Lapsi välikappaleena.

Entäpä tällainen tilanne. Mies on ollut yhden yön suhteessa naisen kanssa, jonka tuloksena nainen tullut raskaaksi, ja päättänyt pitää lapsen.
Kuitenkin päämotiivina äidillä on ollut saada mies tätä kautta itselleen. Mies ei koko aikana ole ilmoittanut ryhtyvänsä muuhun kuin oman vastuunsa kantamiseen. Mies on kokenut kantavansa vastuun ilmoittamalla tapaavansa lapsen esim. joka toinen vkonloppu, sekä maksamalla elatusapua, asiasta sovittu sosiaalitoimiston/äidin kanssa. Mies jatkanut omaa elämäänsä ja aloittanut suhteen. Kuitenkin tämä "äiti" jatkanut yrityksiään, esim. soitoin, viestein, sekä pahimapana laittanut lapsen päähän haukkumasanoja tästä miehen nykyisestä. Joten lapselta niitä tulla tupsahtanut isän vkonloppuina. Lapsi kuitenkin itse vielä niin nuori, ettei itse ymmärrä näitä sanoja. Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
7656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Elän kuvaamassasi tilanteessa jo yhdeksättä vuotta. Sitä kiusantekoa äidin taholta kesti noin kaksi vuotta ja nykyään olen hänen kanssaan jopa väleissä. Siis mikäli muistan myötäillä ja olla puuttumatta mihinkään asiaan. Eli ajanmyötä tilanne rauhoittuu.

Äänestä
  • niin se saattaa kanssa olla.

    Äänestä

Paska jätkähän tuossa on kyseessä, kun kuvittelee isyyden hoituvan joka toinen viikonloppu! Jeesus että onkin TYHMÄ.

Ja jos joku tuollaisen kanssa kaveeraa, niin idioottihan sen täytyy olla senkin.

Oikeus ja kohtuus toki on että lapsikin sen ymmärtää.

Äänestä
  • Mitä ihmettä sinä sitä miestä mollaat? Mahtoiko kukaan kysyä mieheltä, että haluaako hän tämän naisen kanssa lapsen.

    Äänestä

  • Miehelle lapsen huoltajuus? Sitäkö haet? Joillekin sopii vko-vko, joillekin taas ei... Itse taidat olla aika seko, kun lähdet tuossa isää haukkumaan.

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    Mitä ihmettä sinä sitä miestä mollaat? Mahtoiko kukaan kysyä mieheltä, että haluaako hän tämän naisen kanssa lapsen.

    tällaisia lapsen kautta yrityksiÄ saada mies-tilanteita on paljonkin maailmassa. Harmi vaan kun siinä on aina se lapsi, jolla pelataan.=(

    Äänestä

Olen seurannut omassa lähipiirissäni vähän samantapaista tarinaa. Mies on avoliitossa ja syrjähypyn seurauksena toinen nainen tullut raskaaksi. Tapahtunut ei ollut vahinko, vaan naisella oli myös tarkoituksena saada lapsen kautta mies kokonaan itselleen. Nainen oli vielä perhetuttu, joten miehen avovaimollekin tuttu henkilö. Mies ei olisi halunnut lasta, mutta nainen ei suostunut aborttiin, tietenkään.

Mies ei ota millään tavalla osaa lapsen huoltoon eikä myöskään käy lasta katsomassa, koska hän ei todellakaan ole lasta halunnut. Lastenvalvojalle nainen on ilmoittanut, että isä on tuntematon, joten hän saa elatusmaksut sieltä kautta. Yhteiskunnan elätettäväksi siis teki lapsen.

Tämäkään äiti ei suinkaan ole vielä luovuttanut, vaan soittelee, laittelee tekstiviestejä ja sähköposteja ja jopa ilmestyy samoihin tilaisuuksiin, missä tietää miehen olevan.

Miehen avoliitto jatkuu, avovaimo on omalta kohdaltaan antanut anteeksi, mutta tuon naisen jatkuva yhteydenpito rassaa ja pahasti.

Saa nähdä miten kauan tämä nainen kehtaa kerjätä miehen huomiota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karhuveljeni Koda kirjoitti:

Entäpä tällainen tilanne. Mies on ollut yhden yön suhteessa naisen kanssa, jonka tuloksena nainen tullut raskaaksi, ja päättänyt pitää lapsen.
Kuitenkin päämotiivina äidillä on ollut saada mies tätä kautta itselleen. Mies ei koko aikana ole ilmoittanut ryhtyvänsä muuhun kuin oman vastuunsa kantamiseen. Mies on kokenut kantavansa vastuun ilmoittamalla tapaavansa lapsen esim. joka toinen vkonloppu, sekä maksamalla elatusapua, asiasta sovittu sosiaalitoimiston/äidin kanssa. Mies jatkanut omaa elämäänsä ja aloittanut suhteen. Kuitenkin tämä "äiti" jatkanut yrityksiään, esim. soitoin, viestein, sekä pahimapana laittanut lapsen päähän haukkumasanoja tästä miehen nykyisestä. Joten lapselta niitä tulla tupsahtanut isän vkonloppuina. Lapsi kuitenkin itse vielä niin nuori, ettei itse ymmärrä näitä sanoja. Onko muilla kokemuksia tällaisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu