Pentukoira ja punkit

Hei kaikki koiraihmiset.

Olemme puolisoni kanssa harkinneet pitkään koiran ottamista ja olemmekin päättäneet hankkia sellaisen kesällä sikäli mikäli sopiva pentu perheesemme löytyy. Etukäteis huolenaiheenani onkin punkit. Satumme asumaan puutiaskeskeisellä alueella, jossa näitä ikäviä otuksia on joka paikassa ja todella runsaasti. Jopa makuuhuoneemme verhoista löytyi punkki, puhumattakaan niistä koirista jotka ovat sattuneet käymään kylässä meilläpäin. Tämä on inhottava ongelma ja mietityttääkin nyt paljon voiko nämä otukset olla pentukoiralle vaaraksi?

Faktaahan on se, että joka kerta käydessämme ulkona, vaikka välttelisimmekin metsää ja sen reunaa, niin joko me itse (punkkitarkastuksesta huolimatta) tai koiranpentu voi kuljettaa näitä kotiamme jolloin on suuri todennäköisyys että ne kiinnityvät joko koiraan tai meihin. Kesällä meillä oli hoitokoira 2päivää, jonka aikana koiran suusta tuli 2 kinnittymätöntä punkkia ja 2 kertaa oli turkissa. 3 kertaa löytyi omista vaatteista. Onneksi kiinnittymöttämänä.

Miten tätä voisimme estää ja varautua tähän henkisesti ja fyysisesti ja suojata tulevaa koiranpentuamme tältä? Punkkipannat eivät kuulemma tehoa tms. Eikä pentukoiran turkkiinkaan voi joka ikinen kerta ovesta ulosastuessamme laittaa mitään myrkkyjä?

Kaikki ideat, neuvot ja ajatukset otetaan vastaan :) Kiitos.
44329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Apteekeista löytyy kunnon punkinkarkoitusaineita. Varamsti löytyy pennulle sopivaakin. Punkkipannosita ei ole mitään hyötyä. Etenkin, kuna sutte juuri punkkialueella. Apteeksita vaan kunnon myrkyt. Eläinlääkäriltä voi kyselä, että mitä suosittelee pennuille!

Äänestä

Koira voi tosiaan puutiaisista saada samoja sairauksia kuin ihminenkin, joten aihetta huoleen on.

Nykyään on olemassa todella tehokkaita punkkikarkotteita koirille. Niiden huono maine johtuu vain siitä, että enemmistö koiranomistajista ostaa eläinliikkeistä halpoja pantoja/karkotteita, jotka perustuvat "karkoittavaan tuoksuun" ja joiden tehosta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Toimivia karkotteita löytyy vain apteekista. Kaikkien teho perustuu samaan periaatteeseen, vain vaikuttava aine vaihtelee. Koiran luontaiseen rasvakerrokseen (turkissa ja iholla) imeytyy (joko pannasta jatkuvasti tasaiseen tahtiin tai paikallisvaleluliuksesta kerta-annoksena) yhdistettä, jolla on neurotoksinen vaikutus punkkeihin, sääskiin yms. Normaalisti jo ennen kuin punkki ehtii edes kiinnittyä iholle, se on saanut toksista ainetta niin paljon että se kuolee. Neurotoksinen vaikutus ilmenee käytännössä siten, että todella pieni annos ei tee puutiaiselle vielä mitään, mutta kun pitoisuus ylittää tietyn rajan, puutiainen kuolee äkillisesti kuin näkymättömästä iskusta.

Nämä apteekin aineet ovat todella tehokkaita, tosin eivät nekään 100% suojaa anna. Elävien punkkien löytäminen koirasta näitä aineita käytettäessä johtuu kuitenkin useimmiten käyttövirheestä. Panta liian löysällä (liian kaukana ihosta, aine ei välity rasvakerrokseen) tai koira on pesty hiljattain shamppoolla (rasvakerros ja sen myötä vaikuttava aine poistuu)

Terveisin, kemisti

Äänestä
  • Hei ja kiitos kovasti vastauksisstanne.

    Olisin vielä halunnut esittää jatkokysymyksen, että osaatko kertoa kuinka kauan tälläinen punkkikarkoite kestää koiran turkilla? Keväästä - syksyyn mahtuu monta monta kuukautta, jolloin punkit elävät luonnossamme, joten mitenköhän kalliiksi tämä jatkuva punkin karkoitus tulee? Onko mitään muita vinkkejä joilla voisimme välttää nämä tulevat joka päiväiset ja lenkkiset ongelmat?
    Mikäli tälläinen karkoite ei kestä kuin esim. 1 päivän, tai muutaman tunnin niin ainettahan lisättävä koiraan koko ajan, joka päivä kunnes talvi saapuu. Joka ikinen kerta kun poistumme ovesta, huh. Entäpä voiko tämä aina olla vaarallista ihmisille tms. jos pentukoira esim. poissa ollessamme pääsisi hyppäämään sänkyymme ja hieromaan turkkia lakanoihimme, sohviin, tyynyihin yms. mihin itse olemme kosketuksissa?

    Haluaisin tietää kaiken mihin tämän punkkiongelman kanssa joutuu varautumaan, mikäli otamme pennun.

    Kiitos taas :)

    Äänestä

  • Innokas omistaja kirjoitti:

    Hei ja kiitos kovasti vastauksisstanne.

    Eräs tuotemerkki apteekissa on Expot. Muistaakseni 11€ pakkaus. Siinä on kaksi pientä muovituubia josta toinen laitetaan koiran niskaiholle ja toinen hännän tyveen (koirat yli 10 kg). Pienemmille koirille yksi tuubi puoliksi vastaaviin paikkoihin. Lupaavat sellaista 3 viikkoa/ kerta. Koiraa ei silloin saa pestä rasvaa liuottavilla saippuoilla. Minä kokeilin tuota valmistetta. N. 40kg painoinen koirani sai olla n. 2 viikkoa rauhassa punkeilta. Saksanpaimenkoiran kokoiselle koiralle siis pitäisi 5 kuukauden jatkuvan peiton maksaa reilu 100€. Pitää kuitenkin ottaa huomioon koiran peseminen jonka jälkeen ei kannata laittaa pariin viikkoon Expottia vaan odottaa että koiran luontainen rasvakerros on kehittynyt takaisin iholle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Innokas omistaja kirjoitti:

Hei kaikki koiraihmiset.

Olemme puolisoni kanssa harkinneet pitkään koiran ottamista ja olemmekin päättäneet hankkia sellaisen kesällä sikäli mikäli sopiva pentu perheesemme löytyy. Etukäteis huolenaiheenani onkin punkit. Satumme asumaan puutiaskeskeisellä alueella, jossa näitä ikäviä otuksia on joka paikassa ja todella runsaasti. Jopa makuuhuoneemme verhoista löytyi punkki, puhumattakaan niistä koirista jotka ovat sattuneet käymään kylässä meilläpäin. Tämä on inhottava ongelma ja mietityttääkin nyt paljon voiko nämä otukset olla pentukoiralle vaaraksi?

Faktaahan on se, että joka kerta käydessämme ulkona, vaikka välttelisimmekin metsää ja sen reunaa, niin joko me itse (punkkitarkastuksesta huolimatta) tai koiranpentu voi kuljettaa näitä kotiamme jolloin on suuri todennäköisyys että ne kiinnityvät joko koiraan tai meihin. Kesällä meillä oli hoitokoira 2päivää, jonka aikana koiran suusta tuli 2 kinnittymätöntä punkkia ja 2 kertaa oli turkissa. 3 kertaa löytyi omista vaatteista. Onneksi kiinnittymöttämänä.

Miten tätä voisimme estää ja varautua tähän henkisesti ja fyysisesti ja suojata tulevaa koiranpentuamme tältä? Punkkipannat eivät kuulemma tehoa tms. Eikä pentukoiran turkkiinkaan voi joka ikinen kerta ovesta ulosastuessamme laittaa mitään myrkkyjä?

Kaikki ideat, neuvot ja ajatukset otetaan vastaan :) Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu