Tansania/Kenian safari lapsen kanssa?

KataM

Minkä ikäisen lapsen kanssa uskaltautuisitte luonnonpuistoon tehtävälle safarille? Mulla on kohta 9 v. poika ja tuollainen matka on kiinnostanut jo pitkään. Ystäväni (=lapseton) oli sitä mieltä, ettei koskaan lähtisi lapsen kanssa tuollaiselle matkalle. Poikani on hyvin reipas lapsi, joka kuuntelee aikuista. Olenko siis ihan hassu ja edesvastuuton vanhempi, kun edes suunnittelen tuollaista reissua?

15

6301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä pilaa muiden matkaa

      kyllä vastuuton jos viet lapsen tuollaiselle reissulle. Olen itse ollut useammalla safarilla ja ne ovat vaativia, autossa istutaan tai seisotaan pitkiä matkoja, on kuumaa ja pölyistä joten vaikka matka on antoisa niin se on myös hyvin vaativa. Matkat ovat suunnattu aikuisille ja kyllä siellä lapsi häiritsee, oli kuinka reipas tahansa.
      En missään nimessä lähtisi lasten kanssa matkalle, en minkään ikäisten. Huomioi lisäksi että matkalla ollaan samalla porukalla koko ajan ja jos lapsesi ei jaksa olla reipas koko ajan hän pilaa muidenkin matkan. Matka on niin kallis että on huomioitava myös muut matkustajat. Näillä neljällä safarilla en ole turisteilla lapsia nähnyt mukana kenelläkään, en suomalaisilla enkä muunkaan maalaisilla.
      Mene yksin safarille jos haluat mutta ota poikasi mukaan vasta kun hän on yli 15 v ja jos itse haluaa sitten vielä mukaan.

    • ei kannata

      lie malarialääkitys lapselle, lääkkeet ovat vahvoja aikuisellekin, osassa melkoisen voimakkaita sivuvaikutuksia. Vai otatko riskin malariatartunnasta, muutama vuosi sitten taisi joku suomalainen kuolla malariaan koska oli ilman lääkkeitä ollut malaria-alueella

    • safarilla käynyt

      hei odottele muutama vuosi, meillä oli lapset safarilla kun olivat 13 ja 14 vuotiaita. meni ihan hyvin, mutta oltiin kaikki ihan puhki. joku tuossa kommentoi, etttä reissu on kallis, ja et halua pilata omaa tai muiden safaria liian väsyneellä lapsella, kommentti ihan oikea.

      • lähdössä ekaa kertaa

        luin tänään Arean sivuilta että alle 12 vuotias
        ei pääse safareille.

    • OOO111

      itsekkäitä, omaan napaan tuijottavia kirjoittajia liikkeellä.
      Olen itse ollut neljästi Tansaniassa, niin safareilla kuin vaelluksillakin ja lasten mukanaolo safareilla ei ole mikään ongelma. Nuorimmat lapset ovat olleet alle kouluikäisiä ja hyvin on pärjätty. Matkaohjelma ja retket pitää vain suunnitella lapset huomioiden.
      Ei se safarimatkailu Tansaniassa sen kummempaa ole lasten kannalta kuin missä tahansa kehitysmaassa. Samat sairaudet ja vaarat on olemassa esim. Thaimaassa, jonne suomalaisia matkustaa tuhansittain tänäkin talvena, myös lapsiperheet. Suurin hankaluus lasten kanssa on ehkä pitkä lentomatka, mutta siitäkin selviää.
      Valitset vain matkanjärjestäjän huolella ja unohdat tuollaiset K-12 vihjaukset, niin loma onnistuu varmasti. Matkoja järjestävät muutkin kuin Olympia ja Tema ( Finnmatkat )!! Tansania on myös turvallinen vaihtoehto Keniaan verrattuna ja myös edullisempi.

      • KataM

        Kiitos vastauksista! Ehkä kuitenkin odottelen pojan vielä kasvavan tai toteutan haaveeni eläkepäivinä... Itse ajattelen, että on vähän kummallista, jos lapset häiritsevät muita? Mutta toki matkalla on myös vaaroja (erilaiset taudit ym.). Tuosta malariarokotteesta muuten tiedän sen verran, että ystäväni 3-vuotiaalle tytölle annettiin malariarokote, kun ovat menossa hakemaan adoptiolasta Etiopiasta ja biologinen tyttärensä lähtee matkalle mukaan. Eli sen voi antaa noinkin pienelle lapselle.
        Itseäni ehkä häiritsi eniten lapsettoman ystäväni ehdoton ei tuon tyyppisen matkan suunnittelulle lapsen kanssa - kiva, että edes yksi kirjoittaja oli sitä mieltä, että lapsikin voi matkustaa safarille.

      • OOO111
        KataM kirjoitti:

        odota eläkepäiviä ................... toteuta rohkeasti haaveesi. Hyvällä ennakkosuunnittelulla matka onnistuu varmasti. Vaihtoehtoja voit vertailla viikonlopun matkamessuilla.

        "Jos en lähde matkaan tänään, en lähde huomennakaan, ja ylihuomenna tie on jo kasvanut umpeen orjantappuroita" Kristoffer Kolumbus.

      • tabletteja

        Malariaan ei anneta rokotetta vaan ne ovat tabletteja, lariam tai malarone Keniaan ja Tansaniaan, heliobar josta on vähemmän sivuoireita ei tepsi tuolla alueella. Muita rokotteita kyllä tarvitsee, mm keltakuumetta ym vastaan

      • OOO111
        tabletteja kirjoitti:

        Malariaan ei anneta rokotetta vaan ne ovat tabletteja, lariam tai malarone Keniaan ja Tansaniaan, heliobar josta on vähemmän sivuoireita ei tepsi tuolla alueella. Muita rokotteita kyllä tarvitsee, mm keltakuumetta ym vastaan

        ......... on lääkkeenä suht kallis, mutta sivuoireeton. Lariam saattaa joillekin harvoille henkilöille aiheuttaa sivuvaikutuksia. Lähinnä tähän ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on jokin mentaalilääkitys. Kuten edellinenkin kirjoittaja totesi, heliopar ei ole tehokas Itä-Afrikan alueella.
        Muista rokotteista tarvitaan keltakuume (josta todistus), hepatiitti, lavantauti ............ ja mahdollisesti Japanin aivokuume ( harvinainen, mutta mahdollinen Itä-Afrikassa). Jäykkäkouristusrokote taitaa kaikilla olla jo kouluajoilta saakka.

      • oireilee
        OOO111 kirjoitti:

        aiheuttaa myös sivuoireita, itselleni se aiheutti todella voimakasta väsymystä joka haittasi jo matkaakin. Lariam ei aiheuttanut minulle mitään mutta tuttavapiirissäni on kolme henkilöä jotka ovat joutuneet vaihtamaan sen ja heillä ei ole mitään psyyken ongelmia.
        Malarone aiheuttaa vähemmän oireita mutta ei se ihan turvallinen ole.

      • harkiten matkalle

        Lapset voivat kyllä menestyä safarilla jos se on varta vasten lapsiperheitä varten suunniteltu.
        Tässäkin vastauksessa kävi sitten ilmi miksi lapsille on joillakin matkatoimistoilla ikäraja.
        Suunnitellaan matka miten lapsi jaksaa - onko se oikein tätä aikuisporukkaa kohti, safarit on suunniteltu jo valmiiksi ja jos siinä on mukana lapsi joka ei jaksa ja sen vuoksi joudutaan muuttamaan matka-aikataulua tai retkiä niin...
        Olen matkaillut lasten kans, itsellänikin on useampia mutta safarille lähdettiin vasta 16 v.kanssa.

        Tämä sama käy ilmi laajentaen matkavalikoimaa esim. harrastematkoista vaellusmatkat, sama asia kun sinne eksyy huonokuntoinen - yleensä jonkin matkailijan puoliso tai lapsi joka ei jaksa pysyä muun ryhmän mukana ja tämä haittaa sitten muuta matkailijaryhmää jopa niin että matkaa joudutaan lyhentämään tämän yhden vuoksi ja sen lisäksi joutuu kuuntelemaan valitusta - ei mennä niin nopeaan, levähdetään välillä jne.
        Kannattaa harkita minne menee ja ottaa tosiaan muutkin huomioon. Jokaisella joka matkan varaa on oltava oikeus siihen mitä esitteessä tai matkatoimistossa luvataan.

      • 111OOO
        harkiten matkalle kirjoitti:

        siinä oikeassa, että muut matkailijat toki on huomioitava. Yleesä ns. valmismatkat ovat pääasiassa suunnattu hiukan varttuneemmalle matkailijalle. On kuitenkin matkanjärjestäjiä, jotka ovat suunnitelleet safarimatkoja myös lapsiperheille. En mainitse tässä esimerkkiä, ettei joku provosija taas saa vettä myllyyn ja ala huutamaan ........... mainosta, mainosta. Myös iäkkäämpien ihmisten on hyvä huomioida omat fyysiset mahdollisuutensa, vaikka mitään yläikärajaa ei olekaan. Kaikille ikäryhmille varmasti löytyy "omannäköinen" safarimatka, Google on hyvä apu ja tietysti myös kielitaito :-)
        Olkaamme avarakatseisia myös matkailun jalolla saralla.

      • MisaB
        OOO111 kirjoitti:

        odota eläkepäiviä ................... toteuta rohkeasti haaveesi. Hyvällä ennakkosuunnittelulla matka onnistuu varmasti. Vaihtoehtoja voit vertailla viikonlopun matkamessuilla.

        "Jos en lähde matkaan tänään, en lähde huomennakaan, ja ylihuomenna tie on jo kasvanut umpeen orjantappuroita" Kristoffer Kolumbus.

        Lasten kanssa voi aivan hyvin lähteä safarille. Kysy täältä www.joiningsafaris.eu

    • Haaveetovathyvästä
    • Anonyymi

      Juuri safarilta palanneena jatkan tähän ikivanhaan ketjuun siltä varalta, että joku googlettaa tähän vastauksia.

      Kyllä se on niin kuten valtaosa edellä sanoikin, että jos kysymyksessä on normaali ryhmämatkasafari, jossa jokainen paikka jeepissä/land cruiserissa jne on täynnä, eli kyydissä on kuskin lisäksi 7 matkustajaa, jokaisen heistä on oltava hyväkuntoinen ja henkisesti sitkeä. Toki tämä riippuu paljon myös vuodenajasta, mutta satuimme matkalle juuri kuumimpaan kuukauteen ja meilläkin oli melko hyväkuntoisina aikuisina kestämistä 10-tuntisissa päivissä kuoppaisilla, pölyisillä teillä polttavassa auringonpaisteessa ilman ilmastointia. Kannattaa myös muistaa, että autosta ei pääse päivän aikana kuin pari kertaa pois taukopaikalla tai jonkun harvalukuisen vessan kohdalla. Autosta poistuminen on aina riski ja monissa paikoissa suorastaan mahdotonta.

      Jos lapsen/lapsien kanssa haluaa safarimatkalle, kannattaa varata ns private luxury safari ja rajoittaa kesto n 3-4 safaripäivään. Tällöin teillä on koko auto itsellänne vaikka teitä olisi 3-4, tilaa on enemmän ja voitte sanella aikataulun paremmin. Viileissä hyvissä hotelleissa voitte toipua päivän lämpökuormasta. Paras neuvo on silti matkustaa viileimpään aikaan mutta ei kuitenkaan sadekaudella. Sadekaudella tiet tulvivat ja liikkuminen on mahdotonta jopa nelivetoisella. Erityisesti Serengetissä oli nytkin paikoin yli puoli metriä syviä laajoja lammikoita, joissa sai ristiä kätensä päästänkö vielä yli vai ei.

      Loppujen lopuksi riippuu myös lapsesta, onko safarimatkassa järkeä. Joskus jotain eläintä saatetaan odottaa näkösälle puolikin tuntia, ja tämä aika ei saa käydä pitkäksi lapselle tai aikuiselle. Ei safarimatka siis jokaiselle aikuisellekiaan sovi. Kännykän selailu ei ole etiketin mukaista vaikka sinämnsä edes e-sim ei noilla leveyiksillä toimi.

      Sain safarimatkat kuulostamaan nyt todella raskailta, mutta täytyy muistaa syy, miksi niitä tehdään. Odotus ja epämukavavuus tulee moninkertaisesti palkituksi kun näkee uskomattoman hienoja maisemia ja kaikkia mahdolisia kuviteltavissa olevia eläimiä luonnolisissa elinympäristöissään. Tämän jälkeen ajatus mennä eläintarhaan tuntuisi suorastaan absurdilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe