SUOMEN ROMANIT

TAJUATTEKO TE ROMANIT MILLAISTA TULEVAISUUTTA ITSELLENNE JA LAPSILLENNE MUOVAATTE PUHUMALLA TÄÄLLÄ MITÄ RUMEMMIN VALTAVÄESTÖLLE?TYMPEÄSTI VASTATEN?ILKKUEN!HERÄTKÄÄ HYVÄT IHMISET TAJUAMAAN ETTÄ HAETTE ITSELLENNE VIHAMIEHIÄ JA LAPSILLENNE IKÄVÄÄ TULEVAISUUTTA KUN SÖRKITTE IHAN TAHALLANNE AMPIAISPESÄÄ.ON TEILTÄ SELLAISIA HERJOJA LENNELLYT ILMAN ETTÄ VALTAVÄESTÖ OLISI ALOITTANUT ,ETTEI KAIKKI MENE VALTAVÄESTÖN PIIKKIIN VAAN IHAN TEIDÄN OMAAN ILKEÄMIELISYYTEENNE JA IVANHENKEENNE.TUOLLA OLI VIETISSÄ ETTÄ JOS TULISI ISO RIITA VALKOLAISTEN JA MUSTALAISTEN VÄLILLE,EI SÄÄSTYISI KUKAAN ,SITÄKÖ TE HALUATTE?OISKO KIVA NÄHDÄ OMIENNE JUOKSEVAN KARKUUN TAI OMIENNE SAAVAN TURPAAN ,TAI JOSTAIN ASEESTA,TAI KUULLA LAPSIENNE JOUTUNEEN SAIRAALAAN VALKOLAISTEN HYÖKKÄYKSESTÄ.TOIVON ETTEI IKÄMAAILMASSA TÄLLÄISTÄ TAPAHTUISI MUTTA JOS JATKATTE NIIN KOSKAAN EI TIEDÄ,KOSKA VALKOLAISET KIEHUU JO PUHEISTANNE PAINUA KOKO SUOMESTA POIS TAI MUISTA PASKASIKSI SUBUTEXIKSI HALOSEN OTTOLAPSIKSI HAUKKUMISISTANNE.TALONPOJIKSI,SARVIKUONOIKSI TUULIPUKU-PULIUKOIKSI SANOMISISTANNE.ETTEKÖ HYVÄT IHMISET VOISI PYSÄHTYÄ MIETTIMÄÄN MITÄ OLETTE HAKEMASSA RÖYHKELLÄ ASENTEELLANNE
6820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kukapa pillerien pyörittelijöitä kumartelisi?
-kiitos vaan sinulle mutta jätän väliin tällä kertaa,
ja tuo kaikki mitä puhuit tuosta vaarasta niin se on ollut aikojen alusta, vasta 70-luvulla poistettiin lakikirjasta pykälä missä mustalaisia saa tappaa jos näkee omalla maallaan. jne.

mutta se historiasta, en minä kannata väkivaltaa ja yritän oppia tuotakin asiaa etten välitä typeristä kirjotuksista

Äänestä
  • sinä julia olet yksi lietsojista ja pahimmasta päästä,ei minkään näköistä katumusta.ei kaaleillaole niin huonot oltavat ollenkaan mitä kuvaa sinäkin annat,päinvastoin!samoin saa kaajeitten lapset kärsiäjos poikkeavat,lihavuudelta tai on silmälasit,huonot vaatteet aiheitaon muitakin joista syrjitään kuin romanitausta.ennen oli vaikeeta kaaleilla mutta se on mennyttä ja vanhat ihmiset tietää millasta seoli,tosin monet varasteli ja oli epäluottettavia jos heille avasi ovensa auttaakseen ja sittenpä ei toista kertaa enää avttu kun apu palkittiin pahuudella.mutta mitä tähän päivään tulee niin rauhassa on kaaleet eläneet älä edes julia viitsi tuollasta puhua kun asiat on erilailla.ja kuten sanoin niin on kaajeillakin hankaluuksia ja sielläkin on syrjittyjä ulkonäkösä takia,ja kyllähän kaaleetkin osaa erittäin hyvin olla ivamielisiä syrjijiä.että ollaanko julia hiljaa tälläisistä väitteistä.suomessa on hyvin asiat kaaleilla ja vaaleilla vielä tänäpäivänä eikä kurjuutta ole vielä paljoa nähtävillä,luoja tietää tulevan,mutta miksi tahallaan lapsille muokkaamaan huonoa tulevaisuutta jos ne ovat omia rakkaita.

    Äänestä

  • ja niin monella kaalolla kirjoitti:

    sinä julia olet yksi lietsojista ja pahimmasta päästä,ei minkään näköistä katumusta.ei kaaleillaole niin huonot oltavat ollenkaan mitä kuvaa sinäkin annat,päinvastoin!samoin saa kaajeitten lapset kärsiäjos poikkeavat,lihavuudelta tai on silmälasit,huonot vaatteet aiheitaon muitakin joista syrjitään kuin romanitausta.ennen oli vaikeeta kaaleilla mutta se on mennyttä ja vanhat ihmiset tietää millasta seoli,tosin monet varasteli ja oli epäluottettavia jos heille avasi ovensa auttaakseen ja sittenpä ei toista kertaa enää avttu kun apu palkittiin pahuudella.mutta mitä tähän päivään tulee niin rauhassa on kaaleet eläneet älä edes julia viitsi tuollasta puhua kun asiat on erilailla.ja kuten sanoin niin on kaajeillakin hankaluuksia ja sielläkin on syrjittyjä ulkonäkösä takia,ja kyllähän kaaleetkin osaa erittäin hyvin olla ivamielisiä syrjijiä.että ollaanko julia hiljaa tälläisistä väitteistä.suomessa on hyvin asiat kaaleilla ja vaaleilla vielä tänäpäivänä eikä kurjuutta ole vielä paljoa nähtävillä,luoja tietää tulevan,mutta miksi tahallaan lapsille muokkaamaan huonoa tulevaisuutta jos ne ovat omia rakkaita.

    En tiedä missä päin Suomea asut, mutta ainakin Helsingissä ei kaaleilla ole hyvät oltavat rasismin takia, ensinnäkin jos pohjosista tulee kaaleet tekemään pahojaan Helsinkiin niin valtaväestö yleistää kaikki kaaleet ja kuka tahansa mustalainen kuka kävelee vastaan saa vastata toisen kaalon tekemiset.

    Ja virastoihin kun menee, niin sinne pitää mennä palvelijana eikä palveltavana,

    poliisi laitoksella ei oteta syrjintä ilmoituksia vastaan,

    asuin Suomessa ollessani muuallakin ja näitä epäkohtia en muualla tavannut niin paljon kuin helsingissä.

    Mutta en kyllä tavannut yhtään normaalia mustalaistakaan, kaikki hengitti kaajeiden keuhkoilla, niin kuin sinunkin viestissäsi ilmi tulee.

    Eihän sillä asiat parane että totuutta piilotellaan, jos todellakin kaikki olisi vähänkään niinkuin asioitten pitäisi olla niin tuskin täällä kukaan valittelisi.

    Tietenkin jos asun jossain pienessä kylässä ja liikun vaan kaupan ja kotini välillä niin enhän mä joudu kokemaan mitään epäasiallista ja kaikki tällaiset viestit mitä täällä lukisin niin nehän tuntuisi paskapuheilta.

    Mutta jos mustalainenkin protestoi tiettyjä epäkohtia esille tuoden, niin kai hänelläkin on oikeus siihen? eihän sitä tarvitse ottaa loukkauksena,

    mutta kun te olette siellä suomessa tottuneet sulkemaan silmänne valtaväestön tekemisistä ja sanomisista, kunhan vaan saatte jokainen oman etunne pysymään kunnossa niin kaikki on hyvin kaikkialla mielestänne.

    Jos valkolaiset on kohentanut sun ja sun perheesi elämää niin sekö oikeuttaa mannettelemaan ja syrjimään muita mustalaisia.

    Jos mustalainen saisi olla ihan omassa elementissään niin hän on kaikkia kohtaan sydämmellinen ja ystävällinen, mutta siellä on vaikeaa olla oma itsensä kun joutuu puolustautumaan niin että ennakko asenne pitää olla jatkuvasti päällä, meni mihin meni.

    Näissä asioissa siellä eletään viellä 60-lukua ja eletään niin kauan kun mustalaiset lopettaa kaajeitten palvomisen ja toinen toistensa syömisen.

    Ei toista ihmistä tarvitse kumartaa ja pokkuroida niin että ummistaa silmänsä mitä ympärillä tapahtuu. nöyristely ja nöyrä mieli on kaksi aivan eri asiaa.

    Ei kai kukaan tule lietsotuksi jos puheissani ei ole mitään perää.

    Kyllä minä ainakin koen itse henkilökohtasesti huonona oltavana sen jos en pääse eteenpäin syntyperäni vuoksi ja että minulta evätään mustalaisuuden takia kaikille kuuluvia oikeuksia,

    esimerkiksi ruokailu joissakin ravintoloissa ja minä puhun sen mitä tiedän omasta ja tuttavieni kokemuksista,

    tuo ruokailu on vain pieni esimerkki siittä syrjinnästä mitä suomessa saa julkisesti harjoittaa, kenenkää sitä estämättä tai siihen puuttumatta,

    koska valtaväestö on tukkinut suomen mustalaisten suut avustamalla näitä materialisesti,

    toivon vaan että suomesta nousee joku nuori joka ottaa realisesti kantaa näihin epäkohtiin kaikkien mustalaisten puolesta, minä ainakin jatkan lietsomista niin että ette nuku onnen ja autuuden unta kaiken paskan keskellä

    Äänestä

  • Julia. kirjoitti:

    En ymmärrä sinun kommenttejasi ollenkaan,
    jos tämän Julia nimimerkin taakse kätkeytyy yksi ja sama henkilö. Toisella suupielellä sinä julistat mitä ihmeellistä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme ja toisella suupielellä "jatkat vihan lietsomista" valkolaista kohtaan. Voiko kauheampaa asiaa olla, että "kaikki hengitti kaajeen keuhkoilla"

    Kirjoitat: "Jos mustalainen saisi olla ihan omassa elementissään niin hän on kaikkia kohtaan sydämmellinen ja ystävällinen" Tämä ei pidä paikkaansa. On ihmisen etninen tausta sitten mikä hyvänsä hänen sydämensä on paha ja syntinen. Ihmisessä itsessään ei kovin paljon hyvyyttä löydy, vaikka kuuluisi siniveristen kuninkaallisten sukuun.

    Kirjoitat myös: "Ja virastoihin kun menee, niin sinne pitää mennä palvelijana eikä palveltavana," Kehottaako Jumala sinua olemaan ylpeä ja odottamaan, että muut palvelevat sinua? Mielestäni hän antoi kyllä aivan toisen esimerkin pesemällä opetuslapsiensa jalat. Täysin käsittämätön teko! En usko , että Jumala antoi meille toisenlaiset säännöt ja käski kulkea maailmassa nenä pystyssä kuin euroopan omistajalla. Tosin ei tarvitse leikkiä maan matostakaan.

    Mitä järkeä on sellaisessa uskossa, jonka varjolla ei anneta toiselle ihmiselle ihmisarvoa?
    Minusta se on suurta teatteria ja valehtelemista.
    Eikö Jumala käskenyt rakastaa itseään ja lähimmäistään. Ei hän käskenyt ratsata siitä pois kaikkia hankalia tyyppejä. Ei hän sanonut, että rakasta vaan niitä jotka ovat samaa heimoa kuin sinä. Ihmisen elinaika on lyhyt kuin tuulenhenkäys, eikö kannattaisi miettiä käyttääkö sen Jumalan tahdon etsimiseen vai vihan lietsomiseen. Kumman luulet olevan Jumalalle mieluisempaa?

    Äänestä

  • Hulda-Hermanni kirjoitti:

    Kyllä toi on niin totta.Eihän tämä Julia tee täällä tosiaan muuta kun lietsoo pahaa ilmapiiriä täällä.En ihmettele ollenkaan jos saa semmosen "kohtelun".Täytyis oppia käyttäytymään niin kohtelu olis sen mukaista.

    Äänestä

varo ettei tuu työkalu sinunkin sisään niin kun täällä ollaan niin isoa ihmistä mutta työkalu kun tulee sissään niin hiljenee väärä sukulaispoiakkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

PYSÄHDY JA AJATTELE kirjoitti:

TAJUATTEKO TE ROMANIT MILLAISTA TULEVAISUUTTA ITSELLENNE JA LAPSILLENNE MUOVAATTE PUHUMALLA TÄÄLLÄ MITÄ RUMEMMIN VALTAVÄESTÖLLE?TYMPEÄSTI VASTATEN?ILKKUEN!HERÄTKÄÄ HYVÄT IHMISET TAJUAMAAN ETTÄ HAETTE ITSELLENNE VIHAMIEHIÄ JA LAPSILLENNE IKÄVÄÄ TULEVAISUUTTA KUN SÖRKITTE IHAN TAHALLANNE AMPIAISPESÄÄ.ON TEILTÄ SELLAISIA HERJOJA LENNELLYT ILMAN ETTÄ VALTAVÄESTÖ OLISI ALOITTANUT ,ETTEI KAIKKI MENE VALTAVÄESTÖN PIIKKIIN VAAN IHAN TEIDÄN OMAAN ILKEÄMIELISYYTEENNE JA IVANHENKEENNE.TUOLLA OLI VIETISSÄ ETTÄ JOS TULISI ISO RIITA VALKOLAISTEN JA MUSTALAISTEN VÄLILLE,EI SÄÄSTYISI KUKAAN ,SITÄKÖ TE HALUATTE?OISKO KIVA NÄHDÄ OMIENNE JUOKSEVAN KARKUUN TAI OMIENNE SAAVAN TURPAAN ,TAI JOSTAIN ASEESTA,TAI KUULLA LAPSIENNE JOUTUNEEN SAIRAALAAN VALKOLAISTEN HYÖKKÄYKSESTÄ.TOIVON ETTEI IKÄMAAILMASSA TÄLLÄISTÄ TAPAHTUISI MUTTA JOS JATKATTE NIIN KOSKAAN EI TIEDÄ,KOSKA VALKOLAISET KIEHUU JO PUHEISTANNE PAINUA KOKO SUOMESTA POIS TAI MUISTA PASKASIKSI SUBUTEXIKSI HALOSEN OTTOLAPSIKSI HAUKKUMISISTANNE.TALONPOJIKSI,SARVIKUONOIKSI TUULIPUKU-PULIUKOIKSI SANOMISISTANNE.ETTEKÖ HYVÄT IHMISET VOISI PYSÄHTYÄ MIETTIMÄÄN MITÄ OLETTE HAKEMASSA RÖYHKELLÄ ASENTEELLANNE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu