Vanha ihastus

Tämä taitaa olla jo vanha juttu, mutta olkoon :}

Tiivistän hieman mitä olen aikaisemmin tänne kirjoittanut: Ihastuin kesällä vuotta nuorempaan, mukavaan ja hyvään poikaan. Meillä on sama harrastus, tosin eri paikkakunnilla mutta tapaamisia oli tietyin väliajoin. Sain selville että hän oli seurustellut pitempääkin tyttönsä kanssa, joten yritin pysyä hänen kanssaan kaverina/tuttavana. Aloin seurustelemaan toisen pojan kanssa. Samoihin aikoihin aloitin tauon harrastuksessani. Seurustelin n. pari kuukautta ja sitten meni poikki.

Sitten jälkeenpäin tapahtunutta: Pian suhteeni loppumisen jälkeen sain tietää että ihastuksellani ja hänen tytöllään meni poikki suunnilleen samoina aikoina kun minulla. Ajattelin hieman että ehkä sittenkin on toivoa. Aloin taas käymään harrastuksessani, ja nyt ihastukseni paikkakunnalla kun tuli mahdollisuus. Tunteeni eivät olleet kuitenkaan enään samat, vaan sellaiset miksi yritin niitä aiemmin muuttaa, eli vain tuttavalliset häntä kohtaan. Asiaa hieman pahensi että hän muisti nimeni väärin, tosin muisti kuitenkin seuraavilla kerroilla.
Nyt on harrastuksessani joululoma, joten en nähnyt häntä. Olen kyllä ajatellut häntä välillä, että kannattaako yrittää. Olen kuitenkin hieman ajatusta vastaan, sillä jos yritänkin ja käykin ikävästi ettei hän haluakaan seurustella tai tulee bänksit, niin harjoituksissa tulee olemaan kiusallista, sillä uskon että tulemme viihtymään aika pitkään tässä harrastuksessa (Juu, pelkurin puhetta mutta mitä tyttö liialle ujoudelleen mahtaa..).
Olen myös ollut tällä kannalla, että katsoo nyt mitä tulevaisuus kantaa, ja että jos poika tekee aloitteen niin sehän olisi vain ihanaa.

Mutta tänäaamuna tapahtui hieman jotain outoa.
Kun olin mennyt bussista toiseen, näin käytävällä seisovan pojan, joka muistutti hirvittävän paljon ihastustani. Kasvonpiirteet, hiukset ja vaatetus muistuttivat todella paljon, en tiennyt pitäisikö uskoa että oliko se hän vai ei. Tosin en pidä ajatusta mahdottomanakaan, että se poika olisi ollut hän, sillä hän kertoi ennen joululomaa menevänsä joksikin aikaa pois paikkakunnaltaan.
Koko matkan ajan yritin vilkuilla poikaa ja varmistaa että olisiko se todella hän, toivoin pääseväni hänen viereen, ja olin ihan hullaantunut. Olin harmissani kun joudun hyppäämään pois bussista, ja tajusin etteivät ne ihanat tunteet olleetkaan kadonneet kokonaan.
Toivon nyt vain tulevaisuudesta hieman parempaa, ja että voisin viettää sen ihastukseni kanssa.

Tämä oli nyt tällaista vuodatusta, joka oli pakko päästää ulos, mutta en pistä pahaksenikaan kommenteista :)
2476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toivon, että annatte vielä anteeksi...

Olipa kerran nuori mies, joka syntyi sairaana. Hänellä oli sairaus, josta ei voinut parantua. Hän oli 17-vuotias ja hän voisi kuolla milloin tahansa. Hän oli aina kotona ja eli äitinsä hoidossa. Hän oli todella väsynyt ja sairas ja päätti lähteä edes yhdeksi kerraksi ulos ja pyysi lupaa äidiltään. Äiti suostui.

Kun hän käveli kortteliansa pitkin, hän näki paljon kauppoja. Hän käveli musiikkiliikkeen ohitse ja tuijottaessa ikkunaa hän huomasi samanikäisen, sievän ja herttaisen tytön. Hän koki rakkautta ensisilmäyksellä.

Hän avasi oven ja astui kauppaan katsomatta mitään muuta kuin tyttöä. Lähestyessä vähitellen hän saapui näyteikkunaan jossa tyttö oli. Tyttö katsoi häntä ja hymyillen kysyi: Voinko olla avuksi? Samalla poika ajatteli, että tytön hymy oli kaunein näkemänsä hymy, minkä oli koskaan elämässään nähnyt. Hän tunsi halun suudella tyttöä heti. Änkyttäen hän sanoi: Haluaisin ostaa CD-levyn.

Miettimättä mitään hän otti ensimmäisen CD:n, joka osui käteen ja ojensi tytölle rahaa.Haluatko, että paketoin sen? Tyttö kysyi. -Kyllä! Vastasi poika ja käänsi ujosti päänsä pois. Tyttö meni, ja paketoi CD:n ja ojensi sen pojalle. Poika otti sen ja lähti kaupasta.

Hän meni kotiinsa ja kävi siitä päivästä lähtien musiikkikaupassa päivittäin ostaakseen CD:n. Sen paketoi aina sama tyttö. Poika vei CD:t kotiinsa ja työnsi ne vaatekaappiinsa. Poika oli liian ujo kutsuakseen tyttöä ulos, vaikka hän yritti. HÄN EI KYENNYT!!

Äiti sai tietää tästä ja yritti auttaa poikaansa, että hän uskaltautuisi. Seuraavana päivänä hän laittautui ja lähti kohti kauppaa ostamaan uutta CD:tä ja kuten aina.. Tyttö meni paketoimaan taas CD:n ja kun tyttö ei katsonut häntä, hän kirjoitti pikaisesti puhelinnumeronsa, jätti sen tytölle pöytään ja juoksi pois.

RINGGGG!!!!!!!! Hänen äitinsä vastasi puhelimeen. No? Se oli kaupan tyttö, joka kysyi poikaa. Äiti surullisena rupesi itkemään ja kysyi tytöltä: Etkö tiennyt, että hän kuoli eilen?' Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka rikkoi vaan äidin itku.

Myöhemmin äiti astui poikansa huoneeseen muistaakseen poikaansa. Hän aloitti vaatteista, joten hän avasi vaatekaapin. Hänen yllätyksekseen hän törmäsi suureen kasaan CD:tä, jotka oli edelleen paketeissa. YHTÄKÄÄN NIISTÄ OLLUT AVATTU. Hän yllättyi nähdessään, että niitä oli niin paljon. Hän istuutui sänkyyn katsoakseen niitä. Näitä tutkiessaan huomasi hän, että CD-kannen sisällä oli pikku lappu, jossa luki: Hei, olet todella söpö!! :) Haluaisitko lähteä kanssani ulos? T. Sofia. Äiti oli niin yllättynyt, että avasi seuraavan ja seuraavan CD:n ja löysi aina toisensa jälkeen samanlaisen kirjeen.

TÄSSÄ SIIS OPETUS: Tälläistä on elämä, älä odota liian pitkään sanoaksesi sille erikoiselle/tärkeälle ihmiselle mitä tunnet ja ajattelet häntä kohtaan. HUOMENNA SE VOI OLLA LIIAN MYÖHÄISTÄ. Tämä sanoma on tehty, jotta ihmiset reagoisivat ja näin vähitellen muuttaisimme maailmaa parempaan suuntaan.

Äänestä
  • kuullut. :) Minä olen jahkailija mietin ja mietin enkä uskalla. olin ihastunut yhteen poikaan ekaluokasta lähtien. Leikimme pienempinä poika kävi meillä koulussa olimme no ainoat sillä luokalla. Yläasteelle mentyä ihastuin vaan enemmän menimme eri luokille. Itkin monesti hänen takia iltaisin kun "ei se tykkää musta"ym ysiluokalla eräs tyttö rupesi utelemaan kenestä tykkään ja sitten kysyi että "no miten teillä menee" hetken aikaa mitein että niin keillä. sitten tyttö kertoi että ihastukseni oli kertonut että me ollaan muka yhdessä!Raivostuin tästä ja haukuin pojan alimpaanmaanrakoon kaverilleni mutta kuitenkin olin onnellinen koska se saattoi vaan merkitä että häntäkin kiinnostaa.. Asiaa en sen enempää ruennut puimaan muuten kuin että minulle selvisi että "olin ollut" kolmas pyörä jossain "suhteessa" joka meni poikki takiani tämä tyttö ja sen kaikki kaverit suuttuivat mulle, tyttö oli aik suosittu ja sillä paljon kavereita ja koulusta tuli kaamea paikka.Inhosin lähteä aamuisin sinne kun tiesin että minua odottaa vaan halveksivat katseen ja hirmuinen supina kun menen koulussa vaikken oikeasti ollut tehnyt mitään. Ysin keväällä tyttö oli kai päässyt ylitse koska tuli juttelemaan minulle, olin varmaan kyllä erittäin jähmeä kun en hämmästykseltäni saanut sanaa suusta. Tyttö kiitteli minua että olin avannut hänen silmänsä ettei ne olleet sopineetkaan yhteen yms. yritin sanoa että en ollut seurustellut tämän pojan kanssa kun ne oli yhdessä enkä muutenkaan mutta en saanut suunvuoroa. Ehkä tyttö tiesi sen ja sitä nolotti että jouduin sellaiseen "valoon" koulussa.No koskaan en ole tälle pojalle tunteitani kertonut ainoa joka tietää on yksi kaverini ehkä se oli niin läpinäkyvää tai jotain koska pojan tyttöystävät monesti vihjaili mulle kuinka hyvä se on suutelemaan yms. Tiedättekö miltä se tuntuu?? Todella kauhealta, mitä siinä voit edes sanoa... Tänä päivänäkin pidän pojasta paljon ja haaveilen että josko olisin tehnyt jotain toisin koulussa olisin voinut saada hänet! Sen verran tiedän kun minua informoitiin että on nyt sinkku että josko nyt ryhdistäydyn ja uskaltaisin yrittää... :)Ei taida tämä liittyä mihinkään mutta helpotti omaa oloa masentavassa talvessa kun yksin täytyy porskuttaa eteen päin.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naikkonen_pian_18w kirjoitti:

Tämä taitaa olla jo vanha juttu, mutta olkoon :}

Tiivistän hieman mitä olen aikaisemmin tänne kirjoittanut: Ihastuin kesällä vuotta nuorempaan, mukavaan ja hyvään poikaan. Meillä on sama harrastus, tosin eri paikkakunnilla mutta tapaamisia oli tietyin väliajoin. Sain selville että hän oli seurustellut pitempääkin tyttönsä kanssa, joten yritin pysyä hänen kanssaan kaverina/tuttavana. Aloin seurustelemaan toisen pojan kanssa. Samoihin aikoihin aloitin tauon harrastuksessani. Seurustelin n. pari kuukautta ja sitten meni poikki.

Sitten jälkeenpäin tapahtunutta: Pian suhteeni loppumisen jälkeen sain tietää että ihastuksellani ja hänen tytöllään meni poikki suunnilleen samoina aikoina kun minulla. Ajattelin hieman että ehkä sittenkin on toivoa. Aloin taas käymään harrastuksessani, ja nyt ihastukseni paikkakunnalla kun tuli mahdollisuus. Tunteeni eivät olleet kuitenkaan enään samat, vaan sellaiset miksi yritin niitä aiemmin muuttaa, eli vain tuttavalliset häntä kohtaan. Asiaa hieman pahensi että hän muisti nimeni väärin, tosin muisti kuitenkin seuraavilla kerroilla.
Nyt on harrastuksessani joululoma, joten en nähnyt häntä. Olen kyllä ajatellut häntä välillä, että kannattaako yrittää. Olen kuitenkin hieman ajatusta vastaan, sillä jos yritänkin ja käykin ikävästi ettei hän haluakaan seurustella tai tulee bänksit, niin harjoituksissa tulee olemaan kiusallista, sillä uskon että tulemme viihtymään aika pitkään tässä harrastuksessa (Juu, pelkurin puhetta mutta mitä tyttö liialle ujoudelleen mahtaa..).
Olen myös ollut tällä kannalla, että katsoo nyt mitä tulevaisuus kantaa, ja että jos poika tekee aloitteen niin sehän olisi vain ihanaa.

Mutta tänäaamuna tapahtui hieman jotain outoa.
Kun olin mennyt bussista toiseen, näin käytävällä seisovan pojan, joka muistutti hirvittävän paljon ihastustani. Kasvonpiirteet, hiukset ja vaatetus muistuttivat todella paljon, en tiennyt pitäisikö uskoa että oliko se hän vai ei. Tosin en pidä ajatusta mahdottomanakaan, että se poika olisi ollut hän, sillä hän kertoi ennen joululomaa menevänsä joksikin aikaa pois paikkakunnaltaan.
Koko matkan ajan yritin vilkuilla poikaa ja varmistaa että olisiko se todella hän, toivoin pääseväni hänen viereen, ja olin ihan hullaantunut. Olin harmissani kun joudun hyppäämään pois bussista, ja tajusin etteivät ne ihanat tunteet olleetkaan kadonneet kokonaan.
Toivon nyt vain tulevaisuudesta hieman parempaa, ja että voisin viettää sen ihastukseni kanssa.

Tämä oli nyt tällaista vuodatusta, joka oli pakko päästää ulos, mutta en pistä pahaksenikaan kommenteista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu