Kontulan Lidlissä olin tuossa joku aika sitten. Siellä oli isä ja poika, molemmat mustalaisia. Poika otti jonkun tavaran ja laittoi sen taskuunsa. Isä hymyili ja taputti päähän. Sitten kun olin siinä lähempänä, jotta molemmat näkivät läsnäoloni, niin poika laittoi taas jonkun toisen tavaran taskuun, mutta isä torui kovaäänisesti hänelle "Manu, ei saa varastaa" ja poika oli kummissaan.
Tutustuin erääseen mustalaispoikaan koulussa jokunen vuosi sitten. Suku oli muuttanut maalta kaupunkiin. Hänestä ei huomannut lainkaan, että olisi mustalainen, koska ei käyttänyt kansallispukua. Keskustelin hänen kanssaan ja sanoi, että koska useimmat mustalaiset ovat pikkurikollisia ja laiskureita, niin häpeää taustaansa ja ei halua samaistua heihin, vaan olla osa valtaväestöä. Hänenkin sukulaisistaa maalle jääneet olivat syrjäytyneitä. Kuvaavaa oli, että kunnollisuudestaan ja ahkeruudestaan huolimatta tämäkin poika oli syyllistynyt nuorempana rikoksiin.
Manu kaupassa
15
1174
Vastaukset
- kommentti
Onkohan tarpeellista osoitella varkaudesta joitakin ryhmiä,ihan varmasti löytyy omastakin takaa näitä näpistelijöitä/varkaita.
- Anonyymi
No ei löydy
- valehtelet valehtelet
tuo ei nyt mee kellekkään läpi kun valkolaiselle,,,kukaan ei taputa lastansa päähän jos se varastaa, sellasta mustalaista ei ole joka haluaa että lapsensa vastastaa....ja luuletko että mustalaisilla ei ole kokemuksia suomalaisista, on ja vielä paljo enempi mitä valkolaisilla on mustalaisista, mustalainen ei vaan ole niin lapsellinen että tänne tulee kirjottaa päivä kirjaa kaikesta mitä mieleen joutaa
- viere seissy ja samaa matka...
tota tota.ei ny kaikki mustalaiset oo varastamist vastaa oon ollu ite kaupas kans ku on vastaavaa tapahtunu enkä ois muute puuttunu keskusteluu jollei tuo yks viesti ois ollu nekatiivisel asenteel kirjotettu ja huudettii et valehtelet.on naurettukki ja sanottu näättekö mite etevä miun laps on ja käytetty lapsii kyttärin jokka on sit ilmottanu jos joku tulee
- kuwegf3o84ytoo9
viere seissy ja samaa matka... kirjoitti:

tuossa on esimerkki romanit millälailla hyökkäätte valtaväestön päälle kun jotain totuutta tulee esille vaikka olisikin vähemmän positiivista miksi alatte heti ivallisen ja epärehellisen vastaamisen .monet riidat jäisi täälläkin riitelemättä kun myöntäisitte ja olisitte rehellisä,eikä niitä tarvitsisi myöntää kuin edes itselleen mutta kun ei sitäkään tehdä.syy vain valkolaisten päälle ja ne valehtelijaksi
- ¤¤¤
viere seissy ja samaa matka... kirjoitti:
tota tota.ei ny kaikki mustalaiset oo varastamist vastaa oon ollu ite kaupas kans ku on vastaavaa tapahtunu enkä ois muute puuttunu keskusteluu jollei tuo yks viesti ois ollu nekatiivisel asenteel kirjotettu ja huudettii et valehtelet.on naurettukki ja sanottu näättekö mite etevä miun laps on ja käytetty lapsii kyttärin jokka on sit ilmottanu jos joku tulee
TOSI ASIA ON SE ETTÄ KAUPPIAS ON KAIKKEIN SUURIN ROSVO.MUTTA TOTA EN HYVÄKSY ETTÄ VANHALTA IHMISELTÄ VIEDÄÄN OLI SITTEN MINKÄ ROTUNEN TAHANSA!
- Anonyymi
Kyllä se kotona opetetaan,että valkolaisten omaisuutta saa varastaa.
- N. Hki
No ei tuota voi väittää valeeksi, jos ei ole itse ollut paikalla todistamassa onko ollut niin vai eikö ole ollut niin. Kyllä noin on ihan hyvin voinut ollakin. Tuollaista todella tapahtuu joskus. On valitettavaa että joillakin kaaleenvanhemmilla on se tyyli, että opettavat pahuutta lapsilleen. Opettavat tekemään kaikkea tuollaista. On erittäin valitettavaa, jos ja kun noin on tapahtunut. Lapsille pitäisi ehdottomasti opettaa hyvät käytöstavat.
Minulle on pienestä asti taottu päähän sitä, että "ei saa varastaa kaupasta eikä kylästä eikä mistään muualtakaan. Jos haluat jotain, niin pyydät kotoa. Kaikkea et voi saada, mutta parhaamme koitetaan tehdä." Enkä ole kyllä varastellutkaan. Samaa yritän opettaa omille lapsillenikin sitten jossain vaiheessa. Pahan tekoa heille en ainakaan neuvo, ja muutenkin toivon etteivät eksy tuollaisille poluille.
En minä häpeä olevani mustalainen, vaikka jotkut rikollisuutta harjoittavatkin. Vastuu on jokaisen kannettava ihan itse, enkä koe, että minun tulee hävetä jonkun muun tekemiä rikoksia. Totta kai mietin monesti, että miksi ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan.- ++++++++
että olin kaupassa ja siellä oli eräs valkolais nainen ja se varasti jäätyneen kanan ja laittoi sen hattuunsa ja sitten se otti siittä hyllystä purukumi paketin ja meni maksamaan sitä niin jono oli niin pitkä että se nainen pyörtyi siinä jonossa kun sen aivot rupesi jäätymään se lensi nurin siihen lattialle ja hattu potosi päästä ja se jäätynyt kana tuli esille ja siinä kassan myyjä totesi että on niitä valkolaisissakin rosvoja. ja tämä on aivain totta.
- --------------------------
++++++++ kirjoitti:
että olin kaupassa ja siellä oli eräs valkolais nainen ja se varasti jäätyneen kanan ja laittoi sen hattuunsa ja sitten se otti siittä hyllystä purukumi paketin ja meni maksamaan sitä niin jono oli niin pitkä että se nainen pyörtyi siinä jonossa kun sen aivot rupesi jäätymään se lensi nurin siihen lattialle ja hattu potosi päästä ja se jäätynyt kana tuli esille ja siinä kassan myyjä totesi että on niitä valkolaisissakin rosvoja. ja tämä on aivain totta.
Hulta istui junassa kun konnari tuli perimään kyytimaksua.Hulta sanoi pokkana, että yksi aikuistenlippu. Samalla kun konnari ojensi lippua, pelmahti Hultan hameen alta Pikku-Valte. Konnari suuttui ja sanoi, että hän ei ole ikinä nähnyt vastaavaa pitkän uransa aikana. Siihen Pikku-Valte, että et ois nähny vieläkään jos ei ois Hulta pierassu. Ja tämä tarina on tosi.
- :::::::
-------------------------- kirjoitti:
Hulta istui junassa kun konnari tuli perimään kyytimaksua.Hulta sanoi pokkana, että yksi aikuistenlippu. Samalla kun konnari ojensi lippua, pelmahti Hultan hameen alta Pikku-Valte. Konnari suuttui ja sanoi, että hän ei ole ikinä nähnyt vastaavaa pitkän uransa aikana. Siihen Pikku-Valte, että et ois nähny vieläkään jos ei ois Hulta pierassu. Ja tämä tarina on tosi.
Tää oli hyvä, hehee! Ei vitsejä saa ottaa liian tosissaan =)
- Anonyymi
Nyt kun hallitus leikkaa niin lisääntyy rosvoilu ja itsemurhat. Sitähän hallitus haluaa.
- Anonyymi
Kannatetaan, joutavat voi hyvin vetää itsensä jojoon
- Anonyymi
Todellisuudessa isä sanoi pojalleen että "ota, ota että käsi tottuu!"
- Anonyymi
Tyttärelle: "Ota, ota että suu tottuu"
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883