raapimispuu

Huomenna kissamme palaa kesämökiltä vanhempieni luota.Kissamme on ollut siellä parisen viikkoa, ikää sillä on reilu vuosi. On surullista seurata kuinka kissa kärsii pienestä 38 neliön asunnostamme.Mökillä vapaana ollessaan kissa on kuin enkeli; antaa silittää, kehrää ja puskee. Kerrostalossa kissamme puree,raapii,ravaa eikä anna silittää.En kuitenkaan halua luopua kissastamme sillä siitä on tullut perheen jäsen. Aina kun se tulee mökiltä se nukkuu ensimmäisen päivän, sen jälkeen alkaa mouruaminen (kissa on leikattu) ja rauhaton käyttäytyminen. Kissa myös pissailee matoille.

Aiomme hakea sille metsästä lattiasta kattoon ylettyvän raapimis-ja kiipeilypuun. En vain oikein tiedä kuinka sen kiinnittäisi, onko kokemuksia?Pitääkö puu tuoda mökiltä,vai voiko kaatuneen puun hakea lähimmästä metsästä?
3261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä kiipeilypuu on kiinni niin, että varsinainen puu on naulattu kiinni neliönmuotoiseen lautaan.

Omasta mielestäni puun voi aivan loistavasti hakea lähimetsästä, jos se ei ole kenenkään omistuksessa. Ongelma on tietenkin siinä, että puussa on mitä luultavammin jonkin sortin eliöitä. Ongelmaan voisi auttaa esimerkiksi kylmällä vedellä suihkuttaminen.

Äänestä
  • ...on aivan upea mieheni tekemä kiipeily puu, jossa on käytetty mm. puun kuorta ja höyläämätöntä lankkua, jossa on myös kuorta sivuilla. Mitään ötököitä ei ole näkynyt ;) Pystypuu on kiilattu kattoon puukiilalla, ja hyvin on pysynyt. Tosin koko hökötys on todella massiivinen, tukeva ja painava, joten sekin voi vaikuttaa asiaan.

    Äänestä

  • metsästä haettu puu/lankku on paljon tukevampi, kuin nuo eläinkaupassa myytävät 'hökötykset'. Meillä on lankku ruuvattu kiinni lautaan ja lauta ruuvattu kiinni seinään. Lankku on päällystetty matolla ja siitä saa kivasti kynsillä otteen. Lisäksi lankun päässä on vielä yksi pienempi lauta, joka toimii kivana nukkumatasona.

    Kissasi ovat ainakin turvassa sisällä, toisin kuin autojen ja ihmisten keskellä ulkoilevat kissat. Näin kesällä kissat eivät paljon muuta tee, kuin löhöile, ainakin meillä, joten onko sillä väliä löhöileekö kissa ulkona vai sisällä. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minnali kirjoitti:

Huomenna kissamme palaa kesämökiltä vanhempieni luota.Kissamme on ollut siellä parisen viikkoa, ikää sillä on reilu vuosi. On surullista seurata kuinka kissa kärsii pienestä 38 neliön asunnostamme.Mökillä vapaana ollessaan kissa on kuin enkeli; antaa silittää, kehrää ja puskee. Kerrostalossa kissamme puree,raapii,ravaa eikä anna silittää.En kuitenkaan halua luopua kissastamme sillä siitä on tullut perheen jäsen. Aina kun se tulee mökiltä se nukkuu ensimmäisen päivän, sen jälkeen alkaa mouruaminen (kissa on leikattu) ja rauhaton käyttäytyminen. Kissa myös pissailee matoille.

Aiomme hakea sille metsästä lattiasta kattoon ylettyvän raapimis-ja kiipeilypuun. En vain oikein tiedä kuinka sen kiinnittäisi, onko kokemuksia?Pitääkö puu tuoda mökiltä,vai voiko kaatuneen puun hakea lähimmästä metsästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu