Täälläpä näyttää olevan todella kiivasta keskustelua lappeenrantalaisten kesken. No, heittäkääpä nyt sitten kommenttia teatteristakin, josta on näyttänyt olevan keskustelu muilla palstoilla ja paikallisessa lehdessä.
Itse pidin Woyzeckista...
Itse pidin Woyzeckista...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen niitä "vanhanaikaisia" ihmisiä, jotka haluavat pukeutua siististi teatteriin mennessä, katsoa ja kuulla ihan oikeaa teatteria, enkä kuunnella korvat punaisina kun joku huutaa ja kiroilee lavalla. Kaiholla muistelen aikaa, jolloin esitettiin muunmuassa "Viulunsoittaja katolla".. Lavasteet olivat upeat, puvut hienoja ja näyttelijätkin parempia.
Viime vuosina esimerkiksi näyttää olevan lavasteiden suhteen jokin minimalistinen kausi meneillään. Säästöä???
Odotan parempia aikoja.
Olen kaupunginteatterin vanha asiakas yli 30 vuoden kokemuksella.
Tänä aikana teatterissa on tapahtunut paikanvaihdoksia, teatterinjohtajien ja tietenkin näyttelijöiden ja muun henkilökunnan vaihdoksia.
Kulttuurilautakunnat ovat olleet tärkeässä osassa ohjelmistopolitiikassa.
Teatteri on monen tekijän summa.
Ei voi yksistään teatterinjohtajaa syyttää pieleen menneestä ohjelmistovalinnasta, vaikka hänellä suuri osuus näytelmien valinnassa onkin.
Pienellä paikkakunnalla, kuten Lappeenrannalla, olisi erityistä syytä harkita tarkoin millaisia näytelmiä ohjelmistoon valitaan.
Meistä vanhoistakin teatterissa kävijöistä pitäisi pitää kiinni, emmehän me kaikki poistu saman aikaisesti katsojakunnasta.
Mielestäni vanhoja, täällä jo aiemmin esitettyjä näytelmiä ei kannata tuoda uudelleen esitettäväksi, myös Niskavuoret ja muut TV: ja filmien kuluttamat tarinat saisivat jäädä pois ohjelmistosta.
Pieneenkin teatteriin sopivia mielenkiintoisia näytelmiä on paljon, vaatii vain viitseliäisyyttä etsiä niitä.
Eikö kulttuurilautakunnan jäsentenkin pitäisi olla sen verran sivistystä omaavia, että osaisivat tuoda ehdotuksiaan lautakunnalle?
Hyvässä näytelmässä pitää olla kunnollinen tarina. Ripaus huumoria ei olisi pahitteeksi.
Esimerkkeinä hyvistä näytelmistä voisin mainita esim. Vaasan kaupunginteatterissa -80 luvulla näkemäni Valkeat kyyhkyt, Maud ja Harald, tai Oulun kaupungin juhlavuoden näytelmä, Arkkienkeli
Oulussa.
Myös kirjailija Aimo Vuorisen näytelmistä olen pitänyt paljon. Esim. Kotkan kaupunginteatterin esittämä Vanhan miehen hyvästijättö, tai Veteraani olisivat mielestäni sopineet oivallisesti Lappeenrannan kaupunginteatterin ohjelmistoon.
Myös Mikkelin teatteri on esittänyt Vuorisen näytelmistä ainakin Maisterin, jonka olen siellä käynyt katsomassa.
Lappeenrannan kaupungissa on Suomen parhaimpiin kuuluva näytelmäkirjailija, mutta häneltä ei ole tilattu teatterille muistaakseni yhtäkään näytelmän kantaesitystä.
Asiaa olisi vielä paljonkin tästä aiheesta, mutta luulen toisten kyllästyvän lukemaan pitkiä tekstejä, joten kirjoitelkaapa toisetkin tästä aiheesta, olisi mukava lukea mielipiteitänne.
Kiitos aloittajalle asiallisesta keskustelun aiheesta.
Kyseinen teos ei ole se helpoin.
Itselläni meni suhteellisen pitkään päästä tunnelmaan. Ensimmäiset syvät huokaukset saivat lähinnä aikaan odotusta. Odotusta, että jotain tapahtuisi. Toinen puoliaika toimi jo paljon paremmin, kun oli jo päässyt tunnelmaan.
Mielestäni se oli hyvä.
Teatterissa on käynyt enemmän porukkaa, kun aiemmin ja teatteria tehdään yleisölle. Mielestäni on siis onnistuttu paremmin, kuin viime vuonna.
Käyn todennäköisesti katsomassa woyzekin vielä toistamiseen. Osaa tulla oikealla asenteella. Jättää väliin kaikki "ai siekii oot täällä, mitä kuuluu" jaaritukset ja antaa ajatusten vaipua jo ennen esitystä, niin ei missaa alkua. Teatterin tunnelma osaa yllättää ja tunnelmaa kannattaa hieman etsiäkkin. Hallittua hulluutta.
Toisaalta olisi hienoa, jos teatteri olisikin paikka, jossa voisi tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Teatteriravintolaa pitäisi kehittää, jotta teatterista voisi tulla kulttuurista ammentavien kohtaamispaikka,viihtyisä olohuone. Tiedän, että Euroopassa tälläinen on ihan tavallista, mutta että saataisiin tännekin.
No, siihen menee kyllä aika kauan, ja minä ja ystäväni ollaan silloin jo mullan alla..hoh hoijaa..