Onko näin..?

Skepsiksen luentotilaisuuksissa ja julkaisuissa on ollut tieteellisiä hypnoositutkijoita ja hypnoosia asiallisesti käyttäviä lääkäreitä kertomassa noista ilmiöistä ja aivoista, johdattelusta ja muusta asiaan kuuluvasta. Pohdintaa luulojen ja harhojen synnystä, aivan todellisesta kivunpoistosta jne., osa akateemisen tajunnantutkimuksen kotimaista kärkeäkin.

Suosittelen nyt asioista kiinnostuneille yleensä pääasiassa kahelien kansoittamaa suomi24 hypnoosi-palstaa, siellä on parhaillaan paljon asian taustoihin liittyvää ja myös ongelmien valotusta.

Näin joku kirjoittli skepsiksen sivuille..
2324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samansisältöistä ja -tyylistä juttua on todella kovasti tullut viime aikoina keskustelupalstalle. Lieneekö keitosta keittämässä yks ja sama henkilö, joka on sekä tieteellisen hypnoosi ryn että skepsis ryn jäsen.

Äänestä
  • Olen miettinyt viikon takaista tulistumistani Skepsiksen pimeän pään älypäihin tarkoin.

    Olen yhä ylpeämpi reagoinnistani viestiin, joka temmattiin pois suomi24 sivustoilta heti vastattuani
    Skepsiksen sivuilta ohjattuun härnäykseen!

    Vastasin viikko sitten kiukkua uhkuen Skepsiksen palstoille, mutta päivään herättyäni, tuo minut sytyttänyt PROVOKATIIVINEN ALKUVIESTI oli POISTETTU suomi24 sivustoilta. Herroilla on herrojen kujeet!

    Osui ja upposi.

    Tuon provosoivan viestin sisältö ei ollut tuo ylläoleva nallekarhumainen "suggerin veli" hellanlettas juttu vaan paljon tanakampaa naljailua tyyliin: verta pakkiin...ovatko shy kirjoittelijat halukkaita kertomaan...valitaan vuoden 2008 huuhaapalkinnon saaja...tänä vuonna...

    Muistaako joku muu suomi24 kävijöistä tuon provokaation?

    Olen kiinnittänyt alla mainitsemassani osoitteessa, tai Skepsis hm...vastineessani huomion vain yhteen perussanaan: "kaheli".

    Minulle on yritetty markkinoida sanaa "yleensä".

    (Jotta olisin hiljaa.)

    Miten niin suomi24 hypnoosipalsta on "yleensä" vain kahelien...hallussa.

    Käyttehän täällä Tekin.

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    PS. Minun maksamani hinta SHY hypnoosikoulutuksen pelleilyistä nousevat elämäni arvoisiin mittoihin. Sananmukaisesti.

    kts.http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=246520&AiheID=7

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suggerin veli kirjoitti:

Skepsiksen luentotilaisuuksissa ja julkaisuissa on ollut tieteellisiä hypnoositutkijoita ja hypnoosia asiallisesti käyttäviä lääkäreitä kertomassa noista ilmiöistä ja aivoista, johdattelusta ja muusta asiaan kuuluvasta. Pohdintaa luulojen ja harhojen synnystä, aivan todellisesta kivunpoistosta jne., osa akateemisen tajunnantutkimuksen kotimaista kärkeäkin.

Suosittelen nyt asioista kiinnostuneille yleensä pääasiassa kahelien kansoittamaa suomi24 hypnoosi-palstaa, siellä on parhaillaan paljon asian taustoihin liittyvää ja myös ongelmien valotusta.

Näin joku kirjoittli skepsiksen sivuille..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu