Britneyn salattu lapsuus

julki!!

Ongelmainen poprinsessa Britney Spears onnistui pitämään lapsuutensa synkät salaisuudet piilossa romahtamiseensa asti - vielä hetki sitten vaikutti siltä, että tähti on varttunut vakaassa uskonnollisessa kodissa.

Todellisuudessa Britneyn elämä vähävaraisessa perheessä ei ollut helppoa - J amie -isä teki useita konkursseja ja oli jatkuvasti humalassa. Britney vietti lukuisia öitä Lynne -äitinsä kanssa usein tätinsä sohvalla. Vanhempien onneton liitto päättyi eroon 2002. Ennen Britneyn joutumista sairaalaan viime perjantaina isän ja tyttären välit olivat pitkään tyystin poikki.

Uransa alkuvaiheessa puhtoista imagoaan rakentanut Britney maisteli alkoholia itsekin jo alaikäisenä ja livahti baareihin väärennetyillä papereilla - myös Jamie-isän kerrotaan ostaneen tyttärelleen viinaa. Lynne-äidin kanssa 17-vuotias Britney nautti mielellään viiniä koti-iltojen iloksi.

Britney ei US Weekly -lehden mukaan ollut imagonsa mukaan neitsyt aloitellessaan uraansa vaan aloitti petipuuhat jo 14-vuotiaana. Ongelmaista nuoruutta ei auttanut sekään, että Lynne-äiti tyrkytti ja painosti tytärtään julkisuuteen 7-vuotiaasta lähtien.

Nyt monet asiantuntijat uskovatkin, että poptähden henkiset ongelmat selittyvät pitkälti hänen traagisella menneisyydellään.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1473807

Todellakin, ehkäpä Britneyn lapsuus ei ole ollut paras mahdollinen, katsokaa esim Jamie Lynn joka raskaana 16 vuotiaana, jotenkin alkaa tuntumaan, että Britney on joutunut olemaan muuta mitä on, ehkä vanhemmat/levy-yhtiö painostaneet.

4

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luettu

      jo aikoja sitten.

    • kuten ennenkin.

      Uskotteko tekin kaiken kuten jenkit!? Ehkä tuo neitsyt imago oli jo liian pitkä, mutta kyl se auttoi Britneytä.

      Muuten on melkeinpä samanlaista paskaa, mitä tulee muilta. Äsken naisten suosikki DiCaprio puhui "suunsa puhtaaksi":

      - Mulla oli rankka lapsuus. Näin lapsena, kun ihmiset möivät huumeita ja minuakin pahoinpideltiin. Ja keskiverto perheessä.

      Ei nuo pässin päät olisivat nyt maailmantähtiä noiden juttujen perusteella. Tuo on vain nuolemista, jotta ihmiset pystyvät samaistumaan. That`s it!

      Hmm...Miks te fanit tuon uskotte, mutta ette kunnolla viimeaikaisia tapahtumia?

    • ...

      Aina voi syyttää äitiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      227
      7550
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4990
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4772
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3438
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1890
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1609
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1357
    Aihe