Minäpä kuulkaa kerron Teille tarinani.

Inga--------- kirjoitti:

Olen kirjoitellut tänne kesästä 2007 asti koska silloin ensimmäisen kerran ryhdyin tosissani miettimään seksuaalisuuttani. Ihastuin nimittäin erääseen tyttöön. Olin todella häkeltynyt, enkä tiennyt mitä tunteeni oikein tarkoittivat. Kielsin siis kaiken itseltäni.. Kului aikaa ja en voinut muuta kuin miettiä ympärilläni tapahtuvaa kohinaa. Yks kaks tajusin että ympärilläni on mieletön määrä naispuolisen kanssa suhteessa olevia naisia/tyttöjä ja heitä kaikkia yhdisti tietty ominaisuus - suunnaton empaattisuus. Aloin huomata että olin ajautunut aivan loistavien ihmisten keskuuteen ja kaikkien muidenkin ihmisten, (siis tällä tarkoitan lähinnä heteroita) mielestä nämä ihmiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. En voinut tässä vaiheessa kuvitellakkaan esimerkiksi seksiä naisen kanssa, taikka ylipäätään mitään. Olin ollut pienestä pitäen todella homofobinen,joka on ymmärrettävää koska olin sosiaalistunut heteronormatiivisen ajattelun malliin. Häkellyin koska päivä päivältä maailma alkoi avautua minulle aivan uudessa valossa. En meinannut millään hyväksyä itsestäni sitä että aloin kyseenalaistamaan heterouteni. Mietin jopa itsetuhoisia ajatuksia ja elämäni oli todella vaikeaa. Olin aina ollut todella kivojen poikien kanssa, oikein sellaisten joka tytön unelmien prinssien kanssa - kukaan ei vain tuntunut iskevän. Tähän oli kuitenkin syynsä, olin nimittäin sisimmässäni lesbo. Tuon sanan käyttöä minä kuitenkin hiukan kammoksun mutta halusin kuitenkin sen tässä yhteydessä sanoa. Mutta niin, palatakseni edelliseen olen tämän yli kahdeksan kuukauden prosessin aikana kokenut sanoin kuvailemattoman suuria asioita ja joutunut kiipeämään sellaisia portaita pitkin että ei korkeimmista ole tietoa. Siitä olen kuitenkin varmistunut että asiaa oli ihan turha lähteä loppuelämäänsä kieltämään.. Tai en tiedä onko turha oikea termi mutta ainakin kieltäminen olisi ollut varsin harmillinen keino. Olen nimittäin aivan sattumalta tavannut ihmisen joka on vaikuttanut minun elämääni enemmän kuin kaikki tapaamani miehet ikinä ja voin väittää että tulee aina vaikuttamaan. Voisin tehdä hänen eteensä melkeinpä mitä vain ja se että kuvittelin että en ikinä voisi harrastaa naisen kanssa seksiä oli näin jälkeen päin ajateltuna aika merkillistä. Sen kerran kun niin tein niin olen pikimminkin ollut harmissani siitä että en ole ikinä aikaisemmin niin tehnyt. Pahoitteluni, tämä oli varsin kärjistetty lause.. Mutta niin, olen vain puhtaasti sitä mieltä että pystyn pääsemään niin eri tasolle tämän ihmisen, kuin kenenkään miehen kanssa kaikessa mahdollisessa inhimillisessä toiminnassa. Naisrakkaus on vain niin kaunista ja tietyllätapaa viatonta että en usko että koskaan pystyn enää olemaan suhteessa miehen kanssa. Voin väittää että niin ihmeellistä tämä on. En tiedä että onko yhteiskuntaa ajatellen järkevää, mutta tuskin tulen onnelliseksi sen kautta että ajattelen mitä muut minulta haluaa. Kaikista onnellisin olen niin että toimin omien tunteideni mukaan. Me elämme tämän elämämme vain kerran ja tämä on lahja, miksi siis elää sitä jollekkin toiselle. Teistä en tiedä mutta minä aion ainakin elää tämän itselleni ja pyrkiä ollemaan mahdollisimman onnellinen, välittämättä siitä että mitä vaikkapa kaverini tai äitini minusta ajattelee! En voi itselleni mitään vaikka kuinka yrittäisin, joten se että kokisin tuottavani pettymyksen lähimmäisilleni, tai se että olen vähemmistöä ei minua pidättele! Kiitos. Anteeksi että kirjoitin tämän putkeen,mutta en saa vähän välejä tehtyä.. Ps. Pahoitteluni virheistä tässä tekstissä, olen vain melkein unessa kun kirjoitan tämän mutta tuli vain sellainen olo että juuri nyt on kirjoitettava.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä