Huivi

carin. kirjoitti:

Oli musta kaistale kangasta kasvoillasi.
Mietin mitä mahtaa kätkeä se alleen.
Ajatuksissani olit mielenkiintoinen.
Odotin hetkeä jolloin näytät haavasi.
En välittänyt mitä se olisi.
Halusin tietää.

Pääsin lähellesi, sattumalta kenties.
Annoit minun yllättäen olla jotain.
Tai ainakin kuvitella niin.

Aikaa kului, en kysynyt.
Unohdin kiinnostukseni kasvoihisi.
Olit minulle kuten itsekin uskoin olevani.

Jonain päivänä tajusin kuinka erilaista kaikki on.
Oli tapahtunut muutos meidän välillämme.
En ollut pitkään aikaan piitannut virheistäsi.
Mutta jokin siinä päivässä toi niistä jokaisen
kasvojeni eteen.

Kasvosi olivat rumat.
Mitä muuta voisin sanoa.
Enhän enää nähnyt sinussa mitään salaperäistä.
Tyhjistä silmistäsi puuttui hohde.
Ei ajatustakaan, vain suora kuva mielestäsi.
Harmaa, yksinkertainen.

Ymmärrän täysin miksi sen halusit piilottaa.
Olihan kuoresi kuitenkin jotain.
Avoin ja kaunis.
En tiedä miten sinunlaisesi voi saada aikaan moista taidetta.
Arvostan sinua siksi.
Ehkä sinä vielä löydät täytettä katseeseesi.
Jostain muustakin kuin siitä mitä olet nähnyt.

Jostain, minkä pitää kasvaa sisälläsi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä