niitä tosiaan on siellä markettien oviaukoilla? Säälittää ne laihat koirat, joita heillä on siinä vieressä! Eikö siellä ole sosiaaliturvaa, vai mikä mättää?
kerjäläiset
miksi niitä
101454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niitä helsingin keskustassakin ja sos,turvaa löytyy.
Jotkut vain ovat valinneet sen elämänmuodon omakseen niin täällä Espanjassa kuin siellä Suomessakin. Espanjassa semmoisia on vain vähemmän (eivätkä ole yleensä edes espanjalaisia), kun täällä ei ole sitä sinunkin veromarkoillasi kustantamaa turvaa semmoisille, jotka eivät itse viitsi muuta tehdä.
istuu täällä markettien ovilla kerjäämässä. Sanoo, että Suomen sosiaaliturva mättää.
Tiedän, että totta puhuu. Revi siitä kansallisuushuumoria.
Ja ne koirat sallittakoon. Ovat parempia kavereita kuin ihmiset, varsinkin suomalaiset (jos ne halutaan laskea mukaan).
kyllä suomen valtion pitäisi lennättää suomenkansalaiset pois sieltä ESPANJASTA kerjäämästä
jokaiselle thaikkulasta oma rinsessa
ketuttaa kun kaikki papparaiset ostaisivat itselleen oman rinsessan ja vielä menisivät naimisiin niiden kanssa. Tuli mieleen taas se litra maitoa/koko lehmä ;))
mustalaisia suurin osa. Heitä on täällä Espanjassa tuhansittain, mutta olen lukenut näin olevan jo Helsingissäkin.
Espanjan suomalaisetkin osaavat kerjätä. Ensin ns. yhteisen hyvän nimissä, sen jälkeen perustettavan "yhdistyksen", joka sitten kantaa riskit ja kustannukset. Tuotot kilahtavat sitten kivasti kiva-kiva miehen taskuun...
Haloo kaikille hyväuskoisille sinisilmäköille: Jokainen ansaitsee rehellisen suhteen itselleen tärkeille asioille.
että, et itse osaa fyffeä kerätä...???
ihmisiä viilataan linssiin ja ollaan epäoikeudenmukaisia ja epärehellisiä.
Mm. oikeudenmukaisuuus ja rehellisyys ovat minulle tärkeitä arvoja. Onko sinulla varaa tälläiseen arvomaailmaan kun noin älähdät. Vai kuvitteletko ettei rahaa voisi tehdä muuten kuin epäasiallisin keinoin? Sanan käyttösi on mielenkiintoinen; sanot että fyffeä kerätään - hmmmmmmm....muuta sanoisivat, että sitä ansaitaan.
Mistäs ajattelit lähteä sitä fyffeä keräämään seuraavaksi? Mummojen käsilaukuistako?