villi

ompahan tämäkin taas oudonpuoleinen kysymys mutta kunhan olen kiinnostunut:) meidän poika liki 9kk on todellakin rasavilli:) huitoo ja puristelee meidän naamoja ja koko ajan menee muutenkin ihan päättömänä joka paikkaan ryömien ja seisomaan nousemaan. ei vanhemmilla hetken hengähdystäkään.. nyt mietikin, että tuleekohan meidän poitsusta ismopanakin tottelematon tenava ja varsinainen villikko:)? onko teillä ollut tällaisia villejä tapauksia aikoinaan ja millaisia heistä on tullut kasvettuaan? vai onko tämä vaan "normaalia" kehitystä ja vauvan kiinnostuneisuutta joka asiaan...
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuli todellakin rasavilli! Ajattelin vauvan ollessa pienempi, että kohta se siitä rauhoittuu, mutta toisin kävi! Kun herra oppi kävelemään 11kk iässä, varsinainen riehuminen vasta alkoikin. Jatkuvasti sai olla ottamassa kiinni, kun kaatuili milloin mihinkin. Kiipeily alkoi myös tosi aikaisin, samoin laatikoiden aukominen ja kaivelu, kaappien tyhjennys ym. Sillä aikaa kun käyn vessassa, ehtii pikkuherra saada aikaan jo valtavaa tuhoa, joten pikkuherra tulee siis aina mukaan vessaankin...

Toivottavasti teidän poika rauhoittuu aikaa myöten, mutta kannattaa varautua siihen, että tämän hetkinen touhuaminen on vielä pientä tulevaan verrattuna...

Lohdutukseksi sanoisin, että meidän poika on ainakin tosi reipas, iloinen ja itsenäinen, ei juuri mistään pelästy tai vierasta ketään. Monet ihmettelevät, kun menee niin iloisesti vieraiden ihmistenkin luo ja sopeutuu tosi nopeasti uusiin tilanteisiin. Joten on siinä "villiydessä" omat hyvätkin puolensa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauva.. kirjoitti:

ompahan tämäkin taas oudonpuoleinen kysymys mutta kunhan olen kiinnostunut:) meidän poika liki 9kk on todellakin rasavilli:) huitoo ja puristelee meidän naamoja ja koko ajan menee muutenkin ihan päättömänä joka paikkaan ryömien ja seisomaan nousemaan. ei vanhemmilla hetken hengähdystäkään.. nyt mietikin, että tuleekohan meidän poitsusta ismopanakin tottelematon tenava ja varsinainen villikko:)? onko teillä ollut tällaisia villejä tapauksia aikoinaan ja millaisia heistä on tullut kasvettuaan? vai onko tämä vaan "normaalia" kehitystä ja vauvan kiinnostuneisuutta joka asiaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu