Sanottiin,että tuona vuonna alkoi uusi aika ja,että
monet hyvät asiat tapahtuivat juuri tuona vuonna.
Ihmisten mieleen painui kuitenkin tarina Erethistä
ja Belegondista ja miten he marssivat länsimannun linnoitukseen,karkoittaen Imrahilin ruhtinaan pois
meren tältä puolen.
Ereth,Fonorin kuninkaan poika seisoi linnan länteen antavan portin muurilla katsellen kauas kaukaisuuteen,auringon ensisäteiden levittäytyen
linnaa ympäröiville tasangoille.
Aamu oli kalsea ja Ereth kääriytyi tiukasti viittaansa.Hänen kävellessään alas muurilta vievää
tietä,häntä vastaan juoksi sotapäällikkö Eron.
Eron kumarsi Erethille ja sanoi:Sotilaat ovat valmiina lähtöön ja odottavat käskyänne!
Kiitos eron,Ereth vastasi.Mene nyt ihmeessä syömään jotain!Tuskin olet syönyt mitään koko aamuna.Selvästi ilahtuneena tästä käskystä Eron kumarsi ja katosi kulman taakse.
Ereth jatkoi matkaa ja tuli suuren portin eteen,
jossa oli sata hevosmiestä täydessä taistelu valmiudessa.Pääportin vieressä seisoivat hänen kaunis vaimonsa Eleth ja hänen isänsä Olgond,Fonorin kuningas.Ereth kumarsi isälleen ylhäiseen tapaan.
Olisin tullut mukaasi poikani,Olgond sanoi.
Mutta alan olla jo vanha ja luuni ovat jo niin hauraat,etten jaksa noin pitkää matkaa kulkea enää.Kernaasti tulisin mukaasi,mutta minkäs teet.
Oletko nähnyt Belegondia,Ereth kysyi.
Hän tuntuu kadonneen kuin tuuli nummilla ja ketään ei ole nähnyt hänestä vilaustakaan.
Hän tulee mukaanne mikäli vain pääsee,Olgond vastasi tuuhean partansa takaa.Aina olen hänen sanaansa luottanut ja koskaan en ole sitä katunut.
Mutta nyt aika rientää ja minun päiväni vähenevät.
Lähde matkallesi ja ota takaisin se mikä suvullemme on joskus kuulunut.
Vielä ennen kuolemaani tahtoisin nähdä Weronin laaksot kaikessa kukoistuksessaan.
Kyllä ja sen sinä todella tulet näkemään,Ereth julisti.
Olgond siunasi Erethin ja antoi hänelle suvun vanhan kääpiöiden takoman miekan,jota Fonorin kuninkaat olivat kantaneet voitokkaasti taistelusta toiseen.
Vähänpä minulla enää on tuolle käyttöä,mutta palvelkoon se sinua hyvin.
Ereth puki kirkkaan sotisovan päälleen ja vyötti kääpiömiekan huotraan.
Hän suuteli vaimoaan hyvästiksi ja hyppäsi lumivalkean hevosensa selkään.
Palatkaamme sankareina!Ereth huusi ja heilautti
miekkaansa korkealle ilmaan.
Hän antoi merkin ratsumiehilleen ja uljaasti he ratsastivat ulos portista,ihmisten katsellessa ihmeissään.
Lopulta he hävisivät Fonorin linnaa ympäröivien kukkuloiden taakse ja enää vain Olgond ja Eleth
seisoivat portilla katselemassa auringon kipuamista kirkkaalle taivaalle.
Lopulta Eleth jätti kuninkaan yksin seisomaan ja katselemaan edessä avautuvia maitaan.
Olkoon onni kanssanne matkallanne,hän sanoi hiljaa
itsekseen ja kääntyi tielle,joka vietti ylös linnaan.Rymisten puiset portit pamahtivat kiinni.
monet hyvät asiat tapahtuivat juuri tuona vuonna.
Ihmisten mieleen painui kuitenkin tarina Erethistä
ja Belegondista ja miten he marssivat länsimannun linnoitukseen,karkoittaen Imrahilin ruhtinaan pois
meren tältä puolen.
Ereth,Fonorin kuninkaan poika seisoi linnan länteen antavan portin muurilla katsellen kauas kaukaisuuteen,auringon ensisäteiden levittäytyen
linnaa ympäröiville tasangoille.
Aamu oli kalsea ja Ereth kääriytyi tiukasti viittaansa.Hänen kävellessään alas muurilta vievää
tietä,häntä vastaan juoksi sotapäällikkö Eron.
Eron kumarsi Erethille ja sanoi:Sotilaat ovat valmiina lähtöön ja odottavat käskyänne!
Kiitos eron,Ereth vastasi.Mene nyt ihmeessä syömään jotain!Tuskin olet syönyt mitään koko aamuna.Selvästi ilahtuneena tästä käskystä Eron kumarsi ja katosi kulman taakse.
Ereth jatkoi matkaa ja tuli suuren portin eteen,
jossa oli sata hevosmiestä täydessä taistelu valmiudessa.Pääportin vieressä seisoivat hänen kaunis vaimonsa Eleth ja hänen isänsä Olgond,Fonorin kuningas.Ereth kumarsi isälleen ylhäiseen tapaan.
Olisin tullut mukaasi poikani,Olgond sanoi.
Mutta alan olla jo vanha ja luuni ovat jo niin hauraat,etten jaksa noin pitkää matkaa kulkea enää.Kernaasti tulisin mukaasi,mutta minkäs teet.
Oletko nähnyt Belegondia,Ereth kysyi.
Hän tuntuu kadonneen kuin tuuli nummilla ja ketään ei ole nähnyt hänestä vilaustakaan.
Hän tulee mukaanne mikäli vain pääsee,Olgond vastasi tuuhean partansa takaa.Aina olen hänen sanaansa luottanut ja koskaan en ole sitä katunut.
Mutta nyt aika rientää ja minun päiväni vähenevät.
Lähde matkallesi ja ota takaisin se mikä suvullemme on joskus kuulunut.
Vielä ennen kuolemaani tahtoisin nähdä Weronin laaksot kaikessa kukoistuksessaan.
Kyllä ja sen sinä todella tulet näkemään,Ereth julisti.
Olgond siunasi Erethin ja antoi hänelle suvun vanhan kääpiöiden takoman miekan,jota Fonorin kuninkaat olivat kantaneet voitokkaasti taistelusta toiseen.
Vähänpä minulla enää on tuolle käyttöä,mutta palvelkoon se sinua hyvin.
Ereth puki kirkkaan sotisovan päälleen ja vyötti kääpiömiekan huotraan.
Hän suuteli vaimoaan hyvästiksi ja hyppäsi lumivalkean hevosensa selkään.
Palatkaamme sankareina!Ereth huusi ja heilautti
miekkaansa korkealle ilmaan.
Hän antoi merkin ratsumiehilleen ja uljaasti he ratsastivat ulos portista,ihmisten katsellessa ihmeissään.
Lopulta he hävisivät Fonorin linnaa ympäröivien kukkuloiden taakse ja enää vain Olgond ja Eleth
seisoivat portilla katselemassa auringon kipuamista kirkkaalle taivaalle.
Lopulta Eleth jätti kuninkaan yksin seisomaan ja katselemaan edessä avautuvia maitaan.
Olkoon onni kanssanne matkallanne,hän sanoi hiljaa
itsekseen ja kääntyi tielle,joka vietti ylös linnaan.Rymisten puiset portit pamahtivat kiinni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pistäkää ihmeessä palautetta tuosta tekstin pätkästä!
mutta en jaksanut lukea kuin muutaman ensimmäisen lauseen, nekin haukotellen, sen verran tylsästi ja teennäisesti kirjoitat, kunnes takerruin kohtaan "auringon ensisäteiden levittäytyen
linnaa ympäröiville tasangoille". Mitä kummaa tuo tarkoittaa???
Kirjoittakaa nyt vielä ihmeessä kommenttia.
Kaikki palautteet on tervetulleita!
Kannattaisi varmaan opetella näin aluksi lainausmerkkien käyttö. Tekstiäsi oli vaikea lukea, koska henkilöiden repliikkejä ei kunnolla erottanut muusta tekstistä...
Toiseksi, tyylisi oli jotenkin teennäinen ja tarina alkoi... no, hieman oudosti. Jostain syystä minulle tuli tunne, ettei se alkanut ihan alusta...
Mutta jatka harjoittelua=)
Tuo oli todellakin - pelkkä alku. Minä en oikein saanut tekstikatkelmasta ollenkaan kiinni.
Mutta se ei [vaikka tuo välimerkkihuomautus pitääkin paikkansa :)] välttämättä ole sinun syytäsi. Tuollaiset kertomukset jostakin muusta kuin olevasta maailmasta vaativat ensinnäkin pidemmän johdattelun, enemmän selkeytystä ja näinpäinpois. Ja joku syy kai siihenkin on että julkaistut fantasiaopukset ovat mittasuhtoiltaan lähinnä tiiliskiven luokkaa... Ei ehkä tyylinsäkään vuoksi toimi novellina.
Mutta jatka toki yrittämistä.
Itsekin joskus vuosia sitten fantasiaa[kin] lukeneena voin sanoa, ettei sellaisen kirjoittaminen pahasti muita plagioimatta ole suinkaan helppoa.
[Tuolta ajalta itsellänikin koneella vielä jokin epämääräinen fantasiakyhäelmä, joka jostain syystä on onnistunut välttämään delete-näppäimen kaikki nämä vuodet... Nyt se jo huvittaakin :)]
Vanha kunnon Rêveuse, ajattelinkin tänään minne oikein olet hautautunut! ;) Hauska nähdä.
Oletko lukenut paljonkin fantasiaa? Toisekseen, tunnetko risingshadow.net:in? Voin suositella paikkaa, siellä on fantasiafaneiksi yllättävän henkevää porukkaa. (no se oli huuli) Ikähaarukka kolmevitosista yhdeksänvuotiaisiin pentuihin. Hauska foorumi, myös kirjoitusjaos.
Miksi sinä Rêveuse verhoudut tuollaiseen itekritiikin viittaan, miksi et anna meidän nauttia enemmän ilmaisustasi?
Mutta tästä tarinasta: minusta tuo on täysi Tolkien-plagiaatti, niminä Belegond ja Imrahil ovat suoria tai melkein suoria lainauksia. Mutta ehkä tämä onkin jokin fanfic? Kuten jo sanottua, omaperäisyys on valttia. Mutta todettakoon, että minulla on tässä asiassa omakin lehmä ojassa. Kehittelen itsekin fantasiaa hiukan sivuavaa miniatyyrinovellia, saa nähdä toimiiko idea.
Joten joudun olemaan hiukan eri mieltä tuosta
"Ei ehkä tyylinsäkään vuoksi toimi novellina."
Sinänsä olen samaa mieltä, että valtavasta eeppisestä kronikasta ei voi veistää novellilastuja, mutta toisaalta fantasian henki syntyy muistakin tekijöistä kuin pituudesta. Toki perusteellinen johdattelu vie oman tilansa, mutta jaksaako joka kirjasta lukea samoja hölynpölyjä hiukan varioituina?
Mutta Kirjailijan alku kehotan jatkamaan kirjoittamista. Se on jalo harrastus. ; )
Tuosta Tolkienmaisuudesta minun pitikin kirjoittaa.Kyllä olen sormusten herrani lukenut ja kyllähän se tarinassa näkyikin.
Mutta eikös koko fantasia kirjallisuutta ole tapana verrata tuohon mestariteokseen?
No kaikesta huolimatta hyvää kevättä! ;)
Tervehdys, sinäkin.
En minä minnekään ole hautautunut, korkeintaan kesälomalle, kauas koneesta ja sivistyksestä nyt ylipäätäänkin.
"Oletko lukenut paljonkin fantasiaa?"
Paljon - taatusti en, mutta kenties aivan tarpeeksi, ja kuten sanottua, siitä on suhteellisen kauan [neljä tai viisi vuotta]. Tuo sormustenherra taitaa olla ainoa, joka ei nykyäänkään vaikuta tekotaiteelliselta.
Ei, minä en enää pidä fantasiasta erityisemmin.
Totta. Näin tarkemmin ajatellen, onhan niitä, fantasiaa hipovia novellejakin olemassa. [ ainakin tuo saksankielinen kokoomateos väittää niin. ] Lähinnä tarkoitin, että jos lähtee tavoittelemaan jotakin sormustenherramaista, sitä ei tehdä muutamalla sivulla. Vaan eipä kaikkien kuulukaan kumartaa Tolkienia. Omaperäisyys kunniaan tässäkin asiassa.
Tuo sivusto kuulosta jotenkin merkillisen tutulta. Pahoin pelkään, että joku enemmän ja vähemmän merkillisessä tuttavapiiristäni harrastaa tuota - minä en.
"Miksi sinä Rêveuse verhoudut tuollaiseen itekritiikin viittaan, miksi et anna meidän nauttia enemmän ilmaisustasi?"
Yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ole juuri tällä hetkellä mitään näytettävää, ei ainakaan mitään kovin kummoista. Olkoon se sitten itsekritiikkiä. [ Ja onhan se ] Ei oikein ehdi, eikä jaksa hioa noita esityskelpoisiksi asti.
Saa nähdä.
Hei, minutkin huomattiin!
"Tuo sormustenherra taitaa olla ainoa, joka ei nykyäänkään vaikuta tekotaiteelliselta."
??? Onko fantasiaa, joka ylipäänsä vaikuttaisi taiteelliselta, saati tekotaiteelliselta? Kukaties puhumme eri kieliä, itse olen silmäillyt lähinnä suurimpia massafantasian edustajia. Minusta taso on juuri fantasian ongelma. Missä on kaikki kielellisyys, kirjallinen loisteliaisuus (vrt. vaikka rakas Nabokovini)? Tavallisia, yksinkertaisia lauseita, ei mitään oivalluksia. Sinänsä tekotaiteellinen on minunkin suosikkisanojani, mutta tämä yhteys hämmentää minua.
Tyyli on unohdettu, kun viilataan kaiken maailman heittomerkkejä siansaksanimien päällä ja sepitetään sivukaupalla hölynpölyhistoriaa. Ei sikäli, etteivätkö heittomerkit ja hölynpöly voisi olla hauskojakin, kun joku vaan keksisi jotain uutta. Ja tässä suhteessa fantasia on massaviihteistynyt. Tunnustan toki, että genren lukeneisuuteni on varsin vaatimatonta verrattuna esim. sisareeni tai muihin tosifaneihin.
Käy toki joskus vilkaisemassa risingiä.
"Ei, minä en enää pidä fantasiasta erityisemmin." Tavallaan sääli. Minusta fantasia on tietynlainen kirjallisuuden Villi Länsi tällä hetkellä.
Se tarjoaa mahdollisuuksia ja se on tapetilla juuri nyt. Kaikki haluavat lukea ja kirjoittaa fantasiaksi.
"Saa nähdä."
Se on mitä toivottavinta.
en sanoisi tätä pätkää kovinkaan onnistuneeksi. Ensimmäinen lause oli paras. Muuta hyvää ei sitten oikein ollutkaan. Toisaalta, tämä sopisi ehkä jokinlaisen fantasian aluksi, jonka sisältö ei olisi nimenomaan kirjoittaa mielikuvituksellista fantasiaa ja itsekeksittyjä juttuja, vaan esimerkiksi tarina vaikeasta rakkaudesta (esim. Elethin miehestä ei kuulu mitään ja hän tapaa toisen miehen mutta haluaa pysyä uskollisena miehelleen. Ajan kuluessa rakkaus omaan mieheen alkaa haalistua jne. ja epävarmana siitä, palaako hänen miehensä enää koskaan, Eleth tasapainoilee kahden rakkauden välillä...). Mutta pelkän lohikäärmeentappo- fantasiatarinan aluksi tuo ei edes sovi. Jotenkin teksti on vähän -hmm- tasapaksua ja plassua - oma tyylisi ei ole ehkä vielä löytynyt? Se löytyy vain kokeilemalla- jatka siis yrittämistä!
Tekstini olisi voinut tiivistää myös näin: tuo ei toiminut itsenäisenä novellina, mutta voisi olla jonkin suuremman tarinan alku.