole mitään merkitystä, vasta sitten se on relevantti, jos syystä tai toisesta ero tulee. Onko oikein, että eron tullessa avioliittoa edeltäneenä aikan karttunut omaisuuskin pannaan jakoon?
Heh, tai sitten voisi ajatella sen "varakkaamman" puolison osoittavan "aitoa luottamusta ja rajatonta rakkautta sillä, että" hän ei katso tarvitsevansa avioehtoa. Asiat ovat niin kuin kukin ne näkee.
voidaan omaisuus jakaa oikeudenmukaisuusperiaatteita noudattaen! Ja tämä jos mikä vaatii nimenomaan luottamusta! ja mielestäni tulevien puolisoiden tulisi voida luottaa toiseen.
... kuolemaan.
Täysin järjetöntä mennä tänä päivänä naimisiin ilman avioehtoa.
AVIOHDOLLE? Tarkoititko avohoitoa?
>>myös ilman avioehtoa voidaan omaisuus jakaa oikeudenmukaisuusperiaatteita noudattaen! Ja tämä jos mikä vaatii nimenomaan luottamusta! ja mielestäni tulevien puolisoiden tulisi voida luottaa toiseen.
1. Jos toinen puolisoista on velkaa niin ehto kannattaa laittaa jottei velkojat ota toisen puolison omaisuutta.
2. Jos toinen puoliso on huono hoitaan talous asioita niin ei kannata päästää häntä toisen taloutta hoiteleen.
Sanoisin että avioehdon tekiä kyllä luottaa itseensä mutta ei toiseen. Jos toinen tahtoo häät ja toinen tahtoo pitää omaisuutensa niin tällä se hoituu.
Jos toisella on (paljon) velkaa, se varjostaa kummankin puolison elämää, ei siitä mihinkään pääse. Velanmaksun välttäminenkin on hankalaa. Eikä avioehto muuta tilannetta avioliiton aikana, omaisuudet ovat joka tapauksessa erilliset.
Sama koskee huonoa taloudenpitäjää. Avioliiton aikana voi antaa toiselle enemmän tai vähemmän vapauksia omaan omaisuuteen, ei se ole avioehdosta kiinni.
>
Höpön löpön... velasta vastaa yksin vellallinen, ja ellei hän suoriudu velastaan... silloin pankki realisoi vakuuden, ja ellei riitä sekään ... käännytään mahdolliseten takaajien kukkarolle.
Ellei aviopuolisolla ole mitään tekoa (antanut oantata yhteistä omaisuutta, tai ole takaajana), ei hän tule menettämään mitään... on avioehtoa tai ei ole.
MUTTA, jos tuossa tilanteessa tulee myös avioero, tuo velka alentaa toisen nettovarallisuutta... ja jos on ollut tyhmä sijoitus, sillä hankittu omaisuus voi olla vaikka arvotonta (ei vastaavasti korota nettovarallisuutta)... niin velkaan "syytön" puoliso voi joutua maksamaan sen vuoksi tasinkoa.. PAITSI jos heillä on ollut avioehto.
>
Öööh... ja tämä liittyi avioehtoon miten? Riippumatta avioehdosta taloudet voidaan hoitaa yhdessä tai erikseen.
Aviehto vaikuttaa vain ja ainostaan avio-oikeuteen, jolla merkitystä erossa kun omaisuuksia jaetaan. Jos on avioehto, erisuuria nettovarallisuuksia ei puolisoiden välillä tasingolla tasata.
Avioehto tai avioehdottomuus EI OLE osoitus puolisoiden "vilpittömyydestä", molemmat "vaatimukset" voidaan argumentoida samoin... toisessa puoliso varautuu eroon turvaamalla omaisuutensa, ja toisessa puoliso valmistautuu rahastamaan avioerolla.
Ei se niin ole... puolisot jotka tekevät avioehdo, eivät tahdo sekoitta mahdollisessa (mutta epätodennäköisessä) avioerossa omia omaisuuksian jota silloin saattaa olla.
=========================
>
50% avioliitoista päättyy avioeroon, eikä suinkaan kaikissa kyse pettämisestä. Väitän, että lähes 100% heistä uskoi vilpittömästi liiton kestävän kuolemaan saakka... aina niin ei kuitenkaan käy. Sen vuoksi ei ole mielestäni lainkaan typerää että puolisot SOPIVAT ettei avioeron sattuessa ole avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin...
Jos puolisot luottavat ettei avioeroa tule, ei avioehdosta silloin voi olla haittaakaan (sopimuksella merkitystä vain eron osituksessa, ei muutoin mitään)... ja jos toinen ei ehtoa hyväksy... hmmm... onkohan hänellä ajatus "rahastaa" avioerolla.
Ei voi olla avioehdon tekijää... voi olla vain avioehdon telijät... ja sellaisia kihlapareja on yli 30% vihittävistä.
Ei avioehtoon ole pakkoa suostua, ei ole pakko myöskään avioitua.
>
Ja hänelläkö automaattisesti on, joka edellyttää avioliiton solmimiseksi ettei avioehtoa tehdä ... joka tarkoittaa että avioerossa puolison esim. perittyyn omaisuuteen on avio-oikeus, jonka voi "rahastaa" tasingolla yksinkertaisesti "avioerottamalla" siippansa.
>
Outo kommentti... mielestäsi rakkautta on se, että avioerossa MAALLNEN OMAISUUS jota toiselle on ehkä kertynyt ennen avioliittoa tasataan... ja rakkaudeton se, joka ei tähän suostu.
Outous kaksi... kuinka niin siviilivihkiminen osoittaisi etteivät puolisot rakasta toisiaan? Mielestäsikö maailmassa vain kristilliset häät osoittavat puolisoiden rakkautta toisiaan kohtaan ... ei se ainakaan avioerotilastoissa näy.
>
Hyvin moni, noin kolmasosalla on.
"molemmat "vaatimukset" voidaan argumentoida samoin..."
Juuri näin. Mutta niin kauan (eli ikuisesti?), kun asiaan liitetään tunteita ja arvostuksia, avioehdon tekeminen tai tekemättä jättäminen ei ole pelkkää juridiikkaa. Se on myös aina tunteisiin vetoamista ja - tavallaan - luettavissa vilpittömyyden osoitukseksi puolin ja toisin. Katsopa itseäsi, sinä käytät muistaakseni lähes aina ilmaisuja, jotka tarkoittavat samaa kuin edellisen viestisi "puoliso varautuu ... turvaamalla omaisuutensa ... puoliso valmistautuu rahastamaan...". Voisi nimittäin sanoa myös toisin "toisessa puoliso varautuu olemaan päästämättä irti pennistäkään ja toisessa turvaamaan, ettei jäisi puille paljaille".
"Jos puolisot luottavat ettei avioeroa tule, ei avioehdosta silloin voi olla haittaakaan"
Niin. Tai toisin ajatellen, ei avioehdottomuudestakaan ole mitään haittaa tuossa tapauksessa. Tämä on piirileikkiä, jossa jokainen vakuuttaa luottavansa toiseen, kunhan tämä ensin osoittaa luottamusta itseen...
Hyvä, huomasit myös ettei avioehtoa voi "tuomita" laskelmoinniksi koska sitä se ei ole enempää kuin avioehdottomuuskaan. Jos laskelmointia tahtoo tehdä, onnistuu se kummassakin tilanteessa, se riippuu ihmisistä.
Parempi olisikin miettiä asiaa oikeudenmukaisuuden kautta. Mikä on se oikeutus jonka perusteella avioerossa minulle kuuluisi tasingon kautta osuus puolison omaisuudesta jonka esim. hankkinut ennen avioliittoamme, tai jonka on saanut lahjaksi, tai omaisuuteen jota kartuttanut avioliittomme aikana esim. onnistuneilla sijoituksilla...
En osaa perustella millään tavalla, miksi minulla pitäisi olla avio-oikeus siihen hänen omaisuuteensa jonka kartuttamiseen en ole osallistunut... tulisi mahdolinen avioero mistä syystä tahansa.
Millä perusteella sinun mielestäsi pitäisi olla avio-oikeus avioerossa?
Noh, kansanedustajilla asian perustelu on yhtä vaikeata... sen vuoksi avioliittolain muutosta valmistellaan niin, ettei "automaattisesti" olisi avio-oikeutta ennen avioliittoa olleeseen omaisuuteen eikä lahjana/perintönä tulleesseen omaisuuteen.
Niin kuin olemme jo moneen kertaan todenneet, ja mistä olemme yksimielisiä, avioehto tai "avioehdottomuus" ovat tapauskohtaisia valintoja.
Olet siis sitä mieltä, että pääsääntöisesti olisi oikein, jos rikkaamman osapuolen ennen avioliittoa hankkimaan ja perintöinä ym tulevaan omaisuuteen ei toisella olisi avio-oikeutta. Olen oikeastaan samaa mieltä, mutta päinvastaisiakin perusteluita voisi tapauskohtaisesti olla:
1. Rikkaampi haluaa turvata köyhemmän elintason mahdollisen eronkin jälkeen. Yleensä tähän liittyy se, että (yhteiset) lapset jäisivät köyhemmälle.
2. Rikkaammalla on taipumuksia pompotteluun ja uhkailuun, jotka voisivat avioliiton aikana huonontaa suhdetta. Jos esim erouhkaus samalla uhkaa jättää köyhemmän puolison aivan puille paljaille, on pompottajalla liikaa valtteja käsissä. Varsinkin köyhempi nainen voi taipua jo lastenkin elintason takia.
3. Rikkaammalla ei ole omia lapsia, köyhemmällä on. Rikkaampi haluaa olla vanhempi köyhemmän lapsille ja sitoutua heidän tukemiseensa myös eron tai kuoleman varalta.
>
Kyllä, ehdottomasti kukin pariskunta tekee valintansa tahtovatko tehdä keskenään avioehdon vai eivät.
Suotavaa on, että ymmärtävät mitä se tarkoittaa ja mitä ei ... tuntuu että monella on väärä käsitys aiheesta.
>
En oikeastaan ole tuolla kannalla, edelleen olen sitä mieltä että tuossakin tilanteessa puolisoiden kuuluisi sopivat suljetaanko sellainen omaisuus avio-oikeuden ulkopuolelle, vai kaikki "oma omaisuus", ja pelkästään avioeron varalta vai myös tilanteessa kun toinen puoliso kuolee.
Mutta suurella todennäköisyydellä avioliittolakia tullaan jollakin aikataululla muuttamaan tuohon suuntaan. Silloinkin ko. pariskunta voi tahtoessaan tehdä avioehdon, jolla nyt nimenomaan "antavat" avio-oikeuden (eivätkä rajaa sitä).
Sillä mitä yllä kirjoitin, tarkoitin että vähemmän varakkaan tarvitsee jollakin tavalla perustella itselleen (ja puolisolleen) mikä oikeutus hänellä on erossa ko. omaisuuteen. Jos perustelunsa kokee oikeudenmukaiseksi, ja myös varakkaampi puolisonsa... niin kaikin mokomin avioon ilman avioehtoa.
>
Hienoa ritarillisuutta tilanteessa, jossa varakkaamman puolison vaimo lähtee syyrialaisen Sitransoittajan matkaan... tai no, ritarillisuutta ei silloin tarvita, koska avio-oikeus on ja pysyy riippumatta eron syistä.
Varallisuus tai sukupuoli onneksi näyttelee vähenevässä määrin roolia kun huoltajuuksista päätetään... huoltajuusriidoissa 1/3 päätöksistä on isän eduksi. Huoltajuuksista sovittaessa (joka tietenkin paras tapa) kuitenkin vielä äiti yleensä lähihuoltaja... miksiköhän?
>
Niin no... samaa ukailua voisi yrittäjä kokea vähemmän varakkaan puolison suunnalta, ellei heillä ole avioehtoa... ja tasingon maksaminen saasaisi mahdollisesi koko firman menemään nurin.
>
Jälleen, aika "joviaali" teko jos tilanne avioerossa kuten yllä jo totesin (avioehtohan on tehtävissä koskemaan vain avioeroa). Eikä avioehto toisaalta estäisi "rikkaampaa" esittämästä avioerossa, että nytpä ositetaankin kuin meillä sitä ei olisi.