vällinputoajat

ja syrjäytetyt. itselläni on pikällinen sairauskierre takana, esim. neljäleikkausta kolmen vuoden sisällä. kun kelan sairaspäivärahat 300 päivää jouduin hakemaan eläkekassaltani, työkyvyttömyyseläkettä seka uudelleen koulutustukea, mutta kun nämä vakutuslääkärit ovat sellaisia meedioita että miestä näkemättä toteavat kaverin olevan täysin työkykyinen, olen kokki jolla vaikea käsiihottuma ja polvien nivelrikot. olen valittanut joka päätöksestä, ja nyt asia on edennyt vakuutusoikeuteen asti jonka käsittelyaika on noin 14 kuukautta. ja ratkaisu sieltä on jo selvä mikä sieltä tulee sitten aikanaan. no minulla on viellä turvanani ansiosidonnainen työttömyykorvaus, mutta aikanaan sekin loppuu.
tästä prosessista ei tule muuta mieleen kuin ihminen ajetaan näillä toimille kunnan toimeentulotuki asiakkaaksi. jos en viellä ole moniongelmanninen niin hyvää vauhtia menossa siihen. mieleen tulee vaan että onko tässä alettava tekemään julkisilla paikoilla häiriökäyttäytymistä ja itsetuhoisia tekoja että saisi "hullun punaisetpaperit" . ssis voiko tässä tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunassa olla tälläisiä väliinputoajia, kertokaa minulle omia kokemuksia näistä asioista ja miten sen vakutusoikeuden kanssa pitäisi toimia!?
1580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se on meillä "hulluillakin" eli ei ketään eläkkeelle noin vaan päästetä - iso kenkäisiä lukuunottamatta ja ehkä tony halmetta...( pthyi).
Samaa riepotusta ensin vuosi tolkulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7093845 kirjoitti:

ja syrjäytetyt. itselläni on pikällinen sairauskierre takana, esim. neljäleikkausta kolmen vuoden sisällä. kun kelan sairaspäivärahat 300 päivää jouduin hakemaan eläkekassaltani, työkyvyttömyyseläkettä seka uudelleen koulutustukea, mutta kun nämä vakutuslääkärit ovat sellaisia meedioita että miestä näkemättä toteavat kaverin olevan täysin työkykyinen, olen kokki jolla vaikea käsiihottuma ja polvien nivelrikot. olen valittanut joka päätöksestä, ja nyt asia on edennyt vakuutusoikeuteen asti jonka käsittelyaika on noin 14 kuukautta. ja ratkaisu sieltä on jo selvä mikä sieltä tulee sitten aikanaan. no minulla on viellä turvanani ansiosidonnainen työttömyykorvaus, mutta aikanaan sekin loppuu.
tästä prosessista ei tule muuta mieleen kuin ihminen ajetaan näillä toimille kunnan toimeentulotuki asiakkaaksi. jos en viellä ole moniongelmanninen niin hyvää vauhtia menossa siihen. mieleen tulee vaan että onko tässä alettava tekemään julkisilla paikoilla häiriökäyttäytymistä ja itsetuhoisia tekoja että saisi "hullun punaisetpaperit" . ssis voiko tässä tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunassa olla tälläisiä väliinputoajia, kertokaa minulle omia kokemuksia näistä asioista ja miten sen vakutusoikeuden kanssa pitäisi toimia!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu