Heräsin kellon pirinään. Olin aivan hiestä märkä, vaikka oli kesäinen aamu ja ikkunani oli auki. Uni oli ollut aivan karmea; ratsastin jollain isolla orihevosella, ja se ei ollut hallinassani.
Yhtäkkiä eteen tuli rotko, ja hevonen hyppäsi sinne vieden minut mukanaan.
Nii-in olen aina pelännyt hevosia, vaikka perheeni (siis äitini, tämän uusi miesystävä ja 12 ja 9-vuotiaat pikkusisareni)omistavat ison hevosfarmin. Äiti tuppaa aina toteamaan, että "Ei sitä meiän Tomia saa enää edes ponin selkään" Pikkusiskoni, Titta ja Tanja, alkavat siinä vaiheessa aina kikattaa hullusti.
Hypistelin peiton kulmaa, ja ajattelin untani. Pelkoni hevosiin oli voimistunut 5-vuotiaana, jolloin isä oli kuollut... Sitä ennen en ollut suostunut hoitamaan mokomia polleja, tyydyin vain köpöttelemään ympäri maita ja mantuja. Mutta enää en hevosen selkään nousisi. Se on sillä selvä!
Kaikki siis alkoi siitä, kun isä hyppäsi kentällämme esteitä. Ktasoin häntä lumoutuneena, ja huusin "Hyvä isi!!", ja hänen tulinen hevosensa, Renatako sen nimi oli, säikähti, ja juoksi päin estettä. isä kuoli heti, enkä "Hyvän isin" jälkeen ole enää puhunut.Renata on edelleen tallissa, pääosin äidin miesystävä, kokenut hevosihminen, ratsateli sillä. Tamma on nyt 18-vuotias, ja Tanjan lellikki.
Katsahdin kelloa, muistellessa aika oli hujahtanut.kello oli puoli 7, aamuruokinta oli tehty tunti sitten. "Nyt tai ei koskaan", ajattelin ja puin päälleni farkut ja rennon t-paidan. Sitten marssin totisena talliin. Titta tuli minua vastaan.
-Näkyyhän sua tallllakin, hänsanoi ivallisesti.
Äiti löytyi varustehuoneesta tutkimasta kilpatammansa Klipsin ohjia. "aijai", hän mutisi, "nyt kyllä täytyy ostaa uudet". Minut nähdessään hän ilahtui.
-Hei Tomi, käythänsä vielä tääl tallilla! Katsoin äitiä silmiin.
-Äiti, mä haluuna ratsataa.
Yhtäkkiä eteen tuli rotko, ja hevonen hyppäsi sinne vieden minut mukanaan.
Nii-in olen aina pelännyt hevosia, vaikka perheeni (siis äitini, tämän uusi miesystävä ja 12 ja 9-vuotiaat pikkusisareni)omistavat ison hevosfarmin. Äiti tuppaa aina toteamaan, että "Ei sitä meiän Tomia saa enää edes ponin selkään" Pikkusiskoni, Titta ja Tanja, alkavat siinä vaiheessa aina kikattaa hullusti.
Hypistelin peiton kulmaa, ja ajattelin untani. Pelkoni hevosiin oli voimistunut 5-vuotiaana, jolloin isä oli kuollut... Sitä ennen en ollut suostunut hoitamaan mokomia polleja, tyydyin vain köpöttelemään ympäri maita ja mantuja. Mutta enää en hevosen selkään nousisi. Se on sillä selvä!
Kaikki siis alkoi siitä, kun isä hyppäsi kentällämme esteitä. Ktasoin häntä lumoutuneena, ja huusin "Hyvä isi!!", ja hänen tulinen hevosensa, Renatako sen nimi oli, säikähti, ja juoksi päin estettä. isä kuoli heti, enkä "Hyvän isin" jälkeen ole enää puhunut.Renata on edelleen tallissa, pääosin äidin miesystävä, kokenut hevosihminen, ratsateli sillä. Tamma on nyt 18-vuotias, ja Tanjan lellikki.
Katsahdin kelloa, muistellessa aika oli hujahtanut.kello oli puoli 7, aamuruokinta oli tehty tunti sitten. "Nyt tai ei koskaan", ajattelin ja puin päälleni farkut ja rennon t-paidan. Sitten marssin totisena talliin. Titta tuli minua vastaan.
-Näkyyhän sua tallllakin, hänsanoi ivallisesti.
Äiti löytyi varustehuoneesta tutkimasta kilpatammansa Klipsin ohjia. "aijai", hän mutisi, "nyt kyllä täytyy ostaa uudet". Minut nähdessään hän ilahtui.
-Hei Tomi, käythänsä vielä tääl tallilla! Katsoin äitiä silmiin.
-Äiti, mä haluuna ratsataa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan kiva tarina,joskin vähän perinteinen.
Kiinnitä huomiota vielä oikeenkirjoitukseen,niin hyvää tulee.
Hyvää kesän jatkoa!=)