ikkunan valinta

Moi Olisi ikkunoiden vaihto ajankohtainen. Olen saanut monta tarjousta joista kiinostaa. Tiivi ja Domus. Joiden tiimoilta kokemukset kiinostavat. kysessä ovat puualumiini ikkunat.
72377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihan kannattaa mielenkkiinnosta kysyä vielä muualtakin. Vaikka ilmeisesti olet päättänyt noiden kahden olevan enää kisassa mukana, niin kanattaa testata hintataso parilla tarjouksella. Itse kysyisin vielä Karelialta ja Skaalalta. Sitten ei tarvitse pelätä ylihinnoittelua.

Äänestä

Kysyin juuri tarjoukset kiitos vinkistä

Äänestä

Meillä vaihdettiin keväällä 2000 omakotitalon 9 ikkunaa Tiivin Al-/puuikkunoihin. Ikkunat ovat 3-kertaiset ja kaikki ikkunat aukeavat eli ei ns. lämpölaseja. Yhdessä on tuuletusikkuna, kolmessa tuuletusluukut ja kaksi on kokonaan aukeavia tuuletusikkunoita.

Muuten on oltu tyytyväisiä, mutta etelänpuolen ikkunoissa näkyy vähän oksat läpi sisäpuolen puusosien maalauksista (väri valkoinen). Lisäksi samoissa ikkunoissa olevien säleverhojen muoviosat ovat hapertuneet aika huonoon kuntoon. Säleverhot sinällään toimivat OK. Hinta oli ainakin silloin kilpailukykyinen, ei kuitenkaan halvin. Voin suositella. En saa provikkaa.

Jos sinulla on kohtuullisen suuria ikkunoita, niin suosittelen perehtymään saranarakenteeseen. Ne ovat nimittäin aika lujilla. Sen takia Al-profiilissa pitää olla riittävästi seinämänpaksuutta ja mittaa muutenkin, ettei sarana repsahda. Tiivillä tuo oli ainakin silloin kunnossa.

Äänestä
  • Muista myös Pw-windows

    Äänestä

  • Domuksen ulkopuitteen metripaino on Tiiviä suurempi, joten lienee vielä parempi. Tiivi yleensä aina ylihintainen.

    Äänestä

meille tehtiin juuri ikkunaremontti. kysyttiin myös 3 eri valmistajalta tarjoukset. tiivi ikknoihin oli yli 3000e hinnanero! että näin.. ikkunan vaihto oli nopeaa. tyytväisiä ja vedottomassa kodissa nyt eletään ;)

Äänestä

ei ikkunoiden hintoja pysty tarkistamaan muilta valmistajilta miettikää mitä haluatte ja sitten pyydättä samanlaisista ikkunoista tarjouksen lasin paksuus u-arvot, kaasut laseissa, lämpöelementin välista paljonko on paksu jne ja sitten vertailette jos ette osaa pyytää lasketaan yleensä tarjous sen mukaa, että näytettän halvimmalta ja samlla ollaan huonoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aukkari kirjoitti:

Moi Olisi ikkunoiden vaihto ajankohtainen. Olen saanut monta tarjousta joista kiinostaa. Tiivi ja Domus. Joiden tiimoilta kokemukset kiinostavat. kysessä ovat puualumiini ikkunat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu