Lapsi 1 v. 8 kk aloitti hoidon kolmisen viikkoa sitten ja mielestämme sopeutui hyvin. Mutta...sen jälkeen on tosi kiukkuinen. Hoidossa on vain 2-3 päivää viikossa ja viihtyy. Nyt sitten kotona saa raivokkaan kohtauksen ilman syytä tai sitten jos kieltää jostain, viedään tavara pois, pistää pystyyn sellaista rumbaa esim. että haluaa istumaan, sit kun laittaa niin haluaakin pois...Mielestämme meillä on ollut aina rajat eikä olla ns. lepsuja, jotka "antaneet tehdä ja saa kaiken"periksi tms. Emmekä anna nytkään vaikka kohtaukset eivät ole mukavaa kuunneltavaa eikä katsottavaa. 10 min.joskus kestävät pidempään, puhe ei auta, sylissä pito ei auta, mutta aika tuntuu pitkältä sitten lapsi on kuin ei mitään. KOhtauksia ON päivittäin ja monta kertaa. Alkaa tuntea itsensä aika riittämättömäksi. Onko tämä jo uhmaikää? Aion tutustua kirjallisuuteen etten ainakaan käyttäydy noissa tilanteissa väärin ja ruoki niitä. Pitääkö olla huolissaan? Ennen niin hyväntuulinen hymyilevä lapsi on muuttunut nyt tosi oudoksi mielestämme. Kehitys on ollut normaalia. Ymmärtää puhetta, puhuu, näkö ja kuulo normaali. Päiväunet tosin lyhentyneet tunnilla. Nukkuu yönsä norm.
neuvoton/apua
uhma/raivo
5270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uhmaikä alkaa keskimäärin vajaa kaksivuotiaana joten melkein luulen että sitä tuo nyt on. Ja uhma kestää jopa vuosia mutta voi lohduttautua että se menee jaksoissa, eli välillä voi viikko pari olla kovaa, sitten taas voi mennä viikkoja ettei mitään.
Hei!
Lapset sopeutuvat hoitoon menoon eri tavoin, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Aika tavallista on kuitenkin se, että vaikka päivä menisi mukavasti niin illalla kuitenkin kiukuttaa. Lapsella on takana pitkä päivä puuhaa täynnä. Vanhemmat taas ovat olleet töissä, eivätkä siis lapsen käytettävissä.
Ikävä joskus purkautuu kiukutteluna, joskus ihan raivonakin. Se riippuu vähän lapsesta miten sen pahan mielensä purkaa. Toisista tulee takertuvia, toisista raivokkaita.
"Kohtaukselle" kuitenkin on aina jokin syy. Eri asia on sitten se, pystymmekö me aikuiset sitä huomaamaan. Olet huomannut, että lapsesi alkaa raivota kun häntä kieltää tai muuten aiheuttaa pettymystä. Hän tahtoo mutta ei tahdokaan, ja sekin on turhauttavaa.
Vaikka lapsi ymmärtääkin puhetta ja osaa puhua, se ei tarkoita että hän pystyisi vaikeita tunteitaan sanoittamaan. Kysymys ei nyt olekaan siitä, etteikö teillä olisi rajoja ja sääntöjä. On myös totta, että lapsesi lähestyy haastavaa ikää.
"Raivokohtaus" on tilanne, johon ei todellakaan auta mikään muu kuin aika. Sylissä pitäminen voi helpottaa hieman, jos lapsella on tapana satuttaa itseään tai muita. Toisia lapsia pitely ahdistaa enemmän. Puhe sinänsä ei mene perille, mutta äänensävyn lapsi rekisteröi kuitenkin.
Huolissaan ei tarvitse olla, mutta tärkeää on pysyä rauhallisena. Vanhempien ikävä tehtävä on ottaa vastaan lapsen vaikeat tunteet ja nimetä ne hänelle. "Noin vihainen sinä olet!", "Suutuit, koska kielsin sinua". Sitä kautta hän aikanaan oppii itsekin sanoittamaan oloaan. Älä vähättele hänen tunteitaan. Pahaakin oloa täytyy saada ilmaista. Voitte myöhemmin opetella yhdessä miten sen voisi tehdä niin, ettei ketään esim. satuteta. Nyt hän on vielä siihen liian pieni, hänen tunteensa ja niistä selviäminen on vanhempien vastuulla.
Jos lapsi raivotessa satuttaa itseään tai muita, se on estettävä. Ranteista kiinni, katsekontakti, "ei lyödä!" tms. mitä se onkaan mitä tekee. Sylissä voi pitää jos lapsi ei hirveästi siitä ylly, keinutella rauhallisesti, silittää, hyräillä tai laulaa jos tuntuu ettei itse pysy rauhallisena. Vasta kun lapsi on rauhoittunut, voi asiaa jotenkin puhua.
Kokeilkaa antaa hänelle paljon aikaa heti hoidosta lähtiessä. Jutelkaa, laulakaa. Istukaa vaikka hoitopaikan eteisessä hetki sylikkäin. Tehkää jotain mukavaa, kotityöt joutavat kyllä odottaa. Olkaa lapsen käytettävissä.
Voi myös olla, että lapsi on hoitopäivän jälkeen väsynyt. Mitäs jos ottaisitte tavaksi köllötellä hetken kaikki yhdessä isossa sängyssä ja jutella, lukea? Siinä voi pienen hetken torkahtaakin jos on oikein väsy.
Teillä on terve pieni lapsi, joka on suurien haasteiden äärellä.
Kiitos sinulle kannustavasta ja asiallisesta paljon hyvää asiaa ja neuvoja sisältävästä vastauksesta. Oikein kyynel vierähti silmään ja toivonkipinä, että tästä selvitään ja osataan ja opitaan toimia oikein kiukusta huolimatta ihanan lapsemme kanssa häntä ymmärtäen. Kiitos : )
No hyvä jos sitä toivoa sain heräteltyä! Toivottavasti jotain apua löysit.
Huomasit muuten sen yhden tärkeän asian, sen kaikkein tärkeimmän: ihana lapsi. Sitä hän varmasti on. =o)
Hoidossa olo on tosi uuvuttavaa lapselle. Meillä ainakin oltiin aina tosi väsyneitä ja itkuisiä tarhapäivän jälkeen. Viikonloppuna nukuttiin pitkiä päikkiä kun oltiin tosi väsyjä. Tuo ikä on vielä uhman alkua ja siksi kohtaukset voivat olla voimakkaampia sillä lapsi väsyneenä kiukuttelee. Myös hän hakee huomiota enemmän sillä joutuu olemaan vanhemmistaan erossa. Meillä ainakin uudet tilanteet ja väsymys aiheuttaa megaluokan uhmakohtauksia. Säännöllinen rytmi ja pitkät unet auttavat lievittämään noita kohtauksia sillä virkeänä lapsi on hyvällä tuulella.