Kiusaamistako?

Ongelmani ei ehkä ole vakavimmasta päästä, mutta tarpeeksi iso vittuunnuttaakseen minut.
Omistan melko hyvän kaveriporukan koulussa. Porukkaan kuuluu kuitenkin TODELLA laimean läpän heitto. Tarkoitan siis LAIMEAA läppää, eli läppää jolle nauretaan lähinnä vain sen takia koska vitsissä ei ole mitään ideaa. Valitettavasti tämä läpänheitto, "dissaus", kohdistuu aina johonkin henkilöön, myös minuun. Asiaa lieventää se, että porukassa haukumme kaikkia, dissausta ei kohdisteta koskaan kokonaan yhteen henkilöön. Myös itse osallistun, joskin vähän vähemmän, tähän kyseiseen läpänheittoon. Tämä kuitenkin vain sen takia, että dissaus siirrettäisiin johonkin muuhun kaveriporukan jäseneen. Joukossa harvoin puhutaan asiaa.

Välitunnin runko menee yleensä näin:

1. Jengi alkaa haukkumaan minua.
2. Olen suht sanavalmis persoona, joten saan siirrettyä dissauksen yleensä johonkuhun muuhun. Tämähän käy parhaiten niin, että muistuttaa jotakuta haukkujista hänen omista noloista tilanteistaan. Hyvinä ja erittäin noloina ja nöyryyttävinä keinoina toimivat yleensä muistuttaminen esimerkiksi ala-asteen halailusuhteista. "Hei, XXX, mut sähän olit kimpassa sen yhen kaa ala-asteella."
3. Ja näin dissaus siirtyy muihin.

Koulunkäynti on joululoman jälkeen tuntunut ensimmäisellä viikolla todella rasittavalta ja mielessä pyörii kokoajan ajatus, että täytyy taas kävellä kouluun ja kuunnella paskanpuhumista.
Kaveriporukkamme koostuu yleensä neljästä jäsenestä. Eräs näistä, hyvä kaverini, on kyllä puhunut minulle siitä, ettei heidän läpänheittoaan kannata ottaa mitenkään henkilökohtaisesti. Ja merkittävänä pidän myös sitä, että kaikki nämä tyypit ovat yksin ollessaan hyvin asiallisia ja hyviä tyyppejä. "Joukossa tyhmyys tiivistyy."
Olen päätynyt siis johtopäätökseen, että läpänheitto on aivan silkkaa tylsyyden tuotetta, mikä kohdistetaan muihin(kin), onneksi. Asia kuitenkin vaivaa suuresti, en tiedä miksi.

Pärjään koulussa ja olen vähän hiljaisempi kuin muut, en kuitenkaan mikään hissukka, en todellakaan. Hiljainen olen lähinnä sen takia, etten vain jaksa heittää tyhmää läppää. En vain kykene siihen. Lievää omahyväisyyttä luonteessani on myös havaittavissa, sillä pidän itseäni henkisesti paljon kehittyneempänä kuin muutamaa muuta kaveria/tuttavaa. En ole tyyppi, joka valittaa kaikesta. En myöskään ole fyysisesti mitenkään väkivaltainen, vaikka minulla olisi siihen harrastukseni takia hyvät mahdollisuudet. Tähän todisteena ala-asteella tapahtuneet tilanteet, jossa raivostuin muutaman kerran kaverille. Kadun kuitenkin näitä tapahtumia, ja olen oppinut olemaan paljon kärsivällisempi. Iän myötä sekin taito tietenkin kehittyy.

Ikää on siis 14 vuotta, käyn kahdeksatta luokkaa. Paskapuheet ovat yleensä kakka- ja pissavitsejä. Näistä päätellen voitte kuvitella, mitä läppää esimerkiksi terveystarkastuskäynneistä kerrotaan. Onko vinkkejä, miten onnistuisin pitämään paskapuheet poissa mielestäni? Lähinnä ajatus siitä, että muut luokkalaiset pitävät minua kiusattuna, vituttaa minua. En mielestäni ole kiusattu sen enempää kuin muutkaan kaverijengin jäsenet, ja uskon tämän aatteen olevan aivan totta. En myöskään haluaisi vaihtaa kaveripiiriä, sillä nykyinen on asiallisimmillaan erittäin hyvä, enkä tällä hetkellä tunne koulusta muita miellyttäviä tyyppejä.

Asia ehkä vaivaa minua sen takia, ettei itseluottamukseni ole aivan kohdillaan ja otan pienenkin herjan turhan vakavasti ja jään miettimään, tarkoittiko tyyppi sitä tosissaan vai
ei. Kaverit ovat yhdessä samasta koulusta keskenään, minä toisesta. Tunnen kaverit kuitenkin
hyvin, enkä usko että minua pidetään ns. "vieraana".
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihan normaalia jos haukkujalla on tylsää. Mäkin oon aika vahva ja sen takia nuorempana käytin sitä voimaa vittuilijoille, mut oon huomannu et se ei auta yhtään mitään. oot vaan ihan hiljaa, sen vinkin annan.

Äänestä
  • Saattaa olla myös mahdollista, että haukutaan sen takia, että pysyy hiljaa ja näin ansaitsee ns. "hissukan" maineen. Pitäisi olla vähän "rispektii", niinkuin jotkut sanovat.

    Kuinka todennäköistä on, että lukioon siirryttäessä tällaiset dissaajat karsiutuvat pois/oppivat olemaan kunnolla?

    Äänestä

  • Nimim. kyllästynyt kirjoitti:

    Saattaa olla myös mahdollista, että haukutaan sen takia, että pysyy hiljaa ja näin ansaitsee ns. "hissukan" maineen. Pitäisi olla vähän "rispektii", niinkuin jotkut sanovat.

    moni aattelee niin että kun lukioon mennään ni pitää vähäc miehistyä. mulle ei kukaan uskalla ees vittuilla (enää) vaikka en oo mikää kovis, muuten vaan vahva

    Äänestä

  • Nimim. kyllästynyt kirjoitti:

    Saattaa olla myös mahdollista, että haukutaan sen takia, että pysyy hiljaa ja näin ansaitsee ns. "hissukan" maineen. Pitäisi olla vähän "rispektii", niinkuin jotkut sanovat.

    Kuinka todennäköistä on, että lukioon siirryttäessä tällaiset dissaajat karsiutuvat pois/oppivat olemaan kunnolla?

    Se on kiusaamista, mikä sinusta itsestäsi tuntuu kiusaamiselta.
    Eipä sitä oikein voi muilla tavoin määritellä. Tai voi, kiusaamisen sanotaan olevan sitäkin, että toinen oppilas vahingoittaa toista oppilasta fyysisesti tai psyykkisesti.

    Olen itse kokenut samaa omassa kaveriporukassani. Ja yhä koen, kun kavereideni kanssa nähdään. Nauretaan kuollaksemme aivan typerille asioille, jotka eivät itseäni tavallisesti naurata vähääkään. Minusta he usein heittävät vitsiä, mutta parhaiten siitä olen selvinnyt nauramalla itse myös itselleni.

    Pitäisi olla hiljaa, mutta näyttää kuitenkin, ettei mikään 'nynny' ole. Uskon, että ystäväsi kunnioittavat sinua kuitenkin. Mutta ehkä heillä on sinusta riippumatonta keskinäistä ristiriitaa. Tarkoitan, että he eivät ehkä ole varmoja siitä, mitä heistä itsestään ajatellaan siinä porukassa ja dissaamisella ikään kuin hakevat kaipaamaansa 'kunnioitusta'. Kuka muistaa noloimman jutun, on kingi.

    Hissukka on minun mielestäni sellainen ihminen, joka on hiljaa ja antaa toisten nauraa omalla kustannuksellaan nauramatta itse mukana tai yrittämällä millään tavoin 'estää' sitä. Sellainen ihminen siis, joka ei puolusta itseään tarvittaessa, vaan ottaa turpaansa ja kääntää vielä toisenkin posken. Mutta toisaalta se on järkevämpää niin, ottaa 'turpaan' kuin antaa.

    Lukiossa suurin osa ihmisistä viimeistään todella keskittyy opiskeluun ja jättää tuollaiset lapsellisuudet väliin. Viimeistään siellä he sen oppivat, että dissaaminen - jos mikä - on lapsellista. Kun kuitenkin on niitä hiljaisia ihmisiä, jotka ottavat turpaan ja antavat takaisin vähintään yhtä hurjasti.

    Harva uskaltaa haukkua sellaisia ihmisiä, jotka ovat etäisiä ja hiljaisia. Jotka eivät liikaa sano mielipiteitään julki tai paljasta ajatuksiaan turhan usein.

    Muutta kuten sanoin, että ehkä kavereidesi keskinäinen luottamus puuttuu. He eivät ole varmoja, ovatko tarpeeksi 'kovia' porukkaan.

    Äänestä

Et sais niitten mielestä olla piipittäjä etkä mikään kovanaama/kovis joka koko aja pälpättää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimim. kyllästynyt kirjoitti:

Ongelmani ei ehkä ole vakavimmasta päästä, mutta tarpeeksi iso vittuunnuttaakseen minut.
Omistan melko hyvän kaveriporukan koulussa. Porukkaan kuuluu kuitenkin TODELLA laimean läpän heitto. Tarkoitan siis LAIMEAA läppää, eli läppää jolle nauretaan lähinnä vain sen takia koska vitsissä ei ole mitään ideaa. Valitettavasti tämä läpänheitto, "dissaus", kohdistuu aina johonkin henkilöön, myös minuun. Asiaa lieventää se, että porukassa haukumme kaikkia, dissausta ei kohdisteta koskaan kokonaan yhteen henkilöön. Myös itse osallistun, joskin vähän vähemmän, tähän kyseiseen läpänheittoon. Tämä kuitenkin vain sen takia, että dissaus siirrettäisiin johonkin muuhun kaveriporukan jäseneen. Joukossa harvoin puhutaan asiaa.

Välitunnin runko menee yleensä näin:

1. Jengi alkaa haukkumaan minua.
2. Olen suht sanavalmis persoona, joten saan siirrettyä dissauksen yleensä johonkuhun muuhun. Tämähän käy parhaiten niin, että muistuttaa jotakuta haukkujista hänen omista noloista tilanteistaan. Hyvinä ja erittäin noloina ja nöyryyttävinä keinoina toimivat yleensä muistuttaminen esimerkiksi ala-asteen halailusuhteista. "Hei, XXX, mut sähän olit kimpassa sen yhen kaa ala-asteella."
3. Ja näin dissaus siirtyy muihin.

Koulunkäynti on joululoman jälkeen tuntunut ensimmäisellä viikolla todella rasittavalta ja mielessä pyörii kokoajan ajatus, että täytyy taas kävellä kouluun ja kuunnella paskanpuhumista.
Kaveriporukkamme koostuu yleensä neljästä jäsenestä. Eräs näistä, hyvä kaverini, on kyllä puhunut minulle siitä, ettei heidän läpänheittoaan kannata ottaa mitenkään henkilökohtaisesti. Ja merkittävänä pidän myös sitä, että kaikki nämä tyypit ovat yksin ollessaan hyvin asiallisia ja hyviä tyyppejä. "Joukossa tyhmyys tiivistyy."
Olen päätynyt siis johtopäätökseen, että läpänheitto on aivan silkkaa tylsyyden tuotetta, mikä kohdistetaan muihin(kin), onneksi. Asia kuitenkin vaivaa suuresti, en tiedä miksi.

Pärjään koulussa ja olen vähän hiljaisempi kuin muut, en kuitenkaan mikään hissukka, en todellakaan. Hiljainen olen lähinnä sen takia, etten vain jaksa heittää tyhmää läppää. En vain kykene siihen. Lievää omahyväisyyttä luonteessani on myös havaittavissa, sillä pidän itseäni henkisesti paljon kehittyneempänä kuin muutamaa muuta kaveria/tuttavaa. En ole tyyppi, joka valittaa kaikesta. En myöskään ole fyysisesti mitenkään väkivaltainen, vaikka minulla olisi siihen harrastukseni takia hyvät mahdollisuudet. Tähän todisteena ala-asteella tapahtuneet tilanteet, jossa raivostuin muutaman kerran kaverille. Kadun kuitenkin näitä tapahtumia, ja olen oppinut olemaan paljon kärsivällisempi. Iän myötä sekin taito tietenkin kehittyy.

Ikää on siis 14 vuotta, käyn kahdeksatta luokkaa. Paskapuheet ovat yleensä kakka- ja pissavitsejä. Näistä päätellen voitte kuvitella, mitä läppää esimerkiksi terveystarkastuskäynneistä kerrotaan. Onko vinkkejä, miten onnistuisin pitämään paskapuheet poissa mielestäni? Lähinnä ajatus siitä, että muut luokkalaiset pitävät minua kiusattuna, vituttaa minua. En mielestäni ole kiusattu sen enempää kuin muutkaan kaverijengin jäsenet, ja uskon tämän aatteen olevan aivan totta. En myöskään haluaisi vaihtaa kaveripiiriä, sillä nykyinen on asiallisimmillaan erittäin hyvä, enkä tällä hetkellä tunne koulusta muita miellyttäviä tyyppejä.

Asia ehkä vaivaa minua sen takia, ettei itseluottamukseni ole aivan kohdillaan ja otan pienenkin herjan turhan vakavasti ja jään miettimään, tarkoittiko tyyppi sitä tosissaan vai
ei. Kaverit ovat yhdessä samasta koulusta keskenään, minä toisesta. Tunnen kaverit kuitenkin
hyvin, enkä usko että minua pidetään ns. "vieraana".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu