Romanit kerjää

Pääkaupunkiseudun asukkaat haluavat kieltää kerjäämisen.
Kerjäläisiä houkuttelee Suomen hyvä tulotaso "Missään muualla ei tehdä rahaa kerjäämällä niin paljon kuin täällä". Romanialainen romani xxxxxx istui polvillaan Aleksilla Mikonkadun kulmauksessa.Päiväansioikseen hän arvelee 20-25 euroa.

TULKKI:
"Ei voi pitää paikkaansa.Varmaankin valehtelee.Nimikin on ehkä keksitty".Helsingin Sanomien käyttämä, romanialaisperäinen tulkki puntaroi.
Tulkki ei kerro nimeään, koska hän sanoo pelkäävänsä romaneja.

Katajanokalta löytyi kerjäläisten välinevarasto
> Ulkomaalaispoliisin johtaja: Toiminta on organisoitunutta.Marraskuun lopussa poliisi löysi Helsingin Katajanokalta tyhjästä liikehuoneistosta kerjäläisten välinevaraston."Siellä oli kerjäläisrekvisiittaa, joiden avulla kerätään sääliä, esimerkiksi kainalosauvoja,joiden käyttöön kenelläkään ei ollut oikeaa tarvetta."
Kolme pääkaupunkiseudulla toiminutta romanialaista on paraikaa vangittuna epäiltynä varkauksista."Yksi romanialaismies käännytettiin marraskuussa rajalta tämän syyllistyttyä aiemmin lukuisiin näpistyksiin Suomessa."
Päivän kysymys: Pitäisikö kerjääminen kieltää ?

Lähde:HS 6.1.2008
9705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kerjäjät pois suomesta heti.sillä se ei ole kiva nähdä kun joku kerjää ole ite romani ja teen työtä kyllä töitä on jos haluaa tehdä vaan niin vaaletkin kuin tummatkin

Äänestä
  • Soske tukko koola Pukeudun useimmiten:T-paitaan ja farkkuihin? kaa(n) me saa

    Äänestä

  • älä kanna sinä romani huolta mustalaisten työn saamisesta, heitä mieluummin rukous ettei firma jossa olet liittoutuneena pamahda konkkaan, niin että sinäkin löydät itsesi alppikadun leipäjonosta. sitä kautta suomi on päässyt kansainvälisille lehtien palstoille.

    Äänestä

ei rompssut ja tummat ole ainoat, joka siellä kerjää. kieltäkää myös järjestöjen keräys toiminnat

Äänestä

ei se kerjääminen ketään vahingoita.ja luoja tietää kuka tässä joutuu kerjäläiseksi.ainahan sitä pitää syntipukkeja saada ett oma imago pysyis parempana.pitäis miettiä kolikon molempia puolia.on vapaa ehtoista annatko kolikon kerjäläiselle -joka menee suoraan kohteeseen-tai järjestöille joka menee monen käden kautta kohteeseen.

Äänestä

vastaus on -ei tartte kerjäämistä kieltää-se on vain elämää.en ole kerjännyt lapsena mutt - laululleni sain palkaksi kolikon ja käsityöt kauppattavaksi sain ja sekin oli silloisena aikana väärin.kyllä joskus tuntuu ett ihmiset ei tee mitään aivoillaan -kun kaikessa vedetään harmaus mukaan -vaik muitakin värejä ois käytössä.

Äänestä

Suomesta! ja kerjääminen laittomaks kaikille!

Äänestä

Romanialaisien romanien tulkkina ei voi käyttää romanialaista. Romanialaiset ovat vihoissaan romanian maineestta mustalaivaltiona, jonka he katsovat olevan maassa asuvvien ja ulkomailla parveilevien mustalaisten syytä.
Minä voisin kertoa toisenlaisen tarinnan.

Äänestä
  • toisenlainen "tarinnan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hellssingin kaduilla kirjoitti:

Pääkaupunkiseudun asukkaat haluavat kieltää kerjäämisen.
Kerjäläisiä houkuttelee Suomen hyvä tulotaso "Missään muualla ei tehdä rahaa kerjäämällä niin paljon kuin täällä". Romanialainen romani xxxxxx istui polvillaan Aleksilla Mikonkadun kulmauksessa.Päiväansioikseen hän arvelee 20-25 euroa.

TULKKI:
"Ei voi pitää paikkaansa.Varmaankin valehtelee.Nimikin on ehkä keksitty".Helsingin Sanomien käyttämä, romanialaisperäinen tulkki puntaroi.
Tulkki ei kerro nimeään, koska hän sanoo pelkäävänsä romaneja.

Katajanokalta löytyi kerjäläisten välinevarasto
> Ulkomaalaispoliisin johtaja: Toiminta on organisoitunutta.Marraskuun lopussa poliisi löysi Helsingin Katajanokalta tyhjästä liikehuoneistosta kerjäläisten välinevaraston."Siellä oli kerjäläisrekvisiittaa, joiden avulla kerätään sääliä, esimerkiksi kainalosauvoja,joiden käyttöön kenelläkään ei ollut oikeaa tarvetta."
Kolme pääkaupunkiseudulla toiminutta romanialaista on paraikaa vangittuna epäiltynä varkauksista."Yksi romanialaismies käännytettiin marraskuussa rajalta tämän syyllistyttyä aiemmin lukuisiin näpistyksiin Suomessa."
Päivän kysymys: Pitäisikö kerjääminen kieltää ?

Lähde:HS 6.1.2008

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu