Alan olla kurkkuani myöten täynnä naiseni murrosikäistä lasta. 14-vuotias tyttö tuottaa jatkuvaa harmia perheeseemme karkailemalla nuorisorikollisen poikaystävänsä luokse, jonka äiti on vielä aivan bimbo.
Tytölle on puhuttu järkeä, mutta hän ei suostu tajuamaan, että joutuu kuseen sen pojan kanssa. Äitinsä ja isänsä on yrittänyt, myös minä. Mikään ei auta.
Naiseni on aivan riekaleina tilanteen vuoksi ja keinot alkavat loppua. Minua taas vituttaa suuresti se, että tyttö, joka on kolmesta murkusta vielä äitinsä suosikki, aiheuttaa jatkuvaa murhetta ja surua naiselleni (äidilleen).
Lisäksi minua ärsyttää saatanasti sen pennun (sanon jo näin!) ääretön itsekeskeisyys ja velttous. Tyttö luulee voivansa laistaa kaikesta vastuusta ja voivansa määrätä täysin vapaasti omista asioistaan.
Pienimmänkin kotityön tekeminen on tuskaa tai se ei tapahdu, sen sijaan tulee jatkuvia vaatimuksia, että pitäisi saada sitä ja tätä sekä kokoaikaista valittamista jostakin.
Kaiken lisäksi se kakara on jatkuvasti pahalla tuulella. Kun hän astuu ovesta sisään, niin tunnelma menee heti pilalle, kiristyy ja muuttuu hermostuttavaksi ja ärsyttäväksi. Yleensä vielä jatkuvaa narinaa poikakaverista.
Härskeintä on se, että sille puhuminen on sen "asioihin puuttumista", mitä se ei voi sietää keneltäkään. Kaiken huippu on se, että likka kääntää aina kaiken päälaelleen saadakseen oikeutuksen käytökselleen: syy on aina muissa, miksi hän lähtee kotoa tai tekee jotain muuta.
Kun poliisit soittavat pojan kolttosten vuoksi, hän on silloinkin tytön mielestä syytön. Likka tietää todella hyvin, että poika on varas ja valehtelija, mutta yrittää lapsellisesti nähdä sen koko ajan hyvässä valossa ja uskoo sadatta kertaa sen muuttumiseen. Se myös kaunistelee pojan tekosia tahallisesti, koska ei halua, että äitinsä pistää pelin poikki.
kriminaalipojan äiti suojelee poikaansa. Naiseni tytön yksi rooli on selkeästi olla pojan lemmikki joka pitää sen poissa rikoksista. Pojan äiti ja poika ostavat sille kilpaa kaikenlaista. Lisäksi sen äiti on jo ruvennut hoitelemaan asioita naiseni tytön puolesta, esimerkiksi käynyt rähjäämässä ja uhkailemassa koulussa niille, jotka ovat häntä kuulemma kiusanneet.
Paha juttu on myös se, että tytön isä sabotoi tilannetta omalla tavallaan. Se aina niin pontevasti uhoaa puuttuvansa asioihin, mutta on osoittautunut melkoiseksi takinkääntäjäksi. Lisäksi se jopa tapaili pojan äitiä jokin aika sitten! Arestit jäävät pitämättä ja tytön puheet saavat sen aina uskomaan mitä se haluaa - ja yleensä se kääntää isää äitiään vastaan. Meillä taas äitiä isäänsä vastaan, mikä ei kyllä onnistu.
Harmittaa nähdä, että jo 14-vuotias voi olla noinkin mätä ja kiero. Ja turha sanoa, etteikö sitä ole rakastettu ja etteikö se ole saanut haluamaansa, Ongelma taitaa olla se, että on saanut liikaakin, eikä rajoja ole.
Perkele sentään!
Tytölle on puhuttu järkeä, mutta hän ei suostu tajuamaan, että joutuu kuseen sen pojan kanssa. Äitinsä ja isänsä on yrittänyt, myös minä. Mikään ei auta.
Naiseni on aivan riekaleina tilanteen vuoksi ja keinot alkavat loppua. Minua taas vituttaa suuresti se, että tyttö, joka on kolmesta murkusta vielä äitinsä suosikki, aiheuttaa jatkuvaa murhetta ja surua naiselleni (äidilleen).
Lisäksi minua ärsyttää saatanasti sen pennun (sanon jo näin!) ääretön itsekeskeisyys ja velttous. Tyttö luulee voivansa laistaa kaikesta vastuusta ja voivansa määrätä täysin vapaasti omista asioistaan.
Pienimmänkin kotityön tekeminen on tuskaa tai se ei tapahdu, sen sijaan tulee jatkuvia vaatimuksia, että pitäisi saada sitä ja tätä sekä kokoaikaista valittamista jostakin.
Kaiken lisäksi se kakara on jatkuvasti pahalla tuulella. Kun hän astuu ovesta sisään, niin tunnelma menee heti pilalle, kiristyy ja muuttuu hermostuttavaksi ja ärsyttäväksi. Yleensä vielä jatkuvaa narinaa poikakaverista.
Härskeintä on se, että sille puhuminen on sen "asioihin puuttumista", mitä se ei voi sietää keneltäkään. Kaiken huippu on se, että likka kääntää aina kaiken päälaelleen saadakseen oikeutuksen käytökselleen: syy on aina muissa, miksi hän lähtee kotoa tai tekee jotain muuta.
Kun poliisit soittavat pojan kolttosten vuoksi, hän on silloinkin tytön mielestä syytön. Likka tietää todella hyvin, että poika on varas ja valehtelija, mutta yrittää lapsellisesti nähdä sen koko ajan hyvässä valossa ja uskoo sadatta kertaa sen muuttumiseen. Se myös kaunistelee pojan tekosia tahallisesti, koska ei halua, että äitinsä pistää pelin poikki.
kriminaalipojan äiti suojelee poikaansa. Naiseni tytön yksi rooli on selkeästi olla pojan lemmikki joka pitää sen poissa rikoksista. Pojan äiti ja poika ostavat sille kilpaa kaikenlaista. Lisäksi sen äiti on jo ruvennut hoitelemaan asioita naiseni tytön puolesta, esimerkiksi käynyt rähjäämässä ja uhkailemassa koulussa niille, jotka ovat häntä kuulemma kiusanneet.
Paha juttu on myös se, että tytön isä sabotoi tilannetta omalla tavallaan. Se aina niin pontevasti uhoaa puuttuvansa asioihin, mutta on osoittautunut melkoiseksi takinkääntäjäksi. Lisäksi se jopa tapaili pojan äitiä jokin aika sitten! Arestit jäävät pitämättä ja tytön puheet saavat sen aina uskomaan mitä se haluaa - ja yleensä se kääntää isää äitiään vastaan. Meillä taas äitiä isäänsä vastaan, mikä ei kyllä onnistu.
Harmittaa nähdä, että jo 14-vuotias voi olla noinkin mätä ja kiero. Ja turha sanoa, etteikö sitä ole rakastettu ja etteikö se ole saanut haluamaansa, Ongelma taitaa olla se, että on saanut liikaakin, eikä rajoja ole.
Perkele sentään!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ymmärrän hyvinkin tämänhetkiset tunteesi, olenhan itse aikoinani kasvattanut ex-mieheni tyttären, ja murrosikä oli todellakin sitä vaikeinta aikaa!
Tällä hetkellä sinua ei varmaan lohduta yhtään, vaikka sanon että tämä tilanne on (toivottavasti) vain väliaikaista ja luultavasti tyttökin tulee vielä järkiinsä! Hän on luultavasti nyt vain niin ensirakkauden pauloissa, ettei kykene näkemään poikaystävänsä huonoja puolia. Kun siihen vielä lisätään murrosiän uhma ja "kaikkitietävyys" niin soppa on valmis! Ja tytön mielestä varmaankin vihoviimeisintä on kuunnella vanhempien neuvoja, kun itse on olevinaan jo melkein aikuinen...
Aikuisuuteen kypsymiseen kuitenkin tarvitaan niitä virheiden tekemisiä, kolhuja ja niistä oppimista!
Yhtään en kuitenkaan väheksy sitä, että puututte nuorten seurusteluun, varsinkin jos on pienintäkin pelkoa siitä että tyttönne joutuu hankaluuksiin poikaystävänsä vuoksi!
Olen kuitenkin itse huomannut kahden murrosikäisen äitinä, etten voi lasteni kavereita valita, vaikka joskus niin haluaisinkin!
Tässä vaiheessa tarvitsette vain pitkää pinnaa, yhtäköyttä yhdistyksen (Tytön äiti, sinä isäpuolena, isä sekä isän mahd. kumppani) laittaaksenne tytölle samanlaiset rajat sekä äidin että isän luona.
Kyllä se aurinkokin vielä paistaa, usko tai älä!!!
Ongelmallista tässä on juuri tuo kaikkitietävyys ja ns. varmuus omista päätöksistä ja niiden järkevyydestä. Se saa tytön uhoamaa kuin olisi isokin ihminen. Ensirakkaudesta ei sentään ole kysymys, tyttö tietää myös poikakaverinsa pahan puolen ja on itse joskus tunnustanut käyttävänsä hyväkseen kaikkea materiaalista kivaa, mitä sieltä saa - ikään kuin sitä puuttuisi kotoa, mutta kun ei puutu. Ei tässä kuitenkaan pelkästä vapauden kaipuustakaan ole kysymys, koska ei kotonakaan ole mitenkään ankaraa - ja kurat! Isä on tietyssä mielessä tässä se heikoin lenkki, hän kun haluaa miellyttää kaikkia.
itsellä myös yksi lapsista 14 vuotias,tosin poika,ja todellakin surua ja murhetta arjessa riittänyt.
Meillä tosin tilanne kärjistyi siten,että nyt poika asuu avohuollon tukitoimena jonkin aikaa pois kotoa.
Voin vain todeta että ajan kanssa kaikki helpottuu.
Meillä on nyt pojan kanssa paremmat välit,kun ei joka päivisiä lintsaamisia koulusta ole..rahojen varastamista äidiltä,eikä tarvitse pelätä sitä missä lapsi aikaansa viettää,ja kenen kanssa.
Tuo lapsi kun ei ole vieläkään ymmärtänyt sitä että
samat lait ja säännöt koskevat kaikkia,myös häntä!
Meillä myös uusperhe,ja nuo tilanteet olleet vaikeimpia mieheni hyväksyä...siksi sanonkin "ole tukena puolisollesi arjessa.Älä jätä häntä yksin ongelmaa lapsen kanssa puimaan.Jos ei omat voimat riitä,muualta on apua saatavissa."
Onko poika siis sinun vai miehesi? Tämä kiinnostaa etupäässä uusperheen dynamiikan kannalta. Muualta varmaan onkin apua haettava, ainakin silloin kun tyttö suvaitsee roudata kuninkaallisen prinsessa-ahterinsa tänne.
miltä puolisosta tuntuu kun 14 vuotias ei tottele äitiään,ei kunnioita isäpuoltaan..joka on todellakin osaltaan
yrittänyt puhua ja auttaa..
Me olemme vasta vuoden verran asuneet saman katon alla,ja
jokainen vielä etsii omaa paikkaansa tässä uusperhe kuviossa.
Poika pitää muualla asuvaa isäänsä,ja hänen puolisoaan meitä "parempina".
Kuitenkin minä olen se, joka on yksin korvannut pojan aiheuttamia tuhotöitä..niihin pojan isä ei ole ikinä osallistunut.
Ymmärrän siis miltä miehestäni tuntuu,hän kun on yrittänyt auttaa..ja poika vaan kapinoinut,sekä nostanut isänsä kaiken yläpuolelle..vaikkei tuo isä ole osallistunut millään tavoin lasten arkeen.
Mieheni on ollut toisaalta vaikea käsittää sitä, miltä minusta tuntuu kun oma lapsi hölmöilee eikä noudata yhteiskunnan sääntöjä tai normeja.Itsellä oli voimakkaita häpeän ja syyllisyyden tuntoja niistä.
Jossain vaiheessa oli tilanne jossa minun piti tukea miestäni,lapsen aiheuttaman tilanteen
takia..samalla yrittää auttaa poikaani joka oli
toiminut väärin..kukaan ei kuitenkaan tukenut minua,ja olin ihan loppu henkisesti...
Siksi tiedän kokemuksesta sen kuinka tärkeää on, että puolisot tukevat tuollaisessa tilanteessa toisiaan..eivätkä käänny toisiaan vastaan.
Meillä poika ei rauhoittunut ennen kuin hänelle järjestyi avohuollon tukitoimena paikka pienryhmäkodista.Nyt välimme ovat huomattavasti paremmat kuin ei joka päivä tarvitse tapella siitä meneekö hän kouluun tai missä aikansa viettää..pojan kanssa tapaamme säännöllisesti,kun hän tulee kotilomille.
Eivät sosiaaalityöntekijät ole aina vain pahasta.
Sieltä on mahdollista saada todellista apuakin perheen tulehtuneeseen tilanteeseen.
Kyllä on hankala paikka sulla. Neuvoja on vaikea antaa, pari kuitenkin tuli mieleen. Ekaks, jos likkaa saa vielä lähtemään jonnekkin reissuun mukaan, niin alkaakaa tehdä niitä. Ootte viikonlopun poissa jne. ehkä se poikakaveri löytää sillä välin uuden. Toiseks, varmistakaa että kotivakuutuksessa on sellainen katto, joka turvaa lasten tekemiä rötöksiä, niitä kun saattaa tulla kohta. Omasta kokemuksesta sanoisin vielä, että harkitkaa tosi tarkkaan jos aiotte olla yhteyksissä sos.viranomaisiin - en suosittele.
Sossuihin en itsekään usko, koska sen jälkeen syynätään käsitykseni mukaan kaikki - ja syy löytyy yllätys, yllätys jotenkin kotoa. Matka tuskin auttaa, ellei lähde puoleksi vuodeksi jonnekin tundralle telttailemaan, missä "kännystä" loppuvat patterit. Ainoa toivo olisi sen läskipään kundin joutuminen poseen. Tai ajaisi edes autolla alaikäisenä ja ilman korttia jokeen.
...onhan niitä muitakin tahoja,koulukuraattori..terv.hoitaja,perheneuvola,
nuorten klinikka...
Yksin ei noiden asioiden kanssa kannata jäädä..jos itse ajoissa lähtee apua hakemaan se auttaa nuorta parhaiten..ja samalla sieltä saa itsekkin tukea.
Murkkuiässä nuoret reagoivat eri tavoin..ei aina vikaa etsitä,tai löydetä vanhemmista.
Kun luin sun tekstiäs,tuntui kuin olisin lukenut omaani.Vaimollani on myös murkkuikäinen tytär ja ongelmiahan piisaa,poikaystävää ei ole kuvioissa,mutta meno on muuten aika villiä.
Olen myös yrittänyt puhua,ymmärtää,joustaa,tajuta yms,,mutta ihan kuin kivelle puhuis.Joskus tuntuu,että vitut kaikesta,ja lähden nostelemaan,mutta kuitenkaan en voi.Rakastan vaimoani ja yritän sietää hänen kersaansa.Näin se vaan menee.
Tänään taas se alkaa, tuo itsekäs vaatiminen, valitus ja harmien kanto tämönö katon alle. Äsken oikein kädet jo melkein tärisivät vitutuksesta, kiukusta ja myös kauhusta, että mitähän nyt tällä kertaa on odotettavissa. Ei ainakaan tälle luupäälle voi mitään puhua. Se saattaa näyttää hetken siltä, että se osaisi ottaa muutkin huomioon ja ymmärtäisi yskän, mutta viiden minuutin päästä kaikki on kuin ennenkin.