Kesän mustalaiskeskustelussa on mm. mainittu mustalaisten osuus talvi- ja jatkosodassa. Yritin löytyy kirjallisuudesta jotain mainintaa asiasta.
Jotain löysinkin Pertti Sarjasen teoksesta Tuntematon Rokka – Antti Rokan esikuvan Viljami Pylkkään vaiheet talvi- ja jatkosodassa. Sivuilla 64-65 todetaan seuraavaa
”Eräs kuudenteen komppaniaan sijoitettu mustalaispoika ampui eräässä hyökkäyksessä selkään lukuisia omia miehiään. Tulitaistelun tiimellyksessä teliotuksia ei aluksi huomattu, kunnes aseeseensa häiriöin saanut sotamies näki mustalaisen ampuvan syöksyyn nousevia aseveljiään kylmäverisesti takaapäin. Järkkyttyneenä hän alkoi huutaa ystävilleen näkemästään, mutta valtavassa tulimyrskyssä oli vaikea saada asiaa kenenkään tietoon. Huomattuaan teollaan olleen silminnäkijän romani ryntäsi linjojen väliin, jossa hän lymyili iltaan asti. Hämärän laskeuduttua mies ryntäsi viimein armoa pyytäen, kädet kohotettuna takaisin, mutta juuri sen porukan kohdalle, jossa oli verityönsä tehnyt. Tuomio oli jo langetettu, jäiset silmät katsoivat tähtäimien läpi armoa pyytävää murhaajaa. Useat kiväärinlaukaukset kajahtivat samanaikaisesti. Kun mustalaisen taskut sitten tutkittiin, häneltä löytyi edellisenä päivänä korttipelissä voittaneen miehen lompakko ja kello. ”
Jotain löysinkin Pertti Sarjasen teoksesta Tuntematon Rokka – Antti Rokan esikuvan Viljami Pylkkään vaiheet talvi- ja jatkosodassa. Sivuilla 64-65 todetaan seuraavaa
”Eräs kuudenteen komppaniaan sijoitettu mustalaispoika ampui eräässä hyökkäyksessä selkään lukuisia omia miehiään. Tulitaistelun tiimellyksessä teliotuksia ei aluksi huomattu, kunnes aseeseensa häiriöin saanut sotamies näki mustalaisen ampuvan syöksyyn nousevia aseveljiään kylmäverisesti takaapäin. Järkkyttyneenä hän alkoi huutaa ystävilleen näkemästään, mutta valtavassa tulimyrskyssä oli vaikea saada asiaa kenenkään tietoon. Huomattuaan teollaan olleen silminnäkijän romani ryntäsi linjojen väliin, jossa hän lymyili iltaan asti. Hämärän laskeuduttua mies ryntäsi viimein armoa pyytäen, kädet kohotettuna takaisin, mutta juuri sen porukan kohdalle, jossa oli verityönsä tehnyt. Tuomio oli jo langetettu, jäiset silmät katsoivat tähtäimien läpi armoa pyytävää murhaajaa. Useat kiväärinlaukaukset kajahtivat samanaikaisesti. Kun mustalaisen taskut sitten tutkittiin, häneltä löytyi edellisenä päivänä korttipelissä voittaneen miehen lompakko ja kello. ”
Vastaukset 18
Vanhimmat
niin että oiskos sitä faktaa muuallakin kuin romaanissa?,
mutta mulla on kyllä kertoo sulle faktaa teidän eukoistanne ku ne ryntäs saksalaisten mukaan kun omat kollit oli rintamalla ja tietenki ne emännät teki äpäriä niitten natsien kanssa ja synnytti pikkunatseja .ja tätä tietoo ei tarvii lukee mistää romaaneista- akat lähti natsien mukaa ja polttivat mennessään lapin.
kumpaan luotan,mannerheim-ristin ritariin vai mustalaiseen?miltähän tuntuu kun ei ole isänmaata?
Kyseinen kirja kertoo erään ihmisen tositarinan sodan keskellä. Ei ole kyse mistään fiktiivisestä tarinasta.
Ja mitenköhän nuo eukot ja Saksalaiset nyt liittyvät tähän asiaan? Aloittaja vain mainitsi erään romanin, joka teki raukkamaisimman ja kauheimman teon, mitä rintamalla voitiin tehdä! Ja rangaistus oli ihan oikea. Saman kohtalon olisi kokenut kuka tahansa taistelutoveri, jos olisi niin raukkamaisesti tehnyt.
Hehhee Julia ko tottuus sattuu, eikö?
Kyllä niitä naisia lähti, mutta ei heidän lapsistaan mitään natseja tullut, halveksittuja kyllä olivat - kaikkien taholta.
Ja romskujen osallisuudesta sotaan:
täyttä huuuhaaata alusta loppuun.
Ei siellä romskut taistelleet.
Never never never. And never again.
mustalaiset ei ollut tuohon aikaan suomekansalaisia edes jos en väärin muista ja mustalaiset suur osa oli pakotettu sotaan nii ja sota on sotaa siell kuoloo viattomat ja vialliset eikö tuo oo iha sama kenen aseen kautta henk lähtöö,yhtä joukko murhaamista tuo on minun näkökulmasta laittasivat ne johto pamput sinne tikarit käessä tappelee että kuka voittaa eikä koko perkeleen ihmiskuntaa yhtine vasikoide puolesta ei vois olla toista nii idiottimaista tapaa kaajeilla kun tää sotiminen
Ai ihan sama vaikka omat ampuisivatkin? Tai jonkun kellon takia ampuu toista selkään?
Terve arvomaailma taas jollain..
Jos kaaleilla olisi omat maat niin ne eivät rauhan päivää koskaan olisi nähneetkään, nytkin sotivat jatkuvasti omiensa ja kaajeitten kanssa tarkoitushakuisesti.
Mutta siinä olet oikeassa että ne jotka sitä sotaa haluu vaan samaan häkkiin telomaan toisiaan ilman että kaikki joutuvat kärsimään.
ROMANIT TAPPAVAT TÄNÄPÄIVÄNÄ ENEMMÄN OMIAAN.EN TIEDÄ ONKO SUOMI AINOA PAIKKA MISSÄ ROMANIT EI PUHALLA YHTEEN HIILEEN????SEMMONEN MULLA ON KÄSITYS ETTÄ MUUALLA ROMANIT PITÄVÄT TOISTENSA PUOLTA???
tuohon samaan linjaa vedoten että nämä päättäjät sais hilata sen rikkaan ahterisa johki kehään tappelee kuka voittaa sodan eikä pakottamalla työntää ihmissii vuotamaan verta heijän oikkuille sen tähen musta on sama vaikka ampusivat ittesä sinne kentälle ketkä menee ensinäkin sinne koska eihän sinne olla lomille menossa vaan tappamaan vetämään ihmishenkiä yläs tai alas eikö se oojo yks suurimmista rikoksista mitä voi tehhä? massamurha minä en jaksa tajuta mikä vetää ihmiset tuohon mukaan pitää olla joku sotahullu maailma tai kovat manipulaatiot päällä että tommone saa jatkua mite voijaa kääntä selkä ja puhua paskaa että pitäs tehä jotain kun ilmasto ongelmia alkaa olla noh koettakaa ensin tajuta että on isompiakin ongelmia kuten sodat ja niikauvan kun se sallitaan ei tuu meijä maaila parantuu muuteku tuhoutumalla
monet ei varmana jaksa ajatella nokkaasa pitemmälle tämmötti iasioita tai sitte pitää vaa suu supussa ettei erotu joukosta ja joutu silmitikuksi mutta olokoon se jokasen oma valinta
ett tiedämme muitten maitten romaneista vain vieraskoreuden.eikä yksistään kaaleilla kyllä on tahti muuttuna koko maailmassa.katu -kuva iltoineen on muuttuna vaaralliseksi,nuoriso joukot on rajuja-osut väärään paikkaan -väärään aikaa niin turpaa tulee.kun on näitä maita mitkä jaksaa sotia sinne pitäis lähettää pahantekijät menolippu kourassa.on vain yksi surullinen puoli,se pahantekijä on kuitenkin jonkun lapsi ja olen aika varma ett vanhimman sydän itkee.ei kukaan halua lapsestaan pahansuopaista ihmistä.
Eipä ois Hitlerin valtakuntaa pysäytetty sotimatta, eikä puhuttaisi nyt suomea ja elettäisi hyvinvoinnin keskellä ilman sotivien miesten uhrauksia.
Eipä ois Kyseisen suunnitelmatkaan toteutunut jos ei ois sotia! : )
Kyllä mä uskon että elettäs paljon paremmin jos sodat/aseet ois rankasti kiellettyjä,vai voitko olla erimieltä tästä?
johdosta(ko) menettävät kaikki sodassaa olleet romanit sen arvostuksen, mikä sotaveteraaneille kuuluu riippumatta siitä onko hän haaleita, vaa leita tai kaaleita !
Tekkeekö tämä tarina mitättömäksi sen,että esim. minun kolme enoani olivat vuosikaupalla sodassa, isäni myös (haavoutttui kaksi kertaa pahasti ja oli viimevuotensa sotaveteraanin ylläpitämässä laitoksessa).
Tämän tarinan olen lukenut monesta muustakin läh teest mm.Kansa taisteli-lehdestä ja on sitä muut kin käsitelleet, niin kuin sinäkin jonkinlaisena esimerkki tapauksena,vaikka se on varmasti ollut tosi poikkeuksellinen.
Omiahan siellä on ampunut muutkin (ja tällä en halua sanoa, että se romanin tekemä teko olisi ollut puolustettavissa) ja tässä hän sai ansait semansa "palkan" melko pian, niin kuin asiaan ilman muuta kuului.
Että älä viitsi"revitellä" tuollaisilla asioilla.
Muuten kun sodassa olleet miehet kotiutuivat,ni in minne luulet romanisotilaiden kotiutuneen ? Aivan oikein, maantielle. Ei ollut isänmaata, ko tia ja uskonkin oli enemmän epäuskoa, mutta kaik kien näiden aatteiden puolesta romanitkin taiste livat !
Hyvää alkanutta vuotta, toivottavasti ilman sotia t. taavi
meinaako julia kenties ettei hänen ympärillään vielä tänäpäivänäkin olisi sellasta toimintaa että esim miehen joutuessa linnaan akka menee toisen miehen kainaloon,sitten lähtee lapset kasvattiin tai lastenkotiinn,aina ei näytetä muistavan ettei tarte kauas katsoa kun jotain vastaavaa on ihan lähipiirissäkin
kirjoitin tuosta sota ajasta . mainitsin viestissäni tuota noloutta mitä sota aikana on tapahtunut. kun naiset lähtee miehien mukaan ketkä tapaa omia
Tällaisessa ylen tv-jutussa kerrottiin aikanaan ihan faktaa:
http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2014
Hietaniemen hautausmaalla on sotamuistomerkkinä kärrynpyörä, joka muistuttaa myös satojen Suomen mustalaisten osallistuneen talvisotaan ja jatkosotaan kuten muutkin suomalaiset.
Mustalaisperheitten kohtalo saattoi olla aika ankea, kun miehet jättivät perheensä ja kärrynsä tien laitaan, ottivat hevosensa ja osallistuivat Suomen sotiin. Kolmannes Suomen mustalaisista asui tuolloin Karjalassa, ja evakkoon piti heidänkin lähteä muun väen mukana. Kun muille evakoille pyrittiin korvaamaan sodan aiheuttamat menetykset, niin valtioneuvosto yritti v. 1943 kiireesti sulkea romanit omille erityisleireilleen - ajatuksellisesti ei oltu kaukana aseveli Saksan rasistisesta vähemmistöideologiasta keskitysleireineen! Samaan aikaan Suomen juutalaiset ja romanit osallistuivat jatkosodan taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan saksalaisten aseveljinä... Ja Saksan yksi päämäärä sodassa oli tuhota Euroopan juutalaiset ja mustalaiset.
muistomerkistä. En enää jaksanut aamulla sitä tehdä, mutta siellä kävelevän kannnattaa miet tiä, myös kaaleiden, miksi se on siellä ja sitä, miksi se on juuri siinä, missä se on !Kävelijä, katso ympärillesi ja mieti. Se on arvokas muisto merkki ja sille kuuluvalla(oikealla) paikalla, siksi !
ei sotahullu t. taavi
muistomerkistä. En enää jaksanut aamulla sitä tehdä, mutta siellä kävelevän kannnattaa miet tiä, myös kaaleiden, miksi se on siellä ja sitä, miksi se on juuri siinä, missä se on !Kävelijä, katso ympärillesi ja mieti. Se on arvokas muisto merkki ja sille kuuluvalla(oikealla) paikalla, siksi !
ei sotahullu t. taavi
Tämä juttu jäi taannoin mieleeni ja niinpä tarkistin asian.
Alkuperäinen kertomus löytyy Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8 -historiikista, vielä perusteeellisesti kerrottuna! Valitettavasti juttu näyttää olevan tosi! Kirjassa on lueteltu ammutut nimeltäkin.
Tuosta Paskamotin nimen saaneesta tapahtumasta kertoo Pentti Temonen Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8 -kirjan sivuilla 139-140.
Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8
Wsoy 1991 1.p (Toim. Mauno Jokipii)
Käsikirjoittajat - Sorko, Syrjö, Alanen, Ahto, Lilja ja Vainikka
Paskamotin nimen taistelu sai osin juuri tämän erikoisen tapauksen vuoksi.