Suomessa dopingtestejä huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa
Julkaistu 11.01.2008, klo 06.27
Suomen dopingtestaukseen käytettävä summa kasvaa tänä vuonna hieman, mutta testejä tehdään vielä huomattavasti Ruotsia ja Norjaa vähemmän. Asiasta kertoo Suomen Lehtiyhtymän sanomalehtien Perjantai-liite.
Suomen Antidopingtoimikunta saa opetusministeriöltä tänä vuonna doping-aineiden torjuntaan 100 000 euroa enemmän kuin viime vuonna eli yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.
Suomen dopingtestaus on silti kaukana Euroopan neuvoston suosituksesta, 2 000 vuotuisesta testistä. Sekä Ruotsissa että Norjassa tehdään vuosittain yli kaksi kertaa enemmän dopingtestejä kuin Suomessa. Ruotsissa tehtiin vuonna 2006 yhteensä 3 556 testiä, Suomessa vain 1 381.
Yksi virtsatesti maksaa noin 500 euroa ja epo-testi 1 000 euroa.
Antidopingtoimikunnassa uskotaan, että nykyisen hallituksen aikana parintuhannen yksittäisen doping-iskun rajapyykki saavutetaan.
YLE Uutiset
selvitys kuitunen vai kallu?
4
342
Vastaukset
- TeemuTestaaja
no eihän suomessa viititä liiaksi testa harjoitukaudella.... niistähän vois seurata vaikka käryjä.
yllätystestit parinpäivän varotusajalla. Ja ei se niin väliä ole jos ei ole just sillon tavotettavissa. - että Ruotsissa ja Norjassa
testataan enemmän,onhan niissä maissa huomattavasti enemmän urheilijoitakin.
- Sekoitat
politiikankin mukaan suomalaiseen douppigtestaukseen. Meinaatko että Vanhanen ja Katainen on kiinnostunut asiasta. ...Niin voihan he olla, niin kuin Esko Aho aikoinaan tiukkasi Räsäsen puolesta, että ei oo douppingia suomalaissa hiihtäjissä ja vielä vaati hurjia korvauksia itselleen. Oli hän toki hiihtoliiton pää, mutta samalla politikko. Ja kas vain, parin vuoden päästä kärähtivät Ahon suosikit Lahdessa.
Että se siitä hallituksen luottamuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845127Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253460Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j352810Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin21934Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2591424- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731068