Nyt jäävät

niin valmentajien kuin nuorten maitoparta hyppääjienkin uhoomiset vähemmälle. Viime vuonna norjalaiset olivat uhoomisvuorossa. Nyt tuntuu ainakin tämä ylen TV selostaja uhoovan hieman liikaa. Toni toki hieman vähemmän, mutta kyllä hänenkin Jannen kehumiset menevät joskus yli. Ei pitäisi liikaa suomalaisten uhoilla, koska Janne on Suomen ainoa mäkimies. Hautamäet ja muu savolaiset eivät ole enää mitään mäkimiehiä, vaan sopivia kalakukon syöjiä Kuopijon torilla. Matti Hautamäki kun äksyilee itsensä kanssa. Ei sellaisella asenteella voida olla voi voitta kuin sattumalta.Se on nähty.
Nikusen palli heiluu pahasti. Hänellä ei ole suurtakaan osuutta Jannen kuntoon. Hän vain arvostelee toisten maiden hyppypukuja, kun muuta ei osaa. Se nähdään jo mäkihypyn jälkikasvussa Suomessa. Otetaan Matti Nykänen takaisin torniin ja sitten Nikunen lavalle irvistelemään.
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä kai Pörttila sai istua Jannen vieressä lentokoneessakin, on se niin Jannea täynnä koko ukko, niin kuin maailmassa ei muita olisikaan, *reps*

Äänestä
  • mitähän tämä samanen Pörttila tekee työkseen,eihän kisojen kattomista voi sanoa työksi,vai voiko;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itävaltalaisten, kirjoitti:

niin valmentajien kuin nuorten maitoparta hyppääjienkin uhoomiset vähemmälle. Viime vuonna norjalaiset olivat uhoomisvuorossa. Nyt tuntuu ainakin tämä ylen TV selostaja uhoovan hieman liikaa. Toni toki hieman vähemmän, mutta kyllä hänenkin Jannen kehumiset menevät joskus yli. Ei pitäisi liikaa suomalaisten uhoilla, koska Janne on Suomen ainoa mäkimies. Hautamäet ja muu savolaiset eivät ole enää mitään mäkimiehiä, vaan sopivia kalakukon syöjiä Kuopijon torilla. Matti Hautamäki kun äksyilee itsensä kanssa. Ei sellaisella asenteella voida olla voi voitta kuin sattumalta.Se on nähty.
Nikusen palli heiluu pahasti. Hänellä ei ole suurtakaan osuutta Jannen kuntoon. Hän vain arvostelee toisten maiden hyppypukuja, kun muuta ei osaa. Se nähdään jo mäkihypyn jälkikasvussa Suomessa. Otetaan Matti Nykänen takaisin torniin ja sitten Nikunen lavalle irvistelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu