samoja kokemuksia siitä että ku alkaa kuukautiset niin ensimmäisenä päivänä tulee hirveät kivut ja kipujen aikana saattaa tulla kylmä hiki, näkökenttä samenee/hämärtyy ja korvissa suhisee (äänet menevät kauas). Tuntuu että olisi poissaolevana. Makuulle meneminen helpottaa tunnetta mutta seisominen on ihan hirveetä. Olis kiva tietää, onko muilla samankaltaisia kokemuksia vai pitäiskö huolestua enempi. Muut päivät menee paljon vähemmällä kivulla mutta se ensimmäinen...
Onko
kellään
1170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
täällä on yks jolla on vähän liiankin hyviä kokemuksia niistä järkyttävistä ekan päivän kivuista.
tosin mulla on nyt ruvennu olemaan niitä myös kierron puolivälissä ja parina pvänä ennen vuodon alkua..ja siksi nyt epäilläänkin endometrioosia...mutta siis noin niinkun neuvoisin kyllä menemään gynekologille ihan perustarkastukseen. ellet ole jo käynyt..tai ilmeisesti et ole kun vieläkin noista kivuista kärsit.
en tiedä yhtään minkä ikäinen sä olet, mutta se ois kuitenkin tärkeetä käydä siinä tutkimuksessa että katotaan että kaikki on ok ja samalla gyne päättää sulle hyvän avun niihin kipuihin...tosi monilla se on e-pillerit, joita kaikki ei halua käyttää vaikka ikävä kyllä ne taitaa olla suurin kipujen helpottaja. ja myös kierron pitää säännöllisenä.
toinen on tietty vahvemmat särkylääkkeet mutta ite pidän noita e-pillereitä pienempänä pahana kuin vahvoja kipulääkkeitä...mulla ei siis itellä kumpaakaan oo kokeiltu.
mutta mä tosiaan tiedän ton tunteen kun on ihan hirvee olo, eikä pääse mihkään liikkumaan, on vaan se kylmä hiki ja tuntuu välillä että ei itekään tiedä kuka on. itellä vielä vähän inhottavaa sekin että sit jos ne kivut sattuu työpäivän kohdalle niin pitäis kyykistellä, nostaa ja hoitaa potilaita...vielä valkoset housut jalassa!!! sekös mua ärsyttää, että pitää olla valkoset housut...no, itepähän oon hoitajan alani valinnu, mutta siis se on ihan hirveetä olla töissä kun on ne kauheet kivut. sillon kun vielä olin koulussa, niin jouduin yleensä olla pois aina sen pahimman kipupäivän. sen takia itseasiassa vasta 21-vuotiaana sain itteni ekan kerran gynelle kun oli pakko tehdä niille kivuille jotain...ja kun töistä ei tosiaan voi poissa koko ajan.
en tiedä oliko tästä sulle yhtään mitään apua, mutta ainakin vertaisia siis löytyy ja mene ihmeessä sinne gynelle niin ei sunkaan tarvii noista kivuista kärsiä!
tsemppiä!