voiko perinnöstä kieltäytyä, vaikka olisi ns. rintaperillinen? en missään tapauksessa halua edes pientä aikanaan kohdalleni tulevaa perintöä,enkä myöskään lapsilleni. mitä pitää tehdä, jos haluaa jo etukäteen ilmoittaa, että ei tahdo ni ei tahdo.
minä
voiko kieltäytyä?
284184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Voit luopua perinnöstä ilmottamalla siitä kirjallisesti ja todistettavasti perittävälle tämän eläessä. Laadi siitä kirjallinen ilmoitus kaksin kappalein sinulle ja perittävälle ja hanki niihin maistraatista julkisen notaarin oikeaksi todistus. Se on varminta vaikka erityisiä muotovaatimuksia asikirjalle ei olekaan.
Huomaa kuitenkin, että sinulla on oikeus kieltäytymisestä huolimatta vaatia lakiosa myöhemmin jos et saa luopumisestasi vastiketta.Sinulla säilyy siis tietynlainen "katumusoikeus" joka tapauksessa.
ja lisäksi laita myös, että perinnöstä luopumisesi koskee myös omia lapsiasi, muuten he tulevat sijaantuloperillisinä perillisasemaan sijastasi.
Eipä taida pystyä kieltämään, ettei omat lapset voi ottaa perintöä vastaan. Lasten edunvalvojana vanhemman tulee ajatella lapsen parasta, ulkopuolinen edunvalvoja saattaisi tulla kyseeseen jos kyseessä on iso perintö. Ei vanhemmat voi aivan mielivaltaisesti määrätä lapsistaan!!!
Jospa tutkisit ensin oikeuskirjallisuutta ja sitten vasta sanoisit jotakin.
Asialla ei ole mitään tekemistä lasten edunvalvonnan kanssa. Kyse on perintöoikeudesta.
Esim. Reumaliitto, Syöpäyhdistys, Pelastakaa lapset ry. Silloin verottaja jää toiseksi ja myös ne ahneet sukulaiset.
nähdäkseni on myös se, että ilmoittaa perittävän kuoleman jälkeen pidettävässä perunkirjoituksessa perinnöstä luopumisesta esim. kuolinpesän tai muun hyväksi. Tällöin tämä perinnöstä luopuminen kirjataan perunkirjaan ja asia on sillä selvä.
Vai mitä muut sanovat?
Niin, tuo on ollut mielessä yhtenä mahdollisuutena, että voisin luopua perintöosastani ja antaa sen jaettavaksi muulle perikunnalle,tosiaan poislukien itseni ja lapseni.
Kiitoksia kaikille vastanneille ja lisäkommentteja mielelläni luen, jos mieleenne tulee.
Omalla kohdallani ei enää perunkirjoituksessa onnistunut luopuminen, vieläkin kirvelee mieltä perintöverot. Viime kesänä tuli toinen tilaisuus, jossa ilmoitettiin 'saatavia*, yritin kieltäytyä siitä. Ensin lakimies sanoi, voit kieltäytyä, tee kirjallinen ilmoitus, myöhemmin sanoi ettei se käykään, eikä lasten osuudestakaan voi kuulemma kieltäytyä ja taas on perintöveroa tulossa. Tossa aikaisemmin oli hyvä poitti,että tekee elinaikana sopimuksen siitä, ettei halua ottaa mitään vastaan, sen teen kun noita vanhuksia riittää.
pidettiin äitimme kuoleman jälkeen perunkirjoitus, jossa yksi perillisistä ilmoitti luopuvansa perintöosuudestaan kuolinpesän hyväksi.
Tämä kirjattiin perukirjaan. Myöhemmin luopuneelle osakkaallekin tuli perintöverolappu, mutta hän kieltäytyi sen maksusta ja hänen perintöveronsa perittiin sittemmin meiltä muilta osakkailta.
Tätä perinnöstä luopumista käytetään usein vippaskonstina silloin kun jotakin perillistä uhkaa ulosottotoimet. Eli siirretään perintö ulosottomiehen saavuttamattomiin. Ilmeisesti tästä johtuen perintöverolappu lähetetään myös luopuneelle perilliselle; ja jos hän tämän erehtyy maksamaan, osoittaa se, että hän on vastaanottanut perintönsä ja ulosottomiehet ovat välittömästi perinnön kimpussa. Voivat jopa vaatia tilan lohkomista ja myydä lohkotun osan pakkohuutokaupalla eikä muilla osakkailla ole nokankoputtamista asiassa.
Vaikka tyhjätasku olenkin, niin perintöä en halua nyt enkä myöhemmin, joten mulla ei ollut sen suuntaisia ajatuksia niin kuin Leo tossa kirjoittaa. Kaksi kertaa olen jo kieltäytynyt, mutta se ole lakimiehen mukaan mahdollista, ehkä liian vähän perijöitä.
On tietysti erilaisia syitä kieltäytyä.
Jos haluat perinnön menevän jollekin määrätylle
henkilölle ,silloin annat perunkirjoitukseen tekemäsi ilmoituksen , että luovut perintöosuudestasi Lahja Onnisen hyväksi.
Jos on esim. velkojen ja pankkisotkujen takia aikomus luopua ,niin silloin vain yksiselitteinen ilmoitus perunkirjoituksen hoitajalle ja osakkaille : EN OTA VASTAAN MITÄÄN MINULLE MÄÄRÄTTYÄ TAI KUULUVAA PERINTÖÄ TAI OSUUTTA .
Nimi ja päiväys ,sekä todistajat .
Ja sitten et saa puuttua mihinkään kuolinpesän jakoa koskeviin asioihin.
.Silloin se perintö osuus jaetaan toisten osakkaiden kesken
Tämä sama pätee muuten vain luopuessa samalla tavoin.
Kiitoksia vastauksista taas, mukavaa, kun tulee vastauksia, joita pohtia.
Itselläni ei ole onnkesi ole ulosotto perässä, vaan syynä ovat äitini ja väliseni riidat, jonka seurauksena haluan kieltäytyä kaikesta osalleni ja myös lasteni osalle tulevasta perinnöstä. Uskon, että omalta osaltani voin kieltäytyä, mutta käykö se myös lasteni osalta? Lapseni ovat vielä alaikäisiä, mutta jos äiti elääkin niin pitkään, että lapseni ovat täysi-ikäisiä... minulla ei liene enää mahdollisuuksia vaikuttaa asiaa? Entä, jos teen kirjallisen ilmoituksen nyt, kun lapseni ovat vielä alaikäisiä...päteekö se vielä äidin kuoleman koittaessa, jolloin lapseni ovat mahdollisesti täysi-ikäisiä?
Joo lekötuo tunnepurkaus äitisi kohtaan?No oletko ajatellu että sinä saatat lähteä täältä ennen äitisiä turhaan olet itsevarma joka voi kääntyä päälaelleen joka elämän tilanteessa ja jos sinulla menee hyvin nyt ja taloutesi kunossa ´monella tapaan että luulet että pystyt turvaamaan lapsiesi taloudellisen tilanteen niin olet hakotiellä,et voi tietää tulevaisuuttas niin hyvin,et voi tietää onko sulla enää mitään mitä turvata tulevaisuudessa.VARO ettei lapsesi kun tajuvat sen mitä mietit aikanaan ne saattavat katkeroituvat siitä ja sulla menee suhteet lapsiis.
Kerron pienen jutun joka oli samalainen kuin sinulla,isäni oli riidoissa hänen äitinsä kanssa jostakin jutusta josta en tiedä tänäpäivänäkään,luopui isosta perinnösta ja siinä meni samalla minunkin tulevaisuuteni sen silientien ajokortti rahat siinä meni,oma asuntoni ja muutenkin olisi turvannut oman lapsenikin tulevaisuuden järtkevästi ja jopa yli laman.No tuon kun sain tietää aikanaan rupes vituttaa sen verran että ammuin sen kusipään ja jouduin muutamaksi vuodeksi lusimaan sen takia mutta sekään mulkku ei tarvii olla enää täällä ja nyt elän köyhyydessä kurjasti työttömänä ja yritän kasvattaa lapsistani kunnollisia nuoria ettei niistä tule samanlaisia kusipäitä kuin te olette (ITSEKKÄÄT),älä kärsitä lapsias sen takia että sinulla ja äidilläsi on jotain vitun kahnaa,siinä kärsii viimesellä itse ja lapsesi jotka voi katkeroituvat sen takia kun olet hölmö ja itsekäs ja viimesellä se kostautuu sinulle,siis anna lapsillesi hyvä kasvatus ja taloudelliset eväät elämään koska kun he joskus on pulassa omaa tahtomatta niin kukaan ei auta ei edes yhteiskunta.
Muitathan kertoa se myös nyt lapsilles, että aijot näin tehdä juurta jaksaen jos ne vähänkään ymmärtävät asian vaikka ovat alaikäisiä,jos et niin todella olet itsekäs ajattelija,jos et itselles nii anna lapsilles suoraan säästöön perinnöt sitten kun he ovat täys ikäisiä,esim lapsesi menee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan eikä asuntoa ole voit hyvin niillä esim ostaa asunnon,tää on nyt yks esimerkkin
Voit luopua, jos tahdot, myös lastesi puolesta eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko he alaikäisiä vai jo täysi-ikäisiä.
Toivottavasti perinnönjättäjä olisi niin fiksu, että testamenttais omaisuutensa suoraa lapsenlapsilleen.
Näin ohjeistin äitini tekemään yhden perijän suhteen. Eipä tule jakotilaisuudessa riitaa eikä omaisuus ei mene velkojen maksuun.
Mahdollisuus perinnöstä luopumiseen näyttää aiheuttaneen paljon keskustelua. Yritän tässä selvittää asian niin lyhyesti ja selkeästi kuin osaan, koska osassa saamiasi vastauksia on selkeitä virheitä tai ainakin väärinkäsityksiä.
Aivan kuten oikein ajattelet, niin perinnöstä luopumisessa on kyse myös lastesi oikeudesta.
Oikeuskäytännössä on jo kauan katsottu, että aito luopuminen on mahdollista vain seuraajien –esimerkiksi lasten hyväksi. Tämäkin vain sillä edellytyksellä, että samalla ei ole muutettu seuraajien joukkoa ja vaikutettu näin jäämistön jakoon eli poikettu tasajaon periaatteesta.
Tehokkaalta perinnöstä luopumiselta edellytetään, että luopuminen tapahtuu ehdoitta. Luopuja ei siis voi määrätä saajiksi muita kuin omat perillisensä, eikä hän voi määrätä varallisuuden jakautumisesta muussa suhteessa kuin perintökaaren tahdonvaltaiset normit säätävät. Hän ei myöskään voi luopua vain osasta perintöänsä.
Sääntö on siis se, että luopumisellasi perinnöstä ei saa rikkoa muuten perintökaaressa määrättyä perimysjärjestystä. Luopumisen ollessa tehokas perintö menee AINA luopujan perillisille siten, kuin se olisi mennyt siinä tapauksessa, että luopuja olisi kuollut ennen perittävää. Sinua käsitellään perinnönjaossa ikäänkuin olisit kuollut ja tällöin sinun perillisesi astuvat sijaasi. Muilta osin laillinen jako etenee perintökaaren mukaan. Vain sinä olet “poissa pelistä”. Jos lapsesi ovat alaikäisiä, niin perinnönjaon suorittaa oikeuden määräämä pesänjakaja. Tai ainakin joudut enen perinnönjakokirjan allekirjoitusta hankkimaan siihen holhousviranomaisen luvan.
Jos asetat perinnöstä luopumiselle minkäänlaisia ehtoja, niin sinun katsotaan vastaanottaneen perintösi. Jos siis ilmoitat, että sinun osuutesi perintöön menee sisaruksillesi, niin sinun katsotaan vastaanottaneen perintösi ja luovuttaneen perintöosuutesi sisaruksillesi. Perinnöstä luopuminen ja perintöosuuden luovutus ovat juridisesti selkeästi kaksi eri asiaa. Tästä voi seurata kaksinkertainen verotus, jos perintöosuuden luovutuksesi rikkoo perintökaaren perimysjärjestystä. Näin käy jos perintöosuutesi jaetaan sinun tahtosi mukaisesti esimerkiksi vain tiety(i)lle – ei kaikille kanssaperillisillesi. Sinua verotetaan perinnöstä ja liikaa saaneita kanssaperillisiäsi verotetaan perintöosuutesi suuruisesta lahjasta.
Jos sen sijaan ilmoitat, että perinnöstä luopuminen koskee myös lapsiasi, niin jälleen sinun katsotaan ottaneen vastaan perintösi ja joudut maksamaan perintöverot kokonaisuudessaan.
Omasta tahdostasi riippuu se, mitä perintöosuudellasi teet. Voit pitää sen itselläsi tai luovuttaa samantien pois. Perintöverot joudut joka tapauksessa maksamaan.Vain luopumalla lapsiesi hyväksi voit, perintöveron progressiivisuudesta johtuen, pienentää käytännössä sinun maksettavaksi tulevia perintöveroja.
Minulla on ollut sellainen käsitys, että jos luopuu perinnöstä ei joudu myöskään maksamaan veroja. Onko asia niin?
Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. On vain tyhmiä tai epäselviä vastauksia.
Siis lyhyesti. Jos luovut perinnöstä ehdoitta, niin sinun ei tarvitse maksaa veroja, mikäli et millään tavoin ole ottanut perintöä vastaan ennen luopumistasi. Tällöin sinun perillisesi saavat perinnön.
Jos lapsesi on alaikäinen, niin KÄYTÄNNÖSSÄ kaiketi on niin että useimmiten vanhemmat sen perintöveron maksavat, vaikka postiluukusta löytyykin verotoimiston lapselle osoitettu lasku perintöveron maksamista varten. Juridisesti verovelvollinen on tietysti vain se joka perinnön on saanut.
Tähän loppuun lisään vielä listan perimysjärjestyksestä, jota siis lperinnöstä luopumisella ei saa muuttaa eikä tasajaosta poiketa
Ensimmäiseen perillisryhmään kuuluvat perittävän lapset ja heidän jälkeläisensä eli ns. rintaperilliset. Jos perittävän lapsi on kuollut, jaetaan hänen osuutensa tasan sijaantuloperillisten eli hänen lastensa kesken. Kuolleen perillisen sijaan tulevat aina hänen jälkeläisensä.
Toiseen perillisryhmään kuuluva aviopuoliso perii kuolleen puolisonsa, jos perittävältä ei jäänyt rintaperillisiä. Lesken kuolinhetkellä jäljellä oleva puolisoiden omaisuus jaetaan pesänosituksessa lähtökohtaisesti tasan lesken omien perillisten ja ensiksi kuolleen puolison ns. toissijaisten perillisten kesken. Toissijaisia perillisiä ovat ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli, sisar tai sisaren jälkeläinen. Perinnön saavat heistä ne, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso.
Kolmanteen perillisryhmään kuluvat perittävän vanhemmat ja näiden jälkeläiset. Jos vanhemmat tai toinen heistä on kuollut ennen perittävää, perintö menee näiltä osin sisaruksille tai heidän lapsilleen.
Neljänteen perillisryhmään kuuluvat isovanhemmat ja näiden lapset. Sedät ja tädit ovat kaukasimmat perintöön oikeutetut sukulaiset. Serkuilla ei ole enää perintöoikeutta.
Perintö menee lopulta valtiolle, ellei perittävä ole tehnyt testamenttia ja perittävällä ei ole elossa edellä mainittuja sukulaisia.
Täytyy nyt itsekin täsmentää, mitä tarkoitan mahdollisuudella luopua perinnöstä itsensä että lastensa puolesta.
Mutta ensin Lakimiehen antaman vastauksen virheisiin.
"Oikeuskäytännössä on jo kauan katsottu, että aito luopuminen on mahdollista vain seuraajien –esimerkiksi lasten hyväksi." "Luopumisen ollessa tehokas perintö menee AINA luopujan perillisille siten, kuin se olisi mennyt siinä tapauksessa, että luopuja olisi kuollut ennen perittävää."
Aito luopuminen on erikoinen termi tässä yhteydessä. Perinnöstä luopuminen ei tarkoita aina sitä, että perintö menee luopumistahdonilmaisun tekijän perillisille.
On olemassa kahdenlaisia tilanteita, jolloin perinnöstä luopumista käytetään. Yksi on se, kun halutaan hypätä yhden sukupolven yli eli halutaan, että perintö siirtyy suoraan perittävältä hänen lapsenlapsilleen (verosuunnittelun vuoksi). Silloin ensimmäisen polven perillinen luopuu perinnöstä ja lapset tulevat perillisiksi sijaantuloperillisinä. Toinen tilanne on se, kun koko sukuhaara haluaa pois perinnönsaajien joukosta. Tällöin perinnöstä luopuja saa lakiosaansa vastaavan korvauksen perinnöstä luopumisestaan eikä hänen lapsensa tule sijaantuloperillisiksi perittävän jälkeen. Sijaantuloperimyshän johtaisi tässä tilanteessa siihen, että sukuhaara saisikin perittävän kuoltua lisää perintöä, vaikka alunperin perinnöstä luopuja oli tarkoittanut luopua kokonaisuudessaan perintöasemastaan (muukaan lukien lapsensa). Perittävän maksama korvaus luopujalle olisikin ollut merkityksetön tässä suhteessa, vaikka sillä pyrittiin siihen, että lakiosaperillistä ei enää tarvitse huomioon ottaa tulevassa perinnönjaossa.
Tältä osin voidaan toki sanoa, että viimeksi mainittu perinnöstä luopuminen pitäisi tehdä perittävän testamentilla, jossa mainittu sukuhaara poistetaan perillisasemasta, ja jolloin lakiosaperillinen testamentin hyväksymällä sitten luopuisi perinnöstä. Tämä ei kuitenkaan ole lain vaatima tapa, koska perintökaaressa nimenomaisesti sallitaan perinnöstä luopuminen myös perillisen tekemällä ilmoituksella.
Kyllä olet oikeassa. Ymmärsin kuitenkin alkuperäisen nimimerkki "minän" kysymyksen niin, että hän ei halua olla missään tekemisissä perittävänsä kanssa, eli että hän ei halua pesästä mitään-ei edes lakiosaansa eikä sitä myöten halua maksaa perintöverojakaan. Se on käytännössä vähän vaikeaa. Luopuminen myös lakiosasta voi osoittautua jälkeenpäin vaikeaksi, jos ei ole näyttöä siitä, että lakiosa olisi todella maksettu Samoin ajattelin, että jos välit ovat niin tulehtuneet kuin näyttävät kirjoituksesta päätellen olevan, niin on vaikeaa mennä perittävälle ehdottamaan testamentin tekemistä. Sen sisältöisen testamentin, jossa perillinen luopuu myös lakiosastaan, olisi tietenkin kiistatta juridisesti ongelmattomin ratkaisu,
Inhimillisessä elämässä juridisesti helpoin ja selkein ratkaisu usein on samalla inhimillisesti vaikea.
Mukavaa, että saa vähän keskustella Suomen laista täältä nykyisestä asuinmaasta Italiasta käsin näin internetin välityksellä!
Esimerkki, vaikka karmeakin, valaisee aina asiaa.
Jos nimimerkki ”minä” toimittaa tänään joko itse tai haastemiehen välityksellä äidillensä asiakirjan, jossa hän ilmoittaa luopuvansa perinnöstä ehdoitta, saamatta kuitenkaan lakiosaansa vastaavaa korvausta perinnöstä luopumiselle. ”Minä” joutuu paluumatkallaan kotiin auto-onnettomuuteen, jossa menehtyy. ”Minän” äiti kuolee huomenna sydänkohtaukseen kirjeen luettuaan. ”Minän” lapset ovat sekä ”minän” äidin, että ”minän” lakiosaperillisiä. Ja koska ”minän” lakiosaa ei ole toteutettu, niin ”minän” lapset ovat lakiosaperillisiä sekä ”minän”, että tämän äidin kuolinpesissä.
Antaisimmeko yhdessä neuvon ”minälle” hyväksyä lakiosaansa vastaava korvaus perinnöstä etukäteen luopumisilmoituksen yhteydessä? [email protected]
Hyvä esimerkki sinulla. Se toi hyvin esiin perusongelman.
Ajattelin itse, että onhan Suomessa sopimusvapaus, jolloin "minä" voisi luopua koko perinnöstä lakiosineen, jos niin tahtoisi. Tämä olisi teknisesti mahdollista kertomallasi tavalla eli ilmoittamalla saaneensa lakiosaosuutensa perinnön luopumista koskevassa asiakirjassa. Mutta kun tarkemmin ajattelee, tässä voisi olla rikosoikeudellinen probleema, jos "minä" todella myöhemminkin väittäisi lapsilleen saaneensa lakiosaa vastaavan omaisuuden. Petoksen tunnusmerkistö täyttynee.
Toisalta myös verottaja saattaisi kiinnostua, miten lakiosakorvaus on saatu. "Minä" olisi siitä lahjaverovelvollinen.
Eli asia olikin monimutkaisempi kuin alkuun ajattelin. Pahoittelen!
niin, kuten joku muukin jo tuossa aiemmin mainitsi olevansa tyhjätasku, niin myös minun kohdallani ei ole tarkoitus osoittaa, että hukun rahaan...ehei todellakaan.
kysymys on aivan muista asioista ja toivon vain lakiopillisia neuvoja. en ole velvollinen sinulle kertomaan asioiden taustoja. mutta jos olet aikuinen ihminen, niin ymmärrät, että jokaisell aon menneisyys ja voi olla myös aika kipeä sellainen. lisäksi toistaiseksi olen kykeneväinen pesueeni elättämään omin työtuloin.
kaikki eivät ole ahneita...jotkut muut asiat saattavat merkitä enemmän.
lisäksi en ole linnakundi.
kiitos sinulle asiallisista vastauksista.
niin, siihen en ota mitään kantaa, mutta minun osaltani ei tule riitaa, sillä en ole mitään vaatimassa.
olet oikeassa siinä, että missään tekemisissä en halua olla, enkä todellakaan haluaisi yhtikäs mitään.siis ei minkäänlaisia keskusteluvälejä ole olemassa.
Täsmennyksenä esitettyyn:
Luopuminen perittävän eläessä rintaperillisen osalta (ennakkoluopuminen) voi käsittää vastikkeettomasti vain perintöosan, koska lakiosaoikeus kuitenkin säilyy.Luopumistahto tulee saattaa perittävän tietoon, jotta oikeusvaikutus syntyisi.Perittävän testamentin hyväksyminen on ainoa varma tapa, jolla rintaperillinen sulkee itsensä että sijaantulijansa ehdottomasti pois pesästä.