Koukutettu

Kädestä saa ottaa kiinni
jos pelottaa ja
silmät on pidettävä auki

Hiljaa, hellästi
sormemme toisiaan etsivät
pitävät kiinni

Miksi minun täytyisi
aina ensin kertoa.

Silloin siirsit käteni
omalle paikalleen
sinun ympärillesi,
suudelmin painoit minut
sinua vasten

Sinun on tähän parasta tottua
sanoit,
ja todella,
minä totuin

Sitten vasta saatoit lähteä
jättää minut pelkäämään
silmät kiinni toistelemaan
sanomattomia sanoja.
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

otin tämän runosi nyt ensin luettavaksi mielen-
kiintoisen otsikon perusteella.

Runo etenee hyvin siitä, mistä on aloitettu ja
mihin lopulta päädytään - siihen, että toinen on-
kin poissa ja toinen yksin ikävänsä kanssa.
Rakkaudessa vain noinkin voi käydä, mutta aina
yhtä tasalaatuista runoilua Sinulta - kiitos.

Äänestä
  • tämä runo on kirjoitettu jo jokin aika sitten ja aina siitä tuntunut puuttuvan jotain tai olevan jotain vailla, eilen päätin kuitenkin etten siihen sittenkään kajoa, silti tämä on omasta mielestäni ehkä yksi heikoimmista runoistani.

    mukavaa että kuitenkin pidit siitä :)

    Äänestä

...juuri kun totun tunteeseen, on se poissa.
Sydämeen jää kipeä kohta, joka ajan kanssa arpeutuu...

Päivänjatkoja runoineen

Äänestä
  • aina toisinaan :) onneksi aika tuo monesti helpotusta ja uuttakin mietittävää tullessaan.

    Päivänjatkoja kaaru :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AmandaK kirjoitti:

Kädestä saa ottaa kiinni
jos pelottaa ja
silmät on pidettävä auki

Hiljaa, hellästi
sormemme toisiaan etsivät
pitävät kiinni

Miksi minun täytyisi
aina ensin kertoa.

Silloin siirsit käteni
omalle paikalleen
sinun ympärillesi,
suudelmin painoit minut
sinua vasten

Sinun on tähän parasta tottua
sanoit,
ja todella,
minä totuin

Sitten vasta saatoit lähteä
jättää minut pelkäämään
silmät kiinni toistelemaan
sanomattomia sanoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu