Luin tuossa äsken tältä palstalta naisten kirjoituksia siitä, miltä tuntuu olla keski-iän kynnyksellä ja miettiä elämäänsä.
Minäkin mietin omaani usein. Olen ollut naimisissa 20 vuotta ja mieheni on ihan alusta asti ollut samanlainen.
Hän ei ole koskaan kehunut minua mistään. Hän arvostelee aina kaikki tekemiseni. En ole koskaan tehnyt mitään hänen mielestään hyvin.
En siivoa hyvin, en hoida pihaa hyvin, kaikki on istutettu vääriin paikkoihin, en kitke tarpeeksi, pesen vaatteetkin aina viime tipassa, kun sukat ja kalsarit meinaavat jo loppua korista.
Hänen mielestään minun pitäisi laihduttaa (165 cm ja 64 kg), hän katselee vartaloani moittien, sanoo minun olevan 'elähtäneen' näköinen, puristelee vatsaani ja peppuani kovakouraisesti.
Viimeaikoina hän on ottanut uuden sanan käyttöön, kun puhuu minusta sukulaisille ja tuttaville "tuo meidän mummo"...
Tuntuu että hän yrittää kaikkensa, että loppukin itsetuntoni häviäisi.
Onneksi hän ei koskaan moiti lapsiamme. Siitä olen kiitollinen. Heille mieheni on ollut todella hyvä isä.
Lapsetkin joskus pyytävät, ettei mieheni sanoisi minulle loukkaavasti, mutta ei se mitään auta.
Toisaalta taas mieheni on pitänyt perheestään hyvää huolta. Meiltä ei koskaan ole puuttunut mitään, mitä rahalla on voinut saada. Hän on koko ajan ollut vastaan sitä, että minulla on oma työ. Hänen mielestään voisin olla kotona perhettäni varten, vaikka lapsetkin ovat jo pitkälle toisella kymmenellä.
Seksiäkin löytyy, mutta seksistä ei puhuta. Ei saa myöskään puhua toiveistaan. Mieheni haluaa seksiä aina samalla tavalla, nopeasti ja sitten nukutaan. Hän olikin tuttavillemme maininnut, että seksi on hänelle "yhdentekevää".
Mutta ehkä se ei ole ihan yhdentekevää ollut, koska hänellä on ollut paljon yhden yön suhteita avioliittomme ulkopuolella. Ymmärtäisin, jos hän rakastuisi johonkin naiseen avioliiton ulkopuolella, mutta kun kyse on vain irtosuhteista?
Täällä kotona minä kuitenkin jatkan jokapäiväistä elämäämme. Mieli on maassa usein, mutta olen oppinut selviämään. Olen ottanut avuksi ystävät ja harrastukset. Elämä kulkee kulkuaan, usein kuitenkin ihmettelen, mistä tämä kaikki johtuu.
Onko minussa todella niin kauheasti virheitä, olenko jotenkin vastenmielinen?
Miksi mieheni käyttäytyy tuolla tavalla? Olen sitä häneltä kysynyt, mutta koskaan hän ei ole vastannut.
Niinuska
Minäkin mietin omaani usein. Olen ollut naimisissa 20 vuotta ja mieheni on ihan alusta asti ollut samanlainen.
Hän ei ole koskaan kehunut minua mistään. Hän arvostelee aina kaikki tekemiseni. En ole koskaan tehnyt mitään hänen mielestään hyvin.
En siivoa hyvin, en hoida pihaa hyvin, kaikki on istutettu vääriin paikkoihin, en kitke tarpeeksi, pesen vaatteetkin aina viime tipassa, kun sukat ja kalsarit meinaavat jo loppua korista.
Hänen mielestään minun pitäisi laihduttaa (165 cm ja 64 kg), hän katselee vartaloani moittien, sanoo minun olevan 'elähtäneen' näköinen, puristelee vatsaani ja peppuani kovakouraisesti.
Viimeaikoina hän on ottanut uuden sanan käyttöön, kun puhuu minusta sukulaisille ja tuttaville "tuo meidän mummo"...
Tuntuu että hän yrittää kaikkensa, että loppukin itsetuntoni häviäisi.
Onneksi hän ei koskaan moiti lapsiamme. Siitä olen kiitollinen. Heille mieheni on ollut todella hyvä isä.
Lapsetkin joskus pyytävät, ettei mieheni sanoisi minulle loukkaavasti, mutta ei se mitään auta.
Toisaalta taas mieheni on pitänyt perheestään hyvää huolta. Meiltä ei koskaan ole puuttunut mitään, mitä rahalla on voinut saada. Hän on koko ajan ollut vastaan sitä, että minulla on oma työ. Hänen mielestään voisin olla kotona perhettäni varten, vaikka lapsetkin ovat jo pitkälle toisella kymmenellä.
Seksiäkin löytyy, mutta seksistä ei puhuta. Ei saa myöskään puhua toiveistaan. Mieheni haluaa seksiä aina samalla tavalla, nopeasti ja sitten nukutaan. Hän olikin tuttavillemme maininnut, että seksi on hänelle "yhdentekevää".
Mutta ehkä se ei ole ihan yhdentekevää ollut, koska hänellä on ollut paljon yhden yön suhteita avioliittomme ulkopuolella. Ymmärtäisin, jos hän rakastuisi johonkin naiseen avioliiton ulkopuolella, mutta kun kyse on vain irtosuhteista?
Täällä kotona minä kuitenkin jatkan jokapäiväistä elämäämme. Mieli on maassa usein, mutta olen oppinut selviämään. Olen ottanut avuksi ystävät ja harrastukset. Elämä kulkee kulkuaan, usein kuitenkin ihmettelen, mistä tämä kaikki johtuu.
Onko minussa todella niin kauheasti virheitä, olenko jotenkin vastenmielinen?
Miksi mieheni käyttäytyy tuolla tavalla? Olen sitä häneltä kysynyt, mutta koskaan hän ei ole vastannut.
Niinuska
Vastaukset 13
Vanhimmat
tapaus se 50 villitys on sinulla!!!
Miehelläs on huono itestunto, jos sinua pitää noin mollata.
Nostan sulle hattua että jaksat kaikesta huolimatta ja olet löytänyt itsellesi juttuja jotka tuovat elämään jotain muutakin.
Kun lapset kasvaa ja eivät ole sinusta niin riipuvaisia niin ota ohjat vielä enemmän käsiisi.
Aika tavallinen taria on tuo sinunkin tarina ja näin miehenä vaikeaa on ymmärtää, miksi naisen alistuu tuollaiseen.
Virheitä löytyy minustakin ei sen puoleen, mutta, jokainen on oma yksilö ja elämälle arvokas, kuten sinäkin.
Virheitä on meissä kaikissa ja ne tiedämme parhaiten itse ja ei niistä ole tarvis muiden meitä huomauttaa.
Hyvää kesänjatkoa sulle.
Kiva nähdä että sinunlaisiasi miehiä on olemassa. Kirjoituksestasi huomaa että arvostat naista. Kiitos siitä.
Hyvää ja lämmintä kesän jatkoa.
No on sinullakin mies ! Kaikenlaisia tyhmyreitä..
Mitä jos alkaisit itse arvostaa itseäsi ja keimailla hänen nähtensä toisten miesten edessä, katso miten hän siihen reagoisi..
Surullista luettavaa tuo sinun tarinasi. Ei ihme jos itsetunto karisee ja masennus uhkaa. Nyt pitää saada miehellesi selväksi että tuo ei voi jatkua. Lapsetkin kärsii kun äitiä moititaan noin kovasti. Vaikuttaa heidänkin mielialaan.
Ja miehesi syrjähypyt... kaiken tuon kestät vai kestätkö. Kyllä ihminenkin menee rikki ja korjaaminen taas eheäksi vie aikaa.
Oletko sanonut miehellesi ettet jaksa hänen käytöstään?
Omalla kohdallani kävi niin että kun ero uhkas tulla, mieheni havahtui ja muuttui täysin kun huomasi että olen tosissani ja mitä oli menettämässä.
Toivon että ne vuodet mitä minulla on edessä on elämänlaadultaan suht'koht hyviä. Sitä toivon myös sinulle.
Tuosta seksistä... kyllä sinullakin on oikeus nauttia seksistä. Ja hellyys ennen ja jälkeen yhdynnän on erittäin tärkeää. Harmi tietysti jos et saa toiveistasi hänelle puhua. Netistä löytyy seksiin liittyvää asiallista tietoa, lukekaa sieltä yhdessä jos hän suostuu. Ja hyviä keskustelupalstoja löytyy myös.
Voimia sinulle
ja hommaa sinäkin ulkopuolinen kokemus! Voisi jopa mies lakata pitämästä sinua itsestäänselvyytenä.
mielen, kun lukee tuollaisen tekstin.
Ikävä sanoa, mutta minusta sinä itse et arvosta itseäsi. Siksi annat hänen tehdä kaiken tuon, koska luulet, ettet ole muuta ansainnutkaan.
Tuttu ja tavanomainen tarina, kaikki tuo koettu, nyrkeillä vielä tehostettuna. Kaikki "minun mieheni on" kannanotot ovat rakentavia ja miettimisen arvoisia. Itse havahduin haluun selvittää, miksi annan kohdella itseäni huonosti. Sen selvittämiseen huippuammattilaisella paloi rahaa, mutta oli sen arvoista. Löysin oman haavoittuneen naiseni, puhkesin kukoistukseeni ja aloin ajamaan nykyistä suhdettani alas lähteäkseni pois...kunnes mieheni tajusi lähteä hakemaan apua omaan käytökseensä. Olen antanut hänelle mahdollisuuden löytää "aikuisen miehensä", koville se ottaa, mutta olen alkanut saada arvoiseni kohtelun. Kipeät muistot vuosien varrelta vain vielä häiritsevät onneani, mutta uskon niiden vähitellen arpeutuvan lempeän käsittelyn, anteeksiannon ja rakkauden avulla. Olisiko tästä pientä visiota voimanlähteeksi löytöretkelle omaan sisäiseen naiseesi. Kaikkea hyvää matkallesi!!!
Sinun kirjoituksesi veti vakavaksi. Sinun pitää tehdä asioillesi jotakin. Ymmärrän niin hyvin tunteesi.
Minun mieheni oli hyvin paljon samanlainen kuin sinun, mutta ei ihan noin karkea.
Minä löysin itselleni avioliiton ulkopuolelta rakkauden. Kun taustani oli mikä oli, rakastuin tietysti ihaniin yhteisiin hetkiin, helliin käsiin ja jutteluhetkiimme.
Rakastuin toisen naisen mieheen!! Varastin ihanaa rakkautta minkä vaan ehdin. Tapasimme joka päivä, rakastelimme kiihkeästi ja ikävöimme toisiamme.
Eräänä päivänä huomasin, että olin tehnyt itselleni karhunpalveluksen. Tiesin että suhde päättyy jonkain päivänä, koska sillä ei ollut elinmahdollisuuksia. Lopetin suhteen, pelkäsin rakastuvani niin paljon, että haavoitan itseäni, jos jatkan vielä päivänkin.
Kului aikaa muutamia vuosia. Avioliittoni jatkui samanlaisena kuin oli ollutkin. Elin kuin sumussa ikävöiden ja kaivaten. Kertaakaan en uskaltanut ottaa yhteyttä rakastettuuni. Hänestä ei kuulunut mitään.
Eräänä päivänä ovellani seisoi mies ilman sormuksia. Hän, rakastettuni, oli eronnut.
Hän ei ollut jaksanut jatkaa avioliittoaan eromme jälkeen.
Nyt olemme olleet naimisissa toistakymmentä vuotta. Rakastan häntä enemmän kuin elämääni, enemmän kuin lapsiani. Ikävä kyllä, minun täytyy myöntää noin karmiva asia.
Olen onnellisempi kuin koskaan olin voinut kuvitella olevani.
Hoida itseäsi, Niinuska. Joskus on oltava itsekäs, ajateltava itseään.... ja voit löytää onnellisen itsesi.
Aila
Karmeaa käytöstä mieheltäsi. Jo se ettet ole saanut lähteä töihin kodin ulkopuolelle kertoo jotakin. Hän haluaa pitää sinut irti mahdollisuudesta päästä lähtemään "omille teille".
Loukkaava käytös, varsinkin muitten läsnäollessa on pahimmasta päästä.
Elämme vain yhden elämän täällä. Siksi, älä suostu sellaiseen käytökseen. Olet osuutesi tehnyt ja etsi itsellesi miesystävä, rakastaja ja anna hänen maistaa omaa aloittamaansa herkkua. Ihminen oppii parhaiten oman "kantapäänsä" kautta.
Kirjoitin jo aiemmin kannanoton, mutta en rohjennut yllyttää pahuuteen. Tosiasiassa oma mieheni pysähtyi katsomaan peiliin vasta, kun petin häntä. Tosin en tehnyt sitä kostaakseni, vaan naiseni halusi kokea sen, mitä en tässä suhteessa ollut saanut kokea..halusin olla haluttu, halusin mieheni arvostavan minua, halusin kokea intohimoa..sitä en mieheltäni saanut. Siispä hain sitä muualta ja voi miten se tuntui hyvältä itsetunnolleni. Nyt olen muutaman kokemuksen jälkeen hymähdellyt sille moralistiselle naiselleni, joka ennen esti minua nauttimasta elämästä. Meillä on vain yksi elämä, se on tarkoitettu meille itsellemme eikä elääksemme sitä toisen kautta. Tosin tarvitsemme elämän eri vaiheita kasvaaksemme, vaikeuksien jälkeen on taas vahvempi olo ja näemme elämänkumppanimme kamppailut viisaammin silmin. Sen neuvon tosin haluan antaa kokemuksesta: jos käyt vieraissa, älä paljasta sitä puolisollesi, hänessä ei ole miestä sitä kohdata. Elä elämääsi tavalla, joka on sinulle tarkoitettu, älä elä miehesi elämää!!!
Kiitos!
Ihanaa, että otitte kantaa elämääni. Kirjoituksenne on auttaneet selvittämään ajatuksiani.
Jätin kirjoittamatta sen, että minulla on avioliiton ulkopuolinen suhde mieheen, joka kunnioittaa minua, pitää minusta, olen hänelle kaunis. En halunnut kertoa sitä kirjoituksessani, koska ajattelin, että sellainen käytös tuomittaisiin.
Elämäni on niin paljon samanlaista kuin sinun, Mary 46.
En tunne vähäistäkään huonoa omaatuntoa ystävästäni. Omasta mielestäni olen ansainnut naisena myös sen, että tunnen itseni naiseksi, jota mies haluaa, kunnioittaa ja rakastaa.
Kestän tätä omaa elämääni paljon paremmin, kun minulla on sen rinnalla toinen elämä, josta saan kaikkea sitä, mitä kotoa en saa. Haluan olla joskus prinsessa.
Mieheni ei tietenkään ymmärtäisi suhdettani toiseen mieheen. Mutta hänen ei tarvitse tietää.
Hänen ei todellakaan tarvitse tietää.
Niinuska
Hieno juttu että olet löytänyt miehen elämääsi joka kunnioittaa ja rakastaa sinua. Ei varmasti kukaan sinua siitä tuomitse.
Ehdinkin hieman miettiä miten tuommoiseen kohteluun muuten alistut, mutta sehän toki auttaa kestämään kun on upea suhde toisaalle.
Kaikkea hyvää !