Äiti ja isä riitelee aina, ihan jatkuvasti, yötä päivää. En minä siitä muuten välittäisi, mutta kun en saa nukkua. Aina kun suljen silmäni äiti sihahtaa isälle, ensin ihan hiljaa, kai he yrittävät olla hiljaa jotta saisin nukuttua. Kun laitan silmäni kiinni, äiti sihahtaa ja isä on hiljaa.
Isä on useimmiten hiljaa, istuu ja tuijottaa telkkaria, ehkä äiti siksi sanoo ensimmäisen sanan. Yleensä äiti sanoo isän nimen. Isän nimi on Kari. Äiti sanoo hiljaa, Kari. Ja tiedän että riita alkaa.
Sen tuntee iholla, käsivarsissa. Iho nousee kananlihalle, näppylöille ja niskassa tuntuu kummalle, kuuma ja kylmä yhtäaikaa. Kari, äiti sanoo ja toivon että uni tulisi pika pikaa.
Ei uni tule. Isä vastaa yhdellä sanalla, mitä? ja äiti parkuu. Aikuiset on tyhmiä. Miksi ne riitelee, miksi ne ei rakasta toisiaan.
Millan äiti ja isä rakastaa toisiaan, sen tietää siitä että ne hymyilee ja katsoo toisia silmiin, ihan vähän väliä, melkein koko ajan. Millaa ällöttää kun ne pussaa, muttei se tiedä miltä tuntuu jos äiti ja isä ei koskaan pussaa. Se tuntuu pelottavalta. Mieluimmin ällöttävää kuin pelottavaa.
Riidat on saman kuuloisia, vaikka sanat on erilaisia. Yleensä äiti kuitenkin itkee jossain vaiheessa. Joskus heti ennen kuin nukahdan, joskus vasta kun nukun, herään siihen että äiti itkee, se tuntuu pahalta. Puristaa keuhkoissa tai jossain.
Sitten kun olen aikuinen en riitele koskaan, paitsi kyllä ehkä riitelen, jos menen naimisiin Pertun kanssa, Perttu on ihan kiva, mutta välillä se tekee ihan tyhmiä ja sille pitää suuttua. Mutten riitele niin kuin äiti ja isä. En itke, ainakaan jos minulla on lapsia. Lasten ei pitäisi nähdä kun vanhemmat itkee, paitsi hautajaisissa kaikki saa itkeä kun se on surujuhla.
Hautajaisissa saa hyvää kakkua, en tykkää mansikkahillosta ja melkein aina muulloin täytekakussa on mansikkahilloa, paitsi hautajaiskakuissa on luumuhilloa, ihan kuin joulutortuissa. Siksi hautajaisista tulee mieleen joulu. Aika tyhmää, mutta niin se vaan on.
Ensin äiti itkee hiljaa, sitten isä sanoo jotain lopettamisesta ja äiti suuttuu kunnolla. Kunnolla niin, että alkaa puhua tavallisella äänellä, tai ei tavallisella vaan kiukkutavallisella, kireästi, hampaitten välistä. Joskus nousen juomaan vettä, silloin äiti menee ehkä nukkumaan ja saan alkaa nukkua. Joskus se on vaan hetken hiljaa ja jatkaa sihisemällä niin kuin käärme, shh.
Vaikka luulisi että isä on kiva, kun äiti vaan puhuu riidellessä, ei se ihan niinkään ole. Isä ei puhu, mutta riitelee kyllä. On sekin riitelemistä ettei ole huomaavinaan, Perttu tekee joskus päiväkodissa samaa, nostaa nenäänsä ja leikkii ettei huomannut kun tulin hiekkalaatikolle. Ihan tyhmää, kyllähän sen huomaa jos tulee metrin päähän ja sanoo hei.
Isän pitäisi katsoa äitiä ja äidin pitäisi puhua päivällä. Yöllä kaikkien pitäisi nukkua jotta jaksaa seuraavana päivänä leikkiä ja tehdä töitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
aiemminkin, muistan ihan selvästi tämän tekstin. Tai ehkä tämä on toinen versio. Hyvin kuvattu lapsen näkökulmaa mielestäni. Tästähän tulee oikeasti vähän paha olo, joten ihan tehokasta.
Näitä on kyllä aika paljon tämmösiä.
Huippukohtia sais olla. Varsinkin lopussa aloin odottaa, että jos siellä joku kliimaksi; ei ollut.
Mitä halusit sanoa?
Minusta alun ja lopun kertoja-lapsi oli selvästi yli 10-vuotias, ehkä teini-ikäinen, mutta keskokohdalla muuttui tarha-ikäiseksi.
Kauniisti kirjoitettu mutta taso-ero jäi vaivaamaan.