Halusin tulla purkamaan itseäni tänne, ystäville en uskalla kertoa.
Perheeni on outo, se alkoi kun olin 6 luokalla. Isä sai sydäninfarktin ja joutui sairaalaan 2 viikoksi, myöhemmin se sai dementian (51v silloin..) ja nyt se on sairastanut sitä 4½vuotta. Ei dementia ole kylläkään niin paha ettei autoa osaa ajaa mutta käytännössä hän on 7 vuotiaan tasolla, toinen ongelma on että isä on dementikko,vanha ja myös alkoholisti. En edes pidä hänestä enää, en pyydä ystäviä kylään koska isä juo joka päivä, joka ikinen päivä.. Tänään tulin kotiin linja-autolla niin isä siinä käveli jo kotiin päin, meinasi bussi ajaa päälle. Tästä voisin näin sanoa että minulla ei ole isää, vaan 7 vuotias alkoholistiveli 55-vuotiaan kehossa.
Toiseksi äitipuoleni ei ole suomalainen, mutta asunut täällä jo monta vuotta, ainakin 10. Oikea äitini on kuollut ollessani 4-vuotias. Nyt sitten äitipuoleni (jota pidän äitinäni koska hän on hoitanut minua monta vuotta) sanoi tänään että mitä jos otettaisiin laina ja muutettaisiin kerrostaloon kahdestaan. Menin paniikkiin sillä ajatus isästä nousi mieleen.. mitä hänelle kävisi?
Emme ole rikkaita vaan äitipuoleni maksaa laskuja,lainoja pois koko ajan ja vain hän on töissä. Isäni puolestaan vain juo rahansa koko ajan, onneksi sillä ei ole korttia, muuten olisin luultavasti nyt kasvatusperheessä..
Mutta muuttaminen kerrostaloon olisi todella kiva juttu, tykkään asua kerrostalossa. asuin pienenä kerrostalossa ja nyt olen haaveillut sellaiseen muuttamisesta monta vuotta, oma ikä ei riitä täysikään ja omaan kämppään. En vain pysty iloistemaan uudesta kämpästä sillä isäni mietityttää.. äitipuoleni kanssa he eivät ole 4vuoteen yhdessä, molemmat elävät omaa elämäänsä saman katon alla, tämä on iso talo. Isä ei osaa itse edes ruokaa ottaa, sille pitää jättää aina lautanen missä on ruokaa ja sitten se siitä ottaa sen. (ei osaa mikroakaan käyttää) Eli isä ei pärjäisi asua itsekseen, hoitokoti on kallis.. mitä muuta vaihtoehtoja jää?
Sukulaiset suunilleen vihaavat äitipuoltani, sillä niiden mielestä hän tekee väärin isääni kohtaan.. omasta mielestä ei tee, sukulaiset ei vaan asu täällä eikä ymmärrä tilannetta. Ne vaan luulee että isä ei saa ruokaa, ja on vaan huoneessaan.
No tavallaan isä on vain "huoneessaan" eli hän itse muutti omaan huoneeseen kauan sitten ja "asuu" nyt siellä. Monta kertaa ollaan sanottu äitip:n kanssa että tule katsomaan tv:tä, tule tänne olohuoneeseen, mutta isä vain "En tule! menen huoneeseen! Enkä syökkää mitää!" Oikeasti tosi lapsellista.. Isä vain juo ja käy kioskilla, juo käy kioskilla, juo käy kioskilla.. samaa rataa joka päivä.
Ja olen salannut isäni asiat 4½vuotta ystäviltä, kaikki ne vuodet.. en vaan pysty kertomaan niille näin suurta asiaa. Muuten kyllä isää ja köyhyyttä lukuunottamatta elämä sujuu hyvin. No koulu kyllä menee huonosti, sillä en pysty keskittymään aineisiin. Ja rahatilanne on tavallaan hyvä, en vain itse pyydä rahaa usein, ehkä kerran 2 kuukaudessa pyydän pari euroa.
No eipä tässä muuta purettavaa ole, olo huomattavasti helpottui kun sai kirjoittaa tilanteen johonkin, liikaa asioita joita pitää sisällään.
Ps. Jos tämä kuulostaa keksityltä niin luottakaa siihen että tarina on 100% totta.. en kirjoittaisi näinkään paljon turhaa tekstiä.
- kiitos
Perheeni on outo, se alkoi kun olin 6 luokalla. Isä sai sydäninfarktin ja joutui sairaalaan 2 viikoksi, myöhemmin se sai dementian (51v silloin..) ja nyt se on sairastanut sitä 4½vuotta. Ei dementia ole kylläkään niin paha ettei autoa osaa ajaa mutta käytännössä hän on 7 vuotiaan tasolla, toinen ongelma on että isä on dementikko,vanha ja myös alkoholisti. En edes pidä hänestä enää, en pyydä ystäviä kylään koska isä juo joka päivä, joka ikinen päivä.. Tänään tulin kotiin linja-autolla niin isä siinä käveli jo kotiin päin, meinasi bussi ajaa päälle. Tästä voisin näin sanoa että minulla ei ole isää, vaan 7 vuotias alkoholistiveli 55-vuotiaan kehossa.
Toiseksi äitipuoleni ei ole suomalainen, mutta asunut täällä jo monta vuotta, ainakin 10. Oikea äitini on kuollut ollessani 4-vuotias. Nyt sitten äitipuoleni (jota pidän äitinäni koska hän on hoitanut minua monta vuotta) sanoi tänään että mitä jos otettaisiin laina ja muutettaisiin kerrostaloon kahdestaan. Menin paniikkiin sillä ajatus isästä nousi mieleen.. mitä hänelle kävisi?
Emme ole rikkaita vaan äitipuoleni maksaa laskuja,lainoja pois koko ajan ja vain hän on töissä. Isäni puolestaan vain juo rahansa koko ajan, onneksi sillä ei ole korttia, muuten olisin luultavasti nyt kasvatusperheessä..
Mutta muuttaminen kerrostaloon olisi todella kiva juttu, tykkään asua kerrostalossa. asuin pienenä kerrostalossa ja nyt olen haaveillut sellaiseen muuttamisesta monta vuotta, oma ikä ei riitä täysikään ja omaan kämppään. En vain pysty iloistemaan uudesta kämpästä sillä isäni mietityttää.. äitipuoleni kanssa he eivät ole 4vuoteen yhdessä, molemmat elävät omaa elämäänsä saman katon alla, tämä on iso talo. Isä ei osaa itse edes ruokaa ottaa, sille pitää jättää aina lautanen missä on ruokaa ja sitten se siitä ottaa sen. (ei osaa mikroakaan käyttää) Eli isä ei pärjäisi asua itsekseen, hoitokoti on kallis.. mitä muuta vaihtoehtoja jää?
Sukulaiset suunilleen vihaavat äitipuoltani, sillä niiden mielestä hän tekee väärin isääni kohtaan.. omasta mielestä ei tee, sukulaiset ei vaan asu täällä eikä ymmärrä tilannetta. Ne vaan luulee että isä ei saa ruokaa, ja on vaan huoneessaan.
No tavallaan isä on vain "huoneessaan" eli hän itse muutti omaan huoneeseen kauan sitten ja "asuu" nyt siellä. Monta kertaa ollaan sanottu äitip:n kanssa että tule katsomaan tv:tä, tule tänne olohuoneeseen, mutta isä vain "En tule! menen huoneeseen! Enkä syökkää mitää!" Oikeasti tosi lapsellista.. Isä vain juo ja käy kioskilla, juo käy kioskilla, juo käy kioskilla.. samaa rataa joka päivä.
Ja olen salannut isäni asiat 4½vuotta ystäviltä, kaikki ne vuodet.. en vaan pysty kertomaan niille näin suurta asiaa. Muuten kyllä isää ja köyhyyttä lukuunottamatta elämä sujuu hyvin. No koulu kyllä menee huonosti, sillä en pysty keskittymään aineisiin. Ja rahatilanne on tavallaan hyvä, en vain itse pyydä rahaa usein, ehkä kerran 2 kuukaudessa pyydän pari euroa.
No eipä tässä muuta purettavaa ole, olo huomattavasti helpottui kun sai kirjoittaa tilanteen johonkin, liikaa asioita joita pitää sisällään.
Ps. Jos tämä kuulostaa keksityltä niin luottakaa siihen että tarina on 100% totta.. en kirjoittaisi näinkään paljon turhaa tekstiä.
- kiitos
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sun isä tarttisi kyl tossa tilanteessa ammatti apua.ei tollasen ihmisen kaa varmaan ole mitään helppoa elää.kyl sä kans itse nuorena tarvitset
tukea kun tollai elämä menee mönkään.
yritä vaikka koulussa opettajalla/terkkarille jutella.kyl varmasti he osaavat sinua auttaa
moi,oot kyllä tosi ilkeessä tilanteessa ymmärrän sua täysin. jos et pysty kavereille yms puhumaan. kauhistuttaisiko ajatus soittaa vaikka lasten ja nuorten ongelma puhelimeen ? sinne voisit soittaa täysin nimettömänä ja purkaa vähän mieltäsi. sulla on ihan liikaa pahaa mielelläsi. oon ylpee,että oot jaksanu noinkin hyvin :)
tekstissä ei ilmennyt ikääsi jos ikäsi tietäisi olisi helpompi kertoilla vaihtoehtoja :)
16vuotias.
tuossa on kyllä aivan liikaa huolta ja murhetta pienelle ihmiselle :( voisi ehkä olla hyvä ottaa asia puheeksi ystäviesi kanssa, silloin hekin ehkä ymmärtäisivät millainen perhetilanteesi on, ja saisit heiltä tukea. suunavaaminen varmasti helpottaisi oloasi. :) isäsi juominen pitäisi saada loppumaan, se varmaan vaikuttaa myös dementiaan(?en tiedä). laitoshoito olisi sinun ja äitip takia ehkä parasta,saisitte edes hiukan hengähtää. todella hienoa että olette äitip kanssa hyvissä väleissä ja että hän ei ole jättänyt sinua yksin, hän taitaa oikeasti välittää sinusta. :) ja tosiaan, ota asia puheeksi myös koulussa vaikka oman opettajan kanssa, hänkin ymmärtää sinua paremmin kun tietää taustoistasi. itselläni on jossain määrin samanlainen tilanne;vanhemmat eronneet, asun isän luona. isällä kotidialyysi, isän naisystävällä todettiin alkava alzheimerin tauti(muisti ja motoriikka heikkenee) saa lääkkeet alku vuodesta. äiti on alkoholisti, juo ainakin viikonloppuna 12-päkin kahessa illassa, joskus yhessä (viikon juomisista en tiedä),rahatilanne on aina huono;olut, laskut, vuokra, ruoka.,pieni kummityttöni ja pikkusiskopuoleni asuu äitini kanssa. koitetaan me jaksella :) toivottavasti löydätte ratkaisun ja asiat menevät parempaan suuntaan. :)
Hei! Yritän antaa neuvoja Sinulle parhaani mukaan.
Tilanne vaikuttaa hyvin vakavalta. Siihen eivät valitettavasti ystäväväsi voi kovin paljoa vaikuttaa, joten tukea täytyy hakea jostain muualta. Toki saat heiltä tukea varmasti, ja he auttavat Sinua jaksamaan, mutta älä jätä heitä ainoaksi tukiverkoksi. He eivät jaksa sitä, ettekä Sinä ja perheesi saa tarpeeksi apua.
Sinun kannattaa kertoa tilanteesta jollekin ammattilaiselle. Suosittelen koulupsykologia, kuraattoria, terveydenhoitajaa tai vaikka opettajaa. Sinun täytyy uskaltautua hakemaan apua, sillä monet seikat uhkaavat hyvinvointiasi.
Alkoholismi on sairaus. Joko isäsi elää loppuelämänsä alkoholin orjana tai aivan tipattomana. Hän tarvitsee parantumiseen läheistensä apua - mutta muista, ettei mikään ole Sinun syytäsi tai Sinun vastuullasi. Olet vielä nuori, älä kanna liikaa murheita. Ole tukena sen verran, kuin jaksat ja pystyt, mutta älä yhtään enempää.
Suosittelen myös, että haet itsekkin apua, sillä kannat sisälläsi valtavaa taakkaa, ja se voi aiheuttaa ongelmia, jopa mahdollisia psyykeen sairauksia. Käy juttelemassa jollekulle, saat apua.
Yrittäkää myös sopia tilannetta sukulaistesi kanssa. Sopikaa vaikka, että kuka huolehtii isästäsi milloinkin, sillä se ei ole Sinun eikä äitipuolesi asia. Alkoholismi ei ole kummankaan syytä.
Jaksamista Sinulle!
Minulla on vähän sama juttu.
Isäni sai sydäninfarktin kun olin kuudennella luokalla. Hän juo paljon. Minulla ei ole äitipuolta, vaan oikea äiti, mutta silti näissä jutuissa on jotain samaa, selvästikkin. Minua pelottaa, että isä kuolee. Minulla on ollut jo pitkään sellainen tunne, ja en halua että hän kuolee. Hän on minulle rakkaampi kuin kukaan muu. Isä juo aika paljon, mutta ei ole kuitenkaan alkoholisti. Pelkään silti alkoholin vaikuttavan hyvin paljon negatiivisesti hänen terveyteensä. Minua pelottaa, ja olen tosi masentunut, ja käyn psykiatrin nuorten osastolla. Olen nähnyt unen jossa is kuolee, ja itken sitä unta joka ilta. Olen kertonut siitä isälleni, mutta se ei auttanut yhtään. Minusta tuntuu kamalalta, pelottaa ja jokainen uusi päivä tuntuu aina lopulta, siltä kuin kuolema odottaisi aamun sarastusta, ja hyökkäisi sitten kimppuuni. Parhaiten voin kuvailla olotilaani niin, että minusta tuntuu samalta kuin vangilta, joka viettää viimmeistä iltaansa vankityrmässä, ja joka tietää joutuvansa aamulla teloitettavaksi.