miten on...

4v-nartullani oli joulukuussa juoksu aika,juoksu ajan lopussa tuli samat oireet kun kohtu tulehduksessa,lääkäri ei voinnut ottaa vastaan joten määräsi lääke kuurin,nyt sitten koirani lutkuttaa kokoajan takapäätänsä eikä syö kunnolla,voiko koiralle tulla jälkeenpäin vielä vale raskaus vai onko anaalirauhaset tukossa?osaan itse tyhjentää ne,olen tehnyt sen ennenkin eri koiralle.mietin että onko narttu koirilla samat oireet sitten kun uroksillakin?!kiitos jo etu käteen!!!
8847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hyvinkin olla kohtutulehdus, tuo lutkutus on hyvinkin yleinen merkki siitä. Antibioottikuuri ei välttämättä paranna ko.tulehdusta, mutta on voinut antaa vaikutelman siitä, että on parantunut eli saattanut jäädä muhimaan. ei muuta kun lääkäriin.

Äänestä

Kiireen vilkkaan lääkäriin, sillä jos koirallasi on kohtutulehdus se pahenee nopeasti ja koirasi voi jopa kuolla. Kun meillä todettiin kohtutulehdus, niin vuorokaudessa se paheni, edellisenä päivän ultrattiin että kohdussa on limaa ja seuraavana päivänä kun leikattiin niin siellä oli jo mätää ja munasarjoissa veristä limaa. Onneksi meidän koiruli parani sitten leikkauksen jälkeen tosi hyvin.

Äänestä
  • käytin lääkärissä,antoi suonen kautta lääkkeet ja määräsi kaksi kuuria peräkkäin klofinet lääkettä 2tabua aamuin illoin,noita kokeilla jos ei auta niin leikkuu,mutta sanoi että siinä on suuri riski noin isolla koiralla selviintyä,joten kokeilemme noita kuureja,toivottavasti paranee,poistan kohdun kuitenkin siltä sitten ennen seuraavaa juoksua kun on terve.onko kellään vastaavaa tapahtunut että on pitänyt syödä useampi kuuri ennen kun on parantunut?ruoka ei vielä maistu jne...

    Äänestä

  • kertokaa.... kirjoitti:

    käytin lääkärissä,antoi suonen kautta lääkkeet ja määräsi kaksi kuuria peräkkäin klofinet lääkettä 2tabua aamuin illoin,noita kokeilla jos ei auta niin leikkuu,mutta sanoi että siinä on suuri riski noin isolla koiralla selviintyä,joten kokeilemme noita kuureja,toivottavasti paranee,poistan kohdun kuitenkin siltä sitten ennen seuraavaa juoksua kun on terve.onko kellään vastaavaa tapahtunut että on pitänyt syödä useampi kuuri ennen kun on parantunut?ruoka ei vielä maistu jne...

    kefavet oli se lääke,sorry

    Keskustelimme silloin lääkärin kanssa yritetäänkö hoitaa lääkkeillä vai leikataanko heti. Lääkäri antoi meidän itse päättää, ja kun sanoimme että leikataan niin totesi että niin hänkin ajatteli. On kuulemma käynyt usein niin että kesken lääkekuurin on jouduttu kuitenkin leikkaamaan kun lääkkeet ei oo tehonnu vaan koira on vaan menny huonommaksi. Meidän saku ainakin selvisi hyvin leikkauksesta.

    Äänestä

  • kertokaa.... kirjoitti:

    käytin lääkärissä,antoi suonen kautta lääkkeet ja määräsi kaksi kuuria peräkkäin klofinet lääkettä 2tabua aamuin illoin,noita kokeilla jos ei auta niin leikkuu,mutta sanoi että siinä on suuri riski noin isolla koiralla selviintyä,joten kokeilemme noita kuureja,toivottavasti paranee,poistan kohdun kuitenkin siltä sitten ennen seuraavaa juoksua kun on terve.onko kellään vastaavaa tapahtunut että on pitänyt syödä useampi kuuri ennen kun on parantunut?ruoka ei vielä maistu jne...

    riskeerata kuurien kanssa, tilanne voi kuureista huolimatta pahentua.Oma yli 12 vuotias sakunarttuni leikattiin kohtutulehduksen vuoksi, ja toipui aivan hyvin. Tulehdus oli siis leikkaushetkellä päällä.

    Äänestä

  • uskaltaisi kirjoitti:

    riskeerata kuurien kanssa, tilanne voi kuureista huolimatta pahentua.Oma yli 12 vuotias sakunarttuni leikattiin kohtutulehduksen vuoksi, ja toipui aivan hyvin. Tulehdus oli siis leikkaushetkellä päällä.

    hoitokuumeen jälkeen jäi päälle vuotoa!
    Lekuri sanoi, että on kuume 39,5, vaikka oli kylmä kuono!
    Tilattiin aika lekurille ja kohtuleikkaus tehtiin ylihuomenna! Ja isäntä oli itse "nukutuslääkärinä", sillä ulkomaalaisella lääkärillä ei ollut avustajaa, oli hoitaja lomalla! Voihan hitsi, silti otti kokomaksun leikkauksestaan!!
    Kesti pissan vuoto sitten yli kuukauden, mutta onneksi meni sitten luuttuaminen ohi!
    Aika hurjaa aikaa oli leikkauksen jälkeen!

    Pirskatti ku nuo korvatkin vaivaa jatkuvasti sillä!

    Aika riskaapeleja ovat nuo nykyiset sakut!
    Ja vehnäallergiat vaivanneet koko elinajan!

    Mistähän apua saanee?
    Onko muiden sakunartut noin ongelmasia olleet?

    Ja entäs ne sappiyökit?
    Ja välillä tulee kaikki ulos oksenuksilla?

    Miksi ne oksentelee, vai oksenteleeko muilla sakut ja nartut????

    Äänestä

  • saku 7v ja kirjoitti:

    asiaan kuulumaton, mutta meilläkin korvat oireilee lähes koko ajan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaa... kirjoitti:

4v-nartullani oli joulukuussa juoksu aika,juoksu ajan lopussa tuli samat oireet kun kohtu tulehduksessa,lääkäri ei voinnut ottaa vastaan joten määräsi lääke kuurin,nyt sitten koirani lutkuttaa kokoajan takapäätänsä eikä syö kunnolla,voiko koiralle tulla jälkeenpäin vielä vale raskaus vai onko anaalirauhaset tukossa?osaan itse tyhjentää ne,olen tehnyt sen ennenkin eri koiralle.mietin että onko narttu koirilla samat oireet sitten kun uroksillakin?!kiitos jo etu käteen!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu