SIIRROSTA..

Onko kokemuksia siirroista amk:sta toiseen? Kuinka painava syy pitää olla että onnistuu? Ja entä tiedättekö kuinka hyvin ne yleensä onnistuu?
Kiitos avuista!
52697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En nyt kyllä tarkalleen tiedä kuinka usein ne onnistuu tai mitään, mutta ite vaihdoin amk:sta toiseen viime syksynä. Kukaan ei missään vaiheessa muistaakseni kysellyt syitä vaihtoon. Täytin vaan siirto-opiskelijan hakemukset uuden koulun nettisivuilta ja hakuprosessin jälkeen sain hyväksymisilmoituksen. Sitten vaan erosin vanhasta koulusta ja homma oli siinä. Yllättävän yksinkertaista loppupeleissä.

Ongelma voi muodostua siinä vaiheessa, jos motivaationpuutten vuoksi tai muuten arvosanat ovat heikompia, voi siirto olla hankalampi...

Äänestä

Itse vaihdoin koulua viime keväänä siirtohaun kautta. Prosessi oli itse asiassa helpompi kuin mitä odotin. Vaikken itse täyttänyt kaikkia amk-nettisivuilta löytyviä siirtohakuehtoja, niin siitä huolimatta sain myönteisen päätöksen. Luulenpa, että hakemukseni hyväksyttiin juuri perusteellisten perustelujen myötävaikutuksella.

Ainakin itselleni opistotoimisto sanoi, että syyksi ei yleensä riitä esimerkiksi se, että poikakaveri asuu toisella paikkakunnalla ja olisi mukavaa asua hänen kanssaan samalla paikkakunnalla. Vaan perusteluiden kannattaa olla aika painavia. Itse vetosin mm. siihen, ettei aiempi koulutusohjelma sovi itselleni vedoten henk.koht. syihin, joita en tässä ala kaikkia luettelemaan.

Perusteluissa ei kannata kauheasti pyrkiä hakemaan säälipisteitä vaan kertoa realistiset syyt sille, miksi siirtoa haluaa.

Siirtohaun onnistuminen riippuu myös pitkälti siitä, onko hakemassasi koulussa ns. tyhjiä paikkoja vapaana. Mikäli opiskelupaikkoja on vapaana reilusti, niin tod.näk. amk ottaa vastaan esimerkiksi juuri siirtyjiä enemmän.

Tsemppiä siirtohakuun ja toivottavasti saat myönteisen päätöksen! :)

Äänestä
  • Itse hain siirtoa hyvissä ajoin ja perustellen. Mutta ei lohjennut paikkaa, koska ei ollut yksinkertaisesti paikkoja. Yleensä menee niin että jos haet pienelle paikkakunnalle, siirto sujuu helpommin. Monet taktikoi ja hakee pikkupaikkakunnalle opiskelemaan ja sitten uskovat saavansa siirron muualle. Tietenkin sisäiset siirrot esim. DIAKissa ja Haaga-Heliassa yms. onnistuu helpolla.

    Äänestä

  • Mulla näin kirjoitti:

    Itse hain siirtoa hyvissä ajoin ja perustellen. Mutta ei lohjennut paikkaa, koska ei ollut yksinkertaisesti paikkoja. Yleensä menee niin että jos haet pienelle paikkakunnalle, siirto sujuu helpommin. Monet taktikoi ja hakee pikkupaikkakunnalle opiskelemaan ja sitten uskovat saavansa siirron muualle. Tietenkin sisäiset siirrot esim. DIAKissa ja Haaga-Heliassa yms. onnistuu helpolla.

    Kandee myös huomioida et kaikis kouluis ei sisäisel haul voi päästä ees vaihtaan, ku ne ei ota ketää sillee vaan sanotaa et hae pääsykokeiden kautta uudest.

    Äänestä

Voiko diak AMK paremmin saada siirtoja, onko kokemusta että aloittis opinnot jossain muualla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarvisin apua.. kirjoitti:

Onko kokemuksia siirroista amk:sta toiseen? Kuinka painava syy pitää olla että onnistuu? Ja entä tiedättekö kuinka hyvin ne yleensä onnistuu?
Kiitos avuista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu